"Tekonsa voi harkita, sanansa voi valita, mutta tunteet kulkevat omia teitään."
Näihän joku viisas on lausunut. En syytä sinua tunteistasi, enkä sitä toista naista. Ymmärrän itsekin, ettei 7 vuoden jälkeen aina löydy sitä kipinää tai uutuudenviehätystä, jonka joku toinen, täysin outo, ihminen saa aikaan. Kun toisessa on kaikki uutta, etkä ole vielä nähnyt häntä todellisuuden valokeilassa. Hameet, korkokengät, meikattuna, tukka laitettuna... Hän ei piirry verkkokalvollesi illalla väsyneenä, rikkinäisissä verkkareissa, meikit pestynä pois.
Minä olen tässä ja tällainen. En aina täydellinen ja minusta olet totisesti nähnyt kaikki puolet, hyvät ja huonot. Tiedät, mitä minä pystyn tarjoamaan.
Kyse on nyt sinusta, elämästäsi, arvoistasi ja ennenkaikkea teoistasi. Sanoillasi ei ole minulle mitään merkitystä, ainoastaan teot merkitsevät. Tietysti toivon, että toinen nainen, tunteidensa keskelläkin, ajattelisi hieman minuakin. Meitä, jo kasvavaa sekä vielä syntymätöntä lasta, meidän perhettämme. Hän ei tiedä meistä mitään, ei suhteestamme, iloistamme eikä suruistamme, ei yhteisestä kasvustamme eikä tulevan vauvan sukupuolesta. Tai tietää sen, mitä olet kertonut. Minulle ei anneta mahdollisuutta kertoa omaa puoltani tarinasta.
Sinä päätät, lähdetkö. Toivon, ettet pakota minua tekemään ratkaisua puolestasi. Vielä toistaiseksi jaksan sinua katsella ja toivoa parasta, mutta älä laske sen varaan, että tilanne jatkuu ennallaan loputtomasti. Joskus se, mitä pitää parhaana, voi muuttua. Et millään voi saada kaikkea. Minun ehdotukseni on, että lähimmäksi pääset näin: lopetat sivusuhteen, pyydät anteeksi, annat tunteiden jäähtyä ja pidät ne kauniina muistona itselläsi, jatkat elämää perheesi kanssa ja mietitään yhdessä, miten sitä voi parantaa.
Pyydän kaikilta ykkösiltä, kakkosilta, pettäjiltä ja petetyiltä, entisiltä ja tulevilta, muistakaa, että "tunteet kulkevat omia teitään, mutta sanansa voi valita ja ennenkaikkea tekonsa voi harkita."
Näihän joku viisas on lausunut. En syytä sinua tunteistasi, enkä sitä toista naista. Ymmärrän itsekin, ettei 7 vuoden jälkeen aina löydy sitä kipinää tai uutuudenviehätystä, jonka joku toinen, täysin outo, ihminen saa aikaan. Kun toisessa on kaikki uutta, etkä ole vielä nähnyt häntä todellisuuden valokeilassa. Hameet, korkokengät, meikattuna, tukka laitettuna... Hän ei piirry verkkokalvollesi illalla väsyneenä, rikkinäisissä verkkareissa, meikit pestynä pois.
Minä olen tässä ja tällainen. En aina täydellinen ja minusta olet totisesti nähnyt kaikki puolet, hyvät ja huonot. Tiedät, mitä minä pystyn tarjoamaan.
Kyse on nyt sinusta, elämästäsi, arvoistasi ja ennenkaikkea teoistasi. Sanoillasi ei ole minulle mitään merkitystä, ainoastaan teot merkitsevät. Tietysti toivon, että toinen nainen, tunteidensa keskelläkin, ajattelisi hieman minuakin. Meitä, jo kasvavaa sekä vielä syntymätöntä lasta, meidän perhettämme. Hän ei tiedä meistä mitään, ei suhteestamme, iloistamme eikä suruistamme, ei yhteisestä kasvustamme eikä tulevan vauvan sukupuolesta. Tai tietää sen, mitä olet kertonut. Minulle ei anneta mahdollisuutta kertoa omaa puoltani tarinasta.
Sinä päätät, lähdetkö. Toivon, ettet pakota minua tekemään ratkaisua puolestasi. Vielä toistaiseksi jaksan sinua katsella ja toivoa parasta, mutta älä laske sen varaan, että tilanne jatkuu ennallaan loputtomasti. Joskus se, mitä pitää parhaana, voi muuttua. Et millään voi saada kaikkea. Minun ehdotukseni on, että lähimmäksi pääset näin: lopetat sivusuhteen, pyydät anteeksi, annat tunteiden jäähtyä ja pidät ne kauniina muistona itselläsi, jatkat elämää perheesi kanssa ja mietitään yhdessä, miten sitä voi parantaa.
Pyydän kaikilta ykkösiltä, kakkosilta, pettäjiltä ja petetyiltä, entisiltä ja tulevilta, muistakaa, että "tunteet kulkevat omia teitään, mutta sanansa voi valita ja ennenkaikkea tekonsa voi harkita."
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kohdanneesta asiasta.Sattui oikein sydämeen kun luin kirjoitustasi.
Ymmärrän tuskasi,liiankin hyvin.En löydä edes sanoja miten lohduttaisin sinua ja lapsia ja jopa syntymätöntä...aivan hirveää on tämä tälläinen elämä..On sinulla tietenkin kohtalotovereita.
Olen niin pahoillani sinun ja muidenkin naisten puolesta.
Voimia sinulle ja taas voimia.
Kirjoitit koskettavasti.Tuntosi ovat samat kuin minulla, erona vain se etten osannut ilmaista pahaa oloani noin hyvin ja se ettei meilla ole enää pieniä lapsia. Minä totesin prosessini aikana ainakin sen että tämä nk. toinen nainen ei paskaakaan välittänyt minun tunteistani. Päinvastoin, oli seurueensa kanssa pilkkaamassa vierellä, kun näki mieheni kohtelevan minua huonosti.
Toivotan Sinulle jaksamista ja että asiasi järjestyvät tavalla tai toisella.
Pitkään kuitenkin joudut kantamaan tuskaa ja pahaa oloa.
Kun minulle on tullut ylitsepääsemätön vaikeus eteen(en ole kovin uskovainen kylläkään) niin olen avannut raamatun aivan umpimähkään,sitä luettuani olen saanut sen hetkiseen tilaani vastauksen.Ihmeellistä mutta totta.Yritäppä.Ei maksa ei vie aikaa ,kokeile.
Kirjoitit hienosti! Meidän perheessä eletään aivan samanlaisissa tunnelmissa. Tosin minä en ole raskaana, mutta muuten on kolme pientä lasta. Vielä toistaiseksi olen antanut miehen olla kotona ja miettiä rauhassa päätöstään. Tunteet toiseen naiseen ovat kuitenkin niin voimakkaat, että en enää jaksa uskoa miehen perhettään valitsevan. Kovin kauaa en jaksa enää tällaista tilannetta, vaan teen päätöksen ja osoitan miehelle ovea. Päivä kerrallaan menen eteenpäin, yritän itkeä salaa lapsilta mutta aina se ei onnistu.
Sehän tässä onkin, että kuinka kauan tätä jaksaa. Ensin ajattelin, että roikun tässä tilanteessa vaikka henki menisi ja näytän miehelle rakkautta liitostamme vielä löytyvän. Nyt alkavat epäilykset pikkuhiljaa tulla. Miksi vaan minun pitää yrittää? Mies tässä on syyllinen. Tuntuu kuin hän ajaisi minua tekemään päätöksen, ei uskalla itse ottaa siitä vastuuta. Jos nyt heivaan sen tästä pihalle, se pääsee vuosien päästä vollottamaan, että "itse sitä eroa hait, kyllä minä olisin suhteessa pysynyt ja eronnut lopulta siitä toisesta."
Lasten takia tämä onkin raastavaa. Meillä esikoinen käy sulkemassa ovia, jos kuulee minun puhuvan puhelimessa tai itkevän salaa. Kaikki vaistotaan, vaikka pieni onkin. Ja tämä raskaus; vaikka päättäisimmekin jatkaa yhdessä, tulen aina muistamaan tämän ajan tästä pettämisestä. Mies on loukannut minua naisena, vaimona ja mikä pahinta äitinä. Ikäänkuin tahrannut koko odotuksen ja raskauden, jota itse toivoi varmasti enemmän kuin minä.
Iso halaus ja jaksamista, mitä sitten tapahtuukin. Minä olen miehelleni sanonut, että jos vaihtaa, niin huonompaan vaihtaa ja sen olen yrittänyt näinä viikkoina pitää myös mielessäni.
"Tunteet kulkevat omia teitään" - aivan. Sinun asenteellasi olen lähes varma, että miehesi lopettaa sivusuhteen, pyytää anteeksi, antaa tunteiden jäähtyä ja pitää ne kauniina muistona itsellään, jatkaa elämää perheenne kanssa ja miettii yhdessä, miten sitä voi parantaa.
Voipa vielä surra, kirota, miksi hullaantui toiseen, miksi tapaus tuli sinun tietoosi...