Tuttuni erosi, josta hänen lähes aikuinen tytär katkaisi välit äitiinsä puoleksi vuodeksi. Nyt taas pitävät yhteyttä.
Miten teidän erossa kävi? Jos (jo hieman vanhemmat, esim. 16..20 vuotiaat) lapsenne vetivät herneen nenään, niin ootteko myöhemmin saaneet heihin välit kuntoon?
Miten teidän erossa kävi? Jos (jo hieman vanhemmat, esim. 16..20 vuotiaat) lapsenne vetivät herneen nenään, niin ootteko myöhemmin saaneet heihin välit kuntoon?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vanhempi tytär suuttui minulle. Meidän välit oli aina ollut huonot mutta ero oli vain yksi kiukuttelun aihe lisää. Minä en hänen kiukuttelusta välittänyt. Pidin yhteyttä samalla tavalla kuin toiseen tyttäreen eli puhelimella. Tämä tytär ei kuitenkan koskaan vastannut minulle mutta en lannistunut. Vähän yli vuosi meni ja sitten hän tarvitsi rahaa. Niin hänen oli pakko tavata minut. Juttelimme kaikenlaista,ja siitä asti on mennyt paremmin.
Itsekin katkaisin välini äitiini puoleksi vuodeksi sen takia että piti pilata kaikki. Naiset ovat kusipäitä ja aion vielä kostaa sen omalle naisystävälle.
Eivät suuttuneet 8 ja 10 v. muksut järkyttyivät uutisesta, muttei mitään suuttumista tullut, koska ero oli ainut järkevä tapa jatkaa elämää ikiriitojen jäätyä päälle.
Kumpaakaan vanhempaa kohtaan ei ole kiukkua tai vihaa ollut, tosin puolison oli aika vaikea ymmärtää että tein pyyteetöntä työtä jotta lapsilla on edelleen molemmat vanhemmat lähellä ja arjessa mukana.
Hyvään liittoon tarvitaan kaksi vastuunsa kantavaa aikuista, hyvään eroon riittää että aikuisia on edes yksi.
suuttuneet, mutta toinen melkein murtui sen alla.Oli masennuksen vallassa puoli vuotta, eikä vieläkään olla ihan ok, mutta väleissä pysyttiin kummankin kanssa koko ajan. Lapset ovat aikuisia. Toisen elämä vaan oli siinä vaiheessa, että maailma oli nonella tavalla 'vieras' silloinkin. Koville se ottaa heilläkin.
Aika moni nuorenpuoleinen, miksei joskus ihan keski-ikäinenkin, asiakas, joka tulee luokseni selvittelemään asioitaan, muistaa kyllä sanoa miltein keskustelun aluksi, että onkohan tämä sitä, että olen avioerolapsi.
En ole avioerolapsi vaan kammottavan holistiperheenlapsi jossa yksi miespuolisista sukulaisista käytti minua hyväkseen.
Ja kyllä psyykkisiä ongelmia tuli, kun vanhemmat EIVÄT eronneet ajallaan vaan vasta kun olin parikymppinen.
Pitäisi muistaa että asioilla on AINA kaksi puolta. Surkeita íhmiskohtaloita ja lapsuuksia mahtuu eroperheisiin ja niihin joissa lapset suojelevat humalaisen äidin henkeä humalaiselta isältä eikä äiti ymmärrä erota ja lopettaa ikuista painajaista.
Minusta et ole ammattilainen alallasi jos tänne tulet kertomaan asiakkaistasi?
Niillä lapsilla olisi ongelmia muutenkin. Avioerosta on turha yrittää vääntää patenttiratkaisua nuorten ongelmiin. "Ammattilaisena" sinun tulisi tajuta se.
eivät ole avioerolapsia! He kasvoivat täysi-ikäisiksi aikuisiksi ihan ehjässä perheessä! Lapset olivat 19 ja 22!
En yksilöinyt tapauksia. Saman voi lukea helpomminkin mistä tahansa tilastosta. Tai vaikka perhelehtien tilityksistä.
Ammattilainenhan ei syyllistä yhtään ketään. Useimmiten syyllisyyskysymyksen esilleotto tulee asiakkaalta. Ja tosiasia on kyllä sekin, että avioero vaikuttaa lapsiin, heidän elämäänsä mullistavastikin tavalla tai toisella lähes aina.
Ikävä tosiasia. Vaikea myöntää. Niinpä tässähän sitten luovitaan. Ehkä tämä palstakin on osoitus siitä, että ero ei läheskään aina ole helppo, ei ainakaan kaikille osapuolille.
Ai, lapsiko osaa arvioida mikä häntä ahdistaa? Miksi kukaan ei kertonut minulle sitä kun olin vielä niin sanottu 'lapsi', 17-v.
Mua ei vanhempien ero ahdistanut. Ne erosi kun olin 15. Hyvä niin, koska kotona oli vuosikausia ahdistava ilmapiiri. Aluksi se oli helpotus. Sitten mutsi kertoi, että ne olisi eronneet jo vuosia aikaisemmin mutta niiden oli tarkoitus pysyä yhdessä niin kauan kun minä asun kotona. Ei ne kuitenkaan kestäneet ja erosivat kun isä melkein jo asui naisystävänsä luona.
Siitä mun ahdistus alkoi. Kävin juttelemassa koulupsykan kanssa ja sekin vaan tarjosi että ERO on mikä ahdistaa. En jaksanut mitänä terapioita ja muutama vuosi menio miten meni. Nyt eräs kundi haluaisi että muutan sen kanssa yhteen, mutta kotiolot ahdistavat vieläkin. Kumma vaan että minä itse koin sen niiden eron tervetulleena, eroa edeltävän ajan helvettinä, eikä asiaa parantanut kun mutsi sano että koko helvetti olikin mun syytä. V*ttu te mitään ammattilaisia ole. Sinäkään.
syytäkö?! Miten niin? Eikä ole! Kyllä eron syyt ovat parin väliset. Lasten syytä ei mikään siinä ole. Jos tekevät vääriä ratkaisuja-muka lasten takia- ja sitten katuvat niin ei sekään ole lasten syytä!
Kai sitä ahdistuksen syitä muitakin on kuin vanhempien ero!
Ero ei likikään aina ole helppo, mutta tässä palstalla tunnutaan unohtavan kerta toisensa jälkeen se tosiasia että syitä erota on monia, ja likikään kaikki noista eivät ole oman edun tavoittelua, vaan lasten parhaan etsintää.
Lapset ovat ne jotka kärsivät riitaisesta parisuhteesta jossa vanhemmilla ei ole aikaa/voimia/jaksamista kasvattaa tai edes olla läsnä lastensa arjessa.
Erolapsia on ammatti-ihmisten pakeilla, mutta samoissa jonoissa on ahdasmielisesti uskovaisten lapsia, holistien lapsia, työnarkomaanien lapsia, hienojen tavaroiden keskelle hyljättyjä lapsia.
Tilastot puhuvat paljon erolapsista, koska nykyiset liitot päätyvät eroon. Kenen syy tuo on?
Meidän aikuisten, meidän jotka emme kunnioita toinen toisiamme, emme ota huomioon yksilöllisyyttä, vaan unohdumme heti kohta suhteen alettua luulemaan että ihminen vierellä olisi itsestään selvyys.
Sitä että ero vaikuttaa lapseen ei voi ohittaa, mutta totta on sekin että elämä vaikuttaa lapseen. Me jokainen kannamme mukanamme lapsuuden traumoja. Niitä tulee vaikka aikuinen tekisi kuinka oikein, jos tekee kaiken oikein lapsi kantaa traumanaan sitä ettei voi olla yhtä täydellinen.
Onko onnellista lapsuutta?
On, sekä eron jälkeen että liitoissa pysyen, mutta täydellistä lapsuutta? Sitä ei ole, eikä sitä kukaan pysty lapselleen antamaan. Ei sinnitellen liitossa, eikä eron kautta.
Eronneena sanon että jätettyäni parisuhdeongelmien ikivatvomisen pystyn viimeinkin keskittymään lapsiini, tukemaan ja antamaan näille tilaa olla sitä mitä ovat, lapsia.
Luulen että lapseni eivät joudu ammatti-ihmisten pakeille siksi että erosin, vaan siksi että en eronnut riittävän ajoissa, vaan alkoholisoiduin yrittäessäni sinnitellä avioliitossa jossa minulla ei ollut tilaa hengittää.
Ammattilaiset ovat? Ammattilaisia, likikään aina heidän elämänsä ei kulje sen täydellisyyden kaavan kautta, vaan terapeutit siinä kuin parisuhdetyöntekijätkin kohtaavat eroja omassakin elämässään, eivät vain työnsä kautta.
Syyllistäminen on hienovaraisinta silloin kun sen kieltää lauseella ja kääntää seuraavalla takaisin päälle.
Eroja on paljon, koska ihmiset, ammattilaiset ja me tavikset olemme näin mustavalkeita, näemme vain oman totuutemme oikeana ja väitämme että oma tapamme elää on ainoa oikea.
Eihän kahdesta totuudesta yhtä papin aamenella tule, siksi pitäisi pystyä ymmärtämään sen toisen osapuolen kanta. Minä ymmärrän että lapset tarvitsevat liiton ja kodin tuomaa turvaa, näen sen iltaisin itkusilmistä ja kuulen kysymyksistä, miksi äiti? Miksi me ei mennä takaisin oikeaan kotiin?
Siksi koska se on mahdotonta, siksi ettei kahta maailmaa voi yhdeksi liittää jos toisen pitää luopua olemasta oma itsensä. Minun pitäisi luopua raittiudesta jotta voisin antaa lapsille kodin seinät ja isänsä jokaiseen päivään? mutta joskus hinta on liian kova, joskus ei vain voi. Eikä pidä edes yrittää.
Haaveet pitää haudata ja katsoa totuudessa eteenpäin.
vaikuttaa!Surettaahan se kaikkia, niin lapsia kuin aikuisia. Aikansa. Omallani vaikutti kyllä monet muutkin siihen ajankohtaan osuneet asiat. Oli vähän too much kaikkea. Mutta kyllä hekin ihan tarpeeksi olivat nähneet mitä elämä oli ennen eroa.Jossakin vaiheessa jopa totesivat että miksi olla yhdessä jollei välitetä toisistaan.
Erot ovat erilaisia. Joillakin jopa helppoja.
erota. Mitä halvatun tekopyhiä täällä kirjoittelee ja väittää että avioliitossa ON VOITAVA PYSYÄ LASTEN TAKIA???
Kysyin tuolta itseään ammattilasen pitävältä. Vai oletko sama henkilö eri nickillä ???
sama!Ja ymmärsin kyllä sinun kysyvän häneltä, mutta minua sävähdytti tuo, että olisi jotenkin sinun syytäsi! Toivottavasti mun lapsilla ei ole tuollaista oloa, vaikka asuimmekin harkinta-ajan tietoisesti yhdessä siksi, että toisella oli yo-kirjoitukset ja halusimme antaa rauhan siihen.