Palstalla on paljon ollut keskustelua ihmissuhteista ja juuri appivanhempiin. Kerron hieman omia näkemyksiä asiasta. Itsellä on välit heihin melko asialliset, vaikka ei läheiset tietyistä syistä.
On ollut erimielisyyksiä johtuen asioiden ymmärtämisestä ja ajatusmaailman erilaisuudesta.
Asiat on sovittu kyllä mielestäni mutta heidän käytöksestään silti huokuu jokin joka antaa aihetta ettei siltikään kaikki ole kunnossa.
Viime joulu antoi ainakin sen kuvan että olemme ulkopuolisia joukossa johtuen kai minusta. Meidät jätettiin kuin ulkopuolelle kaikesta, vaikka menimme sinne viettämään joulua muiden sisarusten tapaan. Minä ainakin ymmärsin sen, että jatkossa en tunge jouluksi sinne. Lisäksi kaikki puheet jotka puhutaan kahvipöydässä muka vitsinä on pelkkää itsetunnon pönkitystä anopilta, joka kerjää kunnioitusta toiselta miniältä. Tämä toinen miniähän jumaloi häntä kuin pyhimystä lässyttäen ja nauraen muka vitseille. Anoppini jopa kehui tätä toista miniää äidilleni puhelimessa. Kuulin siitä omalta äidiltäni. Miltähän se mahtoi äidistäni tuntua? Pahalta varmaan koska hän olisi halunut kuulla minusta.
Nyt alkaa tosiaan riittää tuo keljuilu.
Monet vuodet yritin olla hyvä ja avulias sekä kuljetimme heitä monet kerrat autollani ja aina piti olla valmis lähtemään. Näköjään se ei merkinnyt mitään. Vierailimme usein. Nyt näkee sit totuuden kuka tässä on arvostettu ja kuka saa haukut. Mikään ei riitä ainakaan nyt kun on tämä toinen miniäkin suvussa, joka pelkällä olemuksella kerää kaikki huomiot ja on niin muka vaatimaton.
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia ?
On ollut erimielisyyksiä johtuen asioiden ymmärtämisestä ja ajatusmaailman erilaisuudesta.
Asiat on sovittu kyllä mielestäni mutta heidän käytöksestään silti huokuu jokin joka antaa aihetta ettei siltikään kaikki ole kunnossa.
Viime joulu antoi ainakin sen kuvan että olemme ulkopuolisia joukossa johtuen kai minusta. Meidät jätettiin kuin ulkopuolelle kaikesta, vaikka menimme sinne viettämään joulua muiden sisarusten tapaan. Minä ainakin ymmärsin sen, että jatkossa en tunge jouluksi sinne. Lisäksi kaikki puheet jotka puhutaan kahvipöydässä muka vitsinä on pelkkää itsetunnon pönkitystä anopilta, joka kerjää kunnioitusta toiselta miniältä. Tämä toinen miniähän jumaloi häntä kuin pyhimystä lässyttäen ja nauraen muka vitseille. Anoppini jopa kehui tätä toista miniää äidilleni puhelimessa. Kuulin siitä omalta äidiltäni. Miltähän se mahtoi äidistäni tuntua? Pahalta varmaan koska hän olisi halunut kuulla minusta.
Nyt alkaa tosiaan riittää tuo keljuilu.
Monet vuodet yritin olla hyvä ja avulias sekä kuljetimme heitä monet kerrat autollani ja aina piti olla valmis lähtemään. Näköjään se ei merkinnyt mitään. Vierailimme usein. Nyt näkee sit totuuden kuka tässä on arvostettu ja kuka saa haukut. Mikään ei riitä ainakaan nyt kun on tämä toinen miniäkin suvussa, joka pelkällä olemuksella kerää kaikki huomiot ja on niin muka vaatimaton.
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia ?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eihän tuossa tarinassasi ollut mitään aihetta.
Jos tunnet itsesi ulkopuoliseksi, etkä ymmärrä toisten ( sisäpiiri ) huumoria, se on yksinomaan sinun ongelmasi...
Tai sitten jätit kertomatta jotain oleellista?
Ehkä et itse ole joutunut ulkopuolisen asemaan, kyllä tuolla jutussa juoni ja aihe oli. Se vielä harmittaa, kun on toista passanut ja kyydittänyt ilman arvostusta. Joillakin ei vain kemiat sovi yhteen. Parasta on hakea seuransa ja arvostuksensa muualta kuin anopilta.
Niin sain pari vastausta. Olisin odottanut enemmänkin vastauksia. Ei sitä tietty sellainen osaa kuvailla miltä tuntuu olla ulkopuolinenm joka on asian keskipiste tai muuten huomion osana.
Mulle vain riitti tämä paska. Ajatelkoon kuka huvittaa ja mitä mutta omiin juhliini en näitä ihmisiä kutsu.