että kiusaajat eivät yleensä edes tajua itse olevansa kiusaajia.
Meillä kävi töissä psykologi luennoimassa kiusaamisesta ja siitä mikä kaikki on kiusaamista.
Kun tämän luennon jälkeen palasimme paikoillemme, juuri ne pahimmat kiusaajat päivittelivät keskenänsä että "miten voi jotkut olla sellaisia työkavereitaan kohtaan blaa blaa."
Kuitenkin juuri SE porukka tekee kaikkea sitä mistä se luennoija kertoi!
Miten sitä voi enää sen selvemmin sanoa?
Kyllä he hiukan paremmin sen jälkeen käyttäytyivätkin, mutta sen jälkeen on oikeastaan vain pahentunut tilanne entisestäänkin.
Heti kun minä tulin uutena työntekijänä tähän tiimiin, minulle tehtiin selväksi että tiimin kaverikiintiö on jo täynnä.
He juttelivat vain keskenään, eivät minulle.
Kahvitauoillakin he kokoontuivat tiukkaan rinkiin selät minuun päin käännettyinä supisemaan, etten vaan kuule mistä he puhuvat.
Ja niin se on jatkunut kaikki 3 vuotta kun olen siellä ollut töissä.
Kai he itse ajattelevat että tuo tyttö on vain niin hiljainen. En kuitenkaan ollut ollenkaan hiljainen aijemmissa työpaikoissani.
Olisiko minun pitänyt väkisin änkeä itseni sen selkämuurin läpi?

Vastaukset 5
Vanhimmat
henkilöityy työntekijään, joka ei millään muotoa ole syyllinen muutokseen. Itse olen kokenut saman ja tyrmistynyt siitä miten yksisilmäisiä ja julmia ihmiset voivat olla. Kiusatessaan he muka protestoivat muutosta vastaan, mutta on kyllä todella julmaa kohdistaa protesti ihmiseen, joka ei asiaan pysty vaikuttamaan.
Joskus aika tekee tehtävänsä, mutta vaatii todellista luontoa odottaa asenteiden pehmiämistä, koska pahimmillaan se voi viedä vuosia. Ja syrjimiseen on vaikeinta puuttua, miten sen voi todentaa.
Otan osaa.
Tietysti voit yrittää murtaa muurin, rupea höpäjämään ja jos vastausta ei kuulu, niin kysy että onko huono päivä vai haisenko minä pahalta? (huom. harkitse itse lieneekö ko. piireissä sopivaa)
Kirjaa joka päivä kaikki muistiin ja vie homma oikeuteen. Et ole ensimmäinen!!! Kaveri on just vienyt ja on työpaikalle tulossa kivat kulut!!! Jes.Pomojen tehtävä on estää kiusa, mutta jos nekin osallistuvat, pomot pitää saada ulos.
Älä jää katselemaan asiaa pitkään. Arvosta itseäsi.
Se on totta, kiusaajat eivät näe omaa käytöstään tai jos näkevät niin sallivat sen itselle mutta eivät siedä jos joku toinen käyttättyisi heitä kohtaan samoin.
On annettava potut pottuina.
Kisaajille kenkää ja välittömästi! Siinäpähän oppivat,luottamusmiehetkin!
Näytä mulle kiusaaja, joka on oppinut!
tunteeko joku kiusaajaa, joka on katunut tai pyytänyt anteeksi?