kokemuksia

Hei,

olen tällä hetkellä usassa au pairina massachusettsissa ja koska olen rakastunut jenkkeihin haaveilen nykyisen työpimukseni jälkeen vielä meneväni miamiin puoleksi vuodeksi uuteen perheeseen.kysymykseni kuuluukin siellä olleille ihmisille että onko millään mahdollisuutta selvitä alueella ilman ajokorttia, koska en omaa sitä.meinaan kun miamissa ei ole esim.metroyhteyttä, onko siellä ihan hukassa ilman autoa? olisi kiva saada etukäteen mielipiteitä asiasta, että tietää kannattaako edes vaivautua hakemaan :)
11859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tarkoitat siis, että jatkaisit nykyistä aupair vuotta, ½vuodella UUDESSA perheessä Miamissa?? Käsittääkseni se ei ole mahdollista jos ekan sopimuksen loputtua vaihtaa perhettä. Voit jatkaa sopimustasi saman (missä nyt olet) perheen kanssa ½-1 vuodella.

Miamissa vieraillessani totesin ainakin sen, että hyvin suuri osa väestöä on espanjankielistä. oli jopa sellaisia kauppoja joissa myyjät eivät ymmärtäneet englantia.

Äänestä
  • Minulla siis ei ole järjestöä takana ja olen B1-viisumilla suomalaisessa perheessä.. olen saanut oleskelulupaa yhteensä 1.5vuotta joten viisumin kans ei ole mitään ongelmaa,perheen kans vain vuoden sopimus..eli voisin hyvin vaihtaa perhettä koska ei pidä käydä anomassa lisää aikaa...:)ja koska minulla on laillisesti aikaa olla täällä pitempään niin olisi kiva käyttää aika hyödyksi:)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Minulla siis ei ole järjestöä takana ja olen B1-viisumilla suomalaisessa perheessä.. olen saanut oleskelulupaa yhteensä 1.5vuotta joten viisumin kans ei ole mitään ongelmaa,perheen kans vain vuoden sopimus..eli voisin hyvin vaihtaa perhettä koska ei pidä käydä anomassa lisää aikaa...:)ja koska minulla on laillisesti aikaa olla täällä pitempään niin olisi kiva käyttää aika hyödyksi:)

    Tuli vaan tosta mieleen, että oliko ihan helppoa saada 1,5 vuoden visa? Oon ite lähössä luultavimmin jenkkeihin aupairiks nyt maaliskuun lopulla.

    Äänestä

  • mixu- kirjoitti:

    Tuli vaan tosta mieleen, että oliko ihan helppoa saada 1,5 vuoden visa? Oon ite lähössä luultavimmin jenkkeihin aupairiks nyt maaliskuun lopulla.

    sain itse viisumin vuodeksi ja kun saavuin jenkkeihin viime kesänä, sain vain puoli vuotta oleskeluaikaa, jonka jälkeen olisi uusittava oleskelulupa..menin kuitenki suomeen jouluksi ja palasin jenkkeihin ja rajalla oli vastassa kiva virkailija joka antoi kokonaisen vuoden lisää oleskelulupaa. elikkä viisumin saanti ei vielä mun kohdalla taannut vuoden oleskelulupaa jenkeissä, vaikka minulla oli vuoden työsopimus tänne.riippuu pitkälti onko huono tuuri rajalla, kuka virkailija on siis vastassa, jotkut antavat ihan tahallaan vähemmän aikaa jos on "huono päivä"..mutta itse siis menin yksityisesti jenkkeihin ja luulen että J1-viisumilla tulevat au pairit saavat suoraan sen vuoden, mutta eivät ylimääräistä..pitää hakea lisäanomusta.onneksi sentään olemme suomesta, meillä on paljon helpompi asema kuin esim.meksikolaisilla :)

    Äänestä

Kyllahan taalla metro/juna menee, mutta vain kaksi linjaa ristiin, joten se ei todennakoisesti auta paljoakaan. Busseja kulkee myos jonkin verran, ainakin paremmin kuin noita metroja.
Tietenkin riippuu taysin siita missa pain miamia asuisit, ja missa haluat vapaa-aikaasi viettaa, mutta kylla on hyvin vaikeaa ilman autoa olla taalla! Etaisyydet ovat aika suuria, joten jollet nyt ihan South Beachilta perhetta loyda, niin voi kayda aika pitkaksi. Tietty jos vaikka perheen vanhemmat kayvat toissa tms, voisivat sua samalla kyydita, jos on samaa suuntaa. Ainahan sita voi yrittaa!
Ja siita espanjasta... Kyllahan taalla sita paljon puhutaan, mutta ei ole kylla paikkaa jossa englannilla ei parjaisi.

Oletko kaynyt Miamissa? Tama on kylla ihana paikka, jotan kylla taalla mukavasti saisi 6 kk:ta kulumaan:)

Äänestä
  • joo olen miamissa käynyt, ja rakastuin paikkaan ensisilmäyksellä..tiesin että tulen jonain päivänä takaisin. Ajattelin ajavani kortin täällä jenkeissä nyt talvella mutta juuri sain selville että B1-viisumilla tulleet eivät ole oikeutettuja ajamaan korttia,että se siitä.en sitte tiiä onko eri osavaltioissa eri tilanne kortin suhteen. oisin kuitenki etsinyt perhettä siis south beachilta/citystä,jos siellä päin edes on vapaita perheitä. kuumuus on ainoa asia mikä pistää empimään, inhoan tukalaa kuumuutta,kesästä tietty tykkään..silloin kun viime syyskuussa siellä kävin,hikeä pukkas koko ajan:)
    Missä päin itse siellä oot ja kauanko aijot olla?=)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    joo olen miamissa käynyt, ja rakastuin paikkaan ensisilmäyksellä..tiesin että tulen jonain päivänä takaisin. Ajattelin ajavani kortin täällä jenkeissä nyt talvella mutta juuri sain selville että B1-viisumilla tulleet eivät ole oikeutettuja ajamaan korttia,että se siitä.en sitte tiiä onko eri osavaltioissa eri tilanne kortin suhteen. oisin kuitenki etsinyt perhettä siis south beachilta/citystä,jos siellä päin edes on vapaita perheitä. kuumuus on ainoa asia mikä pistää empimään, inhoan tukalaa kuumuutta,kesästä tietty tykkään..silloin kun viime syyskuussa siellä kävin,hikeä pukkas koko ajan:)
    Missä päin itse siellä oot ja kauanko aijot olla?=)

    taalla viela 3 kk:ta ja kesasta olen ollut. Itse asun taalla aika Miamin sivussa, ja autoa joudun kayttaan koko ajan. Ainoastaan lahikauppoihin paasen pyoralla. Tietenkin riippuu mita auppariajaltasi haluat ja mihin paaset. Tosiaan South Beachille jos paaset niin ei ole sitten huolta! Siella kun kulkee bussejakin jopa:)
    Ja kesalla taalla on tosiaan kuumaa ja kosteaa! Mutta ei huolta, siihen tottuu parissa viikossa.

    Kylla tanne kantsii tulla , tama on ihan uskomaton paikka!! Etsin vaan sielt South Beachilta perheen ja varmistat etta lapsia ei tarvii vieda kauas harrastuksiin/kouluun.

    Äänestä

  • mina olen kirjoitti:

    taalla viela 3 kk:ta ja kesasta olen ollut. Itse asun taalla aika Miamin sivussa, ja autoa joudun kayttaan koko ajan. Ainoastaan lahikauppoihin paasen pyoralla. Tietenkin riippuu mita auppariajaltasi haluat ja mihin paaset. Tosiaan South Beachille jos paaset niin ei ole sitten huolta! Siella kun kulkee bussejakin jopa:)
    Ja kesalla taalla on tosiaan kuumaa ja kosteaa! Mutta ei huolta, siihen tottuu parissa viikossa.

    Kylla tanne kantsii tulla , tama on ihan uskomaton paikka!! Etsin vaan sielt South Beachilta perheen ja varmistat etta lapsia ei tarvii vieda kauas harrastuksiin/kouluun.

    etsit siis perheen South Bechilta. En ole itse sita sinulle etsimassa:D Pieni virhe...

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    etsit siis perheen South Bechilta. En ole itse sita sinulle etsimassa:D Pieni virhe...

    kiitos tiedoista...yritän nyt jahkailla mitä tehdä!itse en olisi vasta tulossa kuin ensi kesänä kun diili täällä loppuu.. mutta tiedän että aika ei siellä tulisi pitkäksi käymään jos pääsis "ihmisten ilmoille",south beachillä viimeksi aikaani vietin..olen tosiaan tyyppi joka ei tykkää päiviään sisällä viettää, että hyvien kulkuyhteyksien päähän olis pakko päästä:)
    hauskaa loppuaikaa sinulle siellä!!=)

    Äänestä

Jos et onnistu loytamaan perhetta Miamista, mutta haluaisit pysya Bostonin alueella niin ole yhteydessa [email protected]

-----------------

Finnish au-pair needed for our 1.5 year old son. We are Finnish-American family living close to Boston and are raising our son to be bilingual.

Au-pair needs experience in taking care of childs below age of 2 (references will be checked). We are looking for someone outgoing and independent, who will enjoy going out to park, play groups and other activities with the baby. Driver's license is required.

Interests/ hobbies outside home are a plus, it will allow au-pair to experience Boston and it's surroundings to the fullest. 6 month minimum commitment required, 12-month preferred if possible.

Au-pair will get standard au-pair salary and full upkeep; meals, own bedroom and bathroom. Work is approximately 40 hours/ week with some variance from week to week.

Regards,
Jukka

Tel. 1 617 407 1231

Äänestä
  • valitettavasti en ole kiinnostunut koska nykyinen perheeni täällä bostonissa haluaisi minun jatkavan sopimustamme. Vaikka tykkäänki alueesta en voisi kuvitella jääväni pitempään, koska haluan kokeilla uusia tuulia. mutta ei muuta kuin onnea au pairin etsintään =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miamista kirjoitti:

Hei,

olen tällä hetkellä usassa au pairina massachusettsissa ja koska olen rakastunut jenkkeihin haaveilen nykyisen työpimukseni jälkeen vielä meneväni miamiin puoleksi vuodeksi uuteen perheeseen.kysymykseni kuuluukin siellä olleille ihmisille että onko millään mahdollisuutta selvitä alueella ilman ajokorttia, koska en omaa sitä.meinaan kun miamissa ei ole esim.metroyhteyttä, onko siellä ihan hukassa ilman autoa? olisi kiva saada etukäteen mielipiteitä asiasta, että tietää kannattaako edes vaivautua hakemaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu