Avokkini jätti minut 8 päivää sitten ihan yllättäen, 3,3 vuoden suhteen, 1 vuoden avoliiton jälkeen. Onhan meillä ongelmiakin ollut, mutta olemme aina sopineet, ja hän vielä 9 päivää sittenkin sanoi että haluaa vanheta kanssani. Ja sanoi rakastavansa. Minä uskoin ja luotin, ja nyt hän sanoo että onkin sanonut kaiken vain siksi että on tiennyt minun haluavan kuulla ne.
Viimeiset kuukaudet ennen eroa olivat elämäni onnellisimmat. Hän näytti rakkauttaan monin tavoin ja kohteli ihanasti, mutta kaikki kuulemma vain siksi että hän tykkää minusta ystävänä, ja on kilttiluonteinen, ei rakasta, hän halusi hyvittää tulevan eron, etten olisi niin katkera. Eli teeskenteli kuulemma. Minä uskoin, luotin ihan täydestä sydämestäni, vielä 9 päivää sitten luulin löytäneeni sen oikean.
Hän haluaa kuulemma käydä kapakoissa vapaasti, ja harrastaa yhdenyönsuhteita, eikä voisi kuvitellakaan sitoutuvansa vain yhteen naiseen. Nelikymppinen mies!! Ja hän on koko ajan sanonut ihan päinvastaista, ja olen uskonut.
En tajua, olen luullut että hän on onnellinen, en ole edes epäillyt että hän on suunnitellut eroa jo pitkään.
Miten voin enää koskaan luottaa kehenkään ihmiseen, ja miten ihmeessä saan voimia etsiä asuntoa, pakata ja muuttaa? (kummankin on muutettava pois, koska asunto on liian kallis yhdelle)
Olen kiltti ja herkkä, en kestä. En jaksa kuin itkeä, töissä käyn mutta itken piilossa. En voi ymmärtää miten tästä voisi muka selvitä. En minä ainakaan selviä.
Viimeiset kuukaudet ennen eroa olivat elämäni onnellisimmat. Hän näytti rakkauttaan monin tavoin ja kohteli ihanasti, mutta kaikki kuulemma vain siksi että hän tykkää minusta ystävänä, ja on kilttiluonteinen, ei rakasta, hän halusi hyvittää tulevan eron, etten olisi niin katkera. Eli teeskenteli kuulemma. Minä uskoin, luotin ihan täydestä sydämestäni, vielä 9 päivää sitten luulin löytäneeni sen oikean.
Hän haluaa kuulemma käydä kapakoissa vapaasti, ja harrastaa yhdenyönsuhteita, eikä voisi kuvitellakaan sitoutuvansa vain yhteen naiseen. Nelikymppinen mies!! Ja hän on koko ajan sanonut ihan päinvastaista, ja olen uskonut.
En tajua, olen luullut että hän on onnellinen, en ole edes epäillyt että hän on suunnitellut eroa jo pitkään.
Miten voin enää koskaan luottaa kehenkään ihmiseen, ja miten ihmeessä saan voimia etsiä asuntoa, pakata ja muuttaa? (kummankin on muutettava pois, koska asunto on liian kallis yhdelle)
Olen kiltti ja herkkä, en kestä. En jaksa kuin itkeä, töissä käyn mutta itken piilossa. En voi ymmärtää miten tästä voisi muka selvitä. En minä ainakaan selviä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
hyvä, että lähti, jos hän ei sinua rakastanut. itse odotetaan erään tyttö-ystävän kanssa sen salasuhteen avovaimon jättöä. tämä mies elää avoliitossa ja seurustelee kaverini kanssa. avovaimolla ei mitään tietoa asiasta. mies on myös 40 kymmpinen ja aivan rakastunut ystävääni, mun mielestä heidän pitäisi alkaa seurustelemaan, ja toiselle naiselle kertoa totuuden. tosin avovaimo ei luultavasti saa koskaan tietää totuutta, mikä on mielestäni väärin. hirvittää katsoa vierestä, miten ihmisille valehdellaan.
parempi vaan, että miehesi lähti, saat vielä jonkun, joka ei petä sinua. äläkä syyttele itseäsi mistään, et voi tietää totuutta.
Johan olet tavan ystävä, kun haluat ystävällesi tuollaisen miehen. Taidat vain odottaa, että pääset vahingoniloisena "lohduttelemaan" ystävääsi, kun vuorostaan hän itkee miehen perään. Mitä ystäväsi on sinulle tehnyt ansaitakseen tuon?
Ja mitä ystävääsi tulee, hän on melko naiivi, kun luulee tuollaisen miehen todella rakastavan häntä. Ja vielä enemmän hyväuskoinen hän on, kun ei näe sinun lävitsesi.
Ja mies - tämä nyt on sanomattakin selvää - hän on itsekäs possu.
Kirjoituksesi olisi voinut olla täysin minun elämästäni.Me vaan ehdittiin olemaan yhdessä 15v, joista 7v naimisissa. Mieheni siis ex oli aivan samanlainen kuin sinun miehesi ennen yht`äkkistä eroa. Siitä on nyt kohta 4 kk aikaa ja voin kertoa, että varaudu pahimpaan. Mutta kerron senkin, että selviät kyllä, vaikka kauan tämä ottaa. Itse olen vieläkin ihan rikki.
Kun meidän tilanne alkoi, lähdin heti pois kotoani. Ensin ystävien luo ja samalla etsin uuden asunnon. En tiedä miten pystyin siihen, koska olin niin hajonnut ja itkin vaan aamusta iltaan. Kiitos ihanien ystävieni, ilman heidän apuaan olisin varmaan vieläkin samassa tilassa.
Löysin kuin ihmeen kaupalla uuden asunnon ja muutin sinne heti. Muutto ja pakkaaminen oli kertakaikkiaan musertavaa, samoin koko omaisuuden jako. Nyt jälkeenpäin tuntuu, etten ollut itse paikalla vaan katselin itseäni ikäänkuin ulkopuolisena niissä tilanteissa. Sanomattakin on tietty selvää, ettei mies osallistunut näihin juuri mitenkään muuten kuin tuli pankkiin ja kirjotti nimensä valmiisiin papereihin. Ei ehtinyt uuden naisensa kainalosta.
Nyt kun vertaan tilaani 4kk takaiseen, niin voin sanoa, että toipumista on havaittavissa. En itke jatkuvasti ja pystyn jotenkin keskittymään muihinkin asioihin. Vieläkin on kovaa ahdistusta, nukkuminen vaikeaa ja ex rakkaani pyörii alituiseen mielessäni. Yritän kuitenkin jatkaa elämääni (pakkohan se on..) päivä kerrallaan ja yritän uskoa (vaikka vaikeaahan se on..) tulevaisuuteen.
Tuli vähän pitkä juttu, mutta sinulle vaan neuvoksi. Ota ystävät avuksi. Pyydä apua ja puhu. Koita päästä nopeasti pois tilanteesta eli sieltä yhteisestä kodista, koska vasta sitten pääset toipumaan. Minusta tuntuu, että minun selviäminen tästä kestää vielä useamman vuoden, mutta sekin on yksilöllistä. Kyllä sinäkin pärjäät, jos minäkin.
Voimia!!
erään jutun itsessäni...Jos suhteessa ollaan tultu tiensä päähän, siis että sillä hetkellä kun ajatuksissa vähän häämöttää jossain taka-alalla se tiedonmurunen että haluankin erota, niin sen ajatuksen tavallaan helposti kieltää itseltään. Ajattelee vain, että mitäs minä oikein nyt höpsin, mekö muka erottaisiin, hulluja ajattelen. Ja siinä vaiheessa usein alkaa panostaan suhteeseen, ottamaan toista huomioon jne. kuin todistaakseen itselleen, että kyllä tämä vielä tästä iloksi muuttuu, ja että höpsis mitään eroa, hyvinhän meillä menee. Mut sit jossain vaiheessa iskee päälle se tieto tai tunne, että en mä haluakkaan tällasta ja että ei se eroajatus ollutkaan sen hetken oikku tai joku outo ajatus, joka pätkähti päähän huvikseen. :(
On toinen! Ja se on varmaan joku 10 päivää vanha juttu.... ei kestä kauaa, kohta vinkuu takas. Takuuvarmasti! Pidä lomaa, pidä hauskaa, sillä kohta se idiootti on lupaamassa sulle kuuta taivaalta. Tällä hetkellä vissiin kuvittelee olevansa jotain... Kohta putoo maan pinnalle....
Mun kimmakaveri lähti Rahtarin kans ja tuli kuitenki kotiin...Pitäiskö antaa anteeksvai lähtee meneen.Aika vaikeeta.Rakastan häntä Tosi paljon.Otan osaa sun Suruus.Ei kaikki näköjään meeku suunnittelee...
Tiedän miltä se tuntuu. Meilläkin oli vaikka mitä suunnitelmia, yhteinen asunto jne. ja ostettiin uusi auto yhdessä, molempien nimet rekisteriotteeseen ja sitten muutaman päivän päästä mies ei tullutkaan yöksi kotiin baarista. Ja ilmoitus erosta seurasi noin viikon päästä, kun hän käväisi välillä kotona uuden hoitonsa luota. (itse tietysti väitti asuvansa "kaverillaan".)
Kolmekymppinen oli tämä mies, eli ei ihan yhtä "aikuinen" kuin sinun, mutta ei nyt enää mikään poikanenkaan. Luulin myös, etten kestäisi, mutta kummasti vaan tuokin kokemus kasvatti ja nyt menen eteenpäin entistä vahvempana! Älä murehdi tuollaisen miehen perään, antaa sen kylvää siementään rauhassa jos kerran niin tahtoo. Jätti sentään sinut ensin, minun ukko sen sijaan oli harrastanut jo avoliittomme aikana syrjähyppyjä, niistä tuliaisina minulle kondylooma. Mutta elämällä on tapana tasata tilit. Voimia uuden elämän aloittamiseen!
Mahtoiko tosiaan toisaalta toivoa että olisitte onnellisesti yhdessä ja siksi puhui ja teki tulevaisuuteen luotaavia asioita?! Kuulin sellaisen selitteen exältä joka kesken kaiken rakastui baarissa toiseen naiseen ja jätti minut samantien....
Vai oliko kenties ajatellut itsekseen jo kauemman aikaa ettei tästä taida tullakaan mitään ja hyvitteli pahoja ajatuksiaan siihen asti kunnes oli varma omasta itsestään..
Selviät kyllä. Itsekin olen selvinnyt monesta maailmanlopusta.. Kriisi ja itkut on pakollisia. Mutta niiden jälkeen elämä kummallisesti voittaa ja olet entistä vahvempi. Asioista perusteellinen puhuminen auttaa ja painajaiset katoavat kun asiat ymmärtää..
Muista vain; Mikä ei tapa, vahvistaa! Ja yhden miehen takia ei kannata edes kuolla.
4,5 vuotta meni hukkaan, siltä nyt tuntuu kun ero sittenkin tuli. Halusin vain onnellisen ja rauhallisen loppuelämän hänen kanssaan. Mutta viimeinen vuosi on ollut yhtä alamäkeä. Marraskuussa annoin kihlasormuksenkin jo pois. Sen jälkeen mies on vähän väliä häipynyt omille teilleen. Aina hän kuitenkin on vannonut rakkautta ja koitettu taas yhdessä. Viime häipymisen jälkeen päätin, etten enää oman psyykeeni takia halua tällaista jatkaa.
Vahva epäilys oli että takana on muita naisia. Nyt eron jälkeen hän vielä kaipaili minua, ilmoitin ettet halua olla osa hänen haaremiaan.Ajatelkaa, siihen hän vain totesi että eikö hänellä muka saa olla naisystäviä!!!!
Viimeisinä aikoina en voinut olla huomaamatta, kuinka hän koetti 'salaa' viestitellä, lie sitten kenen kanssa. Saunaan mennessäänkin hän laittoi puhelimensa kiinni.
Väitti olevansa uskollinen, haluavansa loppuelämän minun kanssani, rakastavansa vain minua...Mutta maailman tuulet veivät.
Näin siinä voi käydä, mutta tästä selvitään. Voimia sinulle, ja kaikille saman kokeneille!!!1
Näitä tapahtuu. Vielä uudenvuoden aamulla olin onnellinen ja sitten kun salama kirkkaalta taivaalta tuli 7 vuoden jälkeen ilmoitus puolisoltani että tää ei enää toimi, koska minä olen kuulemma muuttunut, en ole enää se sama henkilö kuin ennen ja hän haluaa erota. Rakkaus on loppunut.
Ihan täysin käsittämätöntä, ei meillä edes mennyt niin huonosti. Hän vannoi että ei ole muita naisia tms. Hän syyllisti mua erosta vielä pari päivää sitten. Mä en voinut ymmärtää miksi näin kävi, yritin saada miestä puhumaan - turha yritys. Sitten tuli totaalinen stoppi tälle suhteelle.
Eilen riitelyn päätteeksi tilanne meni yli ja mies kävi fyysisesti käsiksi, mun päätä hakattiin lattiaan hiuksista pitäen, ja potkittiin - ikinä ennen tätä ei ole ollut mitään väkivaltaan liittyvää - olen edelleen täysin järkyttynyt. Se oli se viimeinen niitti, ja käskin häntä häipymään. Sain tänään kuulla että hänellä on ystäväni kanssa ollut suhde useamman jo kuukauden ajan. Ovat miettineet milloin en ole kotona ja olleet täällä mun omassa kotona. Tämä ystäväni on kaikenlisäksi naimisissa ja tunnen myös hänen miehen.
Mä luulin että näitä käy vaan jossain saippuasarjoissa, ei koskaan oikeille ihmisille. Tän paskemmin ei voi enää mennä. Mut kohtalontoverina sanon että voimia, elämä ei voi kun parantua tästä !!!
Huhhuh, onpa sinulla suvim hurja tilanne, sellaista tosiaan tapahtuu!! Toivotan sinulle oikein paljon voimaa jaksaa, ja kyllä sinä jaksat, niinkuin minäkin! Oletko ajatellut rikosilmoituksen tekoa pahoinpitelystä? Se olisi tuolle k..päälle ihan oikein!
Asuntoa en ole vielä saanut, mutta etsin kovasti. Mieli on jo vähän parempi, enkä ole edes itkenyt 3 päivään, jotenkin ne tosiasiat alkaa vaan hyväksyä, vaikka näkeekin vielä toista joka päivä. ja johonkin se rakkauskin on vaan tässä parissa viikossa hiipunut minukin puoleltani, vaikka 2,5 vk sitten vielä katselin meille yhteistä omistusasuntoa..
Mutta elämä jatkuu, tästä ei tosiaan ole suuntaa muualle kuin ylöspäin!
Ja hurjinta että voi itse olla niin sokea ettei tajua missä suhteessa mennään, helvetin hyviä ne on peittämään oikean tilanteen. En mä tiedä tuosta rikosilmoituksesta, pää kuhmuinen ja jalka pelaa vähän heikosti - mutta elossa. Ei vaan jaksas käydä tän paskan lisäks vielä säätää jotain tollasta. Tapeltavaa tulee tässä kans kämpistä, ja omaisuudesta. Tsemiä asunnon hakuun ja kaikkea hyvää meille molemmille!
kauheen typerä riita ja ukko halusi erota. Nyt olen ihan rikki ja hajalla, mutta .. pakko nousta ylös, itkemistä ja ketjupolttamista (en polta edes oikeesti!), syömättömyyttä.. en tiedä. Ehkä se tästä joskus. Voimia sinulle ihana rakas ihminen. Ajattele, että omahan oli menetyksensä. Aikaa nää erot vaatii.. en tiedä edes, olenko valmis mihinkään suhteeseen enää koskaan. EHKÄ joo joskus, nyt en vaan usko sitä. VOIMIA!! *halaa*