Täällä (Suhteet & tunteet) erilaisilla otsikoilla on käyty ja käydään keskustelua parisuhteista ja niiden vaikeuksista, kestävyydestä, uskottomuudesta ym.
Haluaisin, että viime syksynä täällä seuraavien alaotsikoiden takana: Suhteet & tunteet >Tunteet
>Luottamus nimimerkki "Jatkuvan pettämisen uhri" kirjoittaisi alustuksen siitä, millaisia ajatuksia, tunteita puolison pettäminen aiheutti ja aiheuttaa. (Kannattaa käydä lukemassa; jollakin on ollut voimia jaksaa; kiinnostaisi nykyinen tilanne).
Pitkäaikainen ystäväni sai muutamia päiviä sitten selville, että hänen miehellään on ollut suhde työkaveriinsa viime vuoden kesästä lähtien. Ystäväni joutui psykiat-riseen hoitoon (on hyvin herkkä ihminen) ja lapset ovat sukulaisten hoivissa. Kertokaa rakkaat ihmiset kokemuksistanne; ehkä edes joku avionrikkoja ja tai sellaiseksi aikova ajattelisi asiaa tarkemmin. Parisuhteessa tulee ajatella sitä kumppaniaan tehdessään valintoja; puhumattakaan jos on lapsia. Itse en osaa kuin
aavistella kuinka rankka kokemus petetyksi tulleelle on huomata puolisonsa uskottomuus.
Alussa viittaamaani "Luottamus"-aiheeseen kirjoittanut mies osoittaa tekstillään, että yhtä lailla avioliitossa petetyksi tullut mies tuntee puolison pettämisen monella itsetuntoa, tasavertaisuutta, kunnioitusta, ym. ym. nujertavana ja ihmisyyttäkin loukkaavana.
Kuinka tukea puolisonsa pettämää? Haluaako petetyksi tullut puhua läheisillee? Voiko ystävä ottaa asian puheeksi myöhemmin jos petetty on siitä kertonut (yleensä ikävistä asioista saatetaan ystävälle mainita, mutta asiaan ei myöhemmin palata)? Palaan paremmalla ajalla asiaan. Taidan viestittää "Jatkuvan pettämisen uhrille" tästä keskustelun avauksesta.
Haluaisin, että viime syksynä täällä seuraavien alaotsikoiden takana: Suhteet & tunteet >Tunteet
>Luottamus nimimerkki "Jatkuvan pettämisen uhri" kirjoittaisi alustuksen siitä, millaisia ajatuksia, tunteita puolison pettäminen aiheutti ja aiheuttaa. (Kannattaa käydä lukemassa; jollakin on ollut voimia jaksaa; kiinnostaisi nykyinen tilanne).
Pitkäaikainen ystäväni sai muutamia päiviä sitten selville, että hänen miehellään on ollut suhde työkaveriinsa viime vuoden kesästä lähtien. Ystäväni joutui psykiat-riseen hoitoon (on hyvin herkkä ihminen) ja lapset ovat sukulaisten hoivissa. Kertokaa rakkaat ihmiset kokemuksistanne; ehkä edes joku avionrikkoja ja tai sellaiseksi aikova ajattelisi asiaa tarkemmin. Parisuhteessa tulee ajatella sitä kumppaniaan tehdessään valintoja; puhumattakaan jos on lapsia. Itse en osaa kuin
aavistella kuinka rankka kokemus petetyksi tulleelle on huomata puolisonsa uskottomuus.
Alussa viittaamaani "Luottamus"-aiheeseen kirjoittanut mies osoittaa tekstillään, että yhtä lailla avioliitossa petetyksi tullut mies tuntee puolison pettämisen monella itsetuntoa, tasavertaisuutta, kunnioitusta, ym. ym. nujertavana ja ihmisyyttäkin loukkaavana.
Kuinka tukea puolisonsa pettämää? Haluaako petetyksi tullut puhua läheisillee? Voiko ystävä ottaa asian puheeksi myöhemmin jos petetty on siitä kertonut (yleensä ikävistä asioista saatetaan ystävälle mainita, mutta asiaan ei myöhemmin palata)? Palaan paremmalla ajalla asiaan. Taidan viestittää "Jatkuvan pettämisen uhrille" tästä keskustelun avauksesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuo oli tärkeä kirjoitus.
Hyvin usein pettämistä nykyään pidetään "aikuisten leikkinä", mikä tuo maustetta ja tunnetta elämään tai kilpailutilanteena missä "ykköset" ja "kakkoset" kamppailee rakkaudesta ja asemastaan huomion kohteena.
Totuus siellä pettäjän perheessä on usein todella viiltävä.
Kaikki ei ole yhtä vahvoja henkisesti. Muistetaan tämä jo siinä vaiheessa, kun harkitaan rakastuneena suhdetta varatun ihmisen kanssa, eikös niin.
...yrittää vaikuttaa pettäjien ja sellaista suunnittelevien ajatuksiin kertomalla ikävistä seurauksista ja uskottomuuden petetylle tuomista tuntemuksista. Se tosin ei vain toimi.
Pettäminen tai sen harkitseminen on alun alkaenkin osoitus siitä, että ko. ihminen on olemassa vain omia tarpeitaan varten. Hän on omassa mielessään oikeutettu tekemään, kuten haluaa, eikä hän välttämättä millään näe itseään syyllisenä mihinkään. On vain oikeuksia, muttei velvollisuuksia eikä vastuuta. "Rakkaus/halu/puute oikeuttaa minut tähän!"
Hän jättää eroamatta ennen pettämistä, ettei tarvitsisi jäädä yksin. Samoin kuin hän jättää kertomatta salasuhteesta, ettei menettäisi mitään, vaan saisi sekä syödä että säästää kakkua. Kaiken takana on vain siis itsekeskeisyys. Itse, itse, itse.
Jos pettäjä sitten sattuisikin näkemään kirjoituksia, missä petetystä tuntuu pahalta, niin ei hän sitä ymmärrä. Hän ei ole itse sillä hetkellä samassa tilanteessa, liekö ikinä kokenutkaan moista, ja hän myös on 110% vakuuttunut siitä, että hän ei jäisi kiinni, tai ainakaan sillä ei olisi samanlaiset seuraukset, ja jos siitä ero tulisikin, niin onpahan ainakin se toinen rakas olemassa. Hän melko varmasti ajattelee, että omalla kohdalla tilanne on aivan eri.
Jos joku pettämistä harkitseva päättää jättää pettämättä, ettei menettäisi mitään, niin onko sekään sitten kovin empaattista toimintaa? Omaa etuaanhan siinä sittenkin miettii.
Kyllä se asia varmaan suurimmaksi osaksi on näin, mitä kirjoitit. Tuntuu vain jotenkin aivan käsittämättömältä se, että ystäväni psyyke romahti. Tuntuu myös pahalta se, että aviomies tuuppasi lapset (4 ja 2v) vaimon sisaren huostaan, kun vaimo joutui sairaalaan ukon kärähdettyä pettämisestä. Aika näyttää tuleeko kukaan purkamaan petetyksi tulemisen jälkeisiä tunteitaan. Odotellaan.
Psyykkeen hajoamista ,on sitten vahva tai heikko.
Itseäni pidän erittäin vahvana ihmisenä ja kuitenkin mieheni pettäminen on saanut minut täysin rikki.
Teen asioita ,joita en olisi koskaan uskonut tekeväni,toimin tavoilla ,jotka ovat minulle vieraita ,kiroilen ,huudan ja olen myös alkanut juoda.Unilääkkeet määräsi lääkäri.Työkyvytön olin kuukauden.
Ainoa pelastus minulle on ollut läheiseni ,ystäväni ,jotka ovat jaksaneet kuunnella.Olemme käyneet mieheni kanssa perheneuvolassa ,mutta siitä en katso minulle olleen apua.Harkitsen psykiatrille siirtymistä ,itseni takia.
Aikaa tapahtuneesta on lähes täsmälleen 6 vuotta.
Kun sain tietää pettämisestä, menin lähes shokkiin. Vapisin. Suu kuivi.Katsoin itseäni kuin ulkopuolelta.
Töissä kävin kuin zombi. Vapaapäivänä ajoin läpi yön sohjoisilla maalaisteillä, enkä jälkeenpäin muistanut missä.Menin kylmälle kesäasunnolle nukkumaan. Lapsia ei ollut, joten ei haitannut , vaikka en jaksanut arkea pyörittää.
Unettomien öiden jälkeenkin menin töihin.Sain jossain vaiheessa työterveyshuollosta unilääkkeet. Masennuslääkkeitä söin ½ vuotta. Alkoa käytin reippaammin kuin aikaisemmin. Kerran minulle jouduttiin kutsumaan ambulanssi. Se ei vienyt minua sairaalaan,koska keltäydyin. Pakkohoitoon ei ollut syytä.
Pikkuhiljaa pääsin jaloilleni. Vastaanotin vaativamman työn. Pitkät keskustelut käytiin, pariterapiasta ei mielestäni ollut kovinkaan paljon hyötyä. Ystavät jaksoivat auttaa molempia. Nyt olen aika vahva. Pettäminen jätti kuitenkin lähtemättömän jäljen. Tällä hetkellä jatkamme avioliittoa nähdäkseni onnellisena. Uutta tälläista en kestäisi enää; luultavasti.
Meillä on kaksi lasta, mutta he eivät asuneet enää kotona.
vaan sanoisin, ettei kaikki suhtaudu uskottomuuteen NOIN vakavasti. Tosille se merkitsee maailmanloppua, joillekin kriisiä, josta seuraa jotain vielä paRempaa.
Suurin osa uskottomuustapauksista ei tule kumppanin tietoon, koskaan.