Hei kaikki. Kertokaa onko jollain samanlaisia kokemuksia..
Eli... Elin oikein vaan täydellisessä suhteessa reilun vuoden.. meillä oli niin ihanaa aikaa yhdessä,ei riidelty.. (johtiko se tähän?) Tiesin ja tiedän vieläkin,että tämä kyseinen mies on mulle se oikea.. tiedän sen.. samanlaista ei voisi ollakaan..
No joo.. kaikki oli hyvin.. olin niin onnellinen.. sitten nyt sunnuntai yönä hän sanoi, kuin salama kirkkaalta taivaalta,ettei voi jatkaa mun kanssa enää.. ei kuulemma rakasta enää niin.. rakastaa kuin parasta ystäväänsä..
Mä menin täysyn sekaisin ja itkin vaan.. Koko maanantai päivä itkettiin yhdessä.. mä olin niin hajalla ja juteltiin vaan.. käytiin ulkona kävelemäsä... jotta vähän päästäisiin pois yhteisestä asunnosta.. itkin itkin ja itkin.. yritin ymmärtää..
Muuta ei siitä mitään tullu.. Sovitti,että jatkettaisiin parhaimpina ystävinä... ja se kävi mulle,koska en halunnu hänen katoavan elämästäni...
Vietettiin läheinen yö.. halattiin koko ajan ja nukahdin siihen.. tiistai aamuna kun silmäni sain auki paha olo kasvoi ja kasvoi.. sen myös näki miehestäni,ettei helppoa ollut.. Kunnon yöunien jälkeen vielä juteltiin.. mieheni sanoi,ettei halua menettää mua.. ja yritetään vielä.. tehdään parempi suhde.. että pystytään siihen... Ja mä uskon siihen... koko päivä vielä juteltiin ja edelleen juteltiin ja alkoi jo tuntua paremmalta...
Nyt ollaan reilu viikko erossa hänen työnsä takia ja tekeekin ihan hyvää saada ajatukset kokoon.
Mikä tälläinen väliaikainen "mielenhäiriö" olisi voinut olla?? OLiko se tosiaan sitä,että meillä on mennyt niin hyvin.. suhteessa varmaan pitää olla vähän enemmän riitoja.. ja sen tiedän,ettei miehelläni ole ketään toista.. sen se sanois.. eikä pystyisi katsomaan mua silmiin...
Mielipiteitä??
Eli... Elin oikein vaan täydellisessä suhteessa reilun vuoden.. meillä oli niin ihanaa aikaa yhdessä,ei riidelty.. (johtiko se tähän?) Tiesin ja tiedän vieläkin,että tämä kyseinen mies on mulle se oikea.. tiedän sen.. samanlaista ei voisi ollakaan..
No joo.. kaikki oli hyvin.. olin niin onnellinen.. sitten nyt sunnuntai yönä hän sanoi, kuin salama kirkkaalta taivaalta,ettei voi jatkaa mun kanssa enää.. ei kuulemma rakasta enää niin.. rakastaa kuin parasta ystäväänsä..
Mä menin täysyn sekaisin ja itkin vaan.. Koko maanantai päivä itkettiin yhdessä.. mä olin niin hajalla ja juteltiin vaan.. käytiin ulkona kävelemäsä... jotta vähän päästäisiin pois yhteisestä asunnosta.. itkin itkin ja itkin.. yritin ymmärtää..
Muuta ei siitä mitään tullu.. Sovitti,että jatkettaisiin parhaimpina ystävinä... ja se kävi mulle,koska en halunnu hänen katoavan elämästäni...
Vietettiin läheinen yö.. halattiin koko ajan ja nukahdin siihen.. tiistai aamuna kun silmäni sain auki paha olo kasvoi ja kasvoi.. sen myös näki miehestäni,ettei helppoa ollut.. Kunnon yöunien jälkeen vielä juteltiin.. mieheni sanoi,ettei halua menettää mua.. ja yritetään vielä.. tehdään parempi suhde.. että pystytään siihen... Ja mä uskon siihen... koko päivä vielä juteltiin ja edelleen juteltiin ja alkoi jo tuntua paremmalta...
Nyt ollaan reilu viikko erossa hänen työnsä takia ja tekeekin ihan hyvää saada ajatukset kokoon.
Mikä tälläinen väliaikainen "mielenhäiriö" olisi voinut olla?? OLiko se tosiaan sitä,että meillä on mennyt niin hyvin.. suhteessa varmaan pitää olla vähän enemmän riitoja.. ja sen tiedän,ettei miehelläni ole ketään toista.. sen se sanois.. eikä pystyisi katsomaan mua silmiin...
Mielipiteitä??
Vastaukset 10
Vanhimmat
... eiköhän joka suhteessa tuo rakastuminen jossain vaiheessa muutu rakastamiseksi. Eli symbioosi vaihtuu kumppanuudeksi. Se on täysin normaali suhteen elinkaari. Ja eikö rakkaasi pitäisi olla myös paras ystäväsi? Ehkä miehesi yhtäkkiä havahtui siihen etteivät asiat olleetkaan enää niin intohimoisia kuin aikaisemmin. Ehkä hän on ollut hämmentynyt havainnostaan?
Positiivista on, että kykenette puhumaan asiasta. Niin pitää ollakin. Ja jokaisessa suhteessa tulee olemaan erilaisia vaiheita ilosta suruun.
Mielestäni asiat voisivat olla paljon huonomminkin. Ota siis päivä kerrallaan ja ole rehellinen itsellesi omien tunteittesi kanssa. Niin kauan kun pystytte puhumaan toisillenne rehellisesti, olette oikealla polulla.
kuin minun elämältä. Mulle tapahtui samanlainen tilanne viime syksynä. Henkisesti aika raskasta aikaa. Pyörii kaikenlaista mielessä. Erohan siitä lopulta tuli. Mutta elämä on jo alkanut palautua uomiinsa.
No nyt ollaan tultu siihen pisteeseen,että saadaan asiat kuntoon. Mistä olen erittäin onnellinen. Ehkä tämä tosiaan oli sitä,että rakastuminen vaihtui rakastamiseksi.. vaikkakin intohimo ei mihinkään hävinnyt. Sen verran paljon ollaan keskusteltu,ihan kaikesta.. että kaikki onnyt selvää.. täysin.. ja todellakin ollaan oikealla polulla.. =) Tämä vahvistaatätä suhdetta.. ehkä näin piti vaan käydä.. Hyvää vuoden jatkoa kaikille tasapuolisesti. Ja voimia ja jaksamista.. =)
En rupea latelemaan sulle neuvoja. Niitä tuppaa yleensä tulemaan liiankin kanssa :)
Toivottavasti kaikki onnistuu ja elätte ONNELLISINA elämänne loppuun. Mutta YKSI juttu. MIEHET EI EI ja vielä kerran EI halua suhteeseen RIITOJA. EI MISSÄÄN tapauksessa!! Naiselle pienet riidat antavat mahdollisesti sitä draamaa ja tunne-elämän kirjoa. Miehelle ne ovat VAIN hankaluuksia. AINOA mitä mies HALUAA on olla SUURI. Mies haluaa olla hyvä mies, näppärä käsistään, ERINOMAINEN kuski, USKOMATON rakastaja, UPEA isä, VASTUSTAMATON, KOMEA, VIISAS... Ja sen pitää KUULLA se USEIN. Napoleon kuvasi asian näin: "Mies, joka EI panisi henkeeään alttiiksi MISTÄÄN rahasummasta, tekee sen MITALLIN toivossa" MUISTA TÄMÄ!! Ja voimia sinulle :)
Kun itse olin seurustellut vuoden nykyisen avomieheni kanssa meillä oli ollut ehkä yksi pienempi riita. Nyt kuusi vuotta jälkeenpäin, varsinaisia riitoja on ollut ehkä 5 ja pienempiä kinasteluja saman verran.
Eli oman kokemukseni mukaan onnistunut parisuhde ei vaadi riitoja toimiakseen, miksi vaatisi? Paljon sivistyneempää, järkevämpää ja aikaa säästävää (kun ei tarvitse turhaan pitää mykkäkoulua jne.) on keskustella asioista ja sopia erimielisyydet vaikkapa kompromissilla.
Riitely ei mielestäni ole merkki intohimoisuudesta tai roihuavista tunteista, vaan kypsymättömyydestä ja alkukantaisuudesta.
Vaikutat nuorelta, ehkäpä syy eropuheisiin on siinä? Ehkä hän on mielestään liian nuori vakavaan seurusteluun? Ehkä ajatukset tulevista opinnoista/armeijasta pelottaa? Tai sitten kyseessä oli todellakin tilapäinen mielenterveyshäiriö :)
Olen kanssasi ihan samaa mieltä,että onnistunut parisuhde ei vaadi riitoja toimiakseen..Tuli vaan se asia omaan pieneen mieleeni.. hädän olevan suurimmillaan.. outoa.. heh Ollaan aina osattu puhuakaikista asioista ja tullaan varmasti osaamaan myös jatkossakin. Täytän itse puolen vuoden päästä 24 ja mieheni 27...
Tosiaan,ku jatkettiin yhdessä vielä keskustelua tästä kyseisestä "mielenhäiriöstä".. niin hän selvitti sen niin,että alitajunnassa oli yksi asia mikä kasvoi ja kasvoi ja kasvoi vaan,kunnes lopulta se ei edes ollut edes se mikä aluksi oli.. heh.. sekavaa.. mutta olen erittäin tyytyväimen tai ollaan molemmat,että saatiin tämä asia selvitettyä ja voidaan jatkaa elämää eteenpäin yhdessä..
Rakentaa yhteistä tulevaisuutta eteenpäin. Ja tiedän että tämä tulee toimimaan.. On niin vaikea selittää näitä asioita. Tai pukea niitä sanoiksi.
Olen aikaisemmin ollu kahdessa vakavammassa suhteessa,niissä oli riitoja ja mun mielestä ne ei ainakaan suurimmaksi osaksi vaikuttanut suhteeseen kauhean positiiviseksi.
Osaan arvostaa tätä nykyistä suhdetta erittäin paljon ja juurikin vielä siksi,että olemme kypsiä aikuisia keskustelemaan asiat selväksi.. se vie asioita paljon parempaan suuntaan..
Mut nyt on jo niin sekavaa mun tekstit,että ehkä taas parempi jättää tähän.. heh heh..
Toivotan suhteeseenne tietenkin onnea ja pitkää ikää.
Mutta valitettavasti suurin osa vastaavista tapauksista päätyy siihen mies haluaakin eron.
Nähkääs kun miehillä on putkiaivot,ne ei päästä suustaan sammakoita tai ajatuksia ihan noin vaan,etenkään silloin jos rakkautta on jäljellä.
Moni ero alkaa juuri noin,mies ei ole tyytyväinen,mietiskelee asiaa pitkään mielessään kunnes sen uskaltaa kertoa,ja yleensä toisen ahdingon ja surun havaitessaan pyörtävät ensimmäisellä kerralla sanansa,koska mies ei halua kantaa syyllisyyttä jättämällä toisen avuttomaan tilaan..
Mutta tyytymättömyys ja rakkauden tunteen puute ovat olemassa,ja uusi yritys kertoa asia johtaa usein juuri siihen lopulliseen eroon.
Kovinkaan moni ei halua uhrata elämäänsä suhteessa josta ei saa sitä oikeaa tunnetta.
heipä hei.. siis kyllä mä tiedän että niinkin voisi käydä. Mutta jos tästä suhteesta olisi pienikin epäilys niin en enää edes haluaisi olla,koska sitä tuskaa en läpi enää aio käydä.
Me edetään päivä kerrallaan kohti parempaa.. mut kiitos ajatuksistanne.
Rakkaus on sitä että haluat vain antaa..
kaiken.
Et odota toiselta mitään vaan iloitset aina kun hän on rehellinen.
Iloitset siitä kun hän sanoo ettei enään halua jatkaa.
Kiitä siitä että hän sanoo sen sinulle.
Kuka meistä haluaisi että joku olisi kanssamme vastentahtoisesti?
Älä koskaan mieti sitä miksi tämä ihminen on kanssasi.
Ainoa mikä merkitsee on se miksi sinä olet hänen kanssaan ja oletko itsellesi rehellinen.
Älä ala miellyttämään toista jos se ei ole sitä mitä oikeasti olet.
Hyväksy se tosiasia että toisen menettäminen on
aina olemassa.
Sinä jokatapauksessa joudut luopumaan hänestä...joskus tavalla tai toisella.
yleensä toinen rakastaa aina enemmän kuin toinen. ja kaikki eivät uskalla lähteä suhteesta jos tunteet loppuvat. riippuu niin ihmisestä.
en halua mitenkään pelotella, mutta jos kerran epäilee suhdettaan vakavasti, niin yleensä niin käy toisenkin kerran. voit tietenkin uskotella itsellesi kaiken olevan kunnossa ja saada siitä mielenrauhaa.
SILLOIN KUN OIKEASTI RAKASTAA, EI SITÄ EPÄILE!! SEN TIETÄÄ!!!!