PIHTAAJAVAIMO

Seksielämä, mitä se on? Tai oli? Voiko pippelillä tehdä avioliitossa muutakin kuin pissata tai runkata ylpeytensä nielleenä suihkussa? Muijalta vonkaamiseen kyllästyin ja lopetin sen tyystin. Ei lämpene edes saunassa. Ehkä kerran kuussa haluton velvollisuuspyllistys. Ollaan aina niin saatanan väsynyttä, kärttyistä ja päänsärkyistä äitiä, että pitäisiköhän se pää kohta tutkia. 33-vuotias mies kelpaa enää kauppakuriiriksi ja kotiapulaiseksi. Kermakko ja uusi astiasarja on mua tärkeämpi. Ja se vituttaa. Meinaa joskus omatkin tunteet kuolla, vaikka rakastan vaimoani. Että näin.

Kun vaimo tuli raskaaksi, alkoi kuiva ajanjakso, joka ei hellitä. Siitä on kaksi ja puoli vuotta. Typykkä muuttui pihtariksi. Toinen mukula on tulossa, joten aviovuoteessa ei ole odotettavissa hässimistä.

Vannoin minäkin joskus uskollisuutta, vaan niin muuttui ääni kellossa viime kesänä. Ei pää kestänyt ilman seksiä. Pillu kuin pillu ja kainalo se on vieraskin. Paneminen joskus vieraissa on erittäin okei ja piristävää. Jaksaa enemmän hymyillä kotonakin. Onneksi kysyntä ja tarjonta kohtaa edes jossain.

Turha tulle kenenkään lässyttämään mistään uskollisuudesta tai heristämään moralistin sormea. Tiedän jo valmiiksi repliikkinne.

Miten on tilanne muilla miehillä? Tai miksei naisillakin? Onko vastaavaa seksittömyyttä syystä tai toisesta kotona?
162024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ja tutkituta oma pääsi. Hieno mies olet!

Äänestä

Olen kahden lapsen äiti ja naimisissa kohta seitsemän vuotta. Meillä on myös kaksi pientä lasta, sekä mieheni kanssa molemmat olemme työssäkäyviä, joten kahdenkeskistä aikaa ole ole oikeastaan ollenkaan käytettävissä. Asumme kaukana omista sukulaisistamme, joten apua lastenhoitoon ei ole noin vain käytettävissä.

Meillä meni ennen lapsia todella hyvin. Oli vilkas seksielämä, matkustelimme ja muuten vain nautimme toistemme seurasta. Lasten tulo muutti totaalisesti kaiken. Ensimmäisen lapsen tulo oli iso shokki miehelleni (niin se taisi olla minullekin), sillä yhtäkkiä olinkin yliväsynyt, itseään hoitamaton, valittava akka. Seksi oli viimeinen asia mitä halusin, itse asiassa se alkoi jopa ällöttämään! Tytön ollessa puolivuotias harkitsimme jo vakavasti eroa, sillä riitelimme päivittäin. Terapiajakson jälkeen päätimme koettaa, ja jopa seksielämä alkoi taas jotenkuten maittaa. Sitten tulin taas raskaaksi (tämä kerta vahinko), ja sama alkoi taas alusta. Toinen raskauteni oli todella vaikea, ja lapsen syntymän jälkeen olin masentunut. Tämäkin meni ohi, mutta näiden kokemusten jälkeen on suhteemme muuttunut totaalisesti. Riitelemme, syyttelemme toisiamme pahasta olosta jne. Viime kesänä menimme jälleen terapiaan, mutta se ei ole valitettavasti auttanut. Kesän jälkeen meillä ei ole seksiä harrastettu kuin pari kertaa. :-( Luulen että miehellä on toinen nainen, jota en kyllä yhtään ihmettelisikään.. Kuitenkaan hän ei halua meistä erota, vaikka olen sitä useamman kerran häneltä kysellyt. Viime syksy ja alkutalvi menivät viileissä merkeissä, emme riitelekään enää, se on vaan semmoista olemista. Lasten takia kai näin teemme.

Itse tapasin vajaa kuukausi sitten sattumalta erään miehen, jonka kanssa minulla oli yhden yön suhde. Se oli aivan ihanaa, parasta mitä minulle on sattunut pitkään aikaan!! Paha vaan että ihastuin täysillä häneen. Asumme kaukana toisistamme mutta viestittelemme ja olemme suunnitelleet tapaamista. Olen taas puhjennut kukkaan, ja jopa mieheni on huomannut muuttumiseni (vaikka ei syytä tiedäkään). Sain häneltä jopa kehuja ulkonäköni suhteen.. Mutta mieheni on minulle ilmaa tällä hetkellä, mieleni on vain tuon toisen luona, vaikka tiedän että en koskaan tule saamaan yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Haluaisin vain taas hänen syliinsä, sillä hän sai minut tuntemaan itseni taas haluttavaksi naiseksi.

En tiedä miten tästä tilanteesta pääsisin ulos. Ilman lapsia olisin lähtenyt jo ajat sitten, mutta nyt tämä kaikki on niin vaikeaa. Onneksi on sentään mielenkiintoinen työ ja mukavat työkaverit, jotta saan välillä muutakin ajateltavaa.

Kertokaa, onko muita samankokeneita. Miten olette jatkaneet elämäänne???

Äänestä
  • On se ihme et kun kotona ei hommat suju niin nainen on heti tapaamassa ja ihastumassa vieraaseen mieheen. Sehän kohentaa parisuhdetta huomattavasti. Onhan se mahtavaa saada vierasta ja se korvaa sen haluttomuuden kotona. Ette ole yrittäneet koskaan kunnolla hoitaa parisuhdetta kun vieras tuntuu niin ihananalta. On tosi säälittävää että nainen AJAUTUU TAHTOMATTAAN vieraan miehen sänkyyn, ei arvosta vihkivalaansa piirun vertaa. Saastuttaa pillunsa vieraan nesteillä ja jos miehesi siitä tietäisi ei enään kullia sulle näyttäis ja muuttais pois ja jättäis sut haihattelemaan yksin sen kaukana asuvan miehen lumoihin. Todella vastuutonta aviopuolisoa kohtaan oli ongelmat sitten mitä hyvänsä. Saattaa olla sama ongelma molemmin puolin. Löytäkää yhteistä aikaa, yhteistä tekemistä,tehkää kotityöt tasapuolisesti. Kun "olette" löytäneet vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolen niin se tuntuu helpolta ratkaisulta, se on kuitenkin lopun alkua. Ei kukaan voi henkisesti kestää ulkosuhdetta hetkeä pidempään. On salailua, keskinäistä intohimon puutetta, mutta miksi? Voisitte yhtähyvin nauttia toisistanne kunhan löydätte toisenne uudelleen, yhteistä aikaa,tekemistä on vain keksittävä jos haluatte pitää parisuhteenne. Vaimo ainakin haluaa jotain muuta joka tuskin on pysyvää.Mahdoitteko olla pariterapiassa rehellisiä itsellenne puolisollenne,terapeutillenne, Vahvasti epäilen !!! Parisuhde ei tule koskaan toimimaan ellette ole rehellisiä toisillenne ja ota toistenne tarpeita huomioon.

    Äänestä

  • voi ,voi kirjoitti:

    On se ihme et kun kotona ei hommat suju niin nainen on heti tapaamassa ja ihastumassa vieraaseen mieheen. Sehän kohentaa parisuhdetta huomattavasti. Onhan se mahtavaa saada vierasta ja se korvaa sen haluttomuuden kotona. Ette ole yrittäneet koskaan kunnolla hoitaa parisuhdetta kun vieras tuntuu niin ihananalta. On tosi säälittävää että nainen AJAUTUU TAHTOMATTAAN vieraan miehen sänkyyn, ei arvosta vihkivalaansa piirun vertaa. Saastuttaa pillunsa vieraan nesteillä ja jos miehesi siitä tietäisi ei enään kullia sulle näyttäis ja muuttais pois ja jättäis sut haihattelemaan yksin sen kaukana asuvan miehen lumoihin. Todella vastuutonta aviopuolisoa kohtaan oli ongelmat sitten mitä hyvänsä. Saattaa olla sama ongelma molemmin puolin. Löytäkää yhteistä aikaa, yhteistä tekemistä,tehkää kotityöt tasapuolisesti. Kun "olette" löytäneet vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolen niin se tuntuu helpolta ratkaisulta, se on kuitenkin lopun alkua. Ei kukaan voi henkisesti kestää ulkosuhdetta hetkeä pidempään. On salailua, keskinäistä intohimon puutetta, mutta miksi? Voisitte yhtähyvin nauttia toisistanne kunhan löydätte toisenne uudelleen, yhteistä aikaa,tekemistä on vain keksittävä jos haluatte pitää parisuhteenne. Vaimo ainakin haluaa jotain muuta joka tuskin on pysyvää.Mahdoitteko olla pariterapiassa rehellisiä itsellenne puolisollenne,terapeutillenne, Vahvasti epäilen !!! Parisuhde ei tule koskaan toimimaan ellette ole rehellisiä toisillenne ja ota toistenne tarpeita huomioon.

    Joka suhteessa on aikoja jolloin seksi ei vaan maistu.. Raskaus- ja vauva-aika vaan ovat tällaisia aikoja, sehän on selitettävissä ihan hormonimuutosten sekä väsymyksen takia. Meille vaan on valitettavasti jäänyt se vaihde päälle. Ja kun mies on vielä haukkunut ylimääräisiä kilojani , jotka valitettavasti jäivät molemmista raskauksista, plus kaikki muut loukkaukset päälle, niin ei siinä paljon huvita omaa vartaloaan näytellä, saati sitten antaa kosketella, kun on olo että on vaan patjana siinä alla, kun toinen purkaa paineita...

    Kun petin miestäni, tein sen tarkoituksella, sillä tunsin tuon toisen miehen jo aiemmin. Olin saanut huomioita häneltä, ja minulla todellakin oli tarve saada tuntea toisen iho omaani vasten, ja saada huomiota ja hellyyttä. En vieläkään kadu sitä, vaikka aviolupauksen olenkin tehnyt. Onhan toinenkin luvannut rakastaa ja kunnioittaa myötä- ja vastamäessä, mutta mihin se kaikki jäi kun olisin häntä eniten tarvinnut pienen vauvan kanssa toheltaessani.. :-(

    Voisinhan alkaa yrittää parantaa suhdettani aviomieheeni, mutta miten KUN EN TUNNE RAKKAUTTA MIESTANI KOHTAAN. Oikeastaan odotan vain että saisin rohkeutta lopettaa tämän avioliiton. Liikaa on sanottu ja tehty menneisyydessä, eikä kaikkea voi enää antaa anteeksi..

    Äänestä

Parasta ensin hakeutua pariterapiaan. Siellä varmaan todetaan että vaimo laiskottelee rakkaudessa ja sen osoituksessa. Seksi kuuluu ehdottomasti parisuhteeseen, eikä pihtaaminen tuo kuin pahaa mieltä. Vaimosi ei tiedä mikä on hänen "velvollisuutensa", että yhteiselämä sujuisi. Jatkuva pihtaaminen ja toisen halujen huomioon ottamatta jättäminen on tosi suuri virhe. Turha valittaa päänsärkyä ja väsymystä sillä todellinen syy on jossain muualla. Onko se kotitöihin osallistumattomuudessa, suuresta pömppövatsasta ja jatkuvasta kavareiden kanssa tai yksin kaljottelussa. Pulloon tarttuminen voi helposti johtua vitutuksesta pihtaamiseen ja oravanpyörä on valmis. Olisi aika molempien katsoa peiliin ja keskustella ilman äänen korottamista ongelmasta. Ei riitä että vaimo sanoo ettei huvita, vaan hänen pitää kertoa missä mennään, mikä mättää, mistä oikeasti on kysymys. Miksei vaimo vois antautua nautinnolle ja mieskin olis tyytyväisempi ja sitä huvittais osallistua kaikeen muuhunkin tekemiseen, eikä vitutus olis aina läsnä. Ei tosiaan riitä vastaus ettei huvita.
Voit koittaa aikuisviidettä halujen herättämiseksi tai koettaa saada lastenhoitaja edes yhdeksi yöksi ja tehdä jotain uutta YHDESSÄ. Käykää risteilyllä, viettäkää yhdessä ravitola ilta tai menkää kesämökille, omalle tai jokin tutun. Olisi tarve edes hetkeksi saada yhteistä aikaa. Sen järjestämiseen tai järjestämättömyyteen eivät mitkään tekosyyt riitä, silloin on jotain pahasti pielessä.
Vieraissa käynti on hetken ratkaisu,mutta se ei ratkaise mitään,päin vastoin. Tuo lopulta syyllisyydentunnetta ja kun kerran niin miksei useamminkin. Kun portti on auki niin antaa palaa ? Koita saada vaimoon eloa konstilla millä hyvänsä,älä tyydy tavanmukaisiin vastauksiin. Yritä itsekin,esim hyvän ruuan laitolla,jos se sinulta sujuu,jos ei niin keittokirja käteen.
Itse taannoin sanoin jos ei vaimo lähde kanssani 30-vuotis häämatkalle niin otan jonkun toisen mukaan ja pakkohan sen oli suostua ja meillä alkoi uusi aikakausi,ainakin toistaiseksi. Tsemppiä teille.

Äänestä
  • Onhan noita illallisia ja 'laatuaikoja' viritelty, mutta aina tuntuu silti väsyttävän. Romanttiset teot palkitaan söpöllä pusulla ja hymyllä, mutta ei seksillä. "Ei tänään, katsotaan huomenna." Hirveä lause. Aina joku mättää ja fiilistä ei ole. Sitten olen ymmärtävinäni, ettei tule kohtausta, mutta tunnen oloni lyödyksi.

    Äänestä

ap:ssä itsessään ei tietenkään ole mitään vikaa ja vaimo vaimo se pihtaa ihan vain ilman syytä, piruuttaan.
Miksi kuitenkin pysyt huonossa suhteessa ja pahennat sitä vielä, suhdetta ei ikinä paranneta kääntymällä poispäin suhteesta kolmannen puoleen.

Missä aikuisuus?

Elät juuri sellaisessa suhteessa jossa haluat elää jos et tee mitään asioiden muuttumiseksi, sillä ketään muuta ei voi muuttaa kuin itseään.

Tee suhteesi eteen jotain äläkä valita, tai lähde jos täytyy vai etkö sittenkään uskalla muuta kuin salaa vieraissa käydä, se ei vielä paljoa vaadi, sensijaan asioihin tarttuminen , puhuminen rehellisesti se jo vaatiikin.

Äänestä
  • Kerropa neropatti sitten parempi vaihtoehto. On yritetty puhua, mutta ei vaimolla ole ongelmaa, kun ei ole halujakaan. Teen kotitöitä, enkä dokaa ja huolehdin kunnostani. Ja muuten menee ihan kivasti. Ei riidellä. Mutta kun panettaa helvetti. Seksi ja uskollisuus kuuluu parisuhteeseen, tiedetään. Jos toisella on oikeus pihtaamalla näivettää toinen, on toisella oikeus lipsua uskollisuudesta. Se on mun mielipide.

    Äänestä

Aloittaja on mies joka kertoo kotona olevasta pihtaajavaimosta.

Huhuu ... missä on nyt ne naiset/vaimot jotka ensimmäisinä huutavat "kakkosille" kuinka miehet valehtelee näille koti-oloista?

Eli on olemassa avioliittoja/parisuhteita joissa sängyssä ja muutenkin on hyytävän kylmää. Ja sitten ihmetellään miksi toinen pettää ..

*Huokaus*

Äänestä
  • asioiden käsittelyä, kuten Karpon ohjelmissa.
    Pitäisi kuulla vielä sen toisen osapuolen näkemys ja selitys asiasta. Muuten ei voi tietää asioiden todellista kantaa.
    Vaimolla voisi olla aivan erillainen tarina kerrottavanaan miehestään...

    Äänestä

  • Mustavalkoista....... kirjoitti:

    asioiden käsittelyä, kuten Karpon ohjelmissa.
    Pitäisi kuulla vielä sen toisen osapuolen näkemys ja selitys asiasta. Muuten ei voi tietää asioiden todellista kantaa.
    Vaimolla voisi olla aivan erillainen tarina kerrottavanaan miehestään...

    Eikö olekkin vaan mustavalkoista ajattelua?
    Ihan samaa mieltä olen.

    Miksi sitten täällä haukutaan tuomitaan toiset niin helposti?
    On sitten kysymys vaimosta, toisesta naisesta jne???

    Täällä kuulemme yleensä vain vaimojen ja "kakkosten" kannan. Ja en usko että täällä on vaimo ja "kakkonen" kellä sama mies. Tai ainakin hyvin hyvin pieni vähemmistö.

    Kuka meistä tietää todella mitä missäkin tapahtuu?
    Vaimolla ja miehellä kotona?
    Miehellä ja "kakkosella"?
    jne.

    Ja mikä on totta?

    Heh, mutta minun pointtini olikin se että MIES tuli ja teki kirjoituksen kotielämästään. Ja mitä saa vastaukseksi??

    Äänestä

  • tinttu-69 kirjoitti:

    Eikö olekkin vaan mustavalkoista ajattelua?
    Ihan samaa mieltä olen.

    Miksi sitten täällä haukutaan tuomitaan toiset niin helposti?
    On sitten kysymys vaimosta, toisesta naisesta jne???

    Täällä kuulemme yleensä vain vaimojen ja "kakkosten" kannan. Ja en usko että täällä on vaimo ja "kakkonen" kellä sama mies. Tai ainakin hyvin hyvin pieni vähemmistö.

    Kuka meistä tietää todella mitä missäkin tapahtuu?
    Vaimolla ja miehellä kotona?
    Miehellä ja "kakkosella"?
    jne.

    Ja mikä on totta?

    Heh, mutta minun pointtini olikin se että MIES tuli ja teki kirjoituksen kotielämästään. Ja mitä saa vastaukseksi??

    kun haukutaan niin tulee haukutuksi. Tms.
    Enpä minä voisi sanoa mitään toisten asioista, tunteista kertominen (omista) onkin sitten jo toinen asia. Kun kerron miten esim. miehen pettäminen loukkasi minua en todellakaan halua kuulla olevani huono vaimo kun en pystynyt miestä itselläni pitämään.

    Äänestä

  • Mustavalkoista... kirjoitti:

    kun haukutaan niin tulee haukutuksi. Tms.
    Enpä minä voisi sanoa mitään toisten asioista, tunteista kertominen (omista) onkin sitten jo toinen asia. Kun kerron miten esim. miehen pettäminen loukkasi minua en todellakaan halua kuulla olevani huono vaimo kun en pystynyt miestä itselläni pitämään.

    Niinhän se on.

    Itse olen oppinut omista tunteista puhumaan ja vaikka sitten kirjoittamaan. Oli pakko opetella :). Kun pää olis muuten räjähtänyt :)).

    Ja tämä opettelu puhumiseen alkoi sillon kun sain tietää (nykyinen ex) mieheni pettämisestä.

    Ja kyllähän sitä alkuun syytti itseään ja haki vikoja missä tehnyt väärin ja miksi toinen on parempi jne.

    Nyt erosta n. 3 vuotta. Tänään voin sanoa että mitkään asiat ei ole niin mustavalkoisia kun joskus luuli/ajatteli.
    Minäkin olisin voinut aikoinaan tehdä jotain, enkä vaan tyytyä osaani. Se että mies pakeni pettämiseen ja niin lähti "hoitamaan" meidän ... tylsäksi muuttunutta perhe-elämää. Siinä teki pelkurin teon, mutta eipä mies tänäkään päivänä kykene nykyiseen avokilleen oleen uskollinen ja rehellinen :).

    Äänestä

minultakin halut kokonaan, mies kävi vieraissa (en kertonut sille että jäi kinni) ja siittä kaikki sitten lähti, suhde huononi silmissä, sen näki jopa sukulaiset. Synnytin lapsen odotin että se vähän kasvoi samalla kun keräsin voimia ottaa asioista kiinni.

Kutsuin kyseisen naisen kylään perheineen ja siittä alkoi keskustelu, mies myönsi pettäneensä ja pyyteli anteeksi. Olin itse käsitellyt asian jo niin hyvin ettei tullut mitään tappelua vaan keskusteltiin asiat selviksi porukalla.

Mieheni alkoi huomiomaan minua enemmän (katui niin paljon) aloin tuntea että minua rakastetaan vaikka mitä tulisi. Mies alkoi käydä salilla ja sanoi että haluaa näyttää hyvältä vain minun vuoksi, että olisi ilo silmälle ja kysyi haluaisinko minä harrastaa jotain? hän katsoo sen aikaa lasta.

Pääsin irti arjesta ja jo viikossa alkoi elämä taas maistua. sänky ei ollut enään vain unta varten, aina löydetään jostain aikaa vaikka olemme molemmat jo töissä. Meidän suhteella on aivan uusi taso, ongelmista pitää yhdessä selvitä ja yrittää oppia niistä.

Eli minun viestini sinulle on, jätä vieraissa käyminen, jokainen kerta vähentää luottamuksen takaisin saamista, tue vaimoasi ja vaikka ulkonäössä ei olisi tällähetkellä kehumista niin kehuminen kohottaisi itse tuntoa. Yritä auttaa arjen askareissä äläkä käännä selkääsi vaimollesi. Muista sanat niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin!

Äänestä

peiliin myös sinun ja miettimään mitä voisit tehdä liittosi ja suhteesi eteen!!!

Pilaat liittosi vieraita panemalla. Laita ero vireille. Se on parempi vaimollesi kuin saada selville minkälainen p...a miehensä on

Äänestä
  • moralistin lässytys. Itse olet p...a. Mä pelastan liiton ja itseni hyppimällä joskus (harvoin) muualla. Muuten hajoaisin ihan atomeiksi ja olisin varmaan lähtenyt kiitämään. Enkä varmaan muistaisi ilman anatomian opasta, missä pillu sijaitsee. On tässä kuule peiliin katseltu ja mietitty, että eikö musta ole kuin kotiapulaiseksi. On puhuttu seksittömyydestä (tai siis minä olen, kovin on yksipuolista) ja hoidettu oma osuus kotitöistä. Ei auta. Muija makaa kolmatta vuotta lököverkkareissa sohvalla, katsoo huonoja ohjelmia, syö suklaata ja on "tänään niii-iin väsynyt."

    Rakastan vaimoa ja lasta ja odotan innolla tulevaa. Pelkkään käteenvetoon en silti alistu. Jos se tekee musta sian jonkun silmissä, niin se on mulle ihan sama.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sellainen kotona kirjoitti:

Seksielämä, mitä se on? Tai oli? Voiko pippelillä tehdä avioliitossa muutakin kuin pissata tai runkata ylpeytensä nielleenä suihkussa? Muijalta vonkaamiseen kyllästyin ja lopetin sen tyystin. Ei lämpene edes saunassa. Ehkä kerran kuussa haluton velvollisuuspyllistys. Ollaan aina niin saatanan väsynyttä, kärttyistä ja päänsärkyistä äitiä, että pitäisiköhän se pää kohta tutkia. 33-vuotias mies kelpaa enää kauppakuriiriksi ja kotiapulaiseksi. Kermakko ja uusi astiasarja on mua tärkeämpi. Ja se vituttaa. Meinaa joskus omatkin tunteet kuolla, vaikka rakastan vaimoani. Että näin.

Kun vaimo tuli raskaaksi, alkoi kuiva ajanjakso, joka ei hellitä. Siitä on kaksi ja puoli vuotta. Typykkä muuttui pihtariksi. Toinen mukula on tulossa, joten aviovuoteessa ei ole odotettavissa hässimistä.

Vannoin minäkin joskus uskollisuutta, vaan niin muuttui ääni kellossa viime kesänä. Ei pää kestänyt ilman seksiä. Pillu kuin pillu ja kainalo se on vieraskin. Paneminen joskus vieraissa on erittäin okei ja piristävää. Jaksaa enemmän hymyillä kotonakin. Onneksi kysyntä ja tarjonta kohtaa edes jossain.

Turha tulle kenenkään lässyttämään mistään uskollisuudesta tai heristämään moralistin sormea. Tiedän jo valmiiksi repliikkinne.

Miten on tilanne muilla miehillä? Tai miksei naisillakin? Onko vastaavaa seksittömyyttä syystä tai toisesta kotona?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu