sattuu

Ääh, miten tän nyt alottaisin. Haluaisin vaan tietää ulkopuolisten mielipiteitä tästä. Seurustelin vuoden erään pojan kanssa, jota rakastan yli kaiken. Hän merkitsee minulle enemmän kuin kukaan tai mikään muu. Mutta viime vuoden maaliskuussa, olimme hänen ystävällään juomassa, ja poikaystäväni meni nukkumaan, ja olin todella huonossa kunnossa, niin oli hänen ystävänsäkin, joten vein hänet omaan huoneeseensa nukkumaan. En todellakaan tiedä miten niin kävi, mutta seuraava muistikuva on kun huomaan olevani alasti hänen allaan, ja käsken häntä lopettamaan. En kertonut tästä poikaystävälleni, koska pelkäsin että hän jättää minut heti, ja en olisi kestänyt sitä. Kaduin tekoa suuresti. Joka päivä se vaivasi minua. Ja sitten menin taas mokaamaan. Muutama kuukausi myöhemmin, olin taas ympäripäissäni ulkona kavereiden kanssa, ja menin suutelemaan jotain poikaa josta minulla ei ole mitään muistikuvaa. En tästäkään kertonut poikaystävälleni. Mutta nyt puolitoista kuukautta sitten tunnustin hänelle tekoni, ja juttu oli sitten siinä. Ollaan nähty ja juteltu, ja nyt periaatteessa pahin on ohi, että pystytään juttelemaan mukaviakin asioita. Olen yrittänyt kysyä häneltä voitaisiinko yrittää vielä uudestaan, mutta hän ei tiedä. Tiedän, että minä tässä olen mokannut, enkä varmasti ansaitsekaan uutta madollisuutta, mutta oikeesti kadun niitä tekoja enemmän kun mitään, ja mä todella rakastan tätä poikaa enemmän kuin mitään. Yritän jatkaa eteenpäin ja olla vahva, mutta en mä pysty. Sattuu vaan niin helvetisti koko ajan. Enkä todellakaan tiedä mitä pitäis tehdä, antaa olla hänen rauhassa ja yrittää jatkaa elämää, vai vielä yrittää saada häntä ottamaan mut takaisin. Jos saisin uuden mahdollisuuden, en enää ikinä koskaan milloinkaan pettäis häntä. En ikinä. En ihan oikeesti tiedä mitä teen.
41207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toisilla pysyy kontrolli ja toisilla ei, oli juonut sitten miten paljon tahansa. Tästä hienoja esimerkkejä opiskelijabileissä.

Anyways, vahinko on jo niinku tapahtunu, kahdesti. Kannattaa vaan oppia löytämään ne omat rajansa ja hallitsemaan käyttäytymistään ympäripäissäänkin ja niin sä vielä teetkin kunhan vähän kasvat.

Love hurts, tiedän koska mua on sattunu jo pitkään ja sattuu aina vaan, mut sulla on vielä mahdollisuutes.
Olen vakuuttunut, että rakastat kyseistä poikaa ja toivon todella, et saat uuden mahdollisuuden osoittaa sen.
Tee kaikki mahdollinen ja mahdoton, koska enempään et pysty ja muuten jälkeenpäin kaduttaa.
Mee vaikka polvilleen sen eteen tms., mutta anna kaikkes, enemmänkin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Onnea ja korkeamman johdatusta!!

Äänestä

Olet menettänyt mahdollisuutesi ainakin tähän poikaan sillä se ei tule koskaan luottamaan suhun ja oikein onkin. Se ei ole mikään syy ett oli ottanu,"mä vain ajauduin siihen".Kaikki on syyt ovat pelkästään oma ratkaisu. Jos nyt housut on löysässä niin ne tulee todennäköisesti olemaan aina. Kuinka tolla asenteella voit löytää miehen ja vielä uskollisen joka rakastaa vaan sua ja tulisesti koko elämänsä.

Äänestä

raiskata. Älä tunne siitä syyllisyyttä. Jotta vältät pahempaa sattumasta niin opettele juomaan hillitysti ja vältä muutenkin altistamasta itseäsi tilanteisiin joissa voit loukata itsesi.

Äänestä

Älä juo sitä alkoholia jos se vaikuttaa suhun tuolla tavalla. Tolla menolla sä tulet pettämään kaikkia tulevia poikaystäviäsi ja pistät sen aina se viinan piikkiin. Ei suhun voi luottaa. Sä olet aina levittämässä haarojasi kun olet saanut alkoholia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saisinko uuden mahdollisuuden? kirjoitti:

Ääh, miten tän nyt alottaisin. Haluaisin vaan tietää ulkopuolisten mielipiteitä tästä. Seurustelin vuoden erään pojan kanssa, jota rakastan yli kaiken. Hän merkitsee minulle enemmän kuin kukaan tai mikään muu. Mutta viime vuoden maaliskuussa, olimme hänen ystävällään juomassa, ja poikaystäväni meni nukkumaan, ja olin todella huonossa kunnossa, niin oli hänen ystävänsäkin, joten vein hänet omaan huoneeseensa nukkumaan. En todellakaan tiedä miten niin kävi, mutta seuraava muistikuva on kun huomaan olevani alasti hänen allaan, ja käsken häntä lopettamaan. En kertonut tästä poikaystävälleni, koska pelkäsin että hän jättää minut heti, ja en olisi kestänyt sitä. Kaduin tekoa suuresti. Joka päivä se vaivasi minua. Ja sitten menin taas mokaamaan. Muutama kuukausi myöhemmin, olin taas ympäripäissäni ulkona kavereiden kanssa, ja menin suutelemaan jotain poikaa josta minulla ei ole mitään muistikuvaa. En tästäkään kertonut poikaystävälleni. Mutta nyt puolitoista kuukautta sitten tunnustin hänelle tekoni, ja juttu oli sitten siinä. Ollaan nähty ja juteltu, ja nyt periaatteessa pahin on ohi, että pystytään juttelemaan mukaviakin asioita. Olen yrittänyt kysyä häneltä voitaisiinko yrittää vielä uudestaan, mutta hän ei tiedä. Tiedän, että minä tässä olen mokannut, enkä varmasti ansaitsekaan uutta madollisuutta, mutta oikeesti kadun niitä tekoja enemmän kun mitään, ja mä todella rakastan tätä poikaa enemmän kuin mitään. Yritän jatkaa eteenpäin ja olla vahva, mutta en mä pysty. Sattuu vaan niin helvetisti koko ajan. Enkä todellakaan tiedä mitä pitäis tehdä, antaa olla hänen rauhassa ja yrittää jatkaa elämää, vai vielä yrittää saada häntä ottamaan mut takaisin. Jos saisin uuden mahdollisuuden, en enää ikinä koskaan milloinkaan pettäis häntä. En ikinä. En ihan oikeesti tiedä mitä teen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu