Suhteemme on kestänyt jo 13 vuotta. Olen todella tyytyväinen tähän suhteeseen kaikin puolin.
Voimme keskustella asioista avoimesti keskenämme.Erään asian suhteen olen ihan lukossa. Meillä kummallakaan ei ole ollut erityistä halua saada lapsia. Puhuimme aikanaan asiasta ja useampaan otteeseen on tullut jotenkin selväksi, että mieheni ei halua lapsia. Itselläni on parin vuoden ajan aina silloin tällöin tullut hyvin vahvana tunne siitä, että haluan lapsen.
En saa avattua keskustelua asiasta. En saa edes kirjoitettua asiaa kirjeen muodossa miehelleni. Miksi olen näin lukossa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä on vain teoreettista pohdiskelua, mutta olisiko niin, että alitajuisesti tiedät, että olette asiasta eri mieltä. Pelkäät, että jos otat asian puheeksi, se tietää eroa ja sitähän sinä et halua? Olette olleet yhdessä jo noin kauan ja varmasti pelkäät eron mahdollisuutta.
Jossain vaiheessa tämä asia on kumminkin otettava esille, et voi loputtomiin kieltää tunteitasi ja ajatuksiasi näin tärkeässä asiassa.
Tämmöisiä ajatuksia minulla. Onnea vaan jatkoon. =)