Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa 3 vuotta. Aluksi seksi oli ihanaa ja sitä oli usein ja riittävästi. Nykyään hyvä että kahdesti kuukaudessa rakastelemme ja AINA minä olen aloitteen tekijä. Eikö mieheni enään halua minua? Itse hän hermostuu tai karttaa asiasta puhumista. EN haluaisi kärttää seksiä,vaan haluaisin että minulle tulee tunne että minua halutaan.
Onko muilla ollut samanlaisia kokemukia. Apu olisi tarpeen
-Maria-
Onko muilla ollut samanlaisia kokemukia. Apu olisi tarpeen
-Maria-
Vastaukset 18
Vanhimmat
kun minula naisena on juuri päinvaston. Mies tahtoisi joka päivä ja minulle riittäisi kerran vuodessa.
Siinä sitten kierrellään ja kaarrellaan, että miten selvitään nukkumaanmenosta ja saunassa käynnistä ja kaikista niistä tilanteista kun tilaisuus olisi....
Itselläni haluttomuus johtuu kaikesta siitä surusta ja masennuksesta ja yksinäisyydestä mitä olen kokenut. Emme ole mieheni kanssa samalla linjalla tuonkaan seksin suhteen. Minä kaipaisin läheisyyttä ja hellyyttä ja miehelle riittää pelkkä pano.
Meillä on pitkä liitto takana, en edes jaksa laskea miten pitkä ja alussa tietysti ensimmäiset vuodet oli aivan toisenlaista. Silloin minä olin se kuka tahtoi päivittäin ja monesti päivässä ja mies vain vikisi....
sitä aikaa hän muisteleekin nyt kaiholla ja minä kauhistellen.
Kun seksi ei maita niin sitten ei, olenkin sanonut ukolleni että etsii sen puolen tyytyväisyyden kaikessa hiljaisuudessa muualta kun ei vain tuo tauteja kotiin.
Taitaa vain olla liian laiska sellaiseen kun kuitenkin tuossa päivittäin yhäkkin kärkkyy...
kuinka kauan miehesi kestää tällaista henkisestä kidutukseta jonka sinä tahallaan harrastat?Minä ihan vilpittömästi tunnen sääliä häntä kohtaan.Toisaalta mikset jätät miestäsi kun hän kerran on niin ilkeä ja öklöttävä että haluaa omaa vaimoaan.Väkisin tulee mieleen että sulla on joku salainen suhde,yleensä silloin on vastenmielestä olla oman kaverin kanssa.
Älä turhaan sääli miestäni, hän ei sääliä kaipaa, seksiä vain.
Enkä minä piruuttani pihtaa, kuten jo kerroin, haluttomuuteen on ihan muut syyt.
Seksin tai seksittömyyden takia en miestäni jätä, koska muutoin meilä on suhde kunnossa.
Mieheni ilkeydestä ja öklöttävyydestä sinä et voi tietää mitään. Ja jos minulta kysytään niin sitä hän ei missään tapauksessa ole, päinvastoin, hän on kovinkin kiltti ja muutenkin mukava ja kaikkea muuta kuin vastenmielinen.
Sitä en ymmärrä miksi kaipaisin tähän vielä salarakasta kun en omaakaan miestä pysty pitämään tyydytettynä. Ehei, se olisi jo liikaa että pitäisi olla haluton kahdelle miehelle.
Miehesi ilkeydestä ja öklöttävyydetä kun hän haluaa omaa vaimoa mitä minä kirjoitin,kai sinä tajuat että oli sarkasmia.Toki sulla on oikeus juosta pakoon joka kerta kun hän haluaa seksiä,mutta vaikka hän on kuinka kiltti ja ymmärtäväinen niin varmasti hänelle jossain vaiheessa raja tulee vastaan.Ilman muuta se ei kuuluu minulle se on sinun asiasi,mutta tuntuu pahalta kun ajattelee kuinka kohtelet omaa miestä.
Hyvää elämän jatkoa teille molemmille ja toivottavasti kaikki järjestyy pikku hiljaa.
" kuinka kauan miehesi kestää tällaista henkisestä kidutukseta jonka sinä tahallaan harrastat"
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Jos ei huvita niin ei huvita, eikä siinä mikään oikein tunnu auttavan. Sama kuin sanoisit masentuneelle että "alappa hymyillä".
juu se minuakin harmittaa, että haluttomien kuvitellaan jotenkin itse päättäneen olla haluttomia. Ei se ole tahdon asia!
Haluttomuus tulee jostain tuolta syvältä sisältä, ihan samalla tavalla kuin toisella ihmisellä tulee HALU.
Sama kuin käskettäisi syödä, vaikka on oksennusreaktio kurkussa päällä.
Minäkin olen haluton ja sen takia jätin mieheni, jotta hän löytäisi paremman naisen.
Enkä taatusti enää ikinä seurustele.
tuli vaan mieleen, että voisiko haluttomuus olla luonnon keino huolehtia siitä, että huonoja geenejä kantava ei lisäänny?
Aika usein eläimillä sairas yksilö ei ole halukas seksiin.
On vain tosi musertavaa tajuta se asia vasta siinä vaiheessa kun on rakastuneena suhteessa..
Etenkin kun siitä vielä yleensä syytetään halutonta osapuolta, eikö ihmisille tule ollenkaan mieleen miten kauheeta se on haluttomalle itselleen, kun ei saa millään himojaan heräämään?
Voiko kamalampaa olla kun joutua sanomaan rakastetulleen "ei", kun on kyse rakkauden osoituksesta? Miettikääpä sitä..
Vähä niin kuin laupias samarialainen.Niinkö sä teit.
niin bointtini on että Maria, miehesi pettää sinua. Ei jaksa kotona sinua tyydyttää,koska tekee sen muualla. Itse petin avokkiani toisen naisen kanssa. En sitten tietenkään jaksanu häntäkin tyydyttää kotona. Että näin. Noh kiinni jäin mutta se on jo aivan toinen tarina.
Meilläpäin taasen auringonkukkani käyttäytyy samoin, kuin miehesi. Tulee väkisinkin mieleen tulisen rakkauden sammuminen ja muodostuminen...
Uudeksi! Kirkkaaksi! Platoniseksi suhteeksi jossa vain olemme yhdessä, yhteiskunnan rutinoituneina muurahaisina ilman sen kummempaa lämmönosoituksia toisia kohtaan.
Uskon silti rakkauteen kauniimpaa puoliskoani kohtaan, vaikkakin ISO musta aukko on syönyt kaikki rakkaudenosoitukset, kosketukset ja hellyydet... mitä muutama vuosi sitten koin vielä.
Mukavaa kevättä kaikille,
kyllä se rakkauden kukka vielä kukkii, uskon.
Minä haluaisin seksiä noin kerran viikossa mutta mieheni noin kerran kuukaudessa. Tulee väkisin tunne ettei hän rakasta mua enää enkä ole hänen mielestään kiihottava. Olemme keskustelleet asiasta noin tuhat kertaa ja joskus se menee riitelyn puolelle. Hän ei osaa sanoa miksei halua. Olen ollut aika masentunutkin välillä muttei tilanne ole muuttunut miksikään. Ehkä hänellä on toinen tai hän ei vaan koe minua kiihottavana...mene ja tiedä mutta pahalta se kuitenkin tuntuu.
En kyllä usko,että mieheni pettää minua. Luulen että hänen haluttomuutensa syyt ovat joitain muita.
Harmittaa vaan kun hän ei puhu/kerro.
Itse kaipaan seksiä todella paljon.
-Maria-
" Luulen että hänen haluttomuutensa syyt ovat joitain muita.
Harmittaa vaan kun hän ei puhu/kerro. "
Edellisessä suhteessa kärsittiin minun haluttomuudesta. Halutti ehkä kerran viikossa ja silloinkin yleensä kävi niin että joku "juttu" esti koko homman. En vain exäni kanssa saanut seksistä hirveästi irti, se oli tylsää. Siitä kai se haluttomuus pääasiassa johtui.
tuo on paha,jos reakoi noin.Itselläni sama tilanne,olen nainen.Pari kertaa/kk.No mut onko teil muuta hellyyttä?? Meil on ihan päivittäin!!Aluksi oli riehakasta kammaris,mut sitten laantui ja niinhän se alkuhuuman jälkeen meneekin.Mieheltä tiedustelin sit että mikä on.No hän tuumasi ettei hän tarvitse yhtä paljon kuin minä sexiä!! Oli sanoessan huolestunutkin.Läheisyyttä ja hellimistä minäkin todella kaipaan ja saankin ja paljon,joten se jotenkin tyydyttää osan varsinaisesta aktista jota on harvakseltaan.Sitten sitäkin ihanampaa.Kuka se sanoo miten tiheään sitä pitäisi.Meitä on moneksi.Edellisessä suhteessa oli sexistä jopa ylitarjontaa ja minusta se alkoi jo maistua puulta ja mennä ihan pakkopullaksi.Mut muuta hellyyttä ja läheisyyttä ei sit ollutkaan.Minä pidän tästä nykyisestä tilanteesta,parenpi näin.Joskus kyllä hiipii pieni ajatus,miehestä kun on kysymys,että liekö sillä toinen...se joko on niin tai ei.Edellisessä suhteessa oli myös se toinenkin ja silti jaksoi tarjoilla mullekkin!!Miehen libidoissa on eroja kuten naistenkin.Anna aijan kulua,kyllä se paljastuu,mikä on paljastuakseen,AINA. Ja sinä olet kuitenkin varmaan aikuinen ihminen ja vain omista teoistasi vastuussa.Itse olen asian ajatellut näin,että jos en ole riittävän viehättävä että yksin kelpaan hänelle,kierrätykseen joutaa ja selviän kyllä siitä.Onkohan näillä pornoilla ja muilla intimiasioiden "julkistamisilla" jotenkin sellainen vaikutus ,että miehet luulee että niiden pitää suoriutua aivan kauheesti täs asiassa.Tai että seksille on annettu jotain epärealistisia odotuksia määrän suhteen.Tiedä mitä mut joskus sellainen hieman kainompi ote seksiin olisi jännittävämpää kuin että puhutaan suoraan,jotenkin romantiikka on hävinnyt koko seksistä..
Teidän suhteessa on ollut se arki jo jonkin aikaa. Siinä automaattisesti sen harrastuksen määrä vähenee. Ehkäpä mies on kiinni masturboimisessa, tai ehkäpä sillä on joku hoito jossain piilossa. Ehkäpä sä olet rupsahtanut, etkä tee mitään häntä kiihottavaa...jne
Ollaan vaimon kanssa oltu aviossa 20v,ja välillä seksi on parasta mitä voi toivoa,joskus tuntuu niinkuin olisi liukuhihnatehtaalla töissä,joskus tulee seksittömiä aikoja jotka vaihtelee muutamasta päivästä pariin viikkoon.
Näinhän se on ihmisen elämässä että joka päivä ei ole samanlainen,seksinkään alueella.Tosin olette olleet yhdessä suht vähän aikaa,mutta me ihmiset ollaan persoonia,ja jokaisella on yksilökohtaiset tarpeet.Se mikä on teille vähän,voi jollekkin toiselle olla paljon,ja taas toisinpäin.
Mutta tsemmpiä vaan.Koittakaa,ja varmaan olette ehkä koittanutkin puhua asiasta.Se on yllättävän vaikeata avautua edes omalle kumppanilleen nimenomaan näissä seksi asioissa.Mutta kun oppii tuntemaan toista ja luottamus kasvaa kummallakin,niin kyllä siittä hyvä tulee ;)
Tiedä sitten mikä on tarkempi tilanteesi, mutta lähes pahinta, mitä miehelle voi sattua on oman naisen miltei täydellinen rupsahtaminen seurustelun alkuun verrattuna. Monille miehille naisen oma ja oma-aloitteinen ulkomuodosta huolehtimisesta lopettaminen parisuhteessa on signaali siitä, että tässä ei kannata enää mitään yrittää. Laiskuus yhdistettynä ylenpalttiseen syömiseen on kokemukseni mukaan pahimpia "turn-offeja", mitä mies voi joutua sietämään. Ja KYLLÄ, jokainen mies välittää naisensa ulkonäöstä, vaikka kahdenkeskisissä lurituksissa muuta väittäisikin!
Jos olet kyennyt säilyttämään painosi ennallaan viimeiset kolme vuotta, voi kysymys olla sitten miehen fantasioiden murentumisesta. Naisen tavattuaan, seksielämä hyvinkin monesti kukoistaa. Tähän vaikuttaa miehen omat "salaiset" naisihanteet eli mielikuvat ideaalisesta naisesta, jonka kanssa haluaa olla sängyssä. Parisuhteen edetessä, mielikuvat saattavat joko varista tai murentua pikkuhiljaa. Tähän vaikuttavat kaikki pienet ja ennenkaikkea toistuvat pienet arkipäivän riidat (tai nalkutukset, jos miehiltä kysytään). Tällaista menoa pari vuotta ja siihen päälle yksi tai kaksi mehevämpää erimielisyyttä jostain periaatteelisesta asiasta, niin eipä siinä muuta tarvita. Seksi "oman kullan" kanssa alkaa tuntua suorastaan kamalalta...
Puhukaa asioista aina välillä. Jos haluat miehen tuntevan itsensä taas MIEHEKSI, niin kehu aina paikan tullen jostain pienestä jutusta ja mielellään vieläpä kavereittenne seurassa sillai sopivasti sutkauttamalla tms., joka ei herätä liikaa huomiota. Miehille seksi ei ole pelkästää se hetki, jolloin se on mahdollista tehdä, vaan se on myös koko päivän/viikon/kuukauden jatkuvaa pientä "härnäämistä", joka ikäänkuin sitten lopuksi purkautuu yhdynnässä.
"kun miehen
todellisuudentaju herää"
Tekstissäsi oli TODELLA paljon asiaa joka pitää paikkansa. Tuon tekstin voisi painaa vaikka lehteen!!
Itse näytin sen miehelleni(ollaan yhdessä oltu 10v) ja hän tunnisti myös itsensä siitä.
Meillä myös alkuaika oli HIENOA JA UPEAA. Kunnes minä aloin lihota (20kg) Ja ihmettelin samalla lailla kun jotkut muutkin naiset että miksi mies ei halua minua. Noh, syyhän oli selvä.
Vaikka mieheni rakastaa minua,eihän halua seurustella liian lihavan possun kanssa.
Muutama kilo sinne tai tänne ei haittaa mutta niikuin kirjoitin 20kg on jo liikaa..
Bointtini on että naisten kannattaisi mennä itseensä välillä jos miehelle ei seksi maistu. ei se aina ole niin että mies pettää..
terveisi. Roosa