Tuloksista..

Olen ollut nyt vajaa pari viikkoa laihiksella. Painonpudotusta en ole järkeillyt kovinkaan, lähinnä mitat mihin tähtään. Mutta luulisin sen olevan kymmenisen kiloa. Ylipainoa varsinaisesti alussa oli vain reilu kilo, mutta sen jälkeen ollaan vielä painoindeksin plussapäässä (158/66). Tähtään painoani 57-58.

Treenaan aika paljon. Viikossa pidän yleensä 2 lepopäivää. Normiviikkoon kuuluu erilaisia jumppia pari tuntia, rankka lihaskuntotunti kerran ja pari kertaa bodypump.

Noniin. Ja sitten se kysymys mitä pohdin. Voinko laihdutella vain mittanauhan kanssa? Minulla ei nimittäin ole vaakaa ollenkaan. Onko vaaka tärkeä tulosseurannalle? Mittaan itseni kerran viikossa ja merkitsen ylös, teenkö sen aamulla vai illalla. Viikossa olen kaventunut sentin.

Nyt tuntuu tulleen jokin ihme raja vastaan. Vyötäröni ja lantioni välissä ole myös jenkkakahvoina tunnettu rasvamöykky, se on kyllä kaventunut huimasti (jopa 3-4cm). Mutta muuten ei ole lähtenyt kuin tuo sentin verran ja pohdinkin tässä, että ilahtuisinko tuloksista enemmän vaa'an kanssa?

Pitääkö treenipäivinä, varsinkin rankkoina, syödä tavallista enemmän? Käytän painonvartijoiden pisteitä, ja tällä hetkellä saan syödä 20. Rankka tunti voi käsittääkseni kuluttaa noin 300-400 kaloria.
3272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tavoitteesi kuulostaa hyvältä ja järkevältä. Puntaria ei välttämättä tarvita, mutta monet ovat sitä mieltä, että se motivoi paremmin, koska siitä näkee muutoksen nopeammin kuin mittanauhasta. Viikossa eivät mitat muutu välttämättä miksikään, vaikka vaaka näyttäisikin pientä pudotusta.

Mittanauhan kanssa tarvitset siis kaksin verroin kärsivällisyyttä. Voihan sitä mittailla joka viikko, mutta muutoksia ehkä näkyy vasta kuukauden kuluessa.

Äänestä

Vaaka on tulosmittareista ehkä petollisin, sillä nesteen kertyminen ja lihasmassan kehitys aiheuttavat aikamoisia heittoja vaa'an lukemissa. Mittanauha on siis siinä mielessä "luotettavampi" kumppani. Et siis tarvitse vaakaa, mutta ehkä vaikka kuntosalillasi on vaaka, jolla voit piipahtaa kerran viikossa?

Luulen kuitenkin, että vaa'alla käynti masentaisi vain sinua, joten parhaaksi mittariksi jää mittanauhan lisäksi oma olo ja farkut ;)

Painonvartijoiden pistesysteemi on monille runsaasti liikkuville (kuten sinä) laihduttajille aika ongelmallinen. Liikunnasta saatuja pisteitähän ei saisi kaikkia "syödä pois". Tästä seuraa kuitenkin usein väsymystä ja hirveää nälkää. Suosittelen siis, että lasket paljonko liikuntasi kuluttaa pisteissä JA SYÖT NUO KAIKKI YLIMÄÄRÄISET PISTEET. Jatkuva liian pieni energiansaanti nimittäin altistaa mieliteoille ja ahmimiskohtauksille, aiheuttaa väsymystä, palelua jne.

Äänestä
  • Kiitos vastauksistanne!

    Vähän itsekin osasin kuvitella, että mittanauhan kanssa tulokset eivät näy niin nopeasti. Olo on hoikempi ja vaatteet tuntuvat isoilta. Ja totta tuokin, että salilla pääsen puntarille jos huvittaa.

    Tähän mennessä olen syönyt aina sen 20 pistettä vaikka olisin ollutkin treenillä. Tänään oli helppo treeni ja ei todellakaan ole tarvetta syödä enempää. Joinaki päivinä tuntuu, että on kova nälkä iltasella, mutta itsekurini on yllättävän hyvä, enkä ole sortunut. Itsekurin ylläpidossa auttaa myös ajatus siitä, että huomenna sallin itselleni luvan ostaa karkkia. Niin ja noina iltoina, kun on kova nälkä, syön yleensä tomaatin tai ison palan kurkkua, joskus otan pari siivua kalkkunaleikettä (2siivua 0,5p).

    Luuletko, että on "vaaraksi" laihtumiselleni, jos en kuluta ylimääräisiä pinnoja? Uskon, että kurini säilyy, mutta pelkään sitä kuuluisaa säästöliekkiä.. Useimmiten ei edes ole nälkä illalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hmm... kirjoitti:

Olen ollut nyt vajaa pari viikkoa laihiksella. Painonpudotusta en ole järkeillyt kovinkaan, lähinnä mitat mihin tähtään. Mutta luulisin sen olevan kymmenisen kiloa. Ylipainoa varsinaisesti alussa oli vain reilu kilo, mutta sen jälkeen ollaan vielä painoindeksin plussapäässä (158/66). Tähtään painoani 57-58.

Treenaan aika paljon. Viikossa pidän yleensä 2 lepopäivää. Normiviikkoon kuuluu erilaisia jumppia pari tuntia, rankka lihaskuntotunti kerran ja pari kertaa bodypump.

Noniin. Ja sitten se kysymys mitä pohdin. Voinko laihdutella vain mittanauhan kanssa? Minulla ei nimittäin ole vaakaa ollenkaan. Onko vaaka tärkeä tulosseurannalle? Mittaan itseni kerran viikossa ja merkitsen ylös, teenkö sen aamulla vai illalla. Viikossa olen kaventunut sentin.

Nyt tuntuu tulleen jokin ihme raja vastaan. Vyötäröni ja lantioni välissä ole myös jenkkakahvoina tunnettu rasvamöykky, se on kyllä kaventunut huimasti (jopa 3-4cm). Mutta muuten ei ole lähtenyt kuin tuo sentin verran ja pohdinkin tässä, että ilahtuisinko tuloksista enemmän vaa'an kanssa?

Pitääkö treenipäivinä, varsinkin rankkoina, syödä tavallista enemmän? Käytän painonvartijoiden pisteitä, ja tällä hetkellä saan syödä 20. Rankka tunti voi käsittääkseni kuluttaa noin 300-400 kaloria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu