Perlos

Niin sitä vain että kun meikäläinen pistettiin aikoinaan kilometritehtaalle pienestä firmasta, niin eipä valtiota kiinnostanut lähtemään perustamaan minulle mitään kriisitukea tai tukipaketteja kuten Perloksella ja UPM:llä.

Ihmettelenpä vain miksi toisia kohdellaan tasa-arvoisemmin kuin toisia.
4369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin vain on, että jos onnekkaasti satut olemaan massairtisanomisen joukossa mukana, niin silloin saat erivapauksia ja parempaa kohtelua.

Äänestä
  • Jos saat yksittäisenä työntekijänä kenkää, niin todennäköisesti löydät uusia hommia samalta paikkakunnalta lähiaikoina.

    Mutta jos olisit yksi Perloslaisista niin uudesta työstä on turha haaveillakaan vaan on pistettävä pillit pussiin ja vaihdettava paikkakuntaa. Kun pienehkö kylä/kaupunki saa yhtäkkiä 1200 uutta työnhakijaa niin siinä on parempi häipyä paikalta samantien.

    Äänestä

Miksikähän tässä tapauksessa ollaan valmiita työttömäksi jääviä kouluttamaan? Tähän asti on ollut niin, että jos työttömänä lähdet itseäsi kouluttamaan, saat rangaistuksia monella tapaa. Päivärahat loppuu siihen, opiskelelu pitäisi rahoittaa opintotuella, myös perheellinen. Työeläkettä ei kerry, eikä mitään verovähennyksiä saa mahd. matka-, asumis- ym. opiskelusta aiheutuviin kustannuksiin. Kyllä tähän asti on pidetty huolta siitä, että työttömät eivät pääse itseään kehittämään.

Äänestä
  • Laki muuttui muistaakseni jo Ahon hallituksen aikana: yli 10 vuoden työuran jälkeen on mahdollista opiskella ansiosidonnaisella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtion tuet kirjoitti:

Niin sitä vain että kun meikäläinen pistettiin aikoinaan kilometritehtaalle pienestä firmasta, niin eipä valtiota kiinnostanut lähtemään perustamaan minulle mitään kriisitukea tai tukipaketteja kuten Perloksella ja UPM:llä.

Ihmettelenpä vain miksi toisia kohdellaan tasa-arvoisemmin kuin toisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu