On tullut taas viimeaikoina mietittyä, onko ikisinkkuus järkevin valinta, vai aiheuttaako se kenties merkittäviä ongelmia myöhemmin elämässä. Oma ikä on siinä 20-30v puolivälissä ja naisten kanssa en ole ollut missään tekemisissä, viimevuosina ihan omasta valinnastani johtuen.
Olen tietyllä tavalla pinnallinen realisti, joten päähuolenaiheeni on luonnollisesti oma riittävyys nykyajan tylyillä sinkkumarkkinoilla. Kivan oloisia ja kauniita naisia tuntuu ainakin pk-seutu olevan täynnä, mutta heillä tuntuu olevan erittäin kovat kriteerit, mikä on kyllä täysin ymmärrettävää. Eipä nuo poikkeuksellisen komeat/suositut miehetkään tavisnaisten kanssa seurustele.
Olisi todella helppoa, jos oman "tason" voisi selvittää jotenkin vaivattomasti. Itsellä ei ole mitään käsitystä siitä, mihin kategoriaan naiset minut asettavat, koska kaikki kontaktini naisiin on olleet formaaleja. Tietysti voisi alkaa pikkuhiljaa jotenkin tutustumaan naisiin ja yrittää selvittää tasoani, mutta toisaalta en ole kiinnostunut "tuhlaamaan" aikaani. On kuitenkin olemassa kohtuullisen iso riski, että oma tasoni ei riitä niille naisille, joista itse voisin olla ainakin teoriatasolla kiinnostunut.
Onneksi en sentään stressaa tätä asiaa, mutta kyllähän se hiukan pistää mietityttämään, että kohta alkaa olla koko nuoruus ohi. Jos sitten 30 huomaa, että olisi sittenkin kiinnostusta ja mahdollisuuksia sopivan tasokkaisiin naisiin (en tarkoita vain ulkonäköä), niin saattaisi lievästi harmittaa nuoruuden (iki)sinkkuus.
Sen olen tosin jo ajat sitten huomannut, että omalla kohdalla seksi ei itsessään kiinnosta tippaakaan. Ehkäpä juuri sen takia on ollut niin helppo elellä ilman naiskontakteja. Ehdottomasti itse tarvitsisin toimivan parisuhteen, jotta voisin pitää koko touhua millään tasolla mielekkäänä.
Mitään päätöksiä en ole siis vielä tehnyt, eikä sellaista varmasti synny vielä pitkään aikaan, vaikka kuinka pohtisi näitä asioita.
Olen tietyllä tavalla pinnallinen realisti, joten päähuolenaiheeni on luonnollisesti oma riittävyys nykyajan tylyillä sinkkumarkkinoilla. Kivan oloisia ja kauniita naisia tuntuu ainakin pk-seutu olevan täynnä, mutta heillä tuntuu olevan erittäin kovat kriteerit, mikä on kyllä täysin ymmärrettävää. Eipä nuo poikkeuksellisen komeat/suositut miehetkään tavisnaisten kanssa seurustele.
Olisi todella helppoa, jos oman "tason" voisi selvittää jotenkin vaivattomasti. Itsellä ei ole mitään käsitystä siitä, mihin kategoriaan naiset minut asettavat, koska kaikki kontaktini naisiin on olleet formaaleja. Tietysti voisi alkaa pikkuhiljaa jotenkin tutustumaan naisiin ja yrittää selvittää tasoani, mutta toisaalta en ole kiinnostunut "tuhlaamaan" aikaani. On kuitenkin olemassa kohtuullisen iso riski, että oma tasoni ei riitä niille naisille, joista itse voisin olla ainakin teoriatasolla kiinnostunut.
Onneksi en sentään stressaa tätä asiaa, mutta kyllähän se hiukan pistää mietityttämään, että kohta alkaa olla koko nuoruus ohi. Jos sitten 30 huomaa, että olisi sittenkin kiinnostusta ja mahdollisuuksia sopivan tasokkaisiin naisiin (en tarkoita vain ulkonäköä), niin saattaisi lievästi harmittaa nuoruuden (iki)sinkkuus.
Sen olen tosin jo ajat sitten huomannut, että omalla kohdalla seksi ei itsessään kiinnosta tippaakaan. Ehkäpä juuri sen takia on ollut niin helppo elellä ilman naiskontakteja. Ehdottomasti itse tarvitsisin toimivan parisuhteen, jotta voisin pitää koko touhua millään tasolla mielekkäänä.
Mitään päätöksiä en ole siis vielä tehnyt, eikä sellaista varmasti synny vielä pitkään aikaan, vaikka kuinka pohtisi näitä asioita.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kai se on helpointa kun antaa elämän tehdä sen päätöksen puolestaan. Nuo päätökset vaan tuntuu olevan turhan lopullisia.
Ei ole olemassa mitään tasoja. Ne tasot on vain sun korvien välissä ja jos nyt oiski niitä tasoja, jokainen voi itse päättää mille tasolle haluaa. On vain olemassa erilaisia ihmisiä jotka arvostaa erilaisia ominaisuuksia. Mies joka mun silmissä on täysin mitäänsanomaton voi olla jollekulle toiselle naiselle täysosuma. Sun pitäisi löytää sellainen ihminen joka ajattelee sun kans samalla tavalla ja jolla on samantyyppiset arvot.
Toisaalta mä en ehkä "iki-sinkkuna" ole paras neuvonantaja. Voin kuitenkin sanoa omasta puolestani ettei kyse ole niinkään siitä että joku ei ole tarpeeksi hyvä tai hyvännäköinen jne. vain siitä ettei yksinkertaisesti ole mitään yhteistä. Mies tulee flanellipaita ja markettifarkut vm -90 päällä, purjehduskengät jalassa, tsekkitukka, hitsaaja ammatiltaan, harrastaa lintubongausta ja koiran kanssa lenkillä käymistä. Ok, jokainen taplaa tyylillään. Hänellä on varmasti ihan hyvät mahdollisuudet löytää nainen, toki hän voi unohtaa löytävänsä sitä naista mistään trendimestasta. Koska; sellaiset naiset jotka haluavat olla trendikkäitä ja välittävät ulkonäöstään haluaa 99% varmuudella miehen joka välittää. Jos vielä luonto ei kiinnosta, vihaa koiria ja on suuntautunut akateemiselle tai taiteelliselle alalle tämä mies on kävelevä katastroofi. Silti hän voi olla toisen naisen unelmaprinssi. Toivottavasti nyt ymmärsit mitä tarkoitin.
Eiköhän tuo tasoajattelu ole markkinatalouden peruja, kysyntä nostaa hintaa (tasoa). Sehän nyt on ilmiselvää, että miljoonia (tai edes 100000 ) tienaavalla lätkänpelaajalla on enemmän vientiä kuin vuokrayksiössä asuvalla perusjuntilla.
Mutta siellä väestön keskivaiheilla tuo vaihtelu on sen verran pientä, että suurimmalle osalle varmaan löytyy oma "tasonsa" ja klikkinsä pienellä vaivalla. Ne, jotka kelpaa lähes kaikille ja ne, jotka ei kelpaa kuin harvoille ovat aina pieniä vähemmistöjä.
Ei pukeutuminen kerro ihmisen henkisestä tasosta paljon mitään, olen ollut muutaman kerran "trendikkään "naisen kanssa treffeillä...suurin osa heistä vaan kuvittelee olevansa tasokkaita tai trendikkäitä...
Sitten tunnepuolellahan erilailla ajattelevia naisia on erilaisia.Monelle "tasokkaalle" naiselle kelpaa kuka tahansa mies, kunhan hänellä on rahaa, nainen siis rakastaa rahaa, tai mainetta....ei itse miestä.
...alkoi oikeesti naurattaa toi sun juttu, lätkäpelaaja ja perusjuntti. Onhan se ihan totta et se lätkäpelaajaa voittaa mennen tullen, mut en mä kuitenkaan usko mihinkään tasoihin. Kyse on lähinnä ihmisten eri elämäntilanteista, tavoitteista, arvoista ja persoonallisuudesta. Perusjuntilla ja esim huippumallilla ei vain ole mitään yhteistä. Olen todella ymmärtänyt sen. Huomasin tuossa jonkin aikaa takaperin että ne ihmiset jotka oli muutama vuosi sitten parhaita kavereita, ei enää ole sitä ja miksi? Koska olemme täysin eri aloille suuntautumassa ja ei vaan yksinkertaisesti ole enää mitään yhteistä. En kuitenkaan menisi sijoittamaan kavereita tasoille. Toinen haluaa akateemikoksi toinen taiteilijaksi. Molemmat ihan kunnioitettavia asioita, kuitenkin niin kaukana toisistaan.
että olet pysytellyt poissa deittailukuvioista, koska et tiedä omaa tasoasi etkä siksi tiedä saisitko tasokkaan naisen? Mitä tämä taso tai tasokas sitten tarkoittaakaan...
Mitä jos kokeilisit?
Haaskaat elämäsi pysyttelemällä ulkopuolisena ja arvailemalla mitä voisi tapahtua. Kokeile! Tutustu naisiin ja katso mitä siitä kehkeytyy. Etsi naisia joilla on kanssasi yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja samankaltaiset elämänarvot. Kirjoituksesta näkee, että olet fiksu ja pohdiskeleva eli olet varmasti kyvykäs erottamaan panostamisen arvoiset naiset niistä joihin sinun ei kannata panostaa. Jokaiselle on olemassa monia kumppaniksi sopivia ihmisiä, ne pitää vain löytää ja tunnistaa.
Maailmassa ei ole mitään tasoja, joiden perusteella ihmisiä tai asioita voisi asettaa paremmuusjärjestykseen. Oikeasti. Mistä ihmeestä tällainen käsitys on syntynyt?!
Eikä kukaan voi tänään päättää miten elää loppuelämänsä.
Tietenkin on tasoja. Minäkin olen saletisti tasokkaampi kuin suurin osa tänne kirjoittavista. Sitä paitsi voihan sitä päättää tänään miten elää loppuelämänsä, ellei ole aivan tahdoton yksilö. Sitä kutsutaan päätökseksi juuri sen takia.
Viestisi on toisaalta huvittavaa luettavaa ja toisaalta lohduttavaa luettavaa.
Huvittavaa siksi, että tuli tunne, että lukisin osin omia ajatuksiani. Lohduttavaa siksi, että huomasin en ole ainoa jota seurustelu ja seksi ei vaan kiinnosta tässä parisuhteita korostavassa maailmassa.
Minä olen viimeaikoihin saakka kovasti yrittänyt ihastua ja rakastua, mutta aina on puihin mennyt. Olen kuitenkin huomannut, että tunteeni eivät ole olleet aitoja, vaan paine pariutua on ollut jotenkin ympäristön luomaa.
Olen huomannut, että kyllä sitä yksinkin pärjää enkä vain ole mitenkään seurustelevaa luonnetta. Mutta onko tämä itsekästä? Jos ei vaan halua parisuhdetta. Eihän sitä voi vain seurustella seurustelun vuoksi. Olen ollut vuosia sinkku, mutta tapaillu tässä välissä monia miehiä. Mutta en ole oikein hiffannut koskaan sitä seurustelun ydintä. Lesbokaan en ole. Itkäs ehkä, mutta mielummin lähden vaikka vapaaehtoistyöhön Afrikkaan tekemään oikeasti jotain arvokasta kuin pidän jollekin äijälle seuraa,joka ei edes kiinnosta.
Tämä tuntuu vaan niin kummalliselta, kun tässä yhteiskunnassa tuntuu päällimmäinen tarkoitus löytää itselleen pari. Tai ainakin haluta löytää. Mutta minusta on nyt kiva mennä yksin nukkumaan ja herätä huomenna vapaana tekemään ihan mitä vaan.
En voi kuin ihmetellä näitä vinkumisia tyyliin olen niin ilman elämänkumppania, mutta minäpä olen nostanut itseni jalustalle ja haluan vain tasokkaana pitämäni naisen.
Hymyilytti katsoa yhden parikymppisen parin onnea aamuruuhkassa kaikkien niiden aamuhapannaamojen keskellä. No, naisella oli kyllä valtavan iso pylly ja mies lievästi ylipainoinen, mutta he säteilivät onnea ja hyväntuulisuutta.
Niin että tervemenoa sinne itseään tasokkaina pitävien yksityis-helvettiin ;). Tavikset ovat löytäneet teiltä hukkuneet onnen ja tunne-elämän avaimet. He perustavat sen perheen, jota te ette perusta, he elävät sen perhe-elämän, jota te ette elä. Teille tasokkaille jää sentään se oma elämä ja huvitukset.