Asumme poikakaverini kanssa vielä molemmat omien vanhempiemme luona. Lomilla haluan tietysti nähdä kultaani ja viettää sitä yhteistä aikaa. Ongelmana tässä on nyt se, että poikakaverini äiti haluaa että poika viettäisi lomilla aikaa myös kotona. Mukavuus syistä olemme aina hänen lomillaan minun kotona, sillä meillä ei ole muita yleensä viikonloppuisin kuin vanhempani eli saamme olla rauhassa. Poikakaverini kotona on taas pikkusiskoja ja veljiä, mummuja, pappoja ja hänen kaverinsa ravaavat siellä yhtenään. Toisin sanoen siellä emme voisi olla niin rauhassa. Viime lomilla tappelimme aiheesta poikakaverini kanssa, johtuen siitä että hänen äitinsä haluaisi pojan olevan myös kotonaan lomilla. Poikakaverini alkoi tuntea syyllisyyttä tästä ja sanoi kyllä myös että olisihan se kiva olla välillä kotonakin... Meidän välinen asiahan tämä on mutta sanokaa tekin nyt mielipiteenne asiasta. Olenko nyt ilkeä ihminen kun "vien" poikakaverini hänen perheeltään? Yksi syy siihen miksi en kovin mielellään heillä vietä aikaa on se kun olen niin ujo luonteeltani... en voi olla oma itseni, toisin kuin poikaystäväni minun kotonani voi olla. Kultsi kuitenkin haluaa olla minun seurassani lomilla, mutta nyt minua on alkanut syyllisyys kalvaa tästä asiasta... mielipiteitä kiitos!
Armeija ja yhteinen aika
Jonna
36990
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
on sairas. Ei hän voi aikuista miestä kotona pitää, heivaa se mammanpoika ja ota mies itsellesi
No en nyt niinkään sanoisi. Poikakaverini on hänen ainut poikansa ja vanhin lapsi. Minusta tuntuu että tappelisin hänen äitinsä kanssa pojastaan. En kyllä halua kuvitella tulevaisuutta, jossa anoppi on koko ajan häärämässä meillä. Poikakaverini ei itse ole kiinni äidissään, tuntuu että äiti on kiinni pojassaan.
totta kai äiti on kiinni pojassaan.
Kaikille äideille pojat ovat tärkeitä.
En tarkoita sillä etteikö tyttölapset olisi mutta pojalla ja äidillä on aina erityislaatuinen suhde.
Itse olen sen ainakin huomannut. Minulla on vanhempi veli joka on jo itse muuttanut pois kotoa (missä minä taas asustelen edelleen) mutta joka kerta hänen tullessaan käymään, mitä tapahtuu joka päivä, äitini piristyy silminnähden ja passaa veljeni suorastaan pilalle. Se on minusta vain harvinaisen huvittavaa. Mutta jos miettisin itseäni sinun asemaasi niin poikaystäväsi olisi hyvä viettää aikaa hieman kotonaankin. Hänen äitinsä on varmaankin pahoillaan koska ei näe poikaansa niin usein muutenkaan armeijan takia. Kannattaisi vaikka sopia pelisäännöt poikaystäväsi kanssa miten saada aika jaettua niin, että se riittäisi suht tasapuolisesti kaikille.
Koitappa kuvitella itsesi minun tilalleni. Olet joutunut pitkään odottamaan ja ikävöimään kultsiasi (viimeksi neljäviikkoa ennen kuin pääsi lomalle) ja sitten kun hän pääsee lomalle niin haluaisit varmasti omia poikakaverisi niiksi kahdeksi päiväksi (la ja su) ennen kuin hän taas lähtee, vai mitä? Kyllä minun mielestäni pitäisi hänen äitinsäkin ymmärtää että minä menen hänen edelleen. Yleensä kultsini on viettänyt sunnutaita kotonaa (lähtenyt minun luota puolen päivän aikohoihin) ja sen pitäisi kyllä riittää hänen perheelleen. Tämä armeija aika on todella raskasta suhteelle, joten nyt kyllä vaaditaan vähän ymmärrystä perheeltä. Mitä jos minä pistäisin suhteen poikki? Silloin poikakaverini ryyppäisi lomilla kaveriensa kanssa kaupungilla eli ei silloinkaan olisi kotona. Ei äiti voi mielestäni vaatia kultsia olemaan lomilla kotona, turhaan vaan joudumme kokemaan syyllisyyttä tästä vaikka meidän suhde tässä on koetuksella ja sen pitäisi mennä kaiken edelle.
Kuulepas Jonna. Onhan tuo nyt aika naiivia alkaa laittaa itseä ja pojan äitiä vaakaan, että kumpi on tärkeämpi. Sinä olet ollut pojan elämässä 2v, äiti koko hänen elämänsä ajan. Ilman äitiä ei olisi rakastasi olemassakaan.
"sen pitäisi kyllä riittää hänen perheelleen" - sekin on aika omituisesti sanottu. Ethän sinä omista poikaystävääsi.
Ja sitten: "Ei äiti voi mielestäni vaatia kultsia olemaan lomilla kotona..." Kai äiti nyt saa ilmaista kaipauksensa? Ja itsekihän poikaystäväsi oli sanonut "että olisi kiva olla välillä kotonakin". Hänellä siis itselläkin olisi halua sielläkin viettää aikaa.
Olen itse ollut samankaltaisessa tilanteessa 2v sitten, joten tiedän kyllä mistä puhut. Mutta kai ymmärrät itsekin, että jos todella toivot pitempääkin tulevaisuutta suhteellenne, on perheeseen tutustuminen ja heidän kanssaan luontevasti oleminen aika ehdottoman tärkeää? Kun kerran heillä niin paljon sitä väkeä aina on, olettaisin, että heillä perhesuhteet ovat aika tiiviit, johon itse välttämättä et ole tottunut (?). Kyllä minuakin aluksi jännitti tutustua nykyisen avoni (hän juuri oli 2v sitten intissä) perheeseen, etenkin hänen äitiinsä. Mutta täytyi vain olla rohkea. Ja nyt olen erinomaisissa väleissä heihin. Enemmän heidän kanssaan tekemisissä kuin oman perheeni kanssa.
Kyllä se siitä, usko pois! Parisuhde on juuri sitä, että tehdään kompromisseja - silloin se toimii. Anopeista kuulee niitä klassisia kauhutarinoita, mutta eivät he (kaikki ainakaan ;)) mitään paholaisia ole. Kun sinun ja anopin välillä on luottamus, kaikki on paljon helpompaa.
Armeija on molemmille parisuhteen osapuolille vaikeaa, mutta aika kulkee eteenpäin, eli kohta sekin on menneisyyttä. :) Tsemppiä Jonna! Koita nähdä asioiden positiiviset puolet.
Kuulepas Jonna. Onhan tuo nyt aika naiivia alkaa laittaa itseä ja pojan äitiä vaakaan, että kumpi on tärkeämpi. Sinä olet ollut pojan elämässä 2v, äiti koko hänen elämänsä ajan. Ilman äitiä ei olisi rakastasi olemassakaan.
"sen pitäisi kyllä riittää hänen perheelleen" - sekin on aika omituisesti sanottu. Ethän sinä omista poikaystävääsi.
Ja sitten: "Ei äiti voi mielestäni vaatia kultsia olemaan lomilla kotona..." Kai äiti nyt saa ilmaista kaipauksensa? Ja itsekihän poikaystäväsi oli sanonut "että olisi kiva olla välillä kotonakin". Hänellä siis itselläkin olisi halua sielläkin viettää aikaa.
Olen itse ollut samankaltaisessa tilanteessa 2v sitten, joten tiedän kyllä mistä puhut. Mutta kai ymmärrät itsekin, että jos todella toivot pitempääkin tulevaisuutta suhteellenne, on perheeseen tutustuminen ja heidän kanssaan luontevasti oleminen aika ehdottoman tärkeää? Kun kerran heillä niin paljon sitä väkeä aina on, olettaisin, että heillä perhesuhteet ovat aika tiiviit, johon itse välttämättä et ole tottunut (?). Kyllä minuakin aluksi jännitti tutustua nykyisen avoni (hän juuri oli 2v sitten intissä) perheeseen, etenkin hänen äitiinsä. Mutta täytyi vain olla rohkea. Ja nyt olen erinomaisissa väleissä heihin. Enemmän heidän kanssaan tekemisissä kuin oman perheeni kanssa.
Kyllä se siitä, usko pois! Parisuhde on juuri sitä, että tehdään kompromisseja - silloin se toimii. Anopeista kuulee niitä klassisia kauhutarinoita, mutta eivät he (kaikki ainakaan ;)) mitään paholaisia ole. Kun sinun ja anopin välillä on luottamus, kaikki on paljon helpompaa.
Armeija on molemmille parisuhteen osapuolille vaikeaa, mutta aika kulkee eteenpäin, eli kohta sekin on menneisyyttä. Tsemppiä!
En uskonut että armeija olisi näin kova paikka suhteelle. Ymmärrän kyllä että hänen äitinsäkin haluaa nähdä poikaansa lomilla mutta joskushan hänen on pojastaan "luovuttava". En todellakaan halua sellaista tulevaisuutta että anoppi on koko ajan kyttäämässä meidän tekemisiä.
Kyllä voin kuvitella että olisimme muutaman tunnin esim. perjantai iltana heillä, mutta koko päivää en voisi heidän kanssaan viettää. Olemme muutenkin lomilla koko ajan kiinni toisissa eikä siellä voi mitenkään halailla pussailla saatikka mitään muuta.
Eka sanoit, että poikakaverisi kotona on pikkusiskoja ja veljiä, mutta nyt, että hän on ainut lapsi. Mikä on totuus? Sano heti! TUNNUSTA!
Sanoin näin: "...ainut poikansa ja vanhin lapsi.". En sanonut että hän on ainut lapsi, vaan ainut poika. Jos olin laittanut että hänen kotonaan on pikkuveljiä ja siskoja, niin siinä tuli kirjoitusvirhe sillä siellä on vain pikkusiskoja (3).
Pahoittelut tuosta kun päivällä tuli useampi viesti - kone tökki.
Ei lapsista "luovuta". Tottakai heidän annetaan itsenäistyä, mutta tässäkin asiassa kokemuksen kautta voin sanoa, että ei ole mukavaa jos vanhempi "luopuu" - toinen vanhemmistani "jätti" minut ja sisaruksemme muuttamalla toiselle puolelle Suomea uuden kumppanin kanssa. Sitä ihmeesti osaa arvostaa jopa hieman ylihuolehtivista vanhemmista nyt.
Enpä usko että pojan äiti teitä kytätä haluaa - haluaa vain olla tekemisissä poikansa kanssa, mahdollisesti myös sinunkin sitä kautta. Tuohonkin ongelmaan, että pitäisi pystyä olemaan lähekkäin myös vanhempien nähden, on vastaus se, että kun tutustut vanhempiin ja muuhun perheeseen, kanssakäynti joka mielessä käy heidän kanssaan luontevaksi. Ei siis tarvitse enää häpeillä läheisyyttä.
Entäs sitten jos tästä anoppikokelaasta jonain päivänä tulisi virallisesti anoppi, niin ettehän te voisi lapsiakaan tehdä, koska se paljastaisi teidän läheisen kanssakäymisen. ;)
On ne vanhemmat ihmisetkin olleet nuoria. Vaikuttaa vähän siltä, että annat ujoutesi kautta leimata poikaystäväsi perheen tympeäksi, koska et vain uskalla tutustua heihin. Muista että heidän ansiotaan on, että poikaystäväsi on juuri niin ihana kuin onkin, joten eivät he kovin kamalia voi olla... :)
Taas kone tökkii... Toivottavasti tämä ei taas tule toista kertaa, mutta yritän nyt kuitenkin varan vuoksi uudelleen. Itsellä ainakaan ei näy ollenkaan vastaustani.
Pahoittelut tuosta kun päivällä tuli useampi viesti - kone tökki.
Ei lapsista "luovuta". Tottakai heidän annetaan itsenäistyä, mutta tässäkin asiassa kokemuksen kautta voin sanoa, että ei ole mukavaa jos vanhempi "luopuu" - toinen vanhemmistani "jätti" minut ja sisaruksemme muuttamalla toiselle puolelle Suomea uuden kumppanin kanssa. Sitä ihmeesti osaa arvostaa jopa hieman ylihuolehtivista vanhemmista nyt.
Enpä usko että pojan äiti teitä kytätä haluaa - haluaa vain olla tekemisissä poikansa kanssa, mahdollisesti myös sinunkin sitä kautta. Tuohonkin ongelmaan, että pitäisi pystyä olemaan lähekkäin myös vanhempien nähden, on vastaus se, että kun tutustut vanhempiin ja muuhun perheeseen, kanssakäynti joka mielessä käy heidän kanssaan luontevaksi. Ei siis tarvitse enää häpeillä läheisyyttä.
Entäs sitten jos tästä anoppikokelaasta jonain päivänä tulisi virallisesti anoppi, niin ettehän te voisi lapsiakaan tehdä, koska se paljastaisi teidän läheisen kanssakäymisen. ;)
On ne vanhemmat ihmisetkin olleet nuoria. Vaikuttaa vähän siltä, että annat ujoutesi kautta leimata poikaystäväsi perheen tympeäksi, koska et vain uskalla tutustua heihin. Muista että heidän ansiotaan on, että poikaystäväsi on juuri niin ihana kuin onkin, joten eivät he kovin kamalia voi olla... :)
Ei se mitään, vaikka tuleekin kahteen kertaan :). Tästähän on kehkeytynyt ihan mielenkiintoinen keskustelu :).
Kirjoitit näin: "Tuohonkin ongelmaan, että pitäisi pystyä olemaan lähekkäin myös vanhempien nähden, on vastaus se, että kun tutustut vanhempiin ja muuhun perheeseen, kanssakäynti joka mielessä käy heidän kanssaan luontevaksi. Ei siis tarvitse enää häpeillä läheisyyttä. "
En usko että koskaan voisimme halailla & pussailla heidän olohuoneessaan vanhempien nähden. Poikakaverini ei itsekään voi olla luontevasti isänsä kanssa, miten sitten minä? Olemme tästä puhuneetkin eikä hän itsekään tiedä miksei voi olla luontevasti oman isänsä kanssa... Poikakaverini on itse joutunut ostamaan kaikki mopot & autot ja korjaaman itse ne, isä ei koskaan ole auttanut. Meillä taas isä on innoissaan katsellut isoveljelleni mopoa & autoa ja ollut aina mukana. No nyt poikkesin aiheesta, mutta todellakin on vähän vaikeaa olla luontevasti jos ei toinenkaan sitä osaa.
Kuule! En ole koskaan halunnut halailla ja pussailla poikakavereitani/miestäni kovin paljon "julkisesti" saati sitten vanhempiemme luona! Mielestäni hellyyttä osoitetaan vaan kahdenkesken oltaessa. Minusta olisi suorastaan epäkohteliasta pussailla toisten silmien alla.
Kuten huomaat, kaikissa perheissä toimitaan eritavoin mopon korjaamisesta lähtien. Erilaisuus on ilomme!
Kuule! En ole koskaan halunnut halailla ja pussailla poikakavereitani/miestäni kovin paljon "julkisesti" saati sitten vanhempiemme luona! Mielestäni hellyyttä osoitetaan vaan kahdenkesken oltaessa. Minusta olisi suorastaan epäkohteliasta pussailla toisten silmien alla.
Kuten huomaat, kaikissa perheissä toimitaan eritavoin mopon korjaamisesta lähtien. Erilaisuus on ilomme!
Niinpä! Ja kun on ollut toisesta erossa melkein kuukauden (3-4 viikkoon) niin silloin on todella vaikeaa olla pussailematta&halailematta. Miten siinä sitten istut kultasi vieressä ilman ettet voi siihen koskea... Parempi kuin ei näkisi ollenkaan silloin.
Ethän voi suuttua siitä jos poikaystäväsi haluaa joskus olla kotonakin. Hän on varmasti yhtä vaikeassa tilanteessa, kun ei tahdo loukata sen enempää perhettään kuin sinuakaan mutta ei tiedä mihin suuntaan repeäisi.
Toisaalta tuli mieleeni, että ujoutesi voisit voittaa jos viettäisit aikaa enemmän hänen perheensä kanssa. Tutustuisitte silloin enemmän ja voisit alkaa viihtyä heidänkin luonaan. Jos suhteellanne on loistava tulevaisuus, on hyvä että olet hyvissä väleissä myös hänen perheensä kanssa.
Alkuperäiselle:
Ettekö voisi ainakin vaikkapa launtaipäivänä viettää aikaanne hänen äitinsä luona? (Perjantai-iltaa on varmaan turha ehdottakaan;) Eiköhän jälleennäkeminen ole siihen liian kiihkeä) Kävisitte siellä syömässä ja istuisitte iltaa, yöksi voisitte taas palata sinun kotiisi. Silloin olisi hänen äitinsä tyytyväinen ja saisitte kuitenkin aika paljon aikaa ihan vain toisillenne. Hänen koko perhettään ette millään voi sulkea pois. Parempi kai kuitenkin niin, että menet mukaan, vaikka oletkin ujo, kuin että odottaisit kotona ja laskisit minuutteja?
on todellinen aarre! MIKÄÄN ei ole sen ihanampaa kuin se, että kaikki viettävät aikaa yhdessä: Siskot, veljet, mummut, papat ja poikakaverisi kaverit! Hämmästyttävää, että tämä on näköjään edelleen on mahdollista.
Mutta kun se ei niin ole että me "vietämme aikaa yhdessä". Istumme yleensä vain olohuoneessa ja eikä meillä ole mitään "yhteishenkeä", tilanne on enemmänkin vaivautunut ja tunnen itseni todella ulkopuoliseksi eikä poikakaverinikaan osaa olla oma itseni kun en minäkään.
Olemme seurustelleet kaksi vuotta mutta siltikään en osaa olla hänen kotonaan luontevasti -> liikaa ihmisiä paikalla.
Kun joutuu odottamaan monta viikkoa kultsia kotona niin kyllä voin tunnustaa että haluaisin omia poikakaverini niiksi muutamaksi päiviksi kokonaan itselleni. Ja minun kotonani saamme olla aivan rauhassa.
toistepäin: sinä olisit armeijassa ja poikakaverisi mielestä sinun pitäisi viettää hänen kotonaan jokainen vapaahetki. Hän ei haluaisi viettää yhtään aikaa vanhempiesi luona, koska teillä on aina niin hiljaista... Mahtaisi tuntua kurjalta?
Nyt kyllä eksyt vähän aiheesta. Tarkoitin tuolla paikalla ainoastaan sitä että meillä saamme olla rauhassa; keskittyä vain toisiimme. Ei sillä ole väliä olemmeko meillä vai hänen kotonaan kunhan siellä ei olisi muita/mahdollisimman vähän porukkaa. Paras vaihtoehto olisi varata vaikka mökki viikonlopuksi jostain kun hän tulee lomille. Poikakaverilleniki on myös se kaikista tärkeintä että saa olla lomilla minun kanssani. Hän vain sanoi että alkoi tuntea syyllisyyttä siitä että äitinsä haluaisi häntä nähdä enemmän. Tuntuu todella siltä että kilpailisin hänen äitinsä kanssa... Ja kuten jo sanoin, hän viettää lomilla aikaa myös kotonaan; kun tulee niin muutaman tunnin ja sunnuntain melkein kokonaan.
ja se aika oli niin vähäistä siihen aikaan, mitä minä vietin kotonani. Kyllä minunkin äiti aina minua kaipaili kotiin. Yleensä se meni niin että poikakaverini otti minut perjantaina kotoa ja palautti sunnuntaina jolloin oli molempien pakko palata inttiin. olimme siis eri paikkakunnilla. Nykyään minä olen jo kotiutunut, mutta poikaystäväni ei. Olen hyväksynyt nyt sen, että usein me olemme viikonlopun edelleen siellä ja viikot kun olen kotona niin kaikki sujuu. Kyllä se rankkaa on, kun pitää toinen jakaa, mutta koita ymmärtää äitiäkin, jos kerta kyseessä on vanhin poika ja kaikkee. Se oli hyvä ehdotus, että kävisitte edes pikapuoliin siellä ja vaikka söisitte ja sitten lähtisitte takaisin teille. Koita jaksaa, kyllä se siitä!
Älä ota itseesi, vaikka sanonkin aika suoraan. Käyttäydyt mielestäsi hirveän itsekkäästi. Poikakaverisi täytyisi tehdä kaikki sinun mielesi mukaan. Tottakai poikakaverillasi on oikeus viettää aikaansa myös perheensä kanssa ja on ihan luonnollista, että äidillä ja pojalla on ikävä toisiaan.
Sinun täytyy myös oppia tekemään kompromisseja, jos haluat suhteen toimivan. Mene sinäkin välillä kylään poikakaverisi kotiin, niin hänkin voi viettää aikaa perheensä kanssa. Ei siitä ujoudesta pääse eroon pakoilemalla, mutta siitä voi päästä eroon tutustumalla paremmin poikakaverisi sukulaisiin.
Eikö itsellesi tulisi ikävä vanhempiasi, jos et näkisi heitä lainkaan?
Tarkennanpa hieman: eli poikaystäväni on viettänyt lomilla sunnuntait kotona mutta hän on yleensä silloin vain kaveriensa kanssa pihalla laittamassa autoa tms. eli ei sitten vietäkkään sitä aikaa äitinsä ja muun perheen kanssa. Ja aina kun hän tulee lomille niin hän menee ensimmäisenä kotiin ja tulee sitten parin tunnin päästä minun luokseni. Että en ole häntä kyllä ihan kokonaan itselleni ominut. Ja silloin kun näämme pitkästä aikaa emme voi olla pitämättä näppejä erossa toisista mikä ei onnistu hänen kotonaan...
Suoraan sanottuna: armeijaa käyvä on jo aikuinen mies. Käsittääkseni tässä tilanteessa äiti oli se, joka huolehti ja ikävöi, ei poika. Jos äiti ei selviä ilman aikuista poikaansa, on se hänen ongelmansa, ei pojan, eikä taatusti tyttöystävän. Eikö oman perheen ja onnen ja rakkauden rakentaminen, vaaliminen ole tärkeää? Kyllä se lapsuuden perhekin siellä pysyy ja sitten, kun ajat ovat vähemmän hektiset riittää aikaa taas heillekin.
Käsittämätöntä sanon minä. Kyllä minulle riittää vanhempien näkemiseen se yksi ilta kuukaudessa tai harvemminkin - siksi, että minulla on oma perhe, jota haluan vaalia ja rakentaa: minä ja avomieheni. Jos minulle tulee ikävä äitiä ja isää, soitan heille tai menen käymään. En taatusti siksi, että he ruikuttavat minun viettävän liikaa aikaa avoni kanssa. (Hupaisa ajatus, tottakai he molemmat aikuisina ihmisinä olettavatkin minulla olevan - myös aikuisena ihmisenä - ihan oma elämä, jonka vietosta teen päätökset itse. Heille tärkeintä on, että minä olen onnellinen ja he tietävät minun olevan onnellinen mieheni kanssa.)
Ketjun aloittajalle: tehkää selväksi, että poika on jo niin iso, että pärjää ihan omillaan ja haluaa nyt keskittää vähäisen vapaa-aikansa suhteeseensa. Täytyyhän äitykän joka tapauksessa joskus kestää se, että poika lähtee kotoa - muuttaa vaikka ulkomaille.
Minullekin on kerran osunut tuollainen äitinpoika, onneksi ex-nykyään.
Meitä on moneen junaan, joillekin äiti on tärkeämpi joillekin taas ei niin tärkeä.
Meitä on moneen junaan, joillekin äiti on tärkeämpi joillekin taas ei niin tärkeä.
Meitä on moneen junaan, joillekin äiti on tärkeämpi joillekin taas ei niin tärkeä.
Niin, olette tulossa aikuisiksi pikkuhiljaa ja nämä itsenäistymisen ja kompromissiratkaisujen (suhde-perhe) ajat alkavat teillä olla käsillä.
On selvää että tarvitsette aikaa kahdestaan, aikaa olla yhdessä ja vaalia parisuhdettanne. Parisuhde ja seurusteleminen joutuu aina koetukselle armeija-aikana kun aikaa olla yhdessä on rajoitetusti. Teillä ollessanne poikaystäväsi pääsee todennäköisesti rentoutumaan kun hänen ei tarvitse miellyttää ketään muuta kuin sinua.
Armeija-aika on raskasta kuitenkin muutenkin. Poikaystäväsi joutuu viikonlopun aikana tasapainottelemaan sinun, oman perheensä, kavereidensa ja autoharrastuksensa välissä ja hänen täytyy yrittää löytää niille kaikille tärkeinä pitämilleen asioille aikaa, jotta jaksaisi taas olla niistä erossa armeijassa ennen seuraavaa lomaa.
Päättelisin kertomuksestasi, että poikaystäväsi armeija-aika on vasta alussa. Lomat varmasti pitenevät ja tihenevät ajan kuluessa ja tilanne helpottuu, mutta kaikkien osapuolten tässä asiassa olisi hyvä yrittää katsoa asioita poikaystäväsi kannalta.
Poikaystäväsi tässä on se, joka haluaisi vapaaviikonloppunsa pitävän sisällään eri asioita. Asioita, joita sinä esimerkiksi voit tehdä viikolla kun hän on armeijassa. Hän on suuren paineen alla kun vaatimuksia ja toiveita esitetään oman perheen, sinun ja varmasti kavereidenkin taholta. Olisi hyvä, että poikaystäväsi tässä kokisi viikonloput miellyttäviksi eikä tuntisi syyllisyyttä siitä, ettei pysty täyttämään kaikkien toiveita. Ajan kuluessa tällainen tilanne alkaa kuluttamaan hänen voimiaan.
Kun oma poikaystäväni oli armeijassa, vietimme suurimman osan hänen loma-ajastaan hänen vanhemmillaan ja yhdessä ystäviemme kanssa. Osallistuin hänen autoharrastukseensa ja yritin olla tukena, että hänellä olisi mahdollisimman kivat lomat. Armeija-aikana me olimme seurustelleet 2-3 vuotta. Kyllä meille jäi aikaa toisiamme pitää hyvänäkin.
Poikaystäväsi joutuu olemaan siellä armeijassa. Armeija-aika tosin voi olla ihan hauskaakin, mutta muun elämän kannalta se tuo aina ongelmiakin, lähinnä juuri ajankäytön suhteen. Olisi hyvä, että saisitte tilanteenne toimimaan mukavasti kaikkien, mutta erityisesti poikaystäväsi kannalta. Syyllisyydessä eläminenkään ei ole mukavaa.
Toivottavasti aikaa riittää kaikille, tyttöystävänä sinulla on nyt tuhannen taalan paikka tukea poikaystävääsi kaikin tavoin.
OLtiin seurusteltu 4 vuotta siihen mennessä kun poikaystävä lähti armeijaan ja nyt siitä on vuosi. Minä olen sellainen että vaadin jatkuvsti huomiota ja jos en sitä saa (yleensä saan), mies saa kyllä kuulla siitä. Itkin aluksi n 2 viikkoa ihan oikeasti yötä päivää kun en osannut olla yksin, joten en olisi voinut kuvitellakkaan että emme olisi saaneet olla lomia kahdestaan.
Meillä se meni sitten niin, että olimme hänen luonaan yötä lähes lukkojen takana hänen huoneessaan, silloin sai olla rauhassa. minun kotonani ei oltu usein siksi, että hän sai edes olla kotona vaikka oltiinkin niin eristyksissä.
tulen kyllä toimeen häenen vanhempiensa kanssa, mutta en pidä heistä, esitän vain pitäväni. en tykkää sitä kun he sysäävät niin paljon hommia (kotitöitä yms) minun rakkaalleni vaikka lähes saman ikäinen sisko ei joutunut tekemään mitään.
loppuen lopuksi sanoin että se on joko minä tai perhe yms ja siitä lähtien saimme olla rauhassa ja nyt asumme yhdessä.
höö olen huono kirjoittamaan joten tämä saattaa tuntua turhan ilkeältä kirjoitukselta:)
mutta vaadi itsellesi se mikä sinulle kuuluu..
Huh huh... teillä on sitten ainakin tiedossa kuka määrää kaapin paikan.
Hurjalta kuulosti!
Toivottavasti ette ryhdy lapsia tekemään kovin pian, voisi tulla melkoisia itkuviikkoja siitäkin.
Mitä rakkautta sellainen on, jota pitää vaatia ja esittää ehtoja? "Rakastan sinua kovasti jos teet kuten tahdon". Aika itsekästä ja omistushakuista.
OLtiin seurusteltu 4 vuotta siihen mennessä kun poikaystävä lähti armeijaan ja nyt siitä on vuosi. Minä olen sellainen että vaadin jatkuvsti huomiota ja jos en sitä saa (yleensä saan), mies saa kyllä kuulla siitä. Itkin aluksi n 2 viikkoa ihan oikeasti yötä päivää kun en osannut olla yksin, joten en olisi voinut kuvitellakkaan että emme olisi saaneet olla lomia kahdestaan.
Meillä se meni sitten niin, että olimme hänen luonaan yötä lähes lukkojen takana hänen huoneessaan, silloin sai olla rauhassa. minun kotonani ei oltu usein siksi, että hän sai edes olla kotona vaikka oltiinkin niin eristyksissä.
tulen kyllä toimeen häenen vanhempiensa kanssa, mutta en pidä heistä, esitän vain pitäväni. en tykkää sitä kun he sysäävät niin paljon hommia (kotitöitä yms) minun rakkaalleni vaikka lähes saman ikäinen sisko ei joutunut tekemään mitään.
loppuen lopuksi sanoin että se on joko minä tai perhe yms ja siitä lähtien saimme olla rauhassa ja nyt asumme yhdessä.
höö olen huono kirjoittamaan joten tämä saattaa tuntua turhan ilkeältä kirjoitukselta:)
mutta vaadi itsellesi se mikä sinulle kuuluu..
Tää ei liity aiheeseen, mutta miksi näitä kaikkia viestejä ei näy? Tuossa lukee että 30 viestiä mutta ei näy läheskään kaikki, sama juttu muissa keskusteluissa.
kaikki viestit, ei ongelmaa