Tilanne omassa kahden hengen työyhteisössä alkaa olla totaalisen rasittava.
Toinen on minuun esimiesasemassa, ollut monta vuotta. Hän on jonkin verran vanhempi, luonteeltaan hyvin vahva ja kova ääninen, tietää AINA kaikki asiat, vaikka oikeasti ei tiedäkään ja kun hän ääneen laukoo "tietämyksensä", joudun minäkin siitä noloon tilanteeseen, kun asia ei loppujen lopuksi pidäkään paikkaansa. Tätä samoin kuin kaikenlaista unohtelua tapahtuu nykyisin säännöllisesti, ja vaikka jokainen joskus tekee virheitä, hänellä niitä alkaa olla toistuvasti, varsinkin kun niitä toinen sitten joutuu korjailemaan. Työmme on osin asiakaspalvelutyötä kuntasektorilla pienellä paikkakunnalla.
Vuosikausia hän on käyttänyt ainakin n kolmanneksen työajastaan omien henkilökohtaisten asioiden tai perheasioiden hoitoon. Työajalla on suunniteltu häitä, ylioppilasjuhlia, sukulaisten synntäreitä, ystävätapaamisia ym ym. Hänen lapsillaan ja miehillään on suora linja hänen työnumeroonsa, johon minä myös usein vastaan. He soittelevat monta kertaa päivässä, kaikki jo lähes aikuisia. Välitän sitten viestejä yms. Tai hän soittelee vai kysyäkseen no mitä nyt just sulle kuuluu. Lapset olivat aikoinaan eräänlaisessa aamu tai iltapäivähoidossa työpaikallamme, mikä tarkoitti mm. sitä että mennessäni kahvihuoneeseemme siellä oli penkit täynnä reppuja ja päälysvaatteita tai joku lämmitti jotain vijapussia hartioidensa rentoutukseen meidän mikroaaltouunissamme! Lasten käyttämät astiat odottivat tiskaamista ja joskus oli syöty eväitäni jääkaapista.
Nyt hän otti itselleen lisätyön oman työn ohelle. Minun kanssa ei käyty minkäänlaista keskustelua asiasta, että miten se meidän varsinaisen työn käytäntöihin vaikuttaa. Nyt sitten vastailen myös sen toisen työn puheluihin ja välitän viestejä yms. Hän saa siitä palkan, minä en. Ja ihan varmasti menee sekaisin varsinaisen työmme ja hänen uuden työn työajat..
No, olen yritttänyt ajatella, että teen työni enkä välitä toisen tekemisistä. Mutta: harmittaa kuitenkin niin vietävästi, kun minun on annettu ymmärtää, että omia asioita ei saa hoitaa työaikana eikä puhua omia kännykkäpuheluita (mitä olen omalla työmoraalillani tehnyt todella vähän, mutta puoliani pitääkseni alkanut tehdä myös joskus...). Joudun seuraamaan tosi tarkasti työaikani ja kaikki lääkärikäynnit yms. on tehtävä minuuttitarkasti takaisin. Asia sinänsä ihan ok, mutta en ymmärrä mikä asettaa hänet näissä asioissa eri asemaan? Hänen tekemisiään ei virallisesti seuraa kukaan.
Viime aikoina olen yrittänyt puhua jostain asiasta ja pitänyt puoliani, mutta vastaus on tyyliin että katso peiliin... Eikä hän ollenkaan suostu myöntämään että hän olisi mm.soitellut paljon yksityisiä puheluja. Tämän on tosin muutamat sijaiseni joskus myös huomanneet ja varovasti asiasta mulle puhunut.. Itse en oikein kellekään voi puhuakaan, pelkään että minut leimattaisiin hankalaksi, kateelliseksi tms. Olen paljon miettinytkin, onko kysymyksessä jotain tällaista, ja ehkä syytänkin itseäni turhaankin. Joillekin läheisilleni muilla paikkakunnalla olen suuni avannut ja heidän mielestä kuulostaa aika pöyristyttävältä..
Nyt haen aktiivisesti muuta työtä, se ei vaan ole niin helppoa. En nää enää mitää muuta mahdollisuutta, vaikka muuten voisin työssä jatkaakin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika tuttua tekstiä. Kiusatuksi olen itsekin joutunut olemaan jo parin vuoden ajan. (Onneksi tämä työni loppuu tänä vuonna)
Koskaan töihin tullessa ei todellakaan tiedä mitä pahaa on tullut "yön" aikana tehtyä? Kaikkein pahimpana pidän kun esimies haukkuu alaisiaan ympäri maata. Omien asioiden hoito tuntuu meilläkin olevan suurin syy töihin tuloon, siitähän se palkka maksetaan?!
Isompi pomokin on pikkupomon pauloissa eikä apua saa häneltäkään. Olen päättänyt kestää loppuun asti maksoi mitä maksoi.
Sairausloma on ollut mielessä yhtenä vaihtoehtoina kun pomolla alkaa taas mättämään.
Älkää ainakaan tehkö mitään kirjllista valiusta työpaikkakiusaamisesta ellette ole tosi rikkaita!
Valituksen tehnyt saa vielä koko organisaation niskaansa, menettää työpaikkansa, joutuu kaikkien silmätikuksi, työt lisääntyvät tai ovat puolta vaikeampia yksin tehdä tai sitten sinulle ei anneta töitä ollenkaan.
Katsovat miten henkinen kanttisi kestää, olethan kiusallinen ja hankala ja varmaan kuitenkin pitää johonkin raporttiin kirjata tämäkin häpeätahra!
Olen alkanut lotota, haluaisin aloittaa oikeusprosessin, mutta vielä minulla ei ole siihen varaa.Töitä pitäisi tehdä ihan leivän takia.