Toivotonta etsimistä

sattui tuosta etusivulta silmään toi sun aloitus. Eiköhän se ole vähän jokapaikassa niin että ihminen vanhemmiten ei niin herkästi solmi enää ystävyyssuhteita kun on niitä vanhojakin kontakteja. Itse olen muutaman vuoden täällä asustellut ja tuttuja täällä on mutta ne keihin enemmän tulee vapaa-aikana oltua yhteyksissä asuvat sitten muuallapäin suomea ja ovat lapsuudesta tai muuten aiemmasta elämästä tuttuja.

Työn ja harrastusten kauttahan sitä löytää aina uusia tuttavuuksia mutta parhaiten juttu yleensä kyllä ainakin itsellä luistaa ihan lapsuudesta tuttujen kavereiden kanssa. Voihan siinä vähän olla sitäkin että kaupunkiympäristössä ei viitsitä olla niin uteliaita kuin maalla eikä näinollen "työnnytä" toisten elämää häiritsemään eli kulttuuri on vähän toisenlaista mutta niinhän se taitaa olla kaikissa kaupungeissa.

Hei! Olen itse entinen jyväskyläläinen ja kipuilen ihan samojen asioiden kanssa uudella paikkakunnalla. Vanhoihin ystäviin tulee pidettyä yhteyttä siellä Jyväskylässä, mutta uusia ei yksinkertaisesti tahdo löytyä. Tosin ei matka ole este - tuskin kenelläkään on ystäviä liikaa? Olen samaa mieltä tuon toisen vastaan kanssa, että harrastusten parista samanhenkisiä ihmisiä saattaisi löytyä. Itse vietän aikaa perheeni kanssa, mutta välillä tämä yksinäisyys tympii.

Mukava kun otitte kantaa ongelmaani. Niin minäkin olen kuvitellut, että työn, harrastusten tai opiskelun kautta voisi löytyä niitä samanhenkisiä ihmisiä ja tämä tutustuminen voisi johtaa ehkä sitä kautta syvempäänkin ystävyyteen asti. En vain ole ollut itse niin onnekas, että tällaista niin samanhenkistä ihmistä ja sitä kaipaamaani ystävää olisin löytänyt näiden kyseisten keinojen kautta. Kuitenkin todelliseen ja aitoon ystävyyteen kun tarvitaan pitkälle pohjatyötä ja tutustumista ensin, sillä eihän uuteen ja vieraaseen ihmiseen ihan noin vain helposti tututustakaan, ellei sitten satu ne sielujen kemiat nyt aivan heti kolahtamaan yhteen ja löydy samantien. Kyllähän niitä pintapuolisempia tuttavuuksia, joita työn, harrastuksien tai opiskelunsa kautta voi nähdä ja tavata päivittäin, mutta eihän se ole sama asia kuin se ystävä jonka kanssa voit olla ja viettää aikaa yhdessä ja jota näet ja tapaat vapaa-aikanasikin.

Iän merkityksen ymmärrän ja näin vanhemmiten on todellakin vaikemapaa löytää enää ystäviä. Itselleni ikä ei ole ongelma, enkä tuomitse itse ketään sen perusteella. Vielä tässä iässä uskon itse kuitenkin (hölmöä kai, olenhan jo yli 35), että voisin vieläkin löytää sen todellisen ja aidon ystävän. Vain sellaisen samanhenkisen ihmisen ja ystävän löytäminen tai tähän samankaltaiseen ihmiseen 'törmääminen' ei olekaan ihan niin yksinkertaisen helppoa. Ehkä tässä merkityksessä puhun enemmän siitä tunteesta tai aistimuksesta kun vain tiedät kohdatessasi sellaisen ihmisen, joka tuntuu ensi hetkestä niin samanoloiselta tai kaltaiseltasi kuin itsekin olet. Mutta eihän näitä tällaisia ihmisiä missään tapaa, joten hölmöähän olisi edes sellaiseen tunteeseen liikaa uskoakaan. Sellainen samanlainen aitous, jonka tunnnistaisit ihmisestä jota etsit, on mahdotonta löytää.

Itse olen muuttanut tänne takaisin ja ei täällä enää asu ketään ns. entisiä kavereita tai tuttujakaan. Tätä yksinäisyyttä ja ystävättömyyttä, ja ns. sosiaalisen elämän puutetta ilman ystäviä on itselle vaikeaa hyväksyä. Opiskelen tällä hetkellä, mutta en ole löytänyt sieltä ketään ystävää joka tuntuisi niin lähelle samnhenkiseltä. Enemmän se on vain opiskeluun ja samaan alaan liittyvää kiinnostusta, mikä ei johda mihinkään sosiaalisempaan tai yksilöllisempään tutustumiseen ihmisenä. Itse olen kyllä avoin ja puhelias ja tutustun mielelläni, mutta opiskeluryhmässäni ei tunnu olevan ketään niin kemioiltaan tai ajatuksiltaan lähelle samanhenkistä, joten tutustuminen jää vain pintapuoliseksi.

Olin kyllä luullut että toivottomia löytynee pilvin pimein joka kaupungista, ainakin heitä on netti pullollaan.