Eräs tuttavani sanoi kerran että ”kun kuolen, haluan että minusta jää jotain dokumenttia”. Hän ei tarkoittanut sitä kirjaimellisesti, enkä koskaan kysynyt tarkemmin. Haluatko sinä jättää jälkesi, ja millaisena luulet tai toivot muiden sinut muistavan kun lähdet ilmavoimiin? Elämä jatkuu tietysti lapsissa, mutta mitä muuta?
Jäljen jättäjä
tapatoimittaja
301385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
muistoksi minusta. Netissä on lisäksi varmasti tuhansia henkeni tuotteita joita näemmä käydään myös tutkimassa.
lapsia ei nyt hyväksytä, koska arvasin että kaikki sanovat sen, ihan luonnollista. Ajatusten laittaminen kirjalliseen muotoon on hyvä tapa jättää jälkensä, jälkipolvi arvioikoon sitten tason. Itse voin sanoa että tykkäsin kovasti sun haikurunoista taannoisessa kirjoituskilpailussa, yllätyin kyllä niin kuin näköjään aina käy laiffareiden kanssa. No enempiä en ala nuoleskelemaan tässä, mutta pidin kovasti.
eli lintujuttujen kanssa olen myös jättänyt perintöni luovuttamalla havaintoni täydennykseksi erilaisiin kirjahankkeisiin, joissa ovat sitten päässeet julkisuuteen. Vuosikymmenten aikana kertyneistä paristasadasta havaintovihosta olen ohjeistanut tytärtäni että laittaa ne kanssani samassa laatikossa krematorion luukkuun kun se aika on.
...kuullostaa fraasilta, mutta haluaisin, että minut muistettaisiin hyvänä ihmisenä. Hyvällä tarkoitan tässä nyt lähinnä sellaista, joka jää henkisesti mieleen; enkä siis mitään pyhimystä/marttyyriä.
Olen liian paljon kuullut katkeroituneita mielipiteitä omista läheisistä, eikä aikakaan näytä aina muistoja kultaavan. Oma isäni muistuu mieleen sellaisena henkilönä, jollainen haluaisin olla. Viisas, mutta samalla niin lempeä ja suvaitsevainen, maailmaan ja sen ilmiöihin aina yhtä uteliaasti kantaa ottava.
jälkeni jo vuosia sitten erääseen rautaiseen ovipumppuun ja se jätti jälkensä minun järjenjuoksuuni.
- koska olet alter egoni - että myös minulla jäi oma isäni mieleen sydämeltään sivistyneenä ihmisenä. Ajatuksen tähän aloitukseen sain jutusta josta joskus kaffella puhuin syvägyssäreissä ja josta olen aikoinaan lukenut, totta tai tarua: kun kuolet, niin tulee valkoinen olento ja kysyy mitä hyvää olet elämässäsi saanut aikaan. Kas siinäpä kysymys.
kaikella on seurauksensa. Nyt kyllä vähän naurattaa.
..mietitty versio tulee.
Jospa lapsilleni jäisi kuva kannustavasta isähahmosta jonka puoleen saattoi kääntyä vaikeuksien koittaessa.. Siis lyhyesti, paskajätkä, jossa oli hyvätkin puolensa..
toivot että lapsesi näkevät mitä sinussa oli hyvää. Yleensähän lapset näkevät mitä vanhemmissa on huonoa ja mälsää, se on helppoa ja trendiokästä. Entä jos sinulla ei olisi lapsia, mistä haluaisit sinut muistettavan?
..ihan noin ajatellut, en toivo että ajattelisivat vain hyvällä, koska hyvää minusta ei saa tekemälläkään...riittää jos edes muistelisivat sellaisena kuin he minut eläessäni näkivät ja kokivat
Toivoisin toki heidän muistavan että kaikesta huolimatta olen ollut aina paikalla auttamassa ja tukemassa kun ovat vierelläkulkijaa tarvinneet.
Jos ei olisi lapsia niin sitten riittäisi vain se että tuhkaksi ja unhojen yöhön..
asiasta. Miehän nimenomaan sanoin että lapsia ei nyt lasketa mutta sie vaan... niin. Haen tällä erityisen syvällä avauksella nimenomaan sitä, mikä itsessä on ollut hyvää, omasta mielestä.
..kaikki se mikä minussa on hyvää omasta mielestäni on lähtöisin itsekkäistä intohimoistani tyydyttää omia halujani, siis tarkoitan nyt kuten työssä ja harrastuksissani.
Nyt pitää miettiä onko minulla jotakin erinomaisia saavutuksia noilla elämänaloilla miksi joku muistelisi minua niiden vuoksi?
Etkö voisi kysyä jotain helpompaa, vaikka mikä oli eilinen sää?
millainen ilma siellä oli eilen?
...siis, eilen täällä...niin..siis millainen sää täällä oli eilen? Sekö oli kysymys?
Ööhhh...En muista ;(
että minut muistetaan työstäni ja luomistani tuotteista.
Lisäksi toivon että lähimmät ihmiset muistavat minut huolenpidostani, lämmöstäni ja elämänmyönteisyydestäni.
että sinut muistetaan käden töistäsi kuin myös luonteestasi. Selkeä vastaus tämä, eli kysymys ei kait ole kovin vaikea vaikka kaikki marmattavat.
uskoni on kyllä toivoa vahvempi mitä kaädentaitojeni muistamiseen tulee. Kauanko sitten muistetaan, onkin toinen juttu. Tuskin tulen historian kirjoihin pääsemään vielä näillä meriiteillä :)
Kun aika minusta joskus jättää ja siirryn nekst lewelille, niin toivottavasti läheiseni pääsevät pian suruaikansa yli.
Juu, ihan hyvä avaus tämä on selkeine kysymyksineen, enkä kokenut vastaamista mitenkään vaikeaksi.
..ennen kuin luen muiden komentteja.
Ennsinnäkin kiitos kiinnostavasta aloituksestasi jälleen kerran:=)
Toisekseen kuulun niihin "omituisiin" ihmiisiin, jotka kantavat muistijälkijä edellisten elämiensä kokemuksista. No, en edes tätä enää pidä minään kovin outona, koska kaltaisiani on jo lukemattomia ja aina ennenkin on ollut.
Kolmanneksi, miksi sitten pitäisi pyrkiä olemaan jotenkin erityisesti muiden muistettavissa?
Tietysti jos on saanut aikaan jotain mainittavaa ja ennenkaikkea sellaista, mikä on ollut merkittävää muidenkin elämän kannalta, joko kärsimystä helpottaen, rakkautta ja myötätuntoa lisäten, tai kauneutta, hyvinvointia, edistystä, onnellisuutta, tai tietoa lisäävää, niin nällä seikoilla on jo arvo sinäänsä. Tälläiset ihmiset jäävät tavalla, tai toisella historiaan ja jatkavat elämää näiden muutosten myötä. Jotkut tulevat nimillä mainituiksi ja jotkut taas eivät.
Yhtälaisesti myös kärsimyksen aiheuttajat, negatiiviset ja itsekkäät teot seuraavat jälkinä.
Henkisesti kehittynyt, sydämmessään sivistynyt ihminen siirtyy kuolemassa, hengessään heti korkeimmin värähteleviin valomaailmoihin ja tuskin hän silloin edes vaatii läheisiään häntä suuresti suremaan.
Itse ajattelen siten, etteivät minun kauttani syntyneet lapset ole mitenkään velvoitetut minun elämäni jatkeiksi. He ovat saaneet puolet sitä geenimuistia, jota itsessäni on, mutta silti en koe heitä siitä syystä omistavani. Heillä olkoon vapaa tahto toteutua itsenään. Tämä elämä on täällä siten rakentunut, että kaikki elävä syntyy elämän lainalaisuuksien hienosäätöisessä suunnitelmassa. Ihmislaji synnyttää omaa lajiaan.
Eli jostain soluista sen tänne syntyvän on itsensä
fyysiseen muotoon saatettava.
Miksi sitten sielutietoisuutemme kerää muistijälkeä? Siinäpä kysymys. Muutoin en voi asiaa ymmärtää, kuin sen kuuluvan suureen mahdollisuuteemme kehittyä älyllisemmiksi ja tunteiteissamme syvällisimmäksi. Ehkä ihminen on lajina tarkoitettu henkiseen mestaruuteen:=)
paljon ajatuksia. Palaan tähän kommenttiisi myöhemmin, nyt pitää oikein fundeerata.
kait on vain sisäsyntyinen halu siitä, että hänet jollain tavalla muistettaisiin. Joistakin tulee ”merkittäviä” ihmisiä kuten kuvailit, he ovat keksineet lääkkeitä, parannuskeinoja, mullistavaa teknologiaa, luoneet unohtumatonta taidetta ja niin edelleen. Suurin osa meistä on kuitenkin ”tavallisia” ja silti ainutlaatuisia persoonia, kahta samanlaista ihmistä ei ole. Vaikka sanoo että sama muistaako kukaan vai ei, luulen että silti sisällä elää pieni toive siitä että edes joku murehtisi, että olisi jättänyt johonkin jälkensä.
Uskon kyllä että ihmisen on tarkoitus kehittyä henkisesti, mutta olemmeko sittenkään kovin pitkällä tässä asiassa? Kun pintaa raaputtaa, primitiivireaktiot voivat tulla hyvinkin nopeasti esiin. Henkiseen mestaruuteen on ainakin minulla matkaa, mutta ei tässä kovin kiire ole.
Lapset halusin rajata aiheesta pois sen takia, että eppäilin kaikkien vastaavan samoin. Ei ole kovin helppoa vastata tällaiseen kysymykseen, tavallaan kehua itseään. Suomipaavo kun on niin vaatimaton.
varmaan kauheen jääräpäisenä ihmisenä....:¤
Toivon itse,että minut muistetaan, sellaisena lämminhenkisenä ja symppiksenä tyyppinä..:))
jo monttubileissä sun jääräpäisyys on muuttunut tinkimättömyydeksi ja jämeryydeksi. Eikä välttämättä huono piirre olekaan, sanotaan sitä miksi tahansa.
Ny mä en muista mittää..:¤ Mun ukko sanoiki mulle,et saan mennä muistini takia anopin kanssa samaan dementiakotiin...
on tietysti hautajaiset.
Oon ny...Mitkä hautajaiset?? Voi pee..ny lähen kattomaan idolseja,ennen ku meen vielä enenpi sekasin...:D
mittää. En ole taiteilija - en arkkitehti, en kirjailija, en maalari..
Lapsille olen aikeissa opettaa leivänteon, jos se oisi..ja oisiko perimätieto jotain sellaista mitä jää...jälkeeni vain jää ja jälkeni vain jää.
Nyt mä tiedän, - ensikerran mie läppäsen jalkani tuoreeseen sementti laattaan, tai talon perustus anturaan..juuh sen minä teen.:)
eteen päin vieminen on ihan hyvä juttu. Harmittaa kun ei aikoinaan tullut laitettua ylös mitä vanhemmat ihmiset kertoilivat omasta lapsuudestaan sun muusta.
Älä sitte jää kovin pitkäksi aikaa sementtiin seisoskelemaan.
enemmän; jälkipolvet ihailisivat esiäitinsä u p e a t a luustoa..
* :) *
Haluaisinpa elää niin, että mulle löytyisi kuusi VAPAAEHTOISTA arkunkantajaa kun koltiaisesta aika jättää. He sitten tietävät miksi hommaan ryhtyivät.
Olen kantanut muutamaa painavaa omaistani viimeiseen lepopaikkaan.
Pihkura kun olit painava, ajattelin. Alotin sitten vähentämään kilojani.
V-mainen tyyppi meikästä sanotaan. Ihan huvittaa, kun jotkut oikein toivovat ja odottavat 'lähtöäni'.