häiden

Mikä siinä on, että miehelle suhteen sinetöiminen ja virallistaminen ei merkitse yhtä suurta ja juhlinnan arvoista asiaa kuin naiselle? Nainen valmistaa ja valmistautuu häihinsä elämänsä suurimpana juhlana; hän juhlistaa elämänsä rakkauden löytämistä ja elämän jakamista itselleen tärkeimmän ihmisen kanssa.

Mitä mies tekee? Kuinka monen miehen kuulee kertovan innoissaan naimisiinmenostaan, iloitsevan häävalmisteluista, hehkuttavan elämänkumppanin kanssa vietettävästä ikimuistoisesta juhlasta? Kuinka moni mies on innoissaan ajatuksesta mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa?

Mies käyttää huomattavasti enemmän aikaa ja intoaan esimerkiksi auton hankkimiseen tai pyöreiden syntymäpäiviensä järjestämiseen kuin suhteensa elämänsä naiseen juhlistamiseen. Mitä tämä kertoo miesten näkemyksistä ja ajatuksista parisuhteesta?
402415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Oon ollut tulevinani siihen tulokseen, et mies saattaa olla tosikin herkkänä hääpäivänä. Silleen kiitollisena ja helliä fiiliksiä täynnä tulevaa vaimoaan kohtaan. Tavallaan jotenki kauheen ylpeenä "saamastaan" vaimosta jne. Et ehkä mies vaan näyttää sen hääintonsa erilailla kuin nainen? Olisin ite kyl vähän huolissani, jos mies olisi innokkaampi hääjuhlien yksityiskohtien suunnittelija kuin meikäläinen :)

Äänestä
  • olisi innokkaana suunnittelemassa häiden yksityiskohtia eli elämänsä suurimman rakkauden kanssa juhlistettavan tapahtuman yksityiskohtia, niin hän olisi jotenkin homomainen mies? Mutta jos mies juhlistaa vaikkapa omia syntymäpäiviään kiinnittäen suurta huomiota pienimpäänkin yksityiskohtaan, niin hän on normaali hetero? Miksei mieskin voisi tehdä hääjuhlasta oman kaltaisensa? Miksi häät ovat lähinnä naisen prinsessajuhlat? Eikö kyse olekin siitä, että nainen sitä avioitumista etupäässä haluaa ja arvostaa, kun taas mies ei? Eikö mies voisi silti haluta juhlia olan takaa parisuhteen kunniaksi, vaikkei avioliitosta instituutiona itsessään niin olisikaan innostunut? Mikä on se asia, joka ainakin peitellysti ällöttää miehiä avioliitossa?

    Äänestä

  • jos mies kirjoitti:

    olisi innokkaana suunnittelemassa häiden yksityiskohtia eli elämänsä suurimman rakkauden kanssa juhlistettavan tapahtuman yksityiskohtia, niin hän olisi jotenkin homomainen mies? Mutta jos mies juhlistaa vaikkapa omia syntymäpäiviään kiinnittäen suurta huomiota pienimpäänkin yksityiskohtaan, niin hän on normaali hetero? Miksei mieskin voisi tehdä hääjuhlasta oman kaltaisensa? Miksi häät ovat lähinnä naisen prinsessajuhlat? Eikö kyse olekin siitä, että nainen sitä avioitumista etupäässä haluaa ja arvostaa, kun taas mies ei? Eikö mies voisi silti haluta juhlia olan takaa parisuhteen kunniaksi, vaikkei avioliitosta instituutiona itsessään niin olisikaan innostunut? Mikä on se asia, joka ainakin peitellysti ällöttää miehiä avioliitossa?

    Jos häät vietettäisiin lähi-pubissa, viina virtaisi ja rokki raikaisi, niin mikäs siinä. Mutta pääsääntöisesti niissä nyyhkitään, availlaan rakkausrunoihin käärittyjä makeisia ja kuunnellaan morsiamen isoäidin suosikki-iskelmiä.

    Eipä silti, vaimo halusi mennä maistraatissa naimisiin, mutta suostui toivomuksestani kunnon häihin. Pitäähän minulla olla jotain muisteltavaa vanhana ukkona kiikustuolissa. Tosin appiukko maksoi lystin ja hääsuunnittelija järjesti kaiken. Minä vain menin paikalle toiseksi päätähdeksi.

    Minä luulen, että miesten inho ei kohdistu varsinaisesti häihin vaan niitä ympäröivään hömppään, jossa sulhoa viedään kuin pässiä narussa. Mutta oikeastaanhan se on sulhon oma vika ja osoitus luonteen heikkoudesta. Mitäs antaa ohjat anopille tai jollekin muulle asiaan kuulumattomalle.

    "Mikä on se asia, joka ainakin peitellysti ällöttää miehiä avioliitossa?"

    Vaimon idioottimainen suku, tietysti... ;)

    Avioliitossa ei ole mitään vikaa, jos sitä juhlitaan ihan kahden kesken tai vain parin lähimmän ystävän kanssa, mutta sellainen pieni- ja vapaamuotoinen juhlistaminen ei yleensä passaa naiselle, vaan paikalle pitää kutsua vähintään sata sukulaista ja tuttavaa. Ja sitten mietitään kaksi kuukautta kuinka ne pitäisi sijoittaa istumaan ettei syntyisi juhlatunnelman vaarantavia ikäviä tilanteita.

    Häistä tulee morsiamen prinsessajuhlat helposti myös sen takia, että morsiamen romantiikannälkäiset ystävättäret alkavat puuhata juhlia ja virittäytyä tunnelmaan kuukausia etukäteen, kun taas miehen ystävät valmistautuvat juhlaan huomaamalla häitä edeltävänä iltana että se ainoa puku on liian tiukka.

    Ei nainen arvosta häitä sen enempää kuin mieskään, mutta hän vain joutuu vedetyksi häähurmokseen paljon helpommin. Se hänelle suotakoon. Minulle sopii miehenä ihan hyvin, että minun ei tarvitse stressata häävalmistelujen kanssa tippaakaan.

    Nyut varmaan yleistin vähän liikaa. Ei se homomaista miehestä tee. Mut tuntumani olis, että naiset olis vähä innokkaampia häiden yksityiskohtien suunnittelijoita.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Jos häät vietettäisiin lähi-pubissa, viina virtaisi ja rokki raikaisi, niin mikäs siinä. Mutta pääsääntöisesti niissä nyyhkitään, availlaan rakkausrunoihin käärittyjä makeisia ja kuunnellaan morsiamen isoäidin suosikki-iskelmiä.

    Eipä silti, vaimo halusi mennä maistraatissa naimisiin, mutta suostui toivomuksestani kunnon häihin. Pitäähän minulla olla jotain muisteltavaa vanhana ukkona kiikustuolissa. Tosin appiukko maksoi lystin ja hääsuunnittelija järjesti kaiken. Minä vain menin paikalle toiseksi päätähdeksi.

    Minä luulen, että miesten inho ei kohdistu varsinaisesti häihin vaan niitä ympäröivään hömppään, jossa sulhoa viedään kuin pässiä narussa. Mutta oikeastaanhan se on sulhon oma vika ja osoitus luonteen heikkoudesta. Mitäs antaa ohjat anopille tai jollekin muulle asiaan kuulumattomalle.

    rakkausrunoihin käärittyjä makeisia. :D Arvaa vaan, kuka ne rakkausrunot on rustannut: mies. Syyttäkää itse itseänne.

    Itse sitten halusit kunnon häät. :P

    Äänestä

  • Kolli_Kellinen kirjoitti:

    "Mikä on se asia, joka ainakin peitellysti ällöttää miehiä avioliitossa?"

    Vaimon idioottimainen suku, tietysti... ;)

    Avioliitossa ei ole mitään vikaa, jos sitä juhlitaan ihan kahden kesken tai vain parin lähimmän ystävän kanssa, mutta sellainen pieni- ja vapaamuotoinen juhlistaminen ei yleensä passaa naiselle, vaan paikalle pitää kutsua vähintään sata sukulaista ja tuttavaa. Ja sitten mietitään kaksi kuukautta kuinka ne pitäisi sijoittaa istumaan ettei syntyisi juhlatunnelman vaarantavia ikäviä tilanteita.

    Häistä tulee morsiamen prinsessajuhlat helposti myös sen takia, että morsiamen romantiikannälkäiset ystävättäret alkavat puuhata juhlia ja virittäytyä tunnelmaan kuukausia etukäteen, kun taas miehen ystävät valmistautuvat juhlaan huomaamalla häitä edeltävänä iltana että se ainoa puku on liian tiukka.

    Ei nainen arvosta häitä sen enempää kuin mieskään, mutta hän vain joutuu vedetyksi häähurmokseen paljon helpommin. Se hänelle suotakoon. Minulle sopii miehenä ihan hyvin, että minun ei tarvitse stressata häävalmistelujen kanssa tippaakaan.

    uskoa, etteikö mies jollain tasolla itsekkin nauttisi vähän "häähössötyksestä"...siis siitä, että parisuhteessa ja perhepiireissä pykätään häitä pystyyn. Pitäähän siinä joku homma olla, joka tekee siitä mielekkään miehellekkin..vaikka esim. se että se oma nainen on valmis tekemään paljon kaikenlaista yhteisen hääjuhlan hyväksi..ei kai se kaikki voi olla sitä että "Voi hemmetti, taas tätä hölpötystä".

    Äänestä

  • Tyttis79 kirjoitti:

    Ainakaan minä en näe häähössötyksessä mitään nautittavaa tai mielekästä. En kauheasti tykkää häistä muutenkaan, vaikka olisin siellä vain vieraana.

    Äänestä

Eiväthän häät ole miehen tai edes pariskunnan yhteinen juhla, vaan naisen ikioma prinsessapäivä.

Miehenä on vaikea käsittää, mitä avioliitto muka muuttaa parisuhteessa, koska nykyään se ei ole enää mikään siirtymä kuten ennen, kun mies sai viimein laillisesti korkata neitsytvaimonsa.

Nykyäänkin miehelle taitaa olla tärkeämpi ja muistorikkaampi se ensimmäinen rakastelukerta vaimon kanssa kuin hääpäivä. Eikä se edes vaadi mitään stressaavia erityisjärjestelyä saati tympeiden sukulaisten kutsumista tapahtuman todistajiksi.

Hääpäivä on yksi ainoa päivä, mutta autolla on tarkoitus ajaa monta vuotta, joten totta kai auton osto on merkittävämpi asia kuin häät. Tämä ei kerro yhtään mitään parisuhteesta, vaan miehen järkevyydestä ja suhteellisuudentajusta.

Äänestä
  • ole tarkoitus "ajaa" vuosikaudet ja vielä pidempään kuin autolla? Eikö se, että on löytänyt elämänkumppanin ole juhlinnan arvoinen asia? Eikö sitä tee mieli hehkuttaa siinä missä uuden auton ostamistakin, vähintäänkin? Kysehän on sentään ihmisestä eikä mistään rahalla ostettavasta peltikasasta.

    Äänestä

  • vaimollakin kirjoitti:

    ole tarkoitus "ajaa" vuosikaudet ja vielä pidempään kuin autolla? Eikö se, että on löytänyt elämänkumppanin ole juhlinnan arvoinen asia? Eikö sitä tee mieli hehkuttaa siinä missä uuden auton ostamistakin, vähintäänkin? Kysehän on sentään ihmisestä eikä mistään rahalla ostettavasta peltikasasta.

    Voihan sitä rakkauttaan hehkuttaa ja juhlia vaikka joka päivä, vaikkei menisi naimisiinkaan.

    Auton ostamisessakaan ei ole kyse mistään "hehkuttamisesta", vaan järkevästä valinnasta. Vaimonsa mies on valinnut yleensä jo vuosia ennen häitä, joten en ymmärrä mikä tekee hääpäivästä niin spesiaalin.

    juhlistaa joka päivä.

    Kyllä moni mies hehkuttaa uudella autollaan tutuille ja tuntemattomille. Siinä on järki kaukana. Kamalaa hömppää.

    Äänestä

  • vaimollakin kirjoitti:

    ole tarkoitus "ajaa" vuosikaudet ja vielä pidempään kuin autolla? Eikö se, että on löytänyt elämänkumppanin ole juhlinnan arvoinen asia? Eikö sitä tee mieli hehkuttaa siinä missä uuden auton ostamistakin, vähintäänkin? Kysehän on sentään ihmisestä eikä mistään rahalla ostettavasta peltikasasta.

    Vaimo valitaan jo ennen häitä.

    Äänestä

lapsiprojektia? Liian kallista miehelle..

Äänestä
  • Harva kestää häitä ja lapsia eroamatta. Ruokotkin tulee kalliiksi.

    Äänestä

Eivät ole niin pinnallisia ja itserakkaita. Häissäkin taitaa olla naisille suurin ilo saada olla kaikkien huomion ja ihailun kohde. Jos siinä tosiaam vain kahdenkeskistä rakkautta juhlittaisiin, voisi sen ajan käyttää syvällisemmin, läheisemmin, herkemmin ja kauniimmin juhlimalla kahden kesken ilman ulkopuolisia ja puolituttuja.

Äänestä
  • Hääperinne juontaa tietysti ajoilta, jolloin naisen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asema määräytyi hänen miehensä kautta ja koko maailma (eli pahainen kylä) sai kerralla tietää, mikä status naisella jatkossa on.

    Mies iloitsee (jos iloitsee) häistään usein kai vain sen kautta, että tilaisuus on suuri hänelle tärkeälle ihmiselle. Ansaitsemattomassa huomiossa ja röyhelöissä astelemisessa ei kuitenkaan oikeasti ole ainakaan miehelle mitään syvällisempää iloa. Miehillä ajatuksissa on avioliiton todellinen merkitys ja vaikutukset tulevaan elämään, eikä juhlatilanteeseen voi järkiolento heittäytyä ilman huolta huomisesta.

    Äänestä

  • V utti kirjoitti:

    Hääperinne juontaa tietysti ajoilta, jolloin naisen sosiaalinen ja yhteiskunnallinen asema määräytyi hänen miehensä kautta ja koko maailma (eli pahainen kylä) sai kerralla tietää, mikä status naisella jatkossa on.

    Mies iloitsee (jos iloitsee) häistään usein kai vain sen kautta, että tilaisuus on suuri hänelle tärkeälle ihmiselle. Ansaitsemattomassa huomiossa ja röyhelöissä astelemisessa ei kuitenkaan oikeasti ole ainakaan miehelle mitään syvällisempää iloa. Miehillä ajatuksissa on avioliiton todellinen merkitys ja vaikutukset tulevaan elämään, eikä juhlatilanteeseen voi järkiolento heittäytyä ilman huolta huomisesta.

    Miehestä tuntuu edesvastuuttomalta, että nainen unohtaa hääpäivänään ilmeisesti ihan oikeasti, että hän on kolmannella kuulla raskaana, asunto pitäisi vaihtaa isompaan ja tilillä on pelkkää miinusta. Ja kaikki vieraat käyttäytyvät kuin juuri tämä avioliitto olisi se ainutkertainen "match made in heaven", jossa ei olisi koskaan ongelmia ja ristiriitoja ja joka ei päättyisi 10 vuodessa avioeroon, kuten 50% avioliitoista. Ja morsian säteilee kuin Hangon keksi.

    Keskivertomies tuumaa silloin, että onkohan tuo morsmaikku ihan realiteeteissa ja tulikohan sittenkin tehtyä hätiköity päätös.

    Eipä tuohon ole lisättävää. Voisikin siis kysyä, että miksi nainen ottaa tärkeän askeleen hauskana ja iloisena leikkinä, kun tosiaan olisi syytä suhtautua vakavaan asiaan vakavasti? Sillä, sopivatko lautasliinat hääkakun koristeiden väriin, ei näin vakavan asian rinnalla luulisi olevan mitään merkitystä. Naisilla on kaiketi kyky irrottaa asiat todellisuudesta ja keskittyä epäolennaisuuksiin. Onhan se outoa, että edessä on elämän tärkeimmäksi oletettu päätös ja huolta kannetaan lähinnä vain ulkoisista pikkuasioista, joita kukaan ei edes muista häiden jälkeisenä päivänä.

    jos asenne on se, ettei asiaa voi kunnolla juhlia, koska luultavasti eroon päädytään x vuoden jälkeen?

    Sekö siinä miestä rassaa, että paikalle on tullut todistamaan suhteen virallistamista paljon ihmisiä, joista osaa ei tunne ollenkaan ja osaa vain nimellisesti. Sitten kun erotaan, niin mies tuntee menettävänsä kasvonsa noiden kasvottomien ihmisten edessä, eikä voi sietää ajatusta siitä? Jos vieraina olisi pelkästään ystäviä ja läheisiä, niin asia ei olisi niin paha, koska hehän ymmärtävät onnetonta gubbea erotilanteessa.

    Miksi juhlistaa edes syntymäpäiviään? Sitähän voi kuolla jo seuraavana päivänä tai vielä pahempaa: sairastua niin vakavaan ja kivuliaaseen tautiin, että toivoo, ettei koskaan olisi syntynytkään. Tämä on tätä miehen logiikkaa.

    Äänestä

  • naimisiin ollenkaan, kirjoitti:

    Se rassaa, että niin paljon hössätään ihan turhaan. Mies ja nainen tietävät, että rakastavat toisiaan ja haluavat viettää loppuelämänsä yhdessä. Eikö se riitä? Mihin häärituaalia tarvitaan?

    Joku kirjoitti tuolla, että mies haluaa hehkuttaa uudesta autostaan. Jos naiselle on niin tärkeää hehkuttaa avio-onneaan, hän voisi mieluummin kehua miestään kaikille ystäville ja sukulaisille kuin ladata kaikki hehkutus yhteen päivään ja sitten sen jälkeen vain valittaa miehestä siskoilleen ja ystävättärilleen.

    Äänestä

  • miesnk kirjoitti:

    käsitys sekä naisista että avioliitosta sinulla onkaan.

    En kannata hössötystä, mutta en myöskään sitä, että suhdetta ei viedä loppuun asti ja virallisteta muiden ihmisten edessä. Sehän siinä avioliitossa on olennainen asia: pariskunta sitoutuu todistajien läsnäollessa.

    Miksei rakkauttaan voisi hehkuttaa muiden ihmisten edessä? Kyllähän jokainen ihminen on sen arvoinen, että voi juhlia rakkautta ja jakaa sillä tavalla elämäniloa muillekin ihmisille.

    Äänestä

  • miten negatiivinen kirjoitti:

    varmaan just tota, että perkele kun pitää mennä kaikkien edes vannomaan...ja jos se ei kestäkkää nii ottaa päähän. Ja siinähän se tavallaan konkretisoituu se avioliiton tunnemerkitys, kun oikeesti pitäiski seistä vaimonsa tai miehensä vierellä ja pystyä antamaan vala. Ei oo mitään skagipulttujen hommaa ja ihan hyvä, ettei ne, keillä ei syystä tai toisesta sisu riitä alttarille asti, avioon menekkään. Jostain se uskalluksen puute kertoo. On käynyt niinkin, että mies ei ole halunnut naimisiin ja kuvitellut ettei ole naimisiinmenevää tyyppiä tai lapsiperheenisä tyyppiä, niin epäturvallisesta suhteesta lähdettyään ja sopivamman kumppanin löydettyään on palaset loksahtaneet kohdalle. Ennen ei oo vaan muusta tienny ja tyytyny tilanteeseen. Toki on niitäkin, jotka eivät ole tyytyneet ajatukseen avioliitotta elämisestä ja lapsettomuudesta, vaan ovat tienneet aina haluavansa elää kork. avoliitossa ja lapsettomana.

    Äänestä

  • naimisiin ollenkaan, kirjoitti:

    jos asenne on se, ettei asiaa voi kunnolla juhlia, koska luultavasti eroon päädytään x vuoden jälkeen?

    Sekö siinä miestä rassaa, että paikalle on tullut todistamaan suhteen virallistamista paljon ihmisiä, joista osaa ei tunne ollenkaan ja osaa vain nimellisesti. Sitten kun erotaan, niin mies tuntee menettävänsä kasvonsa noiden kasvottomien ihmisten edessä, eikä voi sietää ajatusta siitä? Jos vieraina olisi pelkästään ystäviä ja läheisiä, niin asia ei olisi niin paha, koska hehän ymmärtävät onnetonta gubbea erotilanteessa.

    Miksi juhlistaa edes syntymäpäiviään? Sitähän voi kuolla jo seuraavana päivänä tai vielä pahempaa: sairastua niin vakavaan ja kivuliaaseen tautiin, että toivoo, ettei koskaan olisi syntynytkään. Tämä on tätä miehen logiikkaa.

    "Miksi juhlistaa edes syntymäpäiviään? Sitähän voi kuolla jo seuraavana päivänä tai vielä pahempaa: sairastua niin vakavaan ja kivuliaaseen tautiin, että toivoo, ettei koskaan olisi syntynytkään. Tämä on tätä miehen logiikkaa."

    Siksi, että se syntymäpäivä ei aiheuta kuolemaa tai sairastumista. Syntymäpäivä ei ole vapaaehtoinen valinta, vaan se tulee joka tapauksessa. Syntymäpäivä ei muuta loppuelämää millään tavalla. Koska syntymäpäivällä ei ole mitään seurauksia, sen juhlintaan on helppo heittäytyä ilman turhia paineita.

    Avioliitto taas on mm. taloudellinen sopimus vastuineen, velvoitteineen ja seuraamuksineen. Avioliiton kariutuessa voi menettää omaisuutensa, lapsensa jne.

    Jollakin naisen logiikalla avioliittoon astumista ja syntymäpäivää ilmeisesti voi vertailla keskenään, vaikkei niissä mitään muuta yhteistä olekaan kuin vain se, että molempien takia voi järjestää juhlan tai olla järjestämättä. Avioliitto on vakava asia, syntymäpäivä ei, mutta naiselle ilmeisesti molemmat ovat vain iloisia juhlia ilman sen kummempaa miettimistä. Tosin se yleensä onkin nainen, joka eron tullessa vie asunnon, lapset, kaataa miehen yrityksen jne., joten voi olla, ettei siinä paljon huolet naista paina.

    mies itsensä päästää menemään - tietoisina kaikista kamaaaaaliiiiista riskeistä, mitä se luuuuuuuuuuultavasti tuo hänelle tullessaan - niin sekö se sitten estää häntä juhlimasta iloisesti (mihin sisältyy tietysti kiinnostus ja innostus juhlien järjestämiseen), koska on paljon mahdollista, ettei homma toimikaan. On se vaan niin pirun vakavaa tuo riskaabelin asian yhteydessä juhliminen. Miksi edes mennä naimisiin, jos se kerran kaikella todennäköisyydellä tuo tullessaan pelkkää surua ja murhetta tulevaisuudessa? Järjetöntä.

    Äänestä

että puolet liitoista päättyy eroon ja 70 % niistä naisten aloitteesta. Kai miehet sen alitajuisesti aavistavat ja käyttäytyvät sen mukaan.

Äänestä

En tiedä, mulla ei ainakaan moisia kokemuksia ole. Kaikissa sukulaistenikin häissä mitä olen ollut ni ei se nyt noin ole mennyt.

Viimeksikin serkkupoika oli sen verran innoissaan koko touhusta et väänsi vaimolleen biisin jonka hän sit esitti häitten jälkeen järjestetyssä tilaisuudessa. Lisäksi vielä hän jopa levytti kyseisen kappaleen.

Itse pidän ainakin häistä itse tilaisuutena sekä myös tuosta viimeisestä sinetistä mitä koko tilaisuus pitää sisällään. Minulle koko tilaisuus on aikaslailla välttämättömyys jos joskus moiseen tapahtumaan itse pääsen ja vielä pääesiintyjäksi ;)

Miesten ja naisten välillä totta kai siinä on eroavaisuuksia siitä ei mihinkään päästä. Mies käsittelee koko homman ihan erinlailla kuin nainen vaikka mies itse tilaisuutta pitää vastaavanlaisena kuin nainen, hän ei vaan sitä tuo julki yhtä vahvasti.

Äänestä

Mikseivät miehetkin voisi pitää häitä tärkeänä juhlana, ja haluta juhlistaa sillä tavalla parisuhteensa virallistamista rakastamansa naisen kanssa? Vaikkei se aina niin näkyisikään tiettyinä ulkoisina seikkoina.

Isästäni sanottiin, että seisoi alttarilla kuin sotilas, ja vastasi vakaalla äänellä, mutta jotenkin silti huokui liikuttuneisuutta. Ja oli onnellisen oloinen myöhemminkin perhejuhlassa.

Äänestä
  • Mutta stressaavinta onkin häävalmistelut. Olen aina pitänyt Las Vegasin pikahääkappeleita jotenkin mauttomina, mutta on niissä puolensa...

    Jos vielä joskus menen naimisiin, minulla on selvä kuva siitä miten ja missä sen haluan tapahtuvan. Eikä siihen kuvioon kuulu satoja häävieraita, elleivät he sitten halua matkustaa omalla kustannuksellaan Santorinille.

    Avioliiton merkitys on miehelle varmasti ihan yhtä tärkeä kuin naiselle, mutta häähumuun mies suhtautuu yleensä eri tavalla.

    Äänestä

se olis niinku miehille se viimene tilaisuus juosta karkuun. ku siinä oikeen kysytään, et ootko nyt iha tosissas ton juttus kans ;D ;D hähä

muute tää veikkais, et suurin osa suostuu siihe (tai sitte se hösäämine ei vaan häiritse) vaimon takii. ja onha se kyllä toisaalta aika merkittäväki juttu. et sit on kaikkii valokuvii ja muuta, sukulaisii ja tuttavii joka paikka täynnä sen päivän. kaikkii onnittelijoita ja muita, molemmat saa huomioo oikeen rautaisannoksen. sen päivän varmaan muistaa koko ikänsä.

ja onha se perinteistäki. ja rituaalinomaistaki. mut toisaalta, mikäs siinä naimisiimenossa sitte loppuje lopuks muuttaa elämää nii kauheesti. et niinku pitäis vouhottaa vuode päivät yhden päivän takii. ja sit kuitenki ollaa niinku ennenki.

Äänestä

Kyse on elämän suurimmasta päätöksestä ja täällä huolehditaan siitä pitääkö olla hopeinen vai kultainen sormus ja tarjotaanko mansikka- vai mustikkakakkua.

Kai tajuatte, ettei se kultaisella tehty kihlaus ole yhtään sen kestävämpi eikä se mansikkakakku takaa makiaa loppuelämää? Helvetti jotain järkeä tuohon touhuun, niin saattaa solmittavalla liitolla olla tulevaisuus.

Äänestä

tämä pitää useasti paikkansa!!!!!!!

Äänestä

yleistetä.
Tai sit mä taas vaan osoitan etten ole naisenmielinen. En kuulu kirkkoon ja ei vois vähempää kiinnostaa mennä naimisiin. Jos ihmiset rakastaa toisiaan niin mihin sitä papin aamenta tarvitaan?
Kyllähän se tavallaan voi tuoda turvan tunnetta, ja jos haluaa olla hyvä ihminen ja sopeutua yhteiskunnan vaatimuksiin niin sitten..

Äänestä

kuvitella suurempaa julkista nolausta kuin mennä kihloihin tai naimisiin meno....en tiedä miltä se kenestäkin näyttää. kyseessä on saatananmoista rahantuhlausta, kun nykyajan eroamis prosentti on vissiin 50 ja häät kummiskin maksaa aika lailla.

Äänestä
  • No, eipä kai tuo muuta ole kuin tätä hauskaa nykyaikaa.

    Äänestä

  • Anteeksi mitä? kirjoitti:

    No, eipä kai tuo muuta ole kuin tätä hauskaa nykyaikaa.

    ..nykyaikaa hyvinkin, choose life.

    Äänestä

tuosta hössötyksestä tykkää. Minäkin tunnen erään joka ei halua kirkkohäitä, eikä kahta sataa kumminkaimaa ympärille hössöttämään.
Kaikki ne sukulaiset jotka häluavat voivat kyllä lentää omaan piikkiin niihin häihin, mä voin tarjota rantabaarissa vaikka jonkun drinksun jossa on sateenvarjo.
Tosin ajattelimme kertoa sukulaisille sen verran myöhään, että tulee halpa kierros.

Äänestä

Nykyään naiset ovat näitten häittensä ynnä muittensa kanssa aivan hulluja ja järjettömiä.
Ressataan aivan helvetisti pikku asioista ja vöyhötetään mitä sattuu.
Ne on kuin pikkukersoja joille ptää kaikki olla valmiiksi käteen eikä mikään riitä.
Saatana on kaasoja ja vaikka mitä vitun kotkotuksia. Siinä ei avioliiton kanssa ole mitään tekemistä
Lisäksi yleensäkkin nykyajan akat on joka asiassa aivan avuttomia edes huushollia hoitamaan.
Elikkä suuri osa täysin uus avuttomia. Kyllä maalia osataan vetää pärstään, mutta siihen se jääkin.
En ole tavannut montakaan järkevää ja jalat maassa matkaavaa naista. Vittu face bookataan kavereille ja haukutaan siinä sivussa omat äijjät ja levitellään akkojen juoruja.
Kun vettä pitäs kattilassa keittää niin sekin saatana palaa pohjaan.

Äänestä

totta. Musta parhaat häät olisivat intiimit ja hiljaiset. Ehdoton kielto koskisi lapsia!
Miks mä haluaisin mun häihin ihmisiä jotka ovat vain puolituttuja? Miks mä tarvitsisin niin paljon ihmisiä ympärilleni todistamaan aivan luonnollista asiaa? Lisäks mä luulen et se olis niin henkilökohtainen asia et miks mä haluaisin sinne jotain ihmisiä vain tarkkailemaan..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

merkityksestä kirjoitti:

Mikä siinä on, että miehelle suhteen sinetöiminen ja virallistaminen ei merkitse yhtä suurta ja juhlinnan arvoista asiaa kuin naiselle? Nainen valmistaa ja valmistautuu häihinsä elämänsä suurimpana juhlana; hän juhlistaa elämänsä rakkauden löytämistä ja elämän jakamista itselleen tärkeimmän ihmisen kanssa.

Mitä mies tekee? Kuinka monen miehen kuulee kertovan innoissaan naimisiinmenostaan, iloitsevan häävalmisteluista, hehkuttavan elämänkumppanin kanssa vietettävästä ikimuistoisesta juhlasta? Kuinka moni mies on innoissaan ajatuksesta mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa?

Mies käyttää huomattavasti enemmän aikaa ja intoaan esimerkiksi auton hankkimiseen tai pyöreiden syntymäpäiviensä järjestämiseen kuin suhteensa elämänsä naiseen juhlistamiseen. Mitä tämä kertoo miesten näkemyksistä ja ajatuksista parisuhteesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu