Anteeksi nyt vain, mutta tuntuu naurettavalle lukea vuodatuksia kaukosuhteista ja niiden mukanaan tuomista vaikeuksista. Onhan suhde kieltämättä kaukosuhde, jos suhteen osapuolet asuvat eri paikkakunnilla. Mutta aavistuksen naurettavilta nuo ongelmat tuntuvat, kun niitä luen...
Elän itse kaukosuhteessa: aviomieheni asuu Irlannissa. Olemme tottuneet vuosien saatossa elämään erossa toisistamme, sillä suhteemme aikana on ollut yksi ainoa vuosi, jonka olemme olleet yhdessä samalla paikkakunnalla. Aikanaan minä kuljin kesät töissa 500 km päässä silloisesta poikaystävästäni. Näin kului kaksi kesää eikä tuottanut ongelmia, sillä puhelin oli keksitty =)
Tämän jälkeen tuli vuosi, jonka olimme kokonaan yhdessä.
Entäpä sitten? Olimme menneet kihloihin ja avopuolisoni päätti lähteä opintojen parissa Kiinaan vaihtoon. Siellä kului puoli vuotta ja edelleen oltiin yhdessä. Yhteydenpito onnistui puhelimen ja sähköpostin kautta sekä chattäilemällä.
Mitä mahtoi tuoda seuraava vuosi tullessaan? Taas oltiin erossa. Minä lähdin opintojeni puolesta Ruotsiin ja avopuolisoni lähti uudemman kerran Kiinaan. Opiskelijavaihtomme olivat peräkkäin eli toinen puoliskoni lähti kaksi viikkoa aiemmin Kiinaan, kun minä palasin kotiin Suomeen. Olimme taas puoli vuotta erossa. Miten tämä erossa oleminen onnistui? Jälleen kerran puhelimen, sähköpostin ja mesen kautta pidettiin yhteyttä. Avopuolisoni myös kävi muutaman kerran minun luonani Ruotsissa. Sattuneesta syystä opiskelijabudjetilla minun ei ollut mahdollista lähteä Kiinaan :( Mutta yhdessä oltiin tämänkin jälkeen, ainavain...
Taas koitti uusi vuosi ja uudet kujeet. Mieheni oli taas lähdössä Kiinaan ja minä jäämässä Suomeen. Vuosi 2005 oli rankin erossa olemisen suhteen. Avopuolisoni oli taas poissa, tällä kertaa reippaan puoli vuotta ja minä kävin hänen luonaan Kiinassa lomailemassa. Ainut mutta tässä erossa olossa oli häiden peruuntuminen kesältä 2006. Usko meinasi loppua molemmilla, kun asuttiin taas yhdessä toisen puoliskoni palauttua takaisin kotiin, mutta siitäkin selvittiin perumalla häät ja totuttelemalla taas toisiimme.
Mitä mahtaa meille kuulua tänään 20.01.2007? Olemme menneet naimisiin ja olemme taas erossa. Mieheni asuu Irlannissa ja hänellä on siellä vakituinen työpaikka. Minä olen Suomessa ja haen työpaikkaa Irlannista. Yhteyttä pidetään päivittäin niin meilin kuin puhelimenkin välityksellä. Ja hyvin menee! Edelleen välitetään toisistamme ja tiedetään, että tästäkin erossa olemisesta selvitään. Emme kai muuten olisi menneet naimisiin kahta päivää ennen mieheni lähtemistä?
Tarkoitukseni on vain kaiken tämän historiikin myötä kertoa, että erossa oleminen ja eläminen onnistuu, jos suhde on vahva ja luotatte toisiinne. Puhelin on keksitty ja toiselle voi lähettää meiliä sekä mesettää ja jutella skypen kautta. Mikä on sen ihanampaa kuin saada meili kesken työpäivän toiselta puoliskoltaan tai illalla nukkumaan mennessä saada viesti, jossa kerrotaan, kuinka tärkeä olet? Helppoa erossa oleminen ei aina ole, mutta miksi elämän pitäisi olla helppoa? Vastoinkäymiset kasvattavat ja erossa eläminen vahvistaa suhdetta monellakin tapaa. Kuinka ihanaa onkaan nähdä muutaman kuukauden erossa olemisen jälkeen...
Elän itse kaukosuhteessa: aviomieheni asuu Irlannissa. Olemme tottuneet vuosien saatossa elämään erossa toisistamme, sillä suhteemme aikana on ollut yksi ainoa vuosi, jonka olemme olleet yhdessä samalla paikkakunnalla. Aikanaan minä kuljin kesät töissa 500 km päässä silloisesta poikaystävästäni. Näin kului kaksi kesää eikä tuottanut ongelmia, sillä puhelin oli keksitty =)
Tämän jälkeen tuli vuosi, jonka olimme kokonaan yhdessä.
Entäpä sitten? Olimme menneet kihloihin ja avopuolisoni päätti lähteä opintojen parissa Kiinaan vaihtoon. Siellä kului puoli vuotta ja edelleen oltiin yhdessä. Yhteydenpito onnistui puhelimen ja sähköpostin kautta sekä chattäilemällä.
Mitä mahtoi tuoda seuraava vuosi tullessaan? Taas oltiin erossa. Minä lähdin opintojeni puolesta Ruotsiin ja avopuolisoni lähti uudemman kerran Kiinaan. Opiskelijavaihtomme olivat peräkkäin eli toinen puoliskoni lähti kaksi viikkoa aiemmin Kiinaan, kun minä palasin kotiin Suomeen. Olimme taas puoli vuotta erossa. Miten tämä erossa oleminen onnistui? Jälleen kerran puhelimen, sähköpostin ja mesen kautta pidettiin yhteyttä. Avopuolisoni myös kävi muutaman kerran minun luonani Ruotsissa. Sattuneesta syystä opiskelijabudjetilla minun ei ollut mahdollista lähteä Kiinaan :( Mutta yhdessä oltiin tämänkin jälkeen, ainavain...
Taas koitti uusi vuosi ja uudet kujeet. Mieheni oli taas lähdössä Kiinaan ja minä jäämässä Suomeen. Vuosi 2005 oli rankin erossa olemisen suhteen. Avopuolisoni oli taas poissa, tällä kertaa reippaan puoli vuotta ja minä kävin hänen luonaan Kiinassa lomailemassa. Ainut mutta tässä erossa olossa oli häiden peruuntuminen kesältä 2006. Usko meinasi loppua molemmilla, kun asuttiin taas yhdessä toisen puoliskoni palauttua takaisin kotiin, mutta siitäkin selvittiin perumalla häät ja totuttelemalla taas toisiimme.
Mitä mahtaa meille kuulua tänään 20.01.2007? Olemme menneet naimisiin ja olemme taas erossa. Mieheni asuu Irlannissa ja hänellä on siellä vakituinen työpaikka. Minä olen Suomessa ja haen työpaikkaa Irlannista. Yhteyttä pidetään päivittäin niin meilin kuin puhelimenkin välityksellä. Ja hyvin menee! Edelleen välitetään toisistamme ja tiedetään, että tästäkin erossa olemisesta selvitään. Emme kai muuten olisi menneet naimisiin kahta päivää ennen mieheni lähtemistä?
Tarkoitukseni on vain kaiken tämän historiikin myötä kertoa, että erossa oleminen ja eläminen onnistuu, jos suhde on vahva ja luotatte toisiinne. Puhelin on keksitty ja toiselle voi lähettää meiliä sekä mesettää ja jutella skypen kautta. Mikä on sen ihanampaa kuin saada meili kesken työpäivän toiselta puoliskoltaan tai illalla nukkumaan mennessä saada viesti, jossa kerrotaan, kuinka tärkeä olet? Helppoa erossa oleminen ei aina ole, mutta miksi elämän pitäisi olla helppoa? Vastoinkäymiset kasvattavat ja erossa eläminen vahvistaa suhdetta monellakin tapaa. Kuinka ihanaa onkaan nähdä muutaman kuukauden erossa olemisen jälkeen...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kommentoinkin yhdessä ketjussa sitä, että aika usein nuo kaukosuhteiden ongelmat tuntuvat kyllä sellaisilta, että suhde olisi kaatunut vaikka pariskunta olisikin asunut saman katon alla. Syynä kun on usein mustasukkaisuus, epäluottamus ja yhteistyökyvyttömyys. On toki totta, että ongelmat kärjistyvät kun niitä ei voida heti käsitellä kasvokkain. Mutta kun probleema tuppakin usein olemaan se, että ihmiset ovat kykenemättömiä käsittelemään ongelmiaan, asioita hauodotaan ja kyräillään ja se on muka vain etäisyyden syytä.
On tullut luettua näitä viestejä vertaistuen toivossa,mutta itku 100km erosta on jo alkanut kyllästyttää..Mieheni on hollantilainen,suhde alkoi kun hän oli suomessa projektia tekemässä.sen jälkeen hän on asunut muutamassa eri maassa joihin olen omien mahdollisuuksieni mukaan mennyt ja joista hän on vuorostaan lentänyt tänne.näkemisväli on ollut keskimäärin 4-5vko.välillä monta kertaa lyhyessä ajassa,välillä 8vkoa.Kuitenkin,nykyään kun on mese,skype,kännykät,luulen että olen puhunut mieheni kanssa enemmän kun moni jotka asuvat lähekkäin!tulee tarkasti kysyttyä ja KUUNNELTUA päivän kuulumiset.rakkaus antaa lisää,vaikka elänkin omaa elämääni päivästä toiseen ilman fyysistä häntä(jota tietysti myös kaipaan),en sanoisi että tämä mikään mahdoton tilanne on.tulevaisuudessa olisi kuitenkin tarkoitus olla vihdoin samassa maassa.joka tämän vuoden aiikana jopa näyttäisi alkavan olemaan mahdollista.:) kuten tiedetään:"miksi sitä hyvää vaihtais pois"
Kaukosuhde ei ikinä onnistu,jollei ole luottamusta puolin ja toisin!Epäluottamus,asioiden suurentelu ja vilkas mielikuvitus tuhoaa monta suhdetta,syyttä.itse elän ajatellen että ilman tietoa ja varmuutta en epäile tai syytä.
ihanaa että jollakin menee hyvin, ja että homma kohdallanne toimii noinkin.
eipä sillä, että olisit oikeutettu vähättelemään toisten erotuskia, vaikka välimatkaa olisi 10km. yksilöitä olemme, joillekin hankalampaa kuin toisille, joillekin helpompaa ja toisille mahdotonta. suhteellisuudentaju on toki hyvä olla olemassa, mutta toisten tilannetta ei voi tietää, eikä muiden tunteita vähätellä, oli ne sinusta miten naurettavia hyvänsä.
...läheisyys...hymyt...seksi...suukot...toisen silmiin tuijottaminen...säkenöivä kemia...tappava ikävä toisen luo????
Ei noita korvata MILLÄÄN tekniikan keinoilla!!!
Mutta sen myönnän että 1,5 vuoden ja maraton-skype keskustelujen jälkeen kyllä oppii tuntemaan toisen aika syvällisesti.
Kommenttina vielä että musta nykyinen Espanja - Suomi välimatka tuntuu silti paremmalta kuin 1,5 - 4,5 vuoden kestoiset jatkuvan kidutuksen "viikonloppusuhteet" Salo-HKi, Turku-HKI, TRE-HKI joissa eron hetki löi JOKA viikon päätteeksi...vaikka Espanjalaisen kanssa erotessa ikävä on murskannut 100 x pahemmin niin harvemmin eteen osuessa sen on kuitenkin kestänyt paremmin... vai oisko vaan parempi mies kyseessä tällä kertaa...