Sontaläjän puheenvuoro

Otsikko, se kuvaa minua. Myönnän sen. Kirjoitan luonnollisesti purkaakseni pahaaoloani, toisaalta antaakseni ikivanhan opetuksen: onnen tietää kun sen menettää.

Minä menetin sen. Upean naisen. Olimme "yhdessä" vain reilun vuoden. Kun tapasimme, takani oli rankka ero. Siinä pahan alku ja juuri, oletan.

Vertasin koko ajan häntä entiseen elämään. Ikävöin entistä elämää, jotain ideaalia ja puhdasta, jota ei tietenkään koskaan ollut olemassa. En osannut osoittaa rakkautta tälle naiselle. Olin töykeä, raaka ja itsekäs. Henkistä, ei fyysistä väkivaltaa. Kaduin tosin aina HETI kun olin tehnyt pahaa. Katumuksella en tarkoita että olisin ruikuttanut anteeksiantoa, vaan sisäistä kärsimystä, joka piinasi heti minua.

Sovimme että olemme kavereita, koska luulin että en välitä tästä ihmisestä. Olin väärässä. Tai siltä nyt tuntuu kun ikävä, kaipaus ja ehkä jokin jota en ymmärrä, nimeltään rakkaus korvetaan sisuksiani. Hän löysi toisen ja olen yksin. Pateettista ja ansaittua kohdallani.

En osaa sanoa muuta. Sain maksaa ja paha sai palkkansa. Ihmettelen vain, miksi rakkaimpiaan ei näe, ennenkuin ne menettää. Yksi hyvä puoli tässä on, osaan taas itkeä.

Nauttikaa päivistänne, ne loppuvat nopeasti. Hyvästi rakkaani.
31202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuin omasta elämästäni. Erona vain se, että minä olin se, joka olisi halunnut rakastaa ja jatkaa matkaa yhdessä. Hän lähti ja muutti kauas pois.

"Kyllä minä tiedän, että sinun oli paha olla. Tiesin, että et ole valmis uuteen suhteeseen vielä. Vanhat asiat olivat käsittelemättä ja sydän vielä rikki. Usko, että tiedän, että syvällä siellä sisimmässäsi olet ihan hyvä ihminen, vaikka sillä hetkellä oli paha olla ja olit eksyksissä. Sen pahan olon purit minuun joskus. Ymmärsin, koska olin itsekin eronnut, tosin selvinnyt siitä jo aikapäiviä sitten.

Anna itsellesi anteeksi. Niin minäkin tein. Aina ei ajoitus tässä elämässä toimi. Minä jatkoin matkaani eteenpäin ja tapasin toisen, joka oli valmis ottamaan minut elämäänsä - ihan kokonaan. Se ei tarkoita etten sinua muistaisi joskus. Olet mielessäni joinain aamuina unen ja valveen välimailla. Rakastinhan sinua valtavasti. Silloin tunnen tuoksusi ja muistan sen mitä meillä hyvinä päivinä oli. Jäihän minulle edes kauniita muistoja."

En ole mennyt vielä, olen olemassa. Jos sinua helpottaa puhuminen, niin tiedät, että voit aina ottaa yhteyttä. Minä autan mielelläni sinua pääsemään eteenpäin. Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Äänestä
  • Tuo yo. viestin kirjoitin sen vuoksi, että näin voi sinunkin jättämäsi ihminen ajatella. Ymmärtää sinun ratkaisusi eikä syyttele. Niin minä teen.

    Joten katso tulevaisuuteen, anna itsellesi anteeksi. Opithan ainakin sen että ensin selvität erosi ennenkuin alat uuteen suhteeseen ja hankit laastarin. Sillä laastarillakin kun on yleensä tunteet.

    Kirjoituksesi antoi minulle lohtua siinä mielessä, että ihminen oppii ja tunnistaa syyt ja seuraukset. Toivon, että minunkin ex miesystävä olisi tajunnut mitä heitti hukkaan ; )....

    Tsemppiä!

    Äänestä

Prkl unohtakaa ne exät ja alkakaa sit uuteen suhteeseen s*atana, mitä viattomia "korvikkeita" alatte kiusaamaan !?

Voivoi kun on menetetty ja blaaaah, miettikää ensin ja tehkää sit vasta !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Otsikko, se kuvaa minua. Myönnän sen. Kirjoitan luonnollisesti purkaakseni pahaaoloani, toisaalta antaakseni ikivanhan opetuksen: onnen tietää kun sen menettää.

Minä menetin sen. Upean naisen. Olimme "yhdessä" vain reilun vuoden. Kun tapasimme, takani oli rankka ero. Siinä pahan alku ja juuri, oletan.

Vertasin koko ajan häntä entiseen elämään. Ikävöin entistä elämää, jotain ideaalia ja puhdasta, jota ei tietenkään koskaan ollut olemassa. En osannut osoittaa rakkautta tälle naiselle. Olin töykeä, raaka ja itsekäs. Henkistä, ei fyysistä väkivaltaa. Kaduin tosin aina HETI kun olin tehnyt pahaa. Katumuksella en tarkoita että olisin ruikuttanut anteeksiantoa, vaan sisäistä kärsimystä, joka piinasi heti minua.

Sovimme että olemme kavereita, koska luulin että en välitä tästä ihmisestä. Olin väärässä. Tai siltä nyt tuntuu kun ikävä, kaipaus ja ehkä jokin jota en ymmärrä, nimeltään rakkaus korvetaan sisuksiani. Hän löysi toisen ja olen yksin. Pateettista ja ansaittua kohdallani.

En osaa sanoa muuta. Sain maksaa ja paha sai palkkansa. Ihmettelen vain, miksi rakkaimpiaan ei näe, ennenkuin ne menettää. Yksi hyvä puoli tässä on, osaan taas itkeä.

Nauttikaa päivistänne, ne loppuvat nopeasti. Hyvästi rakkaani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu