Kunpa tämä voisi alkaa: Olipa kerran...! Mutta ei, on nyt...siis mulla ystävä, läheinen,joka saa minut tuntemaan itseni vainoharhaiseksi, koska hän valehtelee, enkä usko häntä! -Ja ylpeilee sillä taidollaan! Kerjää suorastaan kehuja siitä: "Enkö olekin hyvä valehtelemaan?" Minun pelkoni tietenkin on,että hän valehtelee myös minulle. Ja mikä ettei hän sitä tekisi? Minkäänlaista katumusta hän ei tunne. Mitä ihmettä teen hänen suhteensa? Yritänkö "opettaa vanhalle koiralle uusia temppuja?" -rehellisyyttä, omantunnon olemassa oloa, -vai jätänkö kaiken omaan arvoonsa? Hän on minulle tosi tärkeä, vai onko sekin harhaa, elämän valhetta?
Ja mikä kauheinta, olen oppimassa itsekin valehtelijaksi hänen kanssaan, vaikka se on vastoin ominta itseäni! T.apua kaipaava
Ja mikä kauheinta, olen oppimassa itsekin valehtelijaksi hänen kanssaan, vaikka se on vastoin ominta itseäni! T.apua kaipaava
Vastaukset 4
Vanhimmat
Millaisista asioista se valehtelee ja kenelle yleensä? Ihan kaikilleko? Keksiikö se jotain juttuja ihan tosta vaan? Elämästään...jne?
Hän valehtelee läheisilleen ja työtovereilleen tekemisistään -ja tarvittaessa keksii peitetarinoita turvakseen. Minä ainakin reagoin moniin sellaisiin asioihin, jotka hän kätkee sisimpänsä varjoihin, -ja kaiketi luulee ettei niitä sitten ole olemassakaan.
Ehkä asia on niin, että alitajuisesti antaudun kaikkeen siihen, mitä toinen vastaajista sanoi, mene ja tiedä. Aion tutkia asiaa, -itseäni. Kuin myös sitä, mikä on ystävyyden syvin olemus.
On käsittämätöntä, että tajuaa, ettei tällaista halua, ja kuitenkin on täysin voimaton irtautumaan.
Kaipaatko alitajuisesti kusetetuksi, petetyksi ja hyväksikäytetyksi tulemista? Itsetuhoisuushan on ihan mahdollista toisen ihmisen kauttakin.
Ilmeisesti et ymmärrä ystävyyden syvintä olemusta.
tuollaiseen ystävään.