Rohjetkaa olla

Ihan oikeasti joka tätä lukee ja tietää työkaverinsa olevan kiusattuna, antakaa tukenne hänelle. Ei tarvitse lähteä barrikadeille eikä esimiehiä vastaan välttämättä, mutta ilmaiskaa kiusatulle että tiedätte mikä on pelin henki ja antakaa henkinen tukenne, se antaa voimaa ja itseluottamusta. Siunausta minun tukijoilleni: toivon heille kaikille onnea, rakkautta ja maallistakin hyvää, aamen!
241569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

hienoa jos niin tapahtuisi! Minun tukijoukko käänsi minulle selän kun heidän apujaan tarvitsin! Siinä kyllä varsinaiset kaksnaamaset "työkaverit".

Äänestä
  • Joo, mutta ne on vaan peloissaan!
    Niillä on syy kääntää takkinsa.
    Yleensä se on se, että toivovat etteivät itse joudu kiusatuiksi.
    Niinkuin silakat, jotka kylkiaistinsa varassa tietävät, mihin suuntaan parvi kääntyy.
    Paras paikka on keskellä ja kyyryssä.

    Äänestä

mutta katkera totuus on toinen: KUKAAN työkavereistani ei minua tukenut, päin vastoin käänsivät selkänsä ja lyöttäytyivät yhteen kiusaaja-pomon remmiin. Tukivat nuolemalla heikon itsetunnon omaavaa pomoa, jonka johtamistyyli on "hajoita ja hallitse".

Jos ilmapiiri on hyvä, työpaikalla on kunnioittava ja hyväksyvä (kuuluvat samaan kategoriaan rakkauden kanssa) ilmapiiri ja virheitäkin sallitaan. Hieno ajatus Sinulla, mutta valitettavasti ei käytännössä ole ainakaan omalla kohdalla toteutunut ja mitä olen kiusaamis-juttuja lueskellut, ei "rakkaus" toteudu kuin toivottavasti omassa kotipiirissä ja ystävien kanssa.

Äänestä
  • Jokainen on tavannut juoruilijoita työpaikoilla. Puhutaan aina siitä henkilöstä, joka ei ole paikalla.
    Näissä peleissä mielestäni voi osoittaa rohkeuttaan ja yrittää aina hakea jokin hyvä puoli kyseisestä ihmisestä.

    Toisaalta, niinkuin minulle sitten kävi, minusta tuli itse kohde, kun olin niin erilainen.
    Elämä on riskejä täynnä!

    Äänestä

  • jotain voi tehdä kirjoitti:

    Jokainen on tavannut juoruilijoita työpaikoilla. Puhutaan aina siitä henkilöstä, joka ei ole paikalla.
    Näissä peleissä mielestäni voi osoittaa rohkeuttaan ja yrittää aina hakea jokin hyvä puoli kyseisestä ihmisestä.

    Toisaalta, niinkuin minulle sitten kävi, minusta tuli itse kohde, kun olin niin erilainen.
    Elämä on riskejä täynnä!

    ennen kaikkea.

    Äänestä

oli hienosti sanottu, että sen kiusaajan vielä kestäisi, mutta entä ne kaikki muut jotka näkevät ja tietävät kiusaamisen, mutta eivät tee mitään. Näinhän se on. Joka työpaikassa jossa olen ollut, joku meistä on kiusattu ja muut vaan on hiljaa ja antaa pomon alistaa sitä yhtä. Miksei kukaan koskaan uskaltaudu puolustamaan sitä heikompaa!

Äänestä
  • Pelkäävät.

    Äänestä

  • kanttia kirjoitti:

    Pelkäävät.

    Entä porukkakiusaaminen, kun lähes koko "hyeenalauma" kävi kimppuun? Siis helvetti irti koko talossa.
    Mitä silloin olisi tehtävä, tai olisi pitänyt tehdä? Ilmoitettavako poliisille?
    Työsuojelupiirikin oli kyvytön, koska jotkut luottamusmiehetkin syyllistyivät työtoverin mollaamiseen.
    Hehän tietysti uskoivat heitä.
    Työnteon tahallista hirintää oli paljon, mutta kukaan ei voinut ilmiölle mitään.
    Kun siitä ilmoitettiin, niin ilmoituksen tekijästä tehtiinkin silmätikku ja koko talon roskakori.
    Sitten kehdataan tulla vieläpä sanomaan, että kun minä lähden niin sitten ilmapiiri paranee.
    Eipä asia ei ollutkaan noin mustavalkoinen.
    KYLLÄ VARMAAN "NAARATTAA" PORUKKAA!!!!!!- silloisen pääluottamusmiehen sanaa lainatakseni.

    Äänestä

  • Kaiken kokenut kirjoitti:

    touhua juuri onkin ja yleensä jengi lähtee mukaan syövereihin kun ei muuta osaa voi ja uskalla.

    eipä paljoo naarata

    Äänestä

  • sita vihon viimestä kirjoitti:

    touhua juuri onkin ja yleensä jengi lähtee mukaan syövereihin kun ei muuta osaa voi ja uskalla.

    eipä paljoo naarata

    Joo, tuttua on , että ihmiset joiden kanssa ei ole ollut minkäänlaista hankaluutta tai eripuraa, kiusaamistilanteessa siirtyvät kiusaajan selän taakse turvaan.
    Toisaalta, se on varmaan biologista viisautta. Se on paras paikka olla turvassa!

    Äänestä

  • pelko on aseeni kirjoitti:

    Joo, tuttua on , että ihmiset joiden kanssa ei ole ollut minkäänlaista hankaluutta tai eripuraa, kiusaamistilanteessa siirtyvät kiusaajan selän taakse turvaan.
    Toisaalta, se on varmaan biologista viisautta. Se on paras paikka olla turvassa!

    jos olisi toisin päin. Selän taakse on helppo turvautua. Ihminen on laumaeläin tuollaisissa ja monissa muissa tilanteissa.

    Äänestä

Muutosvastarinta voi työpaikassa jatkua vuosia. Syntipukki vain välillä vaihtuu, jos edellinen onnistuu vaihtamaan työpaikkaa. Syntipukeiksi leimataan ne, jotka eivät halua laumaan paimennettaviksi, vaan haluavat kehittää toimintaa ja joilla on ideoita. Työpaikka kuihtuu kuihtumistaan. Mikään ei kuitenkaan herätä laumassa kulkevia ihmisiä. Laumassa on niin turvallista, että ulkomaailman muutos tuntuu pysyvän kaukana. Jatkuvasti toimitaan niin, että kuihtumisen aiheuttanut muutosvastarinta ei pääse paljastumaan. Laumaan voi kuulua niin johto kuin iso osa työntekijöistäkin.

Äänestä

SÄÄLI ON SAIRAUTTA !!! Minä en ainakaan kaipaa, enkä anna mitään *tun vertaistukea. Naurettavaa! Töissä ollaan tekemässä töitä - ei ystäviä.

Äänestä
  • on siinä, ettei hyppää kaivoon kaverin mukana, mutta keikkuu siellä kaivon reunalla ja kannustaa.
    Töiden tekemisen kannalta hyvä ilmapiiri on 100 % huonoa parempi.
    Mut joo: sen lauluja laulat kenen leipää syöt - jos et muuta uskalla.

    Äänestä

  • ystäviä kirjoitti:

    on siinä, ettei hyppää kaivoon kaverin mukana, mutta keikkuu siellä kaivon reunalla ja kannustaa.
    Töiden tekemisen kannalta hyvä ilmapiiri on 100 % huonoa parempi.
    Mut joo: sen lauluja laulat kenen leipää syöt - jos et muuta uskalla.

    Harva varmaan voi valita työkaverinsa, kyllä monenlaista mahtuu sakkiin.
    Omasta työstä pitää tykätä tai saa, plussaa on jos vielä on samanhenkisiä työkavereita. Klikkiytymistä jos vois välttää ja toisista seläntakana pahaa puhumista. Arvostelu kannattaa tehdä asianomaiselle itselleen, etenkin jos toivoo johonkin asiaan muutosta. Harvoin ne seläntakana juoruajat muutenkaan mitään hyvää aikaansaavat,itseään pitävät hetken parempana vrt. pakkasella housuun pissiminenkin lämmittää vähän aikaa.

    Äänestä

  • hengissä pitäis säilyä kirjoitti:

    tosiaankaan työkavereitansa, mutta kiusaaminen on oma valinta. Kaikista ei voi pitää, mutta jos kohtelee toista tasa-arvoisena, saattaa joutua pidetyksi.

    Tarkoititko, että pidät tarpeellisena olla kiusaajien klikissä (vaikka housuun pissiminen ei lämmitäkään) jotta säilyisit hengissä ja pitäisit työpaikkasi?

    En varmaankaan ymmärtänyt oikein, koska kirjoituksesi kuitenkin oli pääosin varsin tervehenkinen.

    Pelokkaat klikkiytyy, menee kiusaaajan selän taakse turvaan. Minä olen vain jäänyt yksin, kun en suostu näihin pelikuvioihin.
    Oikeastaan minulla on terveydellisiä haittoja tällaisen pienen klikin toiminnasta ja työpaikka katkolla:)
    Sen takia ajattelinkin että on kanttia esittää tuollainen ajatus.

    Minullakin on aiemmasta elämästä juuri sellainen kokemus, kun toisia kohtelee oikeudenmukaisesti, rehellisesti,empaattisesti ja huumorintajulla, on usein, melkein aina työ sujunut hyvin ja iloa on ollut joskus vähän liikaakin.
    Mutta se oli ennenkuin eksyin työyhteisöön, jossa on persoonallisuushäiriöinen. Heillä on ihan omat säännöt. Kaikkea saa tehdä, jos ei jää kiinni. Jos jää kiinni, valehdellaan.

    No, elämä jatkuu

    Äänestä

  • ei ne kanna kirjoitti:

    Vastaavan kokeneena heitinkin tuon aloituksen, koska jos kaikki olisivat olleet klikissä mukana, olisin ollut tosi tiukassa paikassa. Minun onnekseni työyhteisö jakautuu kahtia, tosi hienoja persoonallisuuksia löytyy ja sain heiltä henkistä tukea. Samoin ylin johto oli terve.

    No nyt sinä olet tiukassa paikassa. Nyt en tarkalleen tiedä mitä puhun koska omakin kokemukseni on niin kovin tuore, mutta tekisi mieleni kuitenkin kannustaa sinua olemaan rohkea ja oma itsesi. Kohtele klikkiäkin asiallisesti ja ystävällisesti, anna konfliktien mennä ohitse niin, ettet kosta tai jää kantamaan kaunaa: mutta itse tilanteessa kerro oma kantasi rohkeasti ja osoita valheet valheiksi. Rutkasti kanttia se vaatii, mutta sitten jälkeenpäin ei ole niin paha olla.
    Joku ihminen saattaa muuttua huomatessaan että ilkeys ei poi´ikaan ilkeyttä: tavallaan sitä nolostuu omaa käytöstään. Jos olet sitkeästi konfliktin mentyä edelleen asiallinen, se saattaakin jäsentyä ko. ihmiselle positiiviseksi kokemukseksi ja asennoituminen voi muuttua.

    Enpä tiedä. Sen verran kovan koulun kävin itsekin enkä vieläkään ole yltiöpositiivinen, mutta paremmalta näyttää.
    Sen päätin kuitenkin heti alkuunsa, että vuositolkulla en rupea olotilaani sietämään, ennemmin jään vaikka työttömäksi. Siltä varalta että elämä ei kirkastu, rupea pistämään kolikoita sivuun, jotta tarpeen tullen kestät 12 vkon karenssin. Meillä on vain yksi elämä eikä kukaan häirikkö/häiriköt saa siitä viedä liian isoa siivua.

    Toivon, että työyhteisössäsi kuitenkin sinullakin on lojaaleja työtovereita joukossa tai löydät sellaisen.

    On hyvä kuulla samantapaisesta ajatuksenjuoksusta. Olen nousemassa työuupumuksesta terapian ja kuntoutuksen turvin ja palannut takaisin työhön. Olen ehkä jotain oppinut.Samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, minullakin oli työyhteisössä kannustavia ( tosin salaa) henkilöitä ja luulen että olisinkin hajonnut kokonaan ílman heitä.
    Luulen että se mikä meissä on lämmintä ja hyvää, kuitenkin lopulta jää.
    Ilkeys ja katkeruus ei kanna.
    Pyrin tekemään työni huolellisesti ja välttämään virheitä.

    Mutta on mulla jossain takaraivossa ajatus, että jos voittaisin lotossa ja saisin uuden työpaikan, nostaisin syytteen tästä kohtelusta.
    Sallin itselleni tämän verran ilkeyttä. Oikeastaan en kuitenkaan halua mitään keneltäkään toiselta pois.

    Äänestä

  • ei ne kanna kirjoitti:

    Pelokkaat klikkiytyy, menee kiusaaajan selän taakse turvaan. Minä olen vain jäänyt yksin, kun en suostu näihin pelikuvioihin.
    Oikeastaan minulla on terveydellisiä haittoja tällaisen pienen klikin toiminnasta ja työpaikka katkolla:)
    Sen takia ajattelinkin että on kanttia esittää tuollainen ajatus.

    Minullakin on aiemmasta elämästä juuri sellainen kokemus, kun toisia kohtelee oikeudenmukaisesti, rehellisesti,empaattisesti ja huumorintajulla, on usein, melkein aina työ sujunut hyvin ja iloa on ollut joskus vähän liikaakin.
    Mutta se oli ennenkuin eksyin työyhteisöön, jossa on persoonallisuushäiriöinen. Heillä on ihan omat säännöt. Kaikkea saa tehdä, jos ei jää kiinni. Jos jää kiinni, valehdellaan.

    No, elämä jatkuu

    joissa kiusaamista tapahtuu. Siis tuo klikkiytymien ja menee juuri noin: pelokkaat ovat klikissä, tervein yksilö jää yksin, koska ei terveiden periaatteidensa vuoksi halua klikkiytyä.

    Olen samaa mieltä kanssasi, että rehellisyydellä, empaattisuudella ja huumorilla päästään hyviin tuloksiin ja saa puhallettua työpaikan sairaita pelejä poikki, jos vain sattuu osumaan kohdalle. Jos pystyy rehellisyydellään katkaisemaan valheilta siivet, on tehnyt jo päivän hyvän työn koko työyhteisön hyväksi. Lopun päivän voi palkintona levätä laakereillaan,,,,he..he..noh, mutta tajusitko?

    Tuollainen persoonallisuushäiriöinen onkin pahempi kuin hullu, kun persoonallisuushäiriöistä ei voi lääkitä, vaan saavat mellastaa mielihalujensa mukaan. Pitkäaikainen terapia voisi tuottaa tulosta. Olen lukenut näistä asioista, mutta en ole alan asiantuntija ja omia kokemuksia ko. häiriöisistä. Vaikka en pidä siitä, että ihmisille annetaan diagnooseja (jätän sen asiantuntijoiden tehtäväksi), niin on helpompi hahmottaa, minkä tyyppisestä ongelmasta on kyse, kun on tuollainen osviitta.

    Aika rankkaa, töissä pitää olla tuntosarvet herkkänä, että ymmärtää, missä mennään, ovat kuin tuuliviirejä ja valehtelu on ihan tyypillistä. Sinulla on tervettä ajattelua, onnea uuteen päivään työpaikallasi!

    Äänestä

  • toivon itsellesi samaa kirjoitti:

    On hyvä kuulla samantapaisesta ajatuksenjuoksusta. Olen nousemassa työuupumuksesta terapian ja kuntoutuksen turvin ja palannut takaisin työhön. Olen ehkä jotain oppinut.Samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, minullakin oli työyhteisössä kannustavia ( tosin salaa) henkilöitä ja luulen että olisinkin hajonnut kokonaan ílman heitä.
    Luulen että se mikä meissä on lämmintä ja hyvää, kuitenkin lopulta jää.
    Ilkeys ja katkeruus ei kanna.
    Pyrin tekemään työni huolellisesti ja välttämään virheitä.

    Mutta on mulla jossain takaraivossa ajatus, että jos voittaisin lotossa ja saisin uuden työpaikan, nostaisin syytteen tästä kohtelusta.
    Sallin itselleni tämän verran ilkeyttä. Oikeastaan en kuitenkaan halua mitään keneltäkään toiselta pois.

    on minullakin tilauksessa :) Olisi aika makeaa saada sanoa suorat sanat ja astella ylväästi ovesta ulos...
    Miulle on syötetty hommaa niin sikana, että virheitä/unohduksia tulee päivittäin - varsinkin kun tekee työtä hermot kireinä. Totuus on, että olen aivan loppu ja olen sen kyllä sanonutkin aivan suoraan enkä enää pahemmin jaksa selitellä virheitäni. Lomapäiviä on paljon pitämättä ja ylitöitäkin kertynyt, loma on tiedossa ja odotan sitä ihan simona, mutta vähän aikaa pitäisi vielä jaksaa. Sitten yritän aloittaa kirkkaimmin aivoin ja puhtaalta pöydältä, koska ilmapiiri on kuitenkin jo pikkasen parempi.

    Sen kiusaajastani olen huomannut, etten ole ainoana hampaissa: sinun ja minun tapaiset ihmiset tuntuvat olevan pääsääntöisesti kohteena. Huokuisiko meistä kuitenkin tietynlainen tasapainoisuus ja terveys, jota kiusaaja kadehtii? Siihen ei taida auttaa muu kuin se, että me jostain ammennamme itsellemme lisää lujuutta ja voimaa, jota meiltä taitaa puuttua kun emme ole useinkaan hankauksissa toisten kanssa.
    En kuitenkaan vaihtaisi housuja kiusaajani kanssa, pitäisikö häntä jopa sääliä.

    Äänestä

  • työyheisöissä kirjoitti:

    joissa kiusaamista tapahtuu. Siis tuo klikkiytymien ja menee juuri noin: pelokkaat ovat klikissä, tervein yksilö jää yksin, koska ei terveiden periaatteidensa vuoksi halua klikkiytyä.

    Olen samaa mieltä kanssasi, että rehellisyydellä, empaattisuudella ja huumorilla päästään hyviin tuloksiin ja saa puhallettua työpaikan sairaita pelejä poikki, jos vain sattuu osumaan kohdalle. Jos pystyy rehellisyydellään katkaisemaan valheilta siivet, on tehnyt jo päivän hyvän työn koko työyhteisön hyväksi. Lopun päivän voi palkintona levätä laakereillaan,,,,he..he..noh, mutta tajusitko?

    Tuollainen persoonallisuushäiriöinen onkin pahempi kuin hullu, kun persoonallisuushäiriöistä ei voi lääkitä, vaan saavat mellastaa mielihalujensa mukaan. Pitkäaikainen terapia voisi tuottaa tulosta. Olen lukenut näistä asioista, mutta en ole alan asiantuntija ja omia kokemuksia ko. häiriöisistä. Vaikka en pidä siitä, että ihmisille annetaan diagnooseja (jätän sen asiantuntijoiden tehtäväksi), niin on helpompi hahmottaa, minkä tyyppisestä ongelmasta on kyse, kun on tuollainen osviitta.

    Aika rankkaa, töissä pitää olla tuntosarvet herkkänä, että ymmärtää, missä mennään, ovat kuin tuuliviirejä ja valehtelu on ihan tyypillistä. Sinulla on tervettä ajattelua, onnea uuteen päivään työpaikallasi!

    Joo, en haluaisi leimata ihmisiä mutta luulen, että itselläni on käänteisesti samaa häiriötä. Eli helposti tartun toisten huoliin ja yritän auttaa. Ja minulle tulee oikeasti hyvä mieli siitä. Nyt terapiassa olen alkanut ymmärtää , että perusteeton toisiin luottaminen on tyypillistä läheisriippuvaisille ihmisille.

    Joten henkisen kasvun paikka itselleni ja myös peiliin katsomisen paikka.Ja tavallaan kuitenkin omaa tyhmyytäni kävelin ansaan, kun ajattelin kuinka voisin kiusaajaani auttaa.

    Toisaalta;oppia ikä kaikki!Jos oikein paljon yrittää ymmärtää toisia, voi joskus hukata itsensä. Olenkin nyt opetellut ymmärtämään itseäni samalla tavalla kuin muita ja ikäänkuin löytänyt taas yhden, joka apua tarvitsee.Ja taas tulee itselle hyvä mieli....
    Vähän sekava ajatus,mutta se tulee ihan mun omasta päästä ja vähistä aineista...Hyvää päivänjatkoa!

    Äänestä

  • tavallinen työ riittäisi kirjoitti:

    syntyy usein se todellinen helmi :))))))))

    Äänestä

kiusatun ihmisen vierellä ei ole jonoa ihmisitä jotka uskaltaisivat olla oma itensä yleensä kiusatut ovat vastuullisia ja suvaitsevia ihmisiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ystäviä kirjoitti:

Ihan oikeasti joka tätä lukee ja tietää työkaverinsa olevan kiusattuna, antakaa tukenne hänelle. Ei tarvitse lähteä barrikadeille eikä esimiehiä vastaan välttämättä, mutta ilmaiskaa kiusatulle että tiedätte mikä on pelin henki ja antakaa henkinen tukenne, se antaa voimaa ja itseluottamusta. Siunausta minun tukijoilleni: toivon heille kaikille onnea, rakkautta ja maallistakin hyvää, aamen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu