Tiedän että on niitä jotka eivät halua miestä itselleen. Tiedän että on niitä jotka haluavat vain pelkkää seksiä. Tiedän että on niitä kakkosia joita on huiputettu. Mutta en tiedä niiden kakkosten kohtaloa jotka oikeasti rakastavat ja haluavat tämän ykkösen miehen itselleen. Haluan tietää miksi nämä kakkoset ovat valmiita uhraamaan oman elämänsä parhaat vuodet odottamiseen. Haluan tietää miksi minunkin kannattaa odottaa?
Miten jaksatte odottaa 2set
Odottava kakkonen
422200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Eipä kannata odotella ... :)
Minua "huiputettiin" eli aluksi kerrottiin olevansa eronnut ja sinkku.
Mutta silti rakastan ..
Mut mut .. ei kannata odottaa, mnitä sitä saa?
Yksinäisiä iltoja?
Jos saat pettäjä miehen itsellesi .. ainaisen pelon siitä koska hän sinua pettää :).
Mut hei, elämä on!!
hyvin harva haluaa itselleen varatun miehen ja hyvin harva varattu mies haluaa vaihtaa kakkossuhteeseen. Sitten kun nämä molemmat harvat halut vielä pitäisi toteutua samaan aikaan, niin huh huh.
Enkä sitäpaitsi tajua mitä sinkut odottavat? Hitsi. Siinä odotellessasi etsit jonkun sinkkumiehen itsellesi, edes sivusuhteeksi :).
Kakkosen ei kannata odottaa muuta kuin sen ajan että se mies/nainen johonka on retkahtanut - vaikka tämä onkin varattu - saa asiansa hoidettua. Siihen ei montaa viikkoa pitäisi mennä.
Minä en juuri odotellut, kun asiat olivat siinä pisteessä että tunnustettiin toisillemme olevamme rakastuneita, kaksi viikkoa ja mies asui omassa taloudessaan, ja aloitimme "oikean" suhteen. Olimme tunteneet toisemme kuukauden verran.
Kyllä sen tietää koska on kyse oikeasta rakkaudesta. Toki tiedän pariskuntia jossa kakkonen on odotellut 6 kk - 12 kk, että asiat ovat järjestyneet, minusta siihen ei olisi ollut.
Paras ratkaisu on kuitenkin mielestäni (jos toinen tai molemmat ovat varattuja), laittaa suhde jäihin ja palata asiaan kun molemmat ovat (tai se varattu) selvittäneet aikaisemmat suhteensa.
Silloin kun pettäjän suhde on siinä vaiheessa että kakkonenkin löytyy, mies/nainen joko hakee vain hetken helpotusta, iloa arkeen, tai todella löytää sen oikean ja on miettinyt eroansa jo valmiiksi. Jos se oikea löytyy, ei silloin anneta rakkaan ainakaan vuosia odotella!
kauanko tätä jaksaa. Olen toivottomasti rakastunut naimisissa olevaan mieheen, hän saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi ihmiseksi, hän osaa sanoa oikeat sanat oikeissa kohdissa ja osaa pitää hyvänä ja olla huomaavainen. Seksi on osa tätä suhdetta, mutta ei vallitseva, siksi ajattelenkin varmasti niin että hänelläkin on oikeita tunteita minua kohtaan. Suhteemme on nyt kestänyt 4 kuukautta ja tunnen miten tämä suhde syö minua sisältä kokoajan, päivä päivältä olen rikkinäisempi ja riippuvaisempi hänestä ja hänen yhteydenotoistaan. Haluaisin lähteä tästä, mutta minua vaivaa se mahdollisuus että hänen sanansa ja tunteensa ovat sittenkin totta, tunnen itseni nurkkaan ajetuksi vauhkoksi eläimeksi jolla ei ole pakoreittiä. Jaa, ja miksi sitten uhraan elämääni tähän? Sitä en tiedä, paskaa on tullut niskaan tähänkin asti ihan tarpeeksi, ehkä haluan elämäni olevan vaikea, satuttavaa ja monimutkaista, en kai sitten osaa valita elämälleni helppoa suuntaa, joka kai olisi yksinjääminen. Jokainen ihminen tekee omat ratkaisunsa ja valitsee omat suuntansa, minun valintani on tänään tämä, huomenna suunta voi olla joku muu, lopullisena tavoitteena kuitenkin löytää tästä elämästä pieni hiven onnellisuutta jonkun toisen ihmisen kanssa.
Todella säälittävä!!!
Minä jaksan odottaa! eli olen ollut yli 2 vuotta kakkosena ja jaksan odottaa edelleen koska olen nii n rakastunut tähän mieheen! olen yli nelikymppinen ja todellakin ensimmäisen kerran elämässäni näin rakastunut! ja minun ei tarvitse edes miettiä jaksanko odottaa vai en, koska muuta vaihtoehtoa ei ole! eli kaikki muut yritykset muiden kanssa ja suhteeni muihin miehiin, ei onnistu! ei onnistu mitenkään vaikka yrittänyt olen! eli olen yrittänyt "viritellä" muita juttuja vapaisiin miehiin mutta kaikki menee ns.kiville, en pysty muiden kanssa olemaan! en mitenkään koska rakastan vain ja ainoastaan tätä miestä. en tiedä olenko sitten säälittävä tai joku muu mutta minusta on alkanut tuntumaan siltä etten halua ketään muutakaan miestä jos en tätä rakasta miestä saa! sitten olen mielummin ilman ja yksin!! eli en voi tunteilleni mitään! meitä kakkosia on hyvä toisten tuomita jne...mutta mekin olemme kuitenkin vain ihmisiä ja tunteva,ajatteleva ihminen ei voi tunteilleen mitään!! ei ole olemassa nappia mistä vois kääntää tai painaa tunteensa off tilaan! luulen että jokainen joka on aidosti rakastunut tietää tasan tarkkaan mitä tarkoitan!
Siis en vieläkään tajua näitä juttuja missä kakkoset kehuu itseään, jos on ollu kauan yli 20 yhdessä niin ei kaikki ole joka päiva sitä juhlaa. No luuli tämä kakkonen et olsi saanu miehen itselleen ja mut miten kävi.... ei ottanu eroa vaimostaan ja nyt menee todeloa hvin
Ja tyytyväinen olen siihen, että lähdin. Olihan se mies rakas, mutta näin parempi - kummallekin. Eihän sitä koskaan voi tietää, mutta mulla on vinha aavistus, että jos olisin jäänyt ja vaikka jotain kunnollista olisi joskus tullut...niin onnettomampi olisin siinä suhteessa kuin nykyiseni kanssa.
rakastaa miestä, vaikka emme yhdessä asukaan. Näemme toisinaan. Silloin hän ja minä olemme me; ei muuta.
En pidä itseäni kakkosena. Elän omaa elämääni milloin ei päästä yhteen, mutta yhdessä ollessa me olemme ainoita toisillemme, enemmän kuin ykkösiä.
Yli kolme vuotta, ja asia pysyy hengissä. Miten jaksaa? Kun hänen syliinsä joskus pääsee, se kantaa pitkälle.
Viimeeksi sanoin ääneen,sanoin, että rakastan häntä. Ei se ole häpeä, päinvastoin. Ihana kun tuntee aidosti ja syvästi. Mitä elämä tuo tullessaan, sitä ei tiedä muuta kuin elämällä. En roiku hänessä väkisin, mutta lähden hänen kanssaan vaikka maailman ääriin. En halua muita, vain ja ainoastaan hänet. Ei minulla ole vaihtoehtoja.
häntä, mutta hän ei sinua, koska ei tule kokonaan luoksesi, ei ainakaan tarpeeksi ja joku toinen on se tärkeämpi. En suosittele jatkamaan. Ei pääty näet hyvin.
sen tiedät? Muka, pakko sanoa. Elä sinä omaa elämääsi, se varmaan onnistuu hyvin tuolla tietämyksellä. Voit pelata varmanpäälle, kun tiedät.
Minäkin tiedän, sellaista jota en tänne kerro,ja sillä perusteella voin pitää itseäni oman elämäni ja sydämeni asiantuntijana. Päättyy miten päättyy, vain eletyt hetket luetaan. Ei niitä, mitkä olisi voinut tai olisi pitänyt tulla.
Täysillä tai ei ollenkaan.
toista tekee myös tämän eteen kaikkensa. Tämä pettäjä mies ei rakasta muita kuin itseänsä ja sinä kuvittelet vain, että olet hälle tärkeäkin.
Olen liian monta kertaa nähnyt niin omassa kuin toistenkin kohdalla, että tällaiset ihmiset eivät kakkosta huoli kuitenkaan lopulta, vaikka näin antavat ymmärtää. He eivät ole kuitenkaan valmiita luopumaan nykyisestä kodistaan, koska siellä asiat eivät välttämättä ole siten kuin sinulle kerrotaan.
Tämä on useimmiten valitettava totuus ja olisi helpompi uskoa se aikaisemmin kuin myöhemmin, koska sinä se eniten kärsit, eikä pettäjä.
et kerro minulle mitään uutista, mutta et kyllä totuuttakaan.
En ole sinisilmäinen teinityttö, jolle puhutaan lämpimikseen, jotta pesää irtoaisi. Minä ja mies emme edes keskustele kotiasioista, kun pääsemme toistemme syliin, olemme vain me, hän ja minä. Aivan sama, miten maailma silloin makaa, sen tai ne hetket.
Koska tulevaisuudesta ei tiedä, ei voi luvata. En ole tarvinnut rakkaaltani mitään muuta kuin hänet itsensä. Silti rakkaus elää, kokoajan. Se on sydämessäni, se vie eteenpäin. Miksi en uskoisi siihen, mitä näen ja koen rakkaani kanssa? Enkö epäilemällä pelkästeen pilaisi nekin pienet hetket, joita saamme? Enkö todennäköisesti tappaisi koko tunnetta? Kumpaa itse mielummin tekisit silloin, kun aikaa on vähän, vaatisit vakuutteluja, selityksiä, laittaisit miehen selkäseinää vasten, vain kuuntelisitko häntä, hänen hengitystään, sydämenlyöntejä, lämmintä ihoa ihollasi. Nakuttaisitko asioista, jotka eivät nakuttamalla muutu, vai olisitko hiljaa rakkaudenkehässä? Entä kumpi on lähempänä rakkauden tunnetta, se että on tyytyväinen siihen mitä saa, vai se, että vaatii kokoajan enemmän?
Aika moni yhdessä eläväkin kuvittelee olevansa toiselle tärkeä. Ja jos ei usko meinaa riittää, pitää saada kihlat,kirkkohäät,ulospäin näyttävyyttä,jotain jolla todistaa itselleen näin olevan. Vakuuttelun tarve voi olla molemmin puolin, teemalla rakastanhan minä sinua tarpeeksi, rakastanhan.
Mikä tae tunteitten aitoudesta on se, että antaa toiselle maat ja taivaat? Tai onhan siinäkin takana tunne, mutta kuka sanoo sen olevan rakkautta? Joskus ylenpalttisen uurastuksen ja antamisen takana voi olla vaikka syyllisyydentunteita, paikataan ostettavalla ja annettavalla sitä mikä ei sydämestä lähde.
Tehdä kaikkensa.. minä ja rakkaani olemme tehneet kaikkemme suhteemme eteen. Se, mikä on missäkin tilanteessa kaikkensa, vaihtelee. Joskus ei voi kuin päältä katsoa, joskus voi raivata maat ja mannut, eikä sekään vielä ole kaikkensa.
Kaikkensa antamisella ja tekemisellä on myös se varjopuoli, että se saattaa joskus alkaa tuntua uhrautumiselta. Sitäkin ihminen tekee. Itse en ole kokenut tässä suhteessa joutuvani uhrautumaan millän tavalla. Rakastettuni ei siis ole velvollinen olemaan kiitollinen siitä mitä olen hänen hyväkseen tehnyt. Tai kääntäen, tiedän miehen tehneen paljonkin sen eteen, että joskus samme olla.Olisi todella ajattelematonta ja rumaa, rakkauden tappavaa väheksyä sitä. Vai onko sinun mielestäsi kenties joitain mittoja, mitkä ainakin pitää täyttää, ennen kuin on tehnyt kaikkensa? Onko suurieleisimmät ja näyttävimmät teot aina ne oikeimmat? Eikö mielestäsi esimerkiksi lämmin hymynhäivähdys,ilahtumisen merkit katseessa silloin kun näkee rakkaansa vaikka ihmisjoukossa, ole mitään? Pitäisikö sinun mielestäsi siinä tilanteessa julistaa suureen ääneen, että tuota ihmistä minä rakastan, vaikka kannankin tämän toisen ostoskassia? Minulle on riittänyt tunne,koska tiedän sen oikeaksi.
En voisi kieltää itseltäni enkä häneltä niitä hetkiä, jotka hänelle ja minulle suodaan olla yhdessä. Sanoin jo tuolla aiemmin, etten ole edes mikään kakkonen. Minä olen minä, ja minulla on oma tarinani rakastettuni kanssa. Toistan vielä sen, mikä löytyisi jos lukisi vähän huolellisemmin; kun pääsemme sylikkäin, olemme toisillemme ne ainoat,emme edes ensimmäisiä tai toisia.
Sanot liian monta kertaa nähneesi omalla kohdallasi ettei sellaiset tai tällaiset ihmiset sitä kakkosta huoli.Oletko sinä kenties itse joku sinisilmäinen hömelö, joka on ensin antanut ja sitten vasta alkanut ajatella, jäänyt ilman niitä rakkauden vakuutteluja, joista ylempänä mainitsin.
Ja koska huomisesta ei tiedä, tosiaankin on vain tämä hetki, pitää se ymmärtää käyttää parhaalla mahdollisella tavalla. Sitä se tarkoittaa, paljon siteerattu carpe diem, tartu hetkeen. Harva siihen oikesti edes kykenee.Puuttuu rohkeus.
samanlainen näppis kuin minulla, en vain osaa käyttää omaani yhtä hyvin kuin sinä.
Voin allekirjoittaa kaiken kirjoituksestasi,
Varmaan siihen että mies ei ole vain sinun on jokin todella painava syy,ajattelisin että miten kauniisti kuvaat suhdettanne,tuntuisi jotenkin elämän tuhlaamiselta kaikilta osapuolilta,myös sen miehen vaimon jos vain pieniä hetkiä sillointällöin,kun mahdollisuus voisi olla päivittäin jaetaan se elämä ja rakastetaan???Itse en jaksaisi kävellä mieheni silmien eteen ja sanoa rakastavani häntä jos sydämeni olisi muualla...en myöskään jaksaisi ajatella kuinka pahalta sen miehen vaimosta voisi tuntua,omatuntoni ei sallisi sellaista kovin pitkään.En moralisoi sinua.Rakkautta on myöskin jättää varattu mies,jotta hän kykenisi ratkaisemaan ongelmansa ja rauhassa tekemään päätöksensä.Mutta jos se teille molemmille sopii...no sopiikohan se sille vaimolle,häntä tässä hieman säälien ajattelen,voih hänen täytyy arvata suhteenne kaikki naiset vaistoavat sen...voi miten hänen elämänsä voi olla kamalaa epätietoisuutta ja peloittavaa.Ajatteletko sinä häntä koskaan,myötätunnolla siis?? En moralisoi edelleenkään :)Se ei ole minun asiani :) Mietin vain..
Kyllä, aivan.
Siihen, että tilanne on niin kuin on, on todella painavat syynsä. Ei välttämättä yksittäisiä tässä lueteltavia asioita, vaan kokonaisuuksien summa, jonka vuoksi tilanne on tämä.
Elämää ei ole tuhlattavaksi. Tämä osuu ja uppoaa, tästä ollaan keskusteltu monesti. Surulliseksi se tekee. Ainut miten tuosta pääsee, on ajatus, että nyt on nyt, sulkea silmänsä kaiken rajallisuudelta.
Kristallipallo olisi houkutteleva kapine,mutta en haluaisi edes tietää miten tämä tästä jatkuu. Tässä kohtaa voin vain vedota siihen mitä joskus olen itse epäillyt kaikista järjettömimmäksi syyksi tehdä tai olla tekemättä asioita: minä rakastan.
Ikuisuustakuita ei ole kenelläkään. Oma kuvitelmani on, että jään sydämessäni suremaan, käyn joskus hiljaisessa kalmistossa harsohattupäässä istumassa ja tuijottamassa kullattuja kirjaimia, joista muodostuu rakkaani nimi, korjaamassa kuihtuneet vaimon tuomat kukat omiin tuoreisiin, joka taas vuorostaan laittaa omansa.
Voi olla, että vaimo tietää, todennäköisesti. Ei hän ihan tyhmä enää ole, maailma on vähän jo opettanut häntäkin. Myötätuntoa en pahemmin tunne,hän vähän juonimalla pääsi tuohon tilanteeseen. Todennäköisesti hän on nyt saanut mitä halusikin, vaikka ei ymmärtänyt halutessaan ihan kaikkea mitä on itselleen vaatimassa. Harmittaa tietysti se, miten asiat menivät, mutta joskus kohtalon leikille ei voi mitään. Kun joutuu elämän koviin koskiin, ei auta vaikka kuinka rimpuilisi, vaan on kaikista pienin paha tarttua johonkin joka kelluu, vie eteenpäin, eikä upota kerralla, jos haluaa jotenkin selvitä hengissä. Tilanteena se mitä tapahtui, se mikä käänsi kuvion erilaiseksi mitä tuon miehen kanssa suunniteltiin, oli sellainen, että hetken toivoi hyökyaallon ylettyvän itsensä ja elämänsä ylle. Mutta.. silloin ei olisi enää valoa, eikä tilaisuutta parempaan.
Sopisikohan vaimolle.. tiedä häntä. En usko että hänelle sopisi jakaa miestä, mutta ehkä joku kunniallisuuteen viittaava keino päästä tilanteesta olisi ehkä tervetullut. Mikä se sitten olisikaan. On vaan hänkin ajatunut tilanteeseen, jossa ei oikein muuta voi kuin mennä eteenpäin niine eväine mitä on.
Olen joskus yrittänyt järjellä ajatella tätä, ja ratkaista, mutta sitä ei ole ollut riittävästi käytössä. Olen antanut itselleni luvan tähän,minäkään en ole täydellinen. Todennäköisesti kärsisimme kukin tahoillamme, jos väistäisin lopullisesti. Jotenkin kestämätön ajatus sekin. Paremmin kestän vähän kuin ei lainkaan. Riittää, kun näen palan tähtitaivasta,silloin silmäni kiinnittyy siihen kirkkaimpaan ja suurinpaan, ja tämän on myös rakkaani sanonut.
Ja jos jollekin nousee halu kysyä, miksen ota jotain vapaata miestä, ala rakastamaan häntä, elämään eteenpäin. Olen yrittänyt, mutta mikään ei ole kelvannut. Sydämeni on vallattu. Ei sinne sovi kukaan muu. Hyvin epäreilua olisi tehdä jotain järjenriemuvoittokompromissia, ja yrittää jonkun toisen kanssa. Se päätyisi siihen, että olisin vain vaatimassa näyttöjä toiselta, rakastanhan minä sinua tarpeeksi, rakastanhan. Olethan tyytyväinen siihen sydämenkappaleeseen, jonka voin sinulle antaa, vaikka suurin osa onkin muualla.
Elää tässä ja nyt täysillä,no niinhän se ei nyt olekkaan,vai kuinka!? Kukaan teistä ei elä täysillä jos olenkaan,kun olette toistenne varjoina,eikö niin!? Mikään tapahtuma ei sinänsä ole se este,luultavammin uskalluksen puute,ymmärrä minut oikein :)Hallitsetko sinä elämääsi vai hallitseeko tämä mies vai onko elämäsi hallitsijana tämä vaimoihminen...hallita-sanaa käytän nyt tietoisesti,koska kun oikein mietit niinhän se on,kun ette kerran aikeissanne etene,rakkaudessanne,kaipuussanne toisiinne saa tehdä miten haluatte.Eikö silloin olekkin niin ettei hallitsekkaan omaa elämää,joku ulkopuolinen säätää miten rakastavaisten tulee nyt olla ja elää.Sinä jaksat odottaa...niin,koska se on helpointa!! Suuret rakkaudet vaativat suurta rohkeutta mielestäni.Onko niin ettei jollakin ehkä ole sitä... :)vaihtoehtoja ja valintoja on ihmisen elämä täynnä,vain helpoin on olla ja tyytyä odottamaan että joku muu tekisi ratkaisun puolesta :)mietitään syvällisesti ,harmittelen elämääsi kun koen sen noin hukkaantuvan jotenkin... :)siis teidän molempien,sen rakkaudenkin :)
Jaksanut; suorastaan liikutuin aidosti (mitä tällä palstalla ei usein pääse tapahtumaan) lukiessani tekstiäsi. Kiitos, sinä puit minunkin ajatukseni sanoiksi. Voi hyvin ja jaksetaan edelleen...
Kiitos hyvistä ja rehellisistä mielipiteistäsi. Ajattelen hyvin paljon samalla tavoin. Itse olen jaksanut jo yli neljä vuotta ja elämä on tavattoman IHANAA!!
tai vastaavia. Joku vois kuvitella maalailusi korkealentoisekdi, mutta se on silkkaa naiviutta. Elät rakastumisen ja kielletynhedelmän huumassa.
Siinä symbioosissa missä äiti ja vastasyntynyt ovat, ai se on niin ihanaa, lämmintä. HERÄÄ PAHVI !
että samalla kun pitää tällaista suhdetta, ei anna puolisolleen mahdollisuutta samaan vaan pitää häntä "varalla" kotona. Sanot ettei ole uskallusta tarttua tämän ainutlaatuisen elämän hetkeen. Miksi sinulla ei ole uskallusta alkaa elää rakkaasi kanssa ? Elämässä tarvitaan uskallusta kantaa vastuu, vastuu myös toisista. Meillä kaikillahan on ainutkertainen elämä ei vain sinulla. Poljetko nyt toisten ainutkertaista elämää. Se ei ole rohkeutta.
Tosiaan, kumpikaan ei elä täysillä,siitä kolmannesta osapuolesta en tiedä, onko hän elävinään,vai miten kokee. Rakkaani osalta luotan siihen, mitä hän sanoo,elikä että joutuu tilanteen pakosta jarruttelemaan eikä voi elää mottonsa mukaan, niinkuin vuosia tätä ennen.
Joskus kun katson häntä kysyvästi silmiin, hän vastaa, että noh, meneehän tämä näinkin, elämä. Kumpikin meistä tietää, että jokainen kerta voi olla viimeinen. Ei pelkästeen siksi,että mies joutuisi jotenkin vielä enemmän vankilaan omaan elämäänsä, eikä enää ikinä ikinä pääsisi hetkeksi vapauteen, vaan ihan konkreettisestikin. Ihan mahdollista, ettei enää joku aamu jaksa nousta, voi olla, ettei enää ole sielua,jonka palo ajaisi eteenpäin.
Tuska lievittyy tapaamisillamme, mutta toisaalta lisää sitä. Kuten niin monella muullakin työnteko on lääke, jota voi hyväksytysti nauttia vaikka kuinka pitkän kaavan mukaan. Aina on jotain hankkimista, jolla lohduttaa itseään tai vaimoaan, ja hankkiakseen jotain on painettava töitä entistä enemmän. Ja siten voi jättää asiat miettimättä, pohtimatta. Joskus rakkaani sanoi,että kun tekee töitä itsensä näännöksiin, on viimeiseltään ihan sama minkä viereen kaatuu nukkumaan. Lohtu sekin, itselleni.
Se, etten voi tässä selvittää kovin paljoa tarkemmin, on sinänsä harmi, ymmärtäisitte hieman paremmin missä eletään nyt, ja miksi, mutta voin vakuttaa, keskinäisen rohkeuden puutteesta ei ole kyse. Maineesta varmaan enemmänkin kyse,mies tekee mitä miehen pitää tehdä, ajoi itsensä millaiseen suohon tahansa. Kulisseja ei jätetä, ne pidetään pystyssä niin kauan kuin mahdollista. Tiedän edesauttavani kulissien pitelyä, mutta todennäköisesti ne pidettäisiin yllä joka tapauksessa, olin minä tässä osuudellani mukana tahi en.
Omalla kohdalla tuskin siinäkään rohkeudenpuutteesta on kyse. Ei siihen suuntaan, etten rohkenisi tuota miestä julkipuolisokseni ottaa, tai siihen, että jättäisin hänet kokonaan. En tiedä miten rohkea veto olisi kieltää itseltään sellaista, mitä pitää yhdestä parhainpana asiana elämässään. Minusta se tuntuu pikemminkin älyttömyytenä, jonka voisi tehdä, jos rakastaisi suurieleistä draamaa, jolla kuvittelee olevan järisyttäviä vaikutuksia. Todennäköisesti mies hetkenaikaa olisi hieman hiljaisempi, tekisi hieman ankarammin töitä, mutta ei uskoisi, että pysyisin poissa hänen sylistään. En nimittäin usko sitä itsekään: repeäisin jos yrittäisin sitä. Nyt lohduttaa tieto siitä että syli on avoinna.
Suuret rakkaudet vaativat suuria tekoja, mutta malttamattomat saattavat kaataa sen. Katsellaan nyt. Aika on mestari, jonka taitoa ei kukaan opi edes jäljittelemään. Se muokkaa hetki hetkeltä,ja harvoin näkee etukäteen minkälaiseksi ja mihin.Vasta jälkeenpäin voi tarkastella tulosta, jonka muovaamiseen on voinut mennä koko elämä.
Ja jos.. ne viimeiset kellot kumahtelevat jommalle kummalle, se on sitten siinä. Sitä ennen pitäisi elää parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi jaksan.
lukenut herttasarjoja? Olet väärässä. Naiviutta tahi ei,totta ja vähän liiankin rehellistä tekstiä. Tällaisessa tilanteessa itse rakastumiseen rakastuminen ei kantaisi,sitä pitäisi puhaltaa henkiin ties minkälaisin tempuin. Tämä vaan on, ihan itsessään, kun olen asian hyväksynyt. En ole vallan onneton vaikken eläkään rakkaani kanssa, mutta varsin onnellinen pienimmistäkin hetkistä hänen kanssaan. Jos tämä ei ole jollekin rakkautta vaan jotain kielletyn hedelmän huumaa, niin okei, ei se muuta sitä miten minä koen asian.
mutta nähnyt paljon ja mikäli haluat valheessa elää, niin siitä vaan.
Tietenkään sinun tunteesi miestä kohtaan ei ole valhetta, mutta yleensä näiden pettäjien käytös, puheet ym. ovat teille kakkosille juuri sitä valhetta. Pettäjät ovat todella hyviä peittämään ne oikeat tunteensa. Eiväthän he muutoin voisi tuollaista tehdäkään.
Liian monesti on kuultu pettäjän sanovan, kun käry kävi tai kun pettäjä on jättänyt kakkosen, että onneksi se loppui ja se ei merkinnytkään mitään ym. Tämä on tosi, koska heillä usein on jo se toinen kierrossa, jos ei rakas vaimo saa nalkkiin.
Sanot, että olette molemmat tehneet kaikkenne - tuskin. Silloin, jos sen tämä partnerisi olisi tehnyt, niin ette olisi tuollalailla ja valehtelisi toisille ja itsellenne.
Se teidän yhdessäolonne on nimenomaan sitä suurta valetta, kunnes tämä mies on vapaa eli tehnyt liitostansa lopun ja vasta sitten jatkaa kanssasi. Sitä hän ei nähtävästi koskaan tule tekemään, kun et ole hänelle tarpeeksi tärkeä ja rakas, väität mitä tahdot.
Sinulle tunteet merkitsee, mutta useimmille näistä pettäjämiehistä ei merkitse, vaan se, että olet heidän käytettävissään.
Nauti siitä niin kauan kuin sitä kestää. Muista, että itsehän olet kaiken aiheuttanut, joten turha tulla jälkeenpäin tälle palstalle itkemään, että sinut hylättiin.
toisten pettäminen ja kusetus. Se on selkärangattomuutta ja asioiden todella huonoa selvittämistä
ehkä tietää. Et tiedä siitä mitä tuskaa hän voi kokea juuri sinun ja tämän miehen toimien vuoksi. Miksi tuhlaatte elämäänne ja ette ratkaise sitä, vaan jatkatte toistenne kidutusta ja varsinkin tämän vaimon. Hän on se, joka teistä eniten kärsii.
Päästäkää tämä vaimo jo selville asiasta ja antakaa hänen itse valita mitä elämältään haluaa. Mikäli jatkatte kuten ennen, olette todella törkeitä omaan napaan tuijottajia ja toisten hyväksykäyttäjiä.
Tuollainen käytös ei ole ylevää eikä suotavaa minkäänlaisessa tilanteessa, vaikka sitä perusteleekin rakkaudella. Rakkaus itseesi nähtävästi on suurempi kuin tähän mieheen, koska et voi laittaa häntä valitsemaan
päätyisi tuohon tilanteeseen, olisi täällä itkemässä. Oman käsitykseni mukaan olen ymmärtänyt suhteen laadun: mitään takuita ei ole vaadittu eikä annettu. Kenen suhde on vakuutettu, millä?
Ette tosiaan voi väittää,että suhde ei pääty hyvin, jos se ei ole sellainen kuin teidän ajattelumallinne.
Minusta ei ole tulossa onnetonta palstallaitkijää, koska olen juuri tässä nimeomaisessa suhteessa järkytykset kokenut, itkut itkenyt, yrittänyt järjellä päästä irti siitä mikä on sydämessä.Ei onnistu, ei ole mitään syytä.
Minulle tämä sopii, vaikka teille ei sopisikaan. En virittele suhteita keneenkään muuhun, koska rakastan miestä, jonka kanssa olen suhteessa, vaikka hän on suhteessa myös jonkun toisen kanssa.
Olen täysin hyväksynyt sen, että tänään on näin:jatkamme, ilman tietoa,ilman lupauksia.
Tiedän vain tämän hetkisen tilanteen,ja kukapa teistäkään tulevaisuudesta osaa oikeat arviot antaa.
Jos nyt käykin niin, ettemme enää tavoita toisiamme, en sitä vielä tiedä. Uskoakseni luotan ja rakastan niin paljon,että aina seuraavana aamuna huomaan ajattelevani häntä hellyydellä, toiveikkaana. Jos sitten elämäni viimeisenä iltana tajuan, etten ole päässyt rakkainpani syliin kuin viimeeksi x:kuussa vuonna xxxx, niin mitä sitten? Harmittaa varmaan, mutta pointti onkin se, että en tiedä edes tuntia ennen loppuani käydä suremaan, koska loppu tulee yleensä etukäteen ilmoittelematta. Joten niin kauan on toivoa kun on elämää.
10vuoden kuluttua tilanne voi olla täysin erilainen, mutta minkälainen, kukapa teistä sen nyt kertoisi?
Jos kohtaloni on rakastaa tuo kymmenen vuotta tai vaikka loppuelämä, kun suurempaa ei kohdalle tule, niin rakastan ja jatkan näissä raameissa, jos muita raameja ei ole. Varmaan joskus 2017vuoden vaihteessa muistan nämä kirjoitelmat, ja jo näen miten tarina hänen ja minun kohdalla kulki.
Jos tekisin siten, että lopettaisin "valmiinaolon", ja sanoisin jollekin niistä muista miehistä, jotka vonkaavat, että juu, annapa vaan, minä otankin tällä kertaa, saisin kohta haukut siitä, miten epärehellinen olen, miten kylmästi voin suhtautua johonkuhun joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä rakastaa minua.Voisin pyytää kuun taivaalta, ja mies todennäköisesti kävisi sen hakemassa -niitäkin on, jotka ovat vuosia vähintään tykänneet minusta laimeista vastauksistani huolimatta - Enkö muka ole rehellisempi kun pidän kiinni siitä mikä omasta mielestäni on mahdollisimman vähän väärin. Enhän minä periaatteessa petä ketään, olen uskollinen aivan pyytämättä. Ilman näitä syvällisiä pohdintoja minulle on aivan sama millainen on rakastettuni elämä muuten. Hän saa tehdä ratkaisunsa omaan tahtiinsa. En usko, että hänellä on tarvetta ainakaan kokonaan minua lempata elämästään, jos ei ole kokonaan elää sitä kanssanikaan. En tiedä, tällaiset jossittelut eivät kuulu asioihin, joita kerromme toisillemme silloin kun aikaa on vähän.
Hän ja minä tiedämme suhteen taustat ja sisällön, hän ja minä päätämme sen jatkuvuudesta.
Toistaiseksi menemme näin, toistaiseksi tämä on kaikki mitä asian eteen on voitu tehdä.
Kerropa sinä kun osasit sanoa, ettemme ole kaikkeamme tehneet, mitä Sinun mielestäsi meidän olisi pitänyt tehdä? Älä sano, että selvittää asia, ja miehen jättää vaimonsa, se on turha klisee jonka voit syöttää jollekin toiselle.
Et varmaan ymmärtänyt kun aiemmin kirjoitin, että kaikkensa tekeminen on tapauskohtaista.On tilanteita, joissa kaikki mitä voi tehdä, on hyvin paljon, toisinaan ei ole tehtävissä paljon mitään. Et sinä liene määrittelijäksi onko tässä tehty mitään,riittävästi vai ei.
Ehkä PelleMijoona osaa teille tämän selittää, kun minä en:
"Paina hulees huulia vasten
Kosketa mua joka paikkaan
Katso syvälle silmiini
Tunnetko tän hetken kauneuden?
kertosäe:
Tahdon rakastella sinua (2x)
Tahdotko sinä minua?
Tunnetko sykkeen sydämeni?
Tunnetko värinän huulillani?
Avaa porttis puutarhaasi
Niin tulen kuin sade
kertosäe
Älä puhu huomisesta nyt
Hiljaisuus kauneinta musiikkii on
Kun me rakastelemme
Jumalatkin vaikenee
kertosäe (2x)"
sanot että rakkaus itseeni on suurempi mitä tuohon mieheen,kun en laita valitsemaan. Ehkä tässä tilanteessa suurempi rakkaus itseeni laittaisi hänet valitsemaan, eikä päinvastoin.
Jos vaimo tietää, hän ottaa kyllä yhteyttä, eikö vaan. Hän on jo kertaalleen saanut tahtonsa läpi elämää suuremmassa asiassa, miksi hänelle pitäisi antaa samantasoiset valttikortit käteen tässä vaiheessa uudelleen. Annetaanpa nyt ajan kulua ja tehdä tehtävänsä, se tekee sen kuitenkin; suuntaan tahi toiseen.
jatkaa samaa toisen seläntakana toisista välittämättä. Vaikka tämä vaimo ehkä tietää, niin hän ei välttämättä voi ottaa yhteyttä, olen tämän itsekin kokenut ja se ei johdu siitä, että hän ei haluaisi.
Olet aivan oikeassa, että joskus kyllä se asia ratkeaa, mutta voitko ottaa omalletunnollesi, jos tämä vaimo ei jaksakaan teidän selkäänpuukottamistanne ja vehkeilyänne.
Olette todella törkeitä sinä ja tämä mies. Olette kyllä ansainneet toisenne. Ilmoittakaa vain vaimolle niin pääsee tuollaisista p..... Hän sentään on ansainnut jotain parempaa, kuin teidän selkäänpuukottamisenne
mikä juulia romaani. Olisit voinut ton lyhyemminkin sanoa. Elikkä siis saat toisen jämät. Ja tyydyt siihen mitä saat ja se kantaa pitkälle..Voi kiesus. Jos joku on noin pienestä onskuna ja haluu uskotella itselleen jotain vuosisadan rakkaus-stooria tollasesta niin kyllä on onnetonta ja mies vähän kiksauttaa sua sillon kun hänen ja vaimon aikatauluihin sopii. Vähän ihokosketus hömppää jne. Kyllä on miehillä elämä helppoo nykyään,kun ei tarvi edes nähä vaivaa,kun tollasia on tarjolla!
näitä kommentteja tulee. Eivät muuta tilannetta miksikään.
mitä ajatella...kuolema korjaa kyllä ajallaan,jos tilanne esim. sairauden takia on konkreettinen tässä kolmiodraamassa olisi mielestäni sitäkin suurempi syy tehdä asiat selviksi.No niistä kulissien pystyssä pitämisistä,kaksoiselämä on minusta pahempi .Avainasemassa tässä on juuri tuo teidän "yhteinen "mies.Mies tietää mitä miehen tulee tehdä,on totta,ennevanhaan miehen selkäranka oli se rehellisyys ja myös miehen mitta ja naisenkin.Olipa tilanteenne mikä hyvänsä,toivon että rehellisyys maan perii ja kaikki osapuolet saavat sen mitä ansaitsevatkin :)vapauden,rakkauden,totuuden,jälleenrakentamisen alkamisen jne.Itse olen ollut molempia sekä petetty vaimo että se toinen eli kakkonen.Vaimona hain itse eroa miehen pitkään kestäneen suhteen tullessa ilmi.Kakkonen olin tietämättäni kunnes se minulle kerrottiin,silloin ratkaisun teki mies,koska minä olin valmis itse lähtemään pois,koska halusin suhteen kestävän päivän valon.Tässä suhteessa olen edelleen,mutta rehellisesti.Tulevaisuutta en tiedä mutta tiedän sen että kun itse vain voin vastata ja olla vastuussa tekemisistäni.Siksi kestän myös tulevat karikot ja mahdolliset uudet pettymykset.En petä ja toivon ettei hänkään ja olen myös hänelle esittänyt toiveeen että jos se "parempi" kuitenkin jommalle kummalle löytyy kaikesta huolimatta vaikka nyt ihanaa onkin,niin ei salasuhdetta vaan rehellisesti poikki että voi surra surunsa ja mennä eteenpäin elämässä.Moraalisaarnaamaan en ala,ei ole minun asiani tuomita ketään valinnoistaan.Olisi kuitenkin suotavaa että ihmissuhteissa voisi olla rehellinen ja sen kautta onnellinen...reilu,rehellinen,uskollinen,turvallinen...niin maailma on niin kalsea ja me ihmiset naiiveja :)
viaton. Niinkö?
Kiitos tästäkin kommentista, näkee, että on petettyjen ja jätettyjen palstalla. Koskaan vikaa ei ole siinä vaimossa. Viattomuuden takaa papinaamen ja yhteinen osoite. Pikkuvaimo parat ei mitenkään omalla käytöksellään ole osaltaan ajanut asioita siihen pisteeseen missä mennään. Joku oikein mainitsi, että sitten kun itkettää, niin minä saan syyttää siitä vain ja ainoastaan itseäni. Vaimolla ei ole osuutta siihen, millaista on miehen elämä, mutta miehellä on, ja etenkin minulla. Vaimo on aivan viaton, jo senkin perusteella, ettei hänen osuudestaan ole kerrottu mitään.
Täällä ei ole lieventäviä asianhaaroja.
Vaimot on viattomia, ne keitä petetään, voivat käyttäytyä itse miten vaan, voivat provosoida, olla paskamoisia, ihan mitä vaan. Kaikki kumoutuu sillä, että miehen pinna ei jaksakaan täyspäiväisesti katsella vaimonsa käyttäytymistä. Vaimo on syytön viaton pulmunen, joka silmät sinisenä odottelee kotona. On suloinen ja herttainen, ja jota kusipäämies pettää. Haloo!!
kolme vuotta, ette puhu hänen perheestään, perhe ja siellä olevat vaimo ja lapset ovat osa miehen elämää ja historiaa. mies ehkä haluaakin, että heistä ei puhuta, he ovat se arvokas osa elämää, jota ei likasteta sinunlaisesi ihmisen kanssa puhuttaessa. kolme vuotta on niin pitkä aika, että jotain olisi liikahtanut, jos olisi liikahtaakseen. olet luultavamin tavallinen pano , jolla on ruusunpunaiset lasit päässä.
suhteesi saa surullisen lopun, toivottavasti houkka et aiheuta surua viattomille eli hänen perheelleen, jotka ovat ykkösasia tällaiseen salasunteeseen verrattuna.
todellakin teidän touhuunne syytön.
Se asia, miten vaimo käyttäytyy kotona miestään kohtaan ei kuulu sinulle, ei ennen kuin mies on ottanut eron ja on vapaa tulla luoksesi. Siinä vaiheessa, jos asiasta on puhuttu ja yritetty muutosta tuloksetta, niin tämän miehen olisi syytä erota, eikä aloittaa uutta yritystä jonkun tuonlaisen vampin kanssa.
Kukaan, oli hän minkälainen ihminen tahansa ei ole ansainnut tulla petetyksi. Sinä olet se ilkimys, joka käyttää tätä tilannetta hyväkseen ja vamppaa toisen miehen, kun liitossa on vähän vaikeuksia.
Useimmiten on kotona tilanne hyvä ja siltikin petetään. Sinulle ehkä vain kerrotaan aivan jotain muuta, kuin mitä todellinen tilanne on, koska sinut halutaan vain sängynlämmittäjäksi. Olet silloinkin valmis heti pettämään tuollaisen ihmisen kanssa.
Ja kusipäistä kun puhutaan, niin tuntuu siltä että sinä se suurin olet, koska ukkomiehiä vamppaat, joten ei sinulla moraali pahemmin kuki
Vaimo ja perhe on niin lyhyttä historiaa, että mies ja minä menemme siinä ohi. Osa elämää, se toki pitää paikkansa, mutta se miten siitä tuli osa, jää teiltä tietämättä.
Me emme ennätä puhumaan huomisesta emmekä eilisestä silloin kun tapaamme. Emme jossittele emmekä sitkuttele, asiat ei sillä muutu miksikään. Vain eteenpäin elämällä näkee mitä käy.
Ottakaa nyt ihmiset edelleen huomioon, että teette tuomioitanne puutteellisin tiedoin; edelleenkin teille jää arvoitukseksi miksi näin on, mitä tapahtui. Luottakaa kun sanon, ettette pysty edes kuvittelemaan miten tähän on tultu. Perinteisestä avioliiton sekaan joutumisesta ei ole kyse.
Olen sinun luullaksesi tavallinen pano, ja siinä luulossa saat olla, perusteita toisenlaiselle näkemykselle ja ennen kaikkea kokemukselle sinulla ei ole, enkä minä tähän käy latelemaan.
Tiesin siinä vaiheessa, kun aloin tämän tarinan kirjoittamisen tänne, ettei sitä voi toiset ymmärtää, mutta sehän ei ollut edes tarkoitus. Tarkoitus oli valottaa, miten sitä jaksaa vaan rakastaa, olosuhteista huolimatta.
Eikö muuten tuo, että aikaa on jo kulunut, puhu vähän sen puolesta, etten ole vain tavallinen pano, joka olisi korvattavissa jollain muulla, edes sillä kultaiselle jalustalle nostetulla petetyllä vaimoparalla, jonka selkään iskemme puukkoa, ja jonka elämää tuhlaamme?
Vaimo muuten löi oman puukkonsa miehen selkään, samalla osui minuunkin.
Tässä tarinassa vaimo ei ole sen vähempää syyllinen tapahtumiin mitä minä tai mies. Vaimo on omalla toiminnallaan ajanut asiaa tähän mitä se nyt on, yhtä paljon kuin minä, mies, triangelin kaikki osapuolet. Jokainen siinä tuhlaa jotain ainutkertaista, ainutlaatuista.
Eikö sinulle sano mitään sekään, että asiaa on yritetty ratkaista, mutta aina ollaan päädytty samaan: jatketaan. Ei näin vähällä toimiva suhde kestäisi, jos sen ei olisi tarkoitus kestää. Joku varmaan keksii että ollaan läheisriippuvaisia. Voi olla, vaikka läheisyyttäkään ei aina ole kuin nimeksi.
Ihan tosissaan, ette te käsitä, vaikka kuinka yrittäisitte järkeillä omien kokemustenne perustella. Järkeily kannatta joskus lopettaa, ja antaa mennä vaan. Ainut mistä olen kanssanne keskustellessa vakuuttunut, on se, että joku teistä pelkää suhteeni olevan suhde omaan miehensä. Muutoin on silkkaa hurskastelua päätyä nyt siihen, että minussa kulminoituu koko maailman pahuus, olen kaikkien aviorikkojien äiti. Ei se niin mene. Aivan joka puolella tälläkin hetkellä joku himoitsee toisen puolisoa, painaa menemään niin että kaikki muu sumenee päästä, ja te yritätte tuomita yhtä.
---
Ja ihan näin pienenä naurun aiheena, ei siinä menossa mitä elämä on kyydittänyt, kestä vaaleanpunaiset lasit päässä. Joskus lapsena oli oranssit, sellaiset värilasit kun oli yhtenä kesänä hetken muodissa.
Mutta aika tyhmältä vaikutat, kun harppoen jaksaa sinun sepustuksesi lukea. Että aikuinen nainen kirjoittelee laulun sanoja kommentein "kertosäex2",koska et halua arvioivia kommenteja kirjoituksiisi, mitä hittoa kirjoittelet pitkiä saarnoja suhteesi oikeudellisuudesta. Mies on varattu, eikä se siitä miksikään muutu. Houkka mikä houkka.
pakko lukea mun pitkiä sepustuksia, ei edes harppoen. Harpo kaikki missä nimimerkkinä on jaksanut. Edelleenkin.
olisin minäkin halunnut kirjoittaa,en vain osannut.Näin minäkin tunnen ja tästä tunteesta ja suhteesta en halua luopua,koska meillä on vain yksi elämä.
rehellisyyttä...samoin uskollisuus.
saako niitä yksikään kakkonen.Kakkossuhteista vain reilu kymmenen prosenttia kestää ,kun alkaa oikea arki.Näin sanoo tilastot.
Meillä liittoa 18 vuotta ,nyt miehellä suhde ,jonka jo lopetti.Mies yrittää tosissaan korjata tätä avioliittoamme ,sanoo että on aina rakastanut vain minua.
Kakkonen vainoaa sanoo ,että miehellä suhde koska ei saanut kotona.Mieheni sanoo ,kotona parempaa seksiä ja ehdottomasti usein.
Kakkonen sanoi,että minun pitäisi pitää itsestäni parempaa huolta ,kehtaa itse pitää napapaitaa ,kehuskeli.No kävin katsomassa,ehkä kannattaisi kakkosten harrastaa tervettä itseritiikkiä ,eikä ole kakkonenkaan arvostellut ulkonäköäni sen jälkeen ,kun näki minut.
En ymmärrä mikä saa naiset ,kakkoset uskomaan valheet ,jos niitä edes sanotaan.Omaa kuvitelmaanne te elätte.
Minulla on ystävä ,joka on ollut kakkonen yli kymmenen vuotta.Kaunis ,fiksu nainen ,joka edelleen kuvittelee ,että jonain päivänä hänen? rakkaansa jättää vaimonsa...
Kuulehan. Ole tyytyväinen jos ja kun olet saanut miehesi "takaisin". Laitoitko selän seinää vasten, vai miten?
Oletko yhtään miettinyt, miksi miehesi ylipäätään haki toisen suhteen? Joku teillä oli vinossa. Ei se välttämättä ole vain ja ainoastaan seksinpuutetta, joskus se voisi olla jopa sen ylitarjontaa.
Kyse saattaa olla vielä asioitten mutkistamiseksi jopa jostain ihan muusta,mitä ei välttämättä osaa edes tunnistaa itsessään eikä elämässään.
Yksioikoista ajatella ja luulla, että avio-onni perustuu siihen kuinka paljon saa seksiä mitenkin hyvännäköiseltä puolisolta. Kyllä siihen tarvitaan hyvin paljon muutakin. Ehkä sitä ei ollut teillä tarjolla. Onko sitä nyt, että kestätte tulevaisuuden.
mitäs ne tilastot sanoo avioliittojen kestämisestä? 2005 Suomessa solmittiin 29 283 avioliittoa ja avioeroon päättyi 13 383 liittoa. Ei tuostakaan kovin kummonen prosentti tule.