Soittaminen

Närkästynkö ihan turhaan, kun mies ei soittele kovin usein? Mese on kyllä ahkerassa käytössä mutta olis mukava kuulla sen toisen äänikin. Enkä tahdo mesessä jutella mistään "syvällisistä" kun ei kuule toisen ääntä. Minä automaattisesti kun oletan, että soitellaan vuoronperään. Mutta ei, kerran olen tästä huomauttanut mutta ei vaikutusta kuin yhden soiton verran. En tahtoisi enkä aiokaan tästä ruveta sanomaan hänelle enää, se kuulostaisi huomion kinuamiselta mikä on huono asia. Miten teillä muilla, soitteletteko vuoronperään, kuinka usein? Pakostikin tässä alkaa epäilemään että mies on vähän vetäytymässä, mutta en halua tehkä hätäisiä johtopäätöksiä.. Surettaa vain :(
62626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hankkikaa webbikamerat niin voitte jutella mesessä ilmaiseksi ja nähdä toisenne samalla. Ei oo ainakaan rahasta kiinni, ku ei tuu puhelinlaskua. Ja oiskohan ongelmasi sitä laatua, että se selviäisi kysymällä mieheltäsi parhaiten.

Oppikaa keskustelmaan puolisonne kanssa, hyvät ihmiset!

Äänestä

Meillä on myös mese kaikkein ahkerimmassa käytössä tekstareitten lisäksi. Mies harvoin soittelee minullepäin, mutta tuntuu aina olevan ilahtunut kun minä soitan hänelle. En siis ole ottanut asiasta paineita.

Olennaisinta on, että yhteys on olemassa ja asiat tulee puhuttua (tai kirjoitettua).

Meillä kyllä kaikkein arimmat asiat tulee parhaiten käsiteltyä juuri kirjoittamalla, johtuen ehkä siitä, että mies on aika hiljainen, mutta pystyy prosessoimaan hienosti asioitaan kirjallisesti.

Minule käy sekä että.

Mitäs väliä sillä on, millä välineellä olette yhteydessä, kunhan olette ja saatte asianne sanottua ja tunteenne ilmaistua.

Kyllähän se kaveri tietysti rupeaa ottamaan etäisyyttä, jos häntä rupeat painostamaan puheluihin. Ole tyytyväinen siitä mitä sinulla on. Aina kaiken ei tarvitse mennä täysin niin kuin itse haluaa.

Äänestä

Puhumme sunnuntaisin eurolla vaikka koko päivän!
Muina päivinä minä soitan miehelle jos asiaa tulee. Muuten tekstareilla puolin ja toisin.

Äänestä

ainakin päivittäin mesetellään ja skypetellään luurien kera keskenämme !Hankkikaa tekin luurit niin voitte ilmaiseksi jutella vaikka kuinka kauan !

Äänestä

Mies soittaa lähes päivittäin kun laskun maksaa firma, joten en juurikaan itse soittele ollenkaan.
Viikonloppusin sitte aina nähään. Semmosta meillä päin. Mesee ei suostu hankimaan kun haluaa aina äänen kuulla ja onhan sekin ihan mukavaa.

Äänestä

Mua kans yhteen aikaan aattelutti naisystäväni laiskuus puheluihin,mut kaikki ei vaan oo sen sorttisia,et ne aivan soittelis.
Tekstareita vaihdellaan ja tavataan 1-2 kertaa viikossa. Tärkeimmät asiat puhutaan aina kasvotusten.Hän on soitellu mulle viimeks elokuussa ja mä sille lokakuussa,et tapansa kullakin. seurusteltu on reilu puolvuotta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lumier kirjoitti:

Närkästynkö ihan turhaan, kun mies ei soittele kovin usein? Mese on kyllä ahkerassa käytössä mutta olis mukava kuulla sen toisen äänikin. Enkä tahdo mesessä jutella mistään "syvällisistä" kun ei kuule toisen ääntä. Minä automaattisesti kun oletan, että soitellaan vuoronperään. Mutta ei, kerran olen tästä huomauttanut mutta ei vaikutusta kuin yhden soiton verran. En tahtoisi enkä aiokaan tästä ruveta sanomaan hänelle enää, se kuulostaisi huomion kinuamiselta mikä on huono asia. Miten teillä muilla, soitteletteko vuoronperään, kuinka usein? Pakostikin tässä alkaa epäilemään että mies on vähän vetäytymässä, mutta en halua tehkä hätäisiä johtopäätöksiä.. Surettaa vain :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu