Seurustelin parisen vuotta ihanan miehen kanssa, jolla oli hirviöäiti. Kaikkea todella ikävää p****a tapahtui näiden vuosien aikana...
Ero tuli, suureksi osaksi sen takia, että miestäni painostettiin eroamaan minusta. Olemme nyt pari-kolme kuukautta olleet erossa, asun uudessa asunnossa. Silti en voi olla vihaamatta tuota naista... minulla nousee "sappi kurkkuun", kämmenet hikoavat ja sydän alkaa hakata kun ajattelenkaan häntä. Haluaisin läimäistä häntä, vaikka olen kaikkea muuta kuin väkivaltainen.
Tänään kävin mieheni luona pistäytymässä, anoppi ja appi ovat viikonlopun kortteeraamassa siellä. Eivät onneksi olleet itse paikalla juuri sillä hetkellä. Minua alkoi toden teolla ärsyttämään kaikki, anoppi nimittäin siivoaa jne. siellä kuten ennen minunkin aikaani. Mieheni on tästä vain tyytyväinen.
Akka oli laittanu kaiken juuri samoin, kuin olivat ennen minua.
Tiedän, ei ole enää minun asiani. Tiedän sen vallan hyvin. Pidän asuntoa kuitenki edelleen omana reviirinäni, vaikka se sitä ei toki enää olekaan. Haluaisin jonkun "välinpitämättömyyspillerin", millä voisin kuitata sen lehtokurpan olemassa olon. Mistä niitä saa???
Onko kenelläkään mitään vinkkiä, miten tästä hemmetin vihasta pääsee yli? Miksi vieläkin vaivaan päätäni asialla?
En kaipaa mitään anoppirintaman hyökkäystä. Tiedän todella, että ajatukseni ovat sopimattomia ja häpeän niitä todella. Aiemmat anoppini ovat olleet ihania, ja olen yhden kanssa vielä tosi hyvä ystävä. Anteeksi anopit, mutta teissäkin on näitä idiootteja kuten meissä miniössäkin. Onneksi on myös ihania.

Vastaukset 7
Vanhimmat
vaihteeksi ,,provoilija!!!
oikeasti, en ole provoilija!
varmasti tuntuu provolta, mutta tuo on ihan totta. Vihaan sitä ihmistä ihan toden teolla... en haluaisi. Haluaisin neuvoja, miten tämän olon saa pois.
Jos provoilisin, en varmaan neuvoja pyytäsi...
t.aloittaja
itseäsi taas ja taas. tiedät kyllä . lukeehan näitä viestejä moni!!!!
Ja hei vielä yks asia. Onko sinulla oikein tosi ollut monta anoppia? Montako kertaa olen käynyt vihillä?
Aviomiehen äiti on vaimolle anoppi.
Aviovaimon äiti on aviomiehelle anoppi.
Lienetkö koskaan ollutkaan miniä?
Ainut apu on se, että yksinkertaisesti vain unohdat kaiken! Sekä ex-miehesi että hänen ällön äitinsä - molemmat.
Ja miksi enää mennä ex-miehen asuntoon lainkaan? Anna äidin ja pojan olla naimisissa keskenään. Vielä jos poikakin sallii äitinsä sisustavan asuntonsa, niin eiköhän tuo heidän "liittonsa" ole päivän selvä.
Lohdutat itseäsi tiedolla, että tuo poikaparka ei koskaan tule löytämään vaimoa itselleen. Kukaan fiksu nainen ei lähde tuollaiseen p***aan mukaan. Ole iloinen että olet eroon päässyt!
Jatkat vain elämääsi eteenpäin.
Seuraavan mieskokelaan kohdalla selvität hänen isä-äiti -suhteensa laadun perusteellisesti, ennen kuin muutat yhteen tai teet mitään muuta radikaalimpaa.
Vahingoista viisastuu.
olet, käsittelemätön viha aiheuttaa katkeruutta ja mikään ei ole niin kurja, kuin katkera ihminen.
Aika auttaa, jos ei mikään muu. Jotkut asiat on niin käsittämättömiä, että niitä ei pysty päähänsä järkeistämään. Sinun täytyy vaan ymmärtää, että heillä juttu toimii noin ja senhän jo tiedätkin, ettei sinun sitä hyväksyä tarvitse.
Kyllä se siitä helpottaa, kun asiaan hieman etäisyyttä saat.
Osta kaupasta oma "anoppi"-päiväkirja ja kirjoita siihen systemaattisesti KAIKKI ikävät kokemukset, tapahtumat, anopin TOP100 paskinta luonteenpiirrettä. Piirrä kuvia anopista, keksi vitsejä anopista, keksi kaikenlaisia hauskoja listoja, esim. TOP5 paikkaa minne anopin voisi toimittaa jne jne. Tällä tavalla saat purettua anoppi-vihasi ja käsittelemättömät asiat ja kismat pois itsestäsi ja EHKÄ jopa alat näkemään asiassa jotain tragi-koomista.
ps. ei sitten ehkä kannata näyttää päiväkirjaa sitten kenellekään. Jonain kauniina päivänä voit vaikka polttaa kirjan, kun siltä tuntuu..