Olemme avopuolisoni kanssa seurustelleet kolmisen vuotta, josta noin puolet asuttu saman katon alla. Nyt tuntuu siltä, että olemme yksinkertaisesti kyllästyneet toisiimme, saman naaman katsomiseen joka päivä. Tuntuu, ettei mieheni jaksa enää huomioida minua kuten ennen, eikä hän ole lainkaan kiinnostunut harrastuksestani. On turhauttavaa kertoa toiselle innoissaan mieleisen harrastuksen kulusta, kun toinen ei tuohon kommentoi eikä koskaan kysy mitään. Minä olen kyllä kiinnostunut hänen harrastuksestaan ja olen siinä paljon mukana. mies on koko ajan väsynyt ja ärtynyt, arki ei kiinnosta tippaakaan, koko ajan pitäisi tapahtua jotain. Ja kun ei tapahdu, hän saa minut tuntemaan että se on jollain tapaa minun syyni.
Me emme ole koskaan sitoneet toisiamme kotiin, vaan meillä on vapaasti saanut olla omia menoja kavereiden kanssa jne. ja vietämmekin aika paljon aikaa omien ystävienkin seurassa irti toisistamme, mutta myös yhdessä yhteisten ystäväpariskuntien kanssa.Nykyään tulee kateellisena katsottua ko. ystäväpariskuntien yhteiseloa. He vaikuttavat onnellisilta ja näyttävät välittämistään julkisesti. Meillä sitä ei tapahdu. en yritä sanoa että se on ongelma, vaan nyt kun suhde on muutenkin mennyt jo jonkin matkaa jarrut päällä eteenpäin, on tulllut pohdittua, voisiko elämäni olla myös tuollaista. Riitelemme usein aivan mitättömistä asioista, eikä mieheni osaa rauhoittua saman päivän aikana. Hän on todella agressiivinen eikä pysty sopimaan. Kun sitten mennään riita päällä nukkumaan sängyn eri laitoihin, minua alkaa hirveästi harmittaa enkä osaa sillä tavalla suuttua, vaan minulla tuo purkautuu itkuna. Yritän peittää sitä, koska mieheni suuttuu tuosta aivan järjettömästi. Yleensä hän huomaa että itken ja tilanne vain pahenee. Joskus riitelemme päiviä. Ja nuo riidat alkavat yleensä jostain "Etkö ole pessyt pyykkiä?" "Mikset tiskannut?" "Oletko varma että kana on kypsää?" Eli siis jotain aivan mielettömän typerää ovat nämä riidat. Usein mies sitten lähtee ovet paukkuen jonnekin ja huutaa ettei tule takaisin ja parempi että erotaan. Takaisin tullessaan sanoo, ettei ihan tarkoittanut mitä sanoi.
Sängyssäkin on viilennyt ihan huomattavasti, mikä minua meinaa ärsyttää. Olemme parikymppisiä, joten en ymmärrä, onko mieheni todella sitä mieltä, ettei enää tarvitse niin usein?En usko että pettämisestäkään on kyse.Minua haluttaisi kyllä joka päivä, miehelle riittää kai kerran pari viikossa. Sanon kai, koska tosiasiassa minä olen aina se aloitteentekijä, kun ilman tuota aloitetta ei tosiaan tapahdu mitään. Mieheni torjuu minut miltei joka ilta. Väsyttää.Aina miestä vain väsyttää. Kerran sanoi, että voitaisiin joskus päivälläkin, kun illalla rupeaa väsyttämään. Voitaisiin päivälläkin??Jos miestä haluttaa päivällä, niin jättäisi sitten päiväunet väliin ja näyttäisi, että nyt haluaisin. Vai pitäisikö minun jotenkin "tietää" tuo kellonaika, jolloin miehelle seksi kelpaisi, ja mennä sitten hellimään? Kyllä joskus ottaa niin päähän. Itsetunto ollut kovilla, kun ei enää miehelle kelpaa. Olen mielestäni hyvässä kunnossa ja ihan nättikin ja pidän huolta itsestäni. Miehelle en kai vain enää riitä.
Välillä miettii, miksi sitä vain tarpoo suossa joka ei näytä johtavan yhtään minnekään.
Mies odottaa minun pitävän talon asiat järjestyksessä siivouksesta laskujen maksuun. Olen hänelle jotenkin kuin varaäiti. Laskut maksamme kyllä puoliksi, mutta minun tehtäväni on kertoa hänelle, milloin laskut maksetaan jne.Jos jotain unohtuu, se on aina minun syyni.
Siivouksesta, tiskaamisesta ja pyykinpesusta hän aina huomauttaa, että "pitäisi...", muttei saa itse aikaiseksi. Sitten nekin jäävät minulle.
Mieheni sanoin: Väsyttää.
KIhloja ei ole, eikä ole noista puhuttu. Joskus tuntuu, että olen miehelleni jonkinlainen välttämätön käyttötavara, joka otetaan tarvittaessa mukaan näytille.
Onko jollain ollut samanlaista, ja kuinka siitä selvisitte? Ulkopuolisen apu olisi nyt tarpeen.
Me emme ole koskaan sitoneet toisiamme kotiin, vaan meillä on vapaasti saanut olla omia menoja kavereiden kanssa jne. ja vietämmekin aika paljon aikaa omien ystävienkin seurassa irti toisistamme, mutta myös yhdessä yhteisten ystäväpariskuntien kanssa.Nykyään tulee kateellisena katsottua ko. ystäväpariskuntien yhteiseloa. He vaikuttavat onnellisilta ja näyttävät välittämistään julkisesti. Meillä sitä ei tapahdu. en yritä sanoa että se on ongelma, vaan nyt kun suhde on muutenkin mennyt jo jonkin matkaa jarrut päällä eteenpäin, on tulllut pohdittua, voisiko elämäni olla myös tuollaista. Riitelemme usein aivan mitättömistä asioista, eikä mieheni osaa rauhoittua saman päivän aikana. Hän on todella agressiivinen eikä pysty sopimaan. Kun sitten mennään riita päällä nukkumaan sängyn eri laitoihin, minua alkaa hirveästi harmittaa enkä osaa sillä tavalla suuttua, vaan minulla tuo purkautuu itkuna. Yritän peittää sitä, koska mieheni suuttuu tuosta aivan järjettömästi. Yleensä hän huomaa että itken ja tilanne vain pahenee. Joskus riitelemme päiviä. Ja nuo riidat alkavat yleensä jostain "Etkö ole pessyt pyykkiä?" "Mikset tiskannut?" "Oletko varma että kana on kypsää?" Eli siis jotain aivan mielettömän typerää ovat nämä riidat. Usein mies sitten lähtee ovet paukkuen jonnekin ja huutaa ettei tule takaisin ja parempi että erotaan. Takaisin tullessaan sanoo, ettei ihan tarkoittanut mitä sanoi.
Sängyssäkin on viilennyt ihan huomattavasti, mikä minua meinaa ärsyttää. Olemme parikymppisiä, joten en ymmärrä, onko mieheni todella sitä mieltä, ettei enää tarvitse niin usein?En usko että pettämisestäkään on kyse.Minua haluttaisi kyllä joka päivä, miehelle riittää kai kerran pari viikossa. Sanon kai, koska tosiasiassa minä olen aina se aloitteentekijä, kun ilman tuota aloitetta ei tosiaan tapahdu mitään. Mieheni torjuu minut miltei joka ilta. Väsyttää.Aina miestä vain väsyttää. Kerran sanoi, että voitaisiin joskus päivälläkin, kun illalla rupeaa väsyttämään. Voitaisiin päivälläkin??Jos miestä haluttaa päivällä, niin jättäisi sitten päiväunet väliin ja näyttäisi, että nyt haluaisin. Vai pitäisikö minun jotenkin "tietää" tuo kellonaika, jolloin miehelle seksi kelpaisi, ja mennä sitten hellimään? Kyllä joskus ottaa niin päähän. Itsetunto ollut kovilla, kun ei enää miehelle kelpaa. Olen mielestäni hyvässä kunnossa ja ihan nättikin ja pidän huolta itsestäni. Miehelle en kai vain enää riitä.
Välillä miettii, miksi sitä vain tarpoo suossa joka ei näytä johtavan yhtään minnekään.
Mies odottaa minun pitävän talon asiat järjestyksessä siivouksesta laskujen maksuun. Olen hänelle jotenkin kuin varaäiti. Laskut maksamme kyllä puoliksi, mutta minun tehtäväni on kertoa hänelle, milloin laskut maksetaan jne.Jos jotain unohtuu, se on aina minun syyni.
Siivouksesta, tiskaamisesta ja pyykinpesusta hän aina huomauttaa, että "pitäisi...", muttei saa itse aikaiseksi. Sitten nekin jäävät minulle.
Mieheni sanoin: Väsyttää.
KIhloja ei ole, eikä ole noista puhuttu. Joskus tuntuu, että olen miehelleni jonkinlainen välttämätön käyttötavara, joka otetaan tarvittaessa mukaan näytille.
Onko jollain ollut samanlaista, ja kuinka siitä selvisitte? Ulkopuolisen apu olisi nyt tarpeen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olette parikymppisiä ja jo kolme vuotta seurustelleet. Teiltä on jäänyt nuoruus väliin. Ehkä jompikumpi, nyt mies, on oppinut miehelle tarpeelliset kiemurat liitossanne. Nyt hän on ehkä valmis menemään eteenpäin.
Tai ehkä mies tosiaan on väsynyt. Työ, harrastukset jne. väsyttävät.
Minusta olisi kamalaa, jos seurustelukummpanini olisi kaiken aikaa harrastamassa samoja asioita kuin minä ja vielä puhumassakin niistä
"Ja nuo riidat alkavat yleensä jostain "Etkö ole pessyt pyykkiä?" "Mikset tiskannut?" "Oletko varma että kana on kypsää?""
Eräs tuttu mies joskus kauan sitten sopi menoja kaveridensa tai hoitojensa kanssa, kotiin mennessään hän tyynesti järjesti riidan päästäskeen lähtemään "salaa".
Muutenkin tämän tuttavani kotielämä kuulosti kovin samanlaiselta kun teidänkin. Olinpa jopa ymmärtävinäni että seksiinkin päti sama kuvio kun teillä, vaan eipä se estänyt miestä hoidoilleen antamasta (ei sit vissiin jaksanut enää kotona niin paljon).
Mä en naisena haluu seksiä, ukko kun kerran väkisin teki sen, aattelin, etten enää ikinä ole asiassa mukana. Olen kyl sanonu sen, mutta hänestä asia on niin että, kun tapahtumista on vuosia, ja hän itse ei tietääksee oo tehny mitää ja kuulemä kun en muuten olisi antanu ja hänel teki mieli, niin väkisin makuu on hänestä pikku juttu.
Meillä laskut maksan minä, mies ei tajua, maksan ne siltä tililtä missä rahaa on. Minä teen työt, myös kotityöt, en harrasta mitään, eukä mieskään. Mies ei ennen voinut harrastaa mitään, koska asuimme maalla, nyt hän ei harrasta mitään, koska emme asu oikeassa paikassa, jne jne
Kotona mies ei tee mitään, ei siis MITÄÄN.
Tosin sen ymmärrän koska työ on kolloinkin hyvin raskasta ja tekee pitkiä päiviä, mutta hän ei tee edes dilloin mitään kun työ on normaali ajassa.
Olen mieheni äiti. En kumppani. Jossen olisi niinlyttyyn lyöty ja väkivallalla peloteltu lähtisin. Mutta kuoleman pelko saa minut elämään tätä puoli elämää, katkeroitumaan ja vie ennenaikaseen hautaan.
Mieheni puhuu usen minulle, että minun kaltaisen ihmisen pitäisi tappaa itsensä, sillä olen hyödytön.
Lähde sinä liitostasi ennenkuin asiat mutkistuu tai mene vaikka perhetyöntekijän juttusille, kerro miehelles että menet, älä toimi seläntakana, ettei tule siitä riitaa.
Me liitos 15 vuotta....
tehan olette vain avoliitossa joten poistuminen kuvioista on vain yksinkertaisesti omien tavaroiden keraamista ja poistuminen noin sairaista kuvioista.
(Kuka sita massiivista lipastoa mkanaan raahaisisi jokatapauksessa?)
jos taas yhdessaolonne on laillisesti vahvistettu, siinakaan tapauksessa sinun ei tarvitse olla toisen henkisesti pieksettavana.
kuvittelee, että hänen onnellistamisensa on sinun duunisi. Näinhän asia ei tietenkään voi olla, vaan jokainen ihminen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja elämästään. En usko, että voitte olla yhdessä onnellisia, jos toisella osapuolella on tuollainen käsitys elämästä. Olet vaan hänen sylkykuppina lopun elämäsi, jos tuossa suhteessa jatkat.
Sinulla on samnalainen tilanne kuin minulla elämässäni. Olen ollut melkein 8 vuotta kihlattuni kanssa, joka on minua melkein 10 vuotta vanhempi. Meillä on mennyt asiat juuri samallatavalla eli mies torjuu kaikki ajatukset yhteisistä harrastuksista/tekemisistä ja seksistä. Ei oo kuulema pettänyt, mutta.... Hän halusi muutama vuosi sitten oman hyllyn jääkaapista, en osaa tiskata, en laittaa ruokaa, oon lihava(paino indeksini on 23)ym. tällaista.
Nyt olen tavannut yhden ihanan miehen , jonka kanssa asiat matsaa hyvin, joten muutan pois, koska olen sanonut nykyiselleni niin ,omta kertaa asiasta, ja hän ei ole lotkauttanut korvaansa, koska hänen mielestään vaan uhittelen ja olen itsestäänselvyys, että vietämme loppuelämän yhdessä.
Sä oot nuori, joten älä tuhlaa aikaasi olemalla murheellinen. Alat liikkumaan kavereidesi kanssa, koska liikunta lisää iloa:) Itse olin niin tymppintynyt siihen, että ajattelen aina vain toisen ihmisen parasta. Nyt täytyy ajatella itseään ja sitä haluaako olla onnellinen. Alussa se kirpaisee, mutta kun mietit asiat valmiiksi niin se ei olekaan paha juttu. Mieti ovisitko mennä naimisiin tämän hetkisen miehesi kanssa? jos vastaus on "ei" niin mieti tarkkaan jatkoa. Jos toinen ei välitä susta ja antaa sun yksin hoitaa parisuhdetta niin lähde ennen kuin oon myöhäistä. Itselleni ei oo lapsia, joten erotessa kannan tavarat uuteen asuntoon, ja siellä saan olla rauhas, enkä oo kellekkän tilivelvollinen.