eli välähtääkö yläpäässä viiveellä, kun nainen luulee suhteen jo hiipuneen/hiipuvan, niin mies vasta siinä vaiheessa alkaa herätä ihastumaan /rakastumaan?
Syttyykö miehen aivot
hitaammin?
91084
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
usein näin on.
Miehen alapää toimii nopeasti ja yläpää (tunnepuoli) jää siinä kyllä pahasti jälkeen.
Mies kuvittelee olevansa nin hyvä tyyppi että kipinä riittää pitämään tulen yllä ilman puiden lisäämistä, ilman kohentamista.
Kun nainen tuntee ihollaan vilun ensi kosketuksen ja alkaa hakeutua sinne, missä on enemmän lämpöä, mies havahtuu hereille.
Toiseksi on niin, että mies vastaa haasteeseen. Kun hän on menettämässä naisen, hän herää.
on niin ärsyttävä ilmiö ja monta kertaa koettu.
Voisitteko miehet herätä vähän aiemmin..!kiitti.
Näin on kohdallani. Ainoa ratkaisu on kaikkiin suhteisiin puhuminen. Pitäisi jommankumman olla rohkea ja lähestyä toista ja kysyä.
Ensimmäinen kerta kyllä, kun kuulen tällaisen ajatuksen. Yleisemmin olen kuullut väitteen, että mies saa joskus liehitellä naista pitkäänkin, ennen kuin nainen lämpenee. Eipä sinänsä, miksei asia voisi noinkin joskus olla.
No, ehkä näin oikeastaan kävi minulle tässä. Nainen taisi ihastua nopeasti, itse jonkin verran kiinnostunut mutta vasta muutaman kuukauden päästä kolahti kunnolla. Olisin tosin saattanut kiinnostua jo aiemmin, jos toinen ei olisi ollut jo varattu.
Tällaisessa tilanteessa on vaikeaa nähdä mitään mielenkiintoista, joten todennäköisempää on, että miehen mielenkiinto kohdistuu muihin kohteisiin.
oooo!
luulin että vain minä tapaan sellaisia miehiä.
sama juttu
ensin pidetään yhteyttä vain lähttämällä pari viestiä viikossa (!) ja luulen jo että vastaa kohteliasuudesta, tukahdutan sitten tunteita miestä kohtaan, mikä ei ole mukavaa eikä helppoa
sitten mies yhtääkkiä heräää ja haluaa jotain esim 3 kk kuluttua...
mutta tunteita ei ole enää jäljellä....
luulen että miehet ehkä evät niin paljon tykkääkään sitten, pitävät kai varalla...beee
ei oo kivaa....
siis, luulen ei kannata kai sellaisiin satsata enegriaa..........tai????
Mies ei toki ole unohtanut naista. Jotkut pitää vaan tunteet taka-alalla, niin että ihastuminen ri heti pääse käytännössä esiin. Korvien välissä voi olla vilskettä paljonkin. Ei ole varma naisesta. Odottaa, että nainen varmasti on kiinni hänessä. Kun iskee paniikki, että nyt se nainen ei kauaa odota tai näyttää pettymyksensä mies huomaa ja tunteet tulee pintaan ja sitten ollaan niin tyytyväisiä. Yksi esimerkki.