Mieheni jatkuvasti uhkaa heittävänsä minut ulos. Nyt möimme asunnon ja muutimme pienempään. Nyt hän sanoo suuttuessaan, ettei ole minua missään vaiheessa halunnut tähän uuteen asuntoon.
Hänellä on koko syksyn ollut mania ja siihen on liittynyt erittäin runsasta alkoholin käyttöä. Hän on useita viikkoja jo ollut juomatta, mutta depressiota vain ei ole vielä tullut. Voiko hänellä on vieläkin mania päällä vaikka ei juokaan eikä ole fyysisesti levoton. Suustaan ja mieleltään on tarvittaessa vieläkin narsistinen. Hän ei ole muutoin narsku kuin vain maniassa.
Hän ei ilmeisesti käsitä sitä, että asunnosta on puolet minun. Hän on käyttäytynyt hyvin väkivaltaisesti maniassa.
Olen alkanut pohtimaan päivittäin avioeroa.
Hänellä on koko syksyn ollut mania ja siihen on liittynyt erittäin runsasta alkoholin käyttöä. Hän on useita viikkoja jo ollut juomatta, mutta depressiota vain ei ole vielä tullut. Voiko hänellä on vieläkin mania päällä vaikka ei juokaan eikä ole fyysisesti levoton. Suustaan ja mieleltään on tarvittaessa vieläkin narsistinen. Hän ei ole muutoin narsku kuin vain maniassa.
Hän ei ilmeisesti käsitä sitä, että asunnosta on puolet minun. Hän on käyttäytynyt hyvin väkivaltaisesti maniassa.
Olen alkanut pohtimaan päivittäin avioeroa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sanotaan että Rakkautta ne Hevosetkin potkii.Kyllä on tyhmiä ja tyhmiä kysymyksiä !Jos pitää väkivallasta niin älä ihmeessä ota eroa.Tavalliset ja hyvät miehet sinulle eivät sovi,koska he eivät kohtele sinua niin kuin miehesi.Se siitä
Oho ! Tulipahan "sontaa" tällä keskustelufoorumissa naamalle. Oletko sinä ammattisonnan nakkaajaa keskustelupalstalla?
Sinäkö se olet se henkilö joka määrittelet mikä on tyhmä kysymys ? Sattuiko sinuun itseesi pahasti?
Onko sinulla jokin ongelma josta et voi puhua tai kirjoittaa ? Suhtautumisesi toisen ihmisen asiaan on täysin tunteetonta ja kylmää ja vailla empaattisuutta. Tuon tyyppisten ihmisen pitäisi pysyä pois kirjoittelemasta vaikeissa elämän tilanteissa oleville henkilöille.
eroaisin. ilmeisesti lääkitys ei ole miehelläsi kohdallaan....mikäli ymmärrän oikein.
Sinun ei tarvitse tuollaista kestää, jos elämä on tuollaista kuin kirjoitit, eroa vaan jos siltä tuntuu. On mania tai ei.
Terapeuttikin sanoi minulle suoraan, että miten jaksan mieheni rankkoja mielen muutoksia kun olen vielä nuori ihminen.
Maniassa hän on narsistinen ja osaa syyllistää niin että uskon hänen uhkailuihin ja pelotteluihin ja alan sitten itsekin itsestäni ajattelemaan niin miten mieheni minua manipuloi.
Ero on aina yksi ratkaisu mutta ei takaa sinulle onnistunutta parisuhdetta. Elämää on elettävä ja pyrittävä vastaamaan sen haasteisiin.
Onko teillä mahdollisuuksia tulla joskus yhdessä toisistanne onnelliseksi?
Parisuhde vaatii sopimuksia käytännön tasolla ja sitoutumista niihin, jos tähän ei kykene niin minä en tiedä kuinka suhteen saa toimimaan.
Uskoakseni kehottaisin sinua keskustelemaan asiasta puolisosi kanssa ja sen jälkeen (sukkelasti) tehdä päätös, jahkailu on turhaa hieromista.
Kyllähän sinun on lähdettävä vaan purkamaan tilannettasi omasta näkökulmastasi.
Mietittävä ensiksi oletko tyytyväinen liittoosi.
Jos miehesi on sairas,oletko valmis uhraamaan elämäsi siihen kun ajattelet ettei tuo miehesikään vaikuta tyytyväiseltä?
Parisuhteessa on tärkeintä rakkaus,toisen kunnioittaminen,ja jos miehesi käyttäytyy sinua kohtaan törkeän epäkunnioittavasti on se väärin,oli hänellä mania päällä tai ei.
Elämässä on jokaiselle tietyt pelisäännöt,tietyt rajat jotta homma toimisi.
Uskon että miehesi on narsisitinen luonne,haluaa alistaa sinua ja tuntea itse vallan tunnetta,tämä mania tietenkin antaa oikeudet niiden toteuttamiseen.
Minä olisin niin itsekäs että seuraavan kerran kun mieheni sanoisi ettei alunperin halunnutkaan minua asuntoonsa kertoisin hänelle tosi asiat,haluatko että lähden,huomautan että asunnosta on puolet minun joten jos et ota sanojasi takaisin täytyy vain sopia käytännön järjestelyistä,minulle riitti nyt!
ei ole tarpeeksi vakava, ja sen verran tiedän minäkin että se ihminen ei ole sama sairauden ollessa päällä kuin silloin kun kaikki on ok. Siinä kääntyvät päälaelleen mielipiteet ja arvot, suusta päästetään sellaista teksitä että kovempihermoinenkin joutuu iseään pidättelemään ettei ota todesta kaikkea mitä suolletaan. Ei siinä voimiensa tunnossa hänen miehensä ajattele rationaalisesti ja hetkenpäästä hän onkin jo ajanut itsensä psykoosiin.
Ymmärrän kirjoittajalla olevan erittäin raskasta, varsinkin jos hän on yksin miehensä kanssa. Minä neuvoisin käymään terveyskeskuksessa (jos mies suostuu) ja kertomaan mikä on tilanne, siitä se lähtee purkautumaan.
Kuinka usein maaniset jaksot toistuvat, liittyykö vuoden aikaan yms seikkoihin, kehoittaisin myös teitä hakemaan ehdottomasti ammatti apua. Kun miehesi on todellakin maanisdepressiivinen hän on sairas eikä kykene kontrolloimaan käytöstään. En myöskään usko että hän luonteeltaan oikeasti ilkeä ja pahansisuinen hän on psykiatrisen avun tarpeessa. Hoida myös itseäsi ja hae apua ammattilaisilta, väkivaltaa ei tarvitse hyväksyä sairaaltakaan ihmiseltä. Pidä selkeät rajat joilla olette suhteessa älä hyväksy väkivaltaa sairasta "pompottelua", lääkkeet ovat hyvä apu.. Oletko varma syökö hän säännöllisesti lääkkeensä,? Monesti sairailla ihmisillä on käsitys etteivät he lääkkeitä tarvitse ja keksivät mitä ovelampia keinoja salatakseen sen etteivät syö säännöllisesti lääkkeitään. Toivotan sinulle tsemppiä ja päättäväistä otetta auta hänet hoitoon.!!!!!
Ellet ole psykologian ammattilainen, eika terve maalaisjarki pure tuohon mieheen, on aivan oma valintasi haluatko jatkaa toisen potkittavana ja henkisesti ruhjottavana.
Tuo mies trvitsee kipeasti pitkaaikaista henkista apua, riittavatko sinun voimavarsi siihen, on vain sinun itsesi tiedossa.
Et lainkaan tekisi vaarin jos antaisit miehen menna ja (tarkoittaa eroa) ja kumpikin jatkaisi elamaansa yksin, ilman toiseen kohdistuvaa kaunaa ja vihamielisyytta. Vaikka se olisi kivuliaskin teko, on asioita jotka taysin oikeuttavat siihen. Tama on yksi niista.
Jos arvostat niin lähde pois, mitä nopeammin sen parempi. Pitemmän päälle tuosta ei voi seurata kuin pelkkää pahaa.