Olen parikymppinen yksikseen elävä nainen. Aloin tässä pohtimaan kaverisuhteita, tai oikeastaan niiden menettämistä. Kaveripiirissä on nyt vuoden vaihteessa useampi muuttanut yhteen poikaystävänsä kanssa. Ei siinä mitään, hyvä juttu, että ovat löytäneet kunnollisen miehen:) Mutta se kummastuttaa, että samalla, kun mies jää pysyvästi kuvioihin, niin kaverit/ystävät unohdetaan melkein täysin. Yhteydenotot ovat yksipuolisia (ei-seurustelevat kaverit yleensä ehdottelevat tapaamisia/kahville menoa/yksille menoa).
Sitten kun tavataan, niin huomaa, kuinka ystävän elämä on alkanut pyöriä täysin miehen ympärillä. Kaikki uudet kaverit ovat miehen kavereita ja sukulaisia, joiden kanssa harrastetaan vaikka mitä uusia lajeja ja järjestetään illanviettoja. Aika usein muiden tuttavapariskuntien kesken, joihin sinkkukavereilla ei ole asiaa. Sitten kun vanhat kaverit ehdottavat jotain, niin ei millään päästä tulemaan (edes kahvikupposta juomaan), kun on sitä ja tätä tekemistä.
Aloinkin miettiä, että mitäs sitten, jos tuleekin ero? Palautuuko ystävyys ennalleen? Nyt kaikki on niin uutta ja ihanaa, mutta tuleeko ystävälle jossain vaiheessa sellainen tilanne, että hän huomaa kaikkien vanhojen kavereiden unohtuneen. Yhtäkkiä huomaa, että kaikki kaverit ovat miehen puolelta tuttuja, eikä ns. omia kavereita olekaan.
Onko tällaiset tilanteet muille sinkuille (äh, ärsyttävä sana, mutta kuitenkin :) )tuttuja? Tässä ei oikein tiedä, että mitä pitäis tehdä... Alkaa tuntua, että näinkö paljon pariutuneet kaverit arvostavat yhteistä kaveruutta...
Sitten kun tavataan, niin huomaa, kuinka ystävän elämä on alkanut pyöriä täysin miehen ympärillä. Kaikki uudet kaverit ovat miehen kavereita ja sukulaisia, joiden kanssa harrastetaan vaikka mitä uusia lajeja ja järjestetään illanviettoja. Aika usein muiden tuttavapariskuntien kesken, joihin sinkkukavereilla ei ole asiaa. Sitten kun vanhat kaverit ehdottavat jotain, niin ei millään päästä tulemaan (edes kahvikupposta juomaan), kun on sitä ja tätä tekemistä.
Aloinkin miettiä, että mitäs sitten, jos tuleekin ero? Palautuuko ystävyys ennalleen? Nyt kaikki on niin uutta ja ihanaa, mutta tuleeko ystävälle jossain vaiheessa sellainen tilanne, että hän huomaa kaikkien vanhojen kavereiden unohtuneen. Yhtäkkiä huomaa, että kaikki kaverit ovat miehen puolelta tuttuja, eikä ns. omia kavereita olekaan.
Onko tällaiset tilanteet muille sinkuille (äh, ärsyttävä sana, mutta kuitenkin :) )tuttuja? Tässä ei oikein tiedä, että mitä pitäis tehdä... Alkaa tuntua, että näinkö paljon pariutuneet kaverit arvostavat yhteistä kaveruutta...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Hei!
Samaa typerää käytöstä olen itsekin ihmetellyt. Kavereistani alkaa pian suurin osa olla jo niin "vakavassa" suhteessa, että sinkku kaverit jäävät ja elämä pyörii työssäkäynnin, miehen ja television sekä ruoanlaiton ympärillä. Suurin osa näistä kavereista myös paisuu kuin pullataikina.
No itse olen tullut joidenkin tyttökamujeni kohdalla siihen tulokseen, että eivät he mun hyviä kavereita ilmeisesti ole koskaan olleetkaan..ystävyys on ollut ilmeisesti vaan yksipuolisesti aitoa.
Lisäksi välillä huvittaa kuinka nämä seurustelevat kaverit perustelevat omaa saamattomuuttaan sillä, että sitä jo niin alkaa akkaantua kun löytää hyvän miehen... Tosi hauskaa. Mä en ainakaan aijo koskaan akkaantua enkä rouvaantua. Enkä laiskistua niin, että päivän kohokohta on se kun pääsen töistä kotiin ja katsomaan salkkareita.
Eli eläköön tommoiset ihmiset vaan omaa mielenkiintoista elämäänsä. Mua ei tosin kiinnosta pätkääkään mitä niille kuuluu :)
Olen nelikymppinen sinkku (ei osunut miestä ikinä kohdalle) ja voin omasta kokemuksestani kertoa sinulle, miten tilanne jatkuu.
Kun kaverisi löytää poika/tyttöystävän, sinut pannaan varastoon odottamaan; häihin ehkä pääset. Yhteydenottoja tulee vain, kun pariskunnalla on isompi riita ja eroa aletaan pohtia. Lasten saapuessa sinua muistetaan, kun tarvitaan lapsenvahtia - sinkkunahan sinä olet saatavilla vaikka 10 minuutin varoitusajalla.
Kun kaverisi aikoo tehdä tai on tehnyt syrjähypyn, sinua tarvitaan olkapääksi ja/tai alibiksi. Mahdollisen eroprosessin alkaessa olet jälleen haluttua seuraa, mutta et ehkä enää haluakaan saada puolituttua ex-kaveria sohvallesi itkeskelemään, eikä teinipuuhastelu baarissa välttämättä kiinnosta, vaikka kaveri niin mielellään palaisikin nuoruuteensa.
Olenpa kyyninen. Sitä sattuu; yksi kaveri (josta en ole kuullut mitään 7 vuoteen) on eroamassa ja toisen hankalalla pikkupojalla eivät palkatut lapsenvahdit kestä...
Varmaan vähän kaikilla alkuhuuman aikana unohtuu ne kaverit, kun se mies/nainen tuntuu olevan melkein ainoa ihminen maan päällä. veikkaan, että sitten kun suhteeseen tulee se arki, niin alkaa ne omatkin kaverit tuntumaan taas oikein kivoilta.
Tuttua juttua. Toisaalta ymmärtäähän sen, että parisuhteessa väkisinkin täytyy priorisoida. En sitten tiedä mitä tapahtuisi jos parisuhde loppuisi. Tuskinpa ystävyyssuhteetkaan kestävät mitään on/off kikkailuja...
Kyllä ne kaverit epäilemättä arvostavat sitä ystävyyttä, vaikka eivät enää 24/7 olekaan tekemisissä. Parisuhde kieltämättä laittaa telakalle hyviäkin ystävyyssuhteita.
...se muutamien kanssa on jäänyt todella vähäiseksi se yhteydenpito ja yleensä se yhteydenottaja olen lopulta ollut minä. Ehkäpä tämäkin harva yhteydenpito jää hiljalleen pois. Harvoin jos nähty on tuntunut, että on ollut molemmin puolin kiva nähdä... mutta niin yksipuolista yhteydenottamista. Ei jaksa enään. Ystäviä tulee ja menee se on tosi...
Itselläni päinvastainen tilanne,kun mies tuli
kuvioihin ja kaksi lasta niin sinkkukaverit häippäs, olen yrittänyt itse pitää yhteyttä ja huomaankin usein olevani se joka soittaa.En ole heille valittanut "pientä elämääni" vaan olen tullut siihen tulokseen että ajattelevat varmaan juuri kuin eräät täällä katkerina että eläköön sitä hyvää pientä elämäänsä, salkkareita katsellen. Eräänkin kerran on kyllä sinkkukaveri sanonut että ai sul on lapset mukana, no katotaan toiste. Eli eikö seura enään kelpaa jos on ne lapset, vai onko musta tullut nyt tylsä kun sattumoisin se biletys ei ole elämän kohokohta. Ja
jos sinkku ei ymmärrä että elämä muuttuu, ja ei se teini-ikä jatku läpi elämän niin oma on häpeänsä, vois ainakin tukea ja ymmärtää ystäväänsä jolla on perhe ja käsittää että perhe valitettavasti menee edelle. Kuka kaipaa sinkkuystävää joka valittaa toisen elämäntilanteesta? Get a life..
...annetaan bilettäjien bilettää ja nautitaan me elämästämme sellaisena kuin haluamme ilman roikkumista muista. Jos ei kiinnosta niin ei minuakaan. Siis tarkoituksenasi oli kertoa, että vaikka tekisin itse toisin tulevaisuudessa kuin pari ystävääni, niin sekin voi olla turhaa.
sinkku tällä palstalla, jolle biletys ei ole elämän kohokohta ja baarit ei ole mua varten? Olenkohan ainoa, jolla ei ole ollut mitään varsinaista teini-ikää ja näin ollen teini-ikä ei voi jatkua "vanhoilla päivillä"?
-Eräs, jonka mielestä hanki elämä-kommentit ovat teini-ikäisiä varten-
...usko, että olet ainoa sellainen. Tämä on muuten toinen juttu, jos et biletä tai et liiku uskovaisissa piireissä vietät vapaaillat pääsääntöisesti yksin? :)
susta siinä jotain hauskaa :) , että vietän vapaaillat pääsääntöisesti yksin?
Jotenkin naiset tekevät tästä isomman haloon. On se miehilläkin sama juttu, mutta käänteinen. Kun kaveri tapaa naisen, niin hänestä ei juuri mitään kuulu ensimmäisiin muutamiin kuukausiin. Sitten pikkuhiljaa aletaan ottamaan yhteyttä, kun suhteen rutiinit alkaa tuntumaan tylsältä, mutta vain silloin, kun ei ole muutakaan tekemistä. Tietenkin mukava tavata silloin kavereitaan, mutta jotenkin tunnelma on sellainen vaivautunut, kun huomaa, että kaveri on melkoisesti muuttunut. Ja ehkä kaverikin saattaa ajatella, että onpa poikamiehellä nai'ivi ajatusmaailma.
Ja poikamiehilläkin on sama ongelma kuin sinkkunaisilla: Kolmanneksi pyöräksi tuppautuminen ei ole toivottua; poikamiehen ollessa kyseessä, se on suorastaan moraalitonta :)
Nooo...minä on itse sen ajatellut siten, että antaa pariskuntien olla rauhassa ja kun kutsu käy, niin otetaan se vastaan. Ja jos itse löytää jonkun sydänystävän, niin silloin poistuu itseltäkin se sosiaalinen kaipuu ja ystävyys kaverin kanssa voi parantua entisestään, koska "neljännen pyörän" mukana voi käväistä pariskuntien illoissa ilman vaivautumisentunteen tuskia ;)
Mietin pitkän aikaa samaa kuin nimimerkki "ystävä?" kun ihmettelin ystävieni tapaa unohtaa kaiken muun elämän miehen/naisen takia. Erojen jälkeen kuvioihin tuli jatkuva anteeksipyyntely ja lukuisat viestit entisen perään haikailuista. Kun tämä vaihe meni ohi, käytiin se uudestaan läpi toisen miehen kanssa. Monet ystävistäni eivät ole ottaneet yhteyttä kuukausiin, kunnes se ero tulee eteen ja taas kaivataan lohduttavaa olkapäätä.
Lupasin itselleni että en koskaan tee samaa kavereilleni, eivät he ansaitse sellaista. Kuitenkin petin itseni ja ystäväni, sillä ihastuin täysin erääseen mieheen ja ystäväni jäivät taustalle. No, kun oli eron aika edessä, olin pulassa. Ei ollut ketään kenelle puhua ja kertoa asioistaan. Soitin monta anteeksipyyntöpuhelua ja tapasin osan ystävistäni kahvikupin ääressä. Kaveruus muutamaan ihmiseen oli huomattavasti laimentunut mutta ihanimmat ja uskollisimmat ystävät pysyivät ja antoivat anteeksi.
Nyt olen miettinyt asiaa ja päättänyt ettei asia toistu, niin kurja oloni oli silloin. Eräs hyvä ystäväni on niin miehensä pauloissa ettei näe miehen manipuloivan ja johdattelevan häntä niin että ystävät jäävät taakse..
Mutta muistakaa kaikki antaa kerran anteeksi ystävilleen, niille jotka ovat oikeita ystäviä. Kyllä he sitten jossain vaiheessa tajuavat virheensä jos ovat ystävyyden arvoisia.
Juuri noin se menee. Meillä on vanha porukka kutistunut kolmeen henkeen pariutumisten takia. Yhteydenotot ovat vähentyneet ja vanhat kaverit tuntuvat yhtäkkiä vierailta.
Sitten kun tulee ryppy rakkauteen pyörii kaveri vanhan "ryyppyporukan" kanssa kuin ennen. Siis siihen asti, kunnes löytää uuden rakkauden. Näin on käynyt toistuvasti.
Täytyy pelätä sitä päivää, kun nuo jäljelle jääneetkin kaverit alkavat rankentamaan pesää. Sitten on yksinäistä.
Itse lähestyn kovaa vauhtia kolmeakymppiä ja kaikki kaverit, kahta lukuunottamatta, ovat pariutuneet. Tapaamiset ja yhteydenotot ovat vähentyneet romahdusmaisesti-pariutuneiden taholta. Itse soittelin aikani, kunnes kyllästyneenä yksipuoliseen yhteydenpitoon en enää jaksanut. Pariutumisen myötä puheluista tuli max. viiden minsan mittaisia, tekstareihin/sposteihin ehditään vastaamaan kahden viikon sisällä...
Mun luona ei juuri koskaan "ehdi" kyläilemään, ainakaan ne tutut, jotka elää eri paikkakunnilla. Jos menen heidän luo kylään, siipan täytyy olla KOKO AJAN mukana....josta voi päätellä, kuinka paljon voin jakaa henk.koht asioitani likkakavereiden kanssa.
Kukaan heistä ei ole vielä poikinut, luojan kiitos ;). Olen saanut kokea erilaisuuden pariutuneiden ja yksinelävien naisten välillä ja maltan tuskin odottaa sitä vaihetta, kun nämä rouvasnaiset saavat sen viimeisen "aikuisuutensa huipentuman", lapsen.
En tiedä, muuttuko ihmissuhteet miesten osalta näin dramaattisesti pariutumisen myötä.
Tuota olen kanssa ihmetellyt, että kyläilemään (edes kahvilla käymään) ei ehditä, vaikka asutaan samassa kaupungissa. Ja miksi mies tosiaan pitää ottaa jokaiseen tapaamiseen mukaan... Ei voida olla edes tuntia erossa, että ehdittäis kahvit juomaan! Viikonloppuna tapasin yhtä ystävää yli kuukauden tauon jälkeen (juu, samassa kaupungissa asutaan...) ja oli jotenkin surullista huomata, kuinka nopeasti ystävyyssuhde voi muuttua. Välillä tuli tunne, että ihan kuin vieraalle ihmiselle olisi puhunut... Mikään suhde ei taida pysyä kasassa ilman molemminpuolista yhteydenottoa :/
Itse ymmärrän ihan täysin sen, ettei kaverini enää esimerkiksi matkustele kanssani (jota tehtiin vapaina naisina), vaan miehiensä kanssa. Mutta jotenkin on huvittavaa (tai siis surullista), että olen niin kaukana heidän elämästään, ettei vaikkapa matkasuunnitelmista kerrota mulle enää mitään. Postiluukusta tipahtaa kortti (jos tipahtaa, aina ei sitäkään), josta voin lukea, että reissussa ovat olleet.
Aikaisemmin oltiin yhteydessä useamman kerran viikossa eli kyllä tämä aika paljon sopeutumista multa on vaatinut.
On selvää, että kumppani menee muiden ihmissuhteiden edelle, mutta ei kai se ainoa hoidettavan arvoinen ihmissuhde ole?
Näin se menee. Ei ole pahemmin yhteydenottoja kuulunut kavereilta jotka ovat "puolison" löytäneet. Pari poikkeusta onneksi löytyy. Huvittavinta koko tilanteessa on, että kaikki rajoitteet "en voi plaaplaa xxxxx ei tykkää" ilmoitetaan jotenkin ylpeästi.
Osalle miehistä tuntuu olevan kunnia-asia olla tossun alla suhteessa. Eikait parisuhteen tarvitse sitä tarkoittaa, ettei enää voi päättää omista asioistaan. Onko naisilla juttu?
Mielummin itse olen loppuelämän sinkkuna kun alan rajoittamaan omia tekemisiäni toisen takia. Ja ei. En sikoile enkä harrasta muutenkaan mitään moraalitonta tekemistä.
onko tuo ongelma vain naisilla. Minä ainakin haluan pitää omat sinkku kaverini vaikka seurustelen. Tottakai seurustelu asettaa tiettyjä vaatimuksia joten aina ei vain voi tulla vaikka haluaisi. Seurustelussa täytyy myös ajatella toisen tunteita joten.
Olen kanssa miettinyt, onko tämä juttu vaan naisilla, kun tuntuu, että kyllä ne miehet haluavat pitää yhteyttä "vanhoihin" kavereihinsakin. Naiset (ainakin osa naisista) jollain tavoin haluavat omistautua miehelleen/perheelleen 100 %. Ehkä naiset vaan ovat niin kotikeskeisiä.
Tottakai kumppani on ykkössijalla, mutta voihan ihmisellä muitakin ihmissuhteita olla, enkä tarkoita ainoastaan muita tuttavapareja.
Jos ollaan tunnettu vuosia ja tunnetaan toistemme elämästä lähes kaikki asiat, niin on se surullista, että yhteydenpito loppuu lähes täysin.
Onkohan mun kaveripiiri jotenkin erilainen vai onko täällä kaikkien kirjoittavien kaverit jotain ihme tossukoita? Itse olin pitkään ainut sinkku kaveripiirissä, mutta yhteyttä kavereihin pidettiin ihan yhtä paljon kuin ennenkin, tyttöjeniltoja ainakun oli kaikille mahdollista (kaikki meistä vuorotyössä, joten yhteinen vapaa oli hiukan vaikea löytää).
Muutama vuosi sitten porukka sitten hajosi ympäri suomea,toiset työn perässä toiset opiskelemaan.
Yhteyttä pidetään varmaan enemmän kuin ennen, kun ei enää niin usein nähdä,ainut vaki"tapaaminen" on joka keväinen ulkomaanmatka tai risteily tai kylpyläviikonloppu.
Vaikka tällähetkellä kaikki seurustelevat,elämäntilanteet on täysin erilaiset on lapsia,tulevat häät,asunnonrakentamista jne.silti jaksamme toistemme ilot ja surut jakaa. Kuten viime yönä kaverini soitteli kun oli supistukset alkaneet (tyttö tuli aamulla) ja eilen toinen kaverini soitteli ja ensin käytiin läpi hänen keittiökaappi ongelmat (rakentavat miehensä kanssa taloa) ja sen jälkeen minun hääjärjestelystressit :)
kyllähän noi suhteet vaikuttaa kaverisuhteisiin, mutta mielestäni siinä kuitenkin enemmän vaikuttaa se miten valmis on näitä kaverisuhteitaan hoitamaan ja loppujen lopuksi, ei kai kukaan halua sen oman kultansa kanssa kaikkea aikaa viettää. Itse ainakin nautin todella paljon näistä tyttöjenilloista tai kahvitteluista ilman sulhasta :)
toihan on normaalia!
"vaikuttaa se miten valmis on näitä kaverisuhteitaan hoitamaan ja loppujen lopuksi, ei kai kukaan halua sen oman kultansa kanssa kaikkea aikaa viettää. Itse ainakin nautin todella paljon näistä tyttöjenilloista tai kahvitteluista ilman sulhasta :)"