tää nyt ei välttämättä ihan tälle palstalle kuulu mut en oikee parempaakaan löytänyt.
Elikkä tapasin perjantai iltana yökerhossa naisen jonka kanssa vietin illan ihan valomerkkiin asti. me tanssittiin, suudeltiin todella paljon ja semmoista. Hän oli selvästi aidosti ihastunut/ kiinnostunut minusta.
Noh, sitten tuli valomerkki ja menimme pihalle ja lähdimme kävelelemään käsi kädessä noin kilometrin päähän jossa tytöllä oli kyyti odottamassa. siis saatoin hänet sinne. Ja niinhän siinä sitten kävi että en tajunnut kysyä tytön puhelinnumeroa niin en häntä enää koskaan luultavasti tule näkemään koska kaupunki on iso ja tiedän vain hänen etunimensä ja lisäksi asun itse toidessa kaupungissa noin 100 kilsan päässä.
nyt on pari päivää hieman surettanut/ vituttanut kun kerrankin olisi ollut tyttö joka varmasti oli minusta ensinäkemältä kiinnostunut ja se oli koko ilta niin intohimoista että epäilykselle ei jää sijaa. Eikä tilanne parane kun ajattelee sillalailla että tuleehan niitä naisia taas kun viihteellä käy. Minulla se ei näin ole. Ei ole minulla itsestäänselvää että joku nainen löytyy ja vielä harvinaisempaa se että tyttö on alusta asti todella kiinnostunut minusta.
Asun kuitenkin 100 kilsan päässä tästä kaupungista niin menetinköhän paljonkaan koska en olisi voinut häntä nähdä kun maksimissaan kerran kuukaudessa jos numerot olisimme vaihtaneet? Tyttö oli mielestäni ihan mukava ja ok:n näköinenkin mutta mitään lähtemätöntä vaikutusta hän ei minuun tehnyt mutta se kiinnostus jota hän minua kohtaa osoitti niin viehätti ja todella ärsyttää että minä tyhmä en kysynyt sitä puhelinnumeroa siltä.
Kommentoikaahan jotain ja onko ´muille käynyt vastaavanlaisesti?

Vastaukset 4
Vanhimmat
sen kaupungin palstalle tai etsintäkuulutukseen, josko vaikka sitä kautta....eihän sulla mitään menetettävääkään oo...? =) =)
Listaappa itsellesi asiat mitä tiedät hänestä:
* etunimi
* kaupunki jossa asuu
* käy (ehkä useinkin) yökerhossa xxx
Ilmeisesti ehdit hiplaamisen ohella juttelemaan ja ehkä muutakin havainnoimaan.
* Ikä
* Opiskelu / työapikka (tai edes ala)
* Puhuiko kavereista / perheestä / mistä päin on kotoisin
* Harrastukset
Tytöllä oli kyyti odottamassa, ei jääny rekkari mieleen :p ?
Ei elämä aina ole elokuvaa ihmeellisempää. Tarpeeksi taustatietoja, kärsivällisyyttä ja pudasta tuuria niin saatat löytää hänet vielä.
"ok-näköinen" eikä tehnyt edes mitään erityistä vaikutusta, niin miksi häntä haikailt? Siksi vain, että hän oli kiinnostunut sinusta = pönkitti egoasi? Ja olisihan tyttökin voinut numeroa pyytää tai ilmaista, että haluaa nähdä vielä..
Tytön kannalta taisi olla ihan hyvä juttu, ettei tuosta tullut mitään, eipähän jää roikkumaan mieheen, joka ei ole hänestä aidosti kiinnostunut.
jos nainen juo alkoholia rimaa alenee heti parin siiderin jälkeen...