Melkein 3,5 vuotta yhdessä, joista saman katon alla asuttu nyt 1,5 vuotta. Enää en tiedä mihin tämä suhde on menossa. Ehdotin viime kesänä, että mieheni voisi kosia jossain vaiheessa minua, annoin aikaa vuoden vaihteeseen asti. Mitään ei tapahtunut. Aloin katsella omaa asuntoa, mutta mies alkoi itkemään ja aneli jäämään, joten tässä sitä ollaan vieläkin. Puhuimme asiasta eräänä päivänä ja mies totesi, etten ehkä ole se oikea jonka kanssa mennään naimisiin. Samalla hän totesi, ettei halua puhua asiasta enää, koska siitä puhuminen tekee molemmat surullisiksi. Ai, ihanko totta!! Olen nyt koko vuoden alun miettinyt eroa ja oman asunnon hankkimista. Ei tästä taida tulla enää mitään. Haluan perustaa perheen ja siihen oleellisena osana kuuluu avioliitto. Ikääkin alkaa olla jo sen verran, että olisi korkea aika tehdä asialle jotain. Ei tosin tämän miehen kanssa ilmeisesti. =(
Sydän sanoo toista ja järki toista
Onneton 80
224554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Joku toinen sanoikin jossakin aikaisemmassa ketjussa, että miksi mies menisi naimisiin, jos jo saa kaiken ilman avioliiton mukanaan tuomia hankaluuksia.
Olen joskus ihmetellyt, eikö naisten kannattaisi pitää pientä rajaa miesten kanssa, mikäli aikovat päästä naimisiin asti.
Kukin tekee niinkuin tykkää. Mutta eikö vain olekin merkillistä, miten usein täällä nainen itkeskelee, ettei mies halua vihille asti.
Ja minä ihmettelen, miksi mies haluaisi. Seurusteluvaiheessa ja avoliitossa on täysylöspito ja vapaus mennä ja tulla. Jos kyllästyy voi lämpsiä tiehensä seuraavaan petipaikkaan.
tuokin puoli, mutta.... Luulisi jossain vaiheessa sitä miestäkin houkuttavan se avioliitto ja sen mukana tuomat velvollisuudet, vaikka eihän se paljon arkipäivää muuta, oli sormukset tai ei. Ehkä se vaan on tytöille sellainen asia, että siitä haaveillaan lapsesta saakka ja voi tuska, jos se ei toteudu. Toisaalta, te miehet olette vaan niin helvetin nynnyjä nykyään, ettei teistä ole avioliittoon. Ennen tuntui asiat olevan paremmin.
Miten ketään mitkään velvollisuudet houkuttaa? Joku avioliitto?? Mitä se tänäpäivänä merkitsee? Askelta lähemmäs avioeroa. Ymmärtääkseni parisuhde ei ole kiinni siviilisäädystä, mutta mulla onkin näyttämisen halu ollut aina aika heikko.Sen sjiaan olen uskonut vapaaehtoisuuteen parisuhteessa, ja kyllähän tuo tuntuu toimivan.
Naiset käyttää valtaa ja pettää avioliitossa, parempi kuin ei pidä kiirettä, että näkee sen vaikeammankin päivän, ja kuika siitä selvitään
Mites jos ollaan seurusteltu hyvän aikaa ja ajatellaan sitten muuttaa yhteen. Mies saattaa siinä vaikka kosia ja nainen myöntyä. Mutta häistä ei sit puhuta eikä päätetä mitään ja siinä sitä asutaan yhdessä avoliitossa. Pitäiskö alkaa kiristää,et jos ei häitä kohta tule,niin sit hankkiudutaan omiin asuntoihin...Vai pitäiskö naisen vaan seurustella ja seurustella ja jos se avioliittomyönteinen mies tulee vastaan,niin vasta kun vihkiminen on suoritettu hankitaan se yhteinen asunto..?
Hanki vain oma asunto ja joka keran kun mies haluaa yhteisia "hetkia" niin laita sille maksu, oli se sitten 100 tai 200 euroa/ "hetki".
Tama tekee ainakin asiasta selvemman: ei tarvitse vouhottaa aivioliitosta eika tarvitse itkettaa toista. Sina et missaan tapauksessa enaa nuorene joten eiko olisi jarkeenkaypaa vain ottaa maksu "hoidetuista" toista ja yhteisista "hetkista".
Mita sitten jos maine menee? Kaaaaaaaaaaaaaikkihan niin tekevat!
ovat noin erilaiset, niin eihän tuosta voi pidemmän päälle tulla mitään. Paitsi ehkä paha mieli molemmille. Eiköhän siitä vähemmällä katkeruudella pääse, jos eroaa, ja pääsette molemmat toteuttamaan elämänvisioitanne, sinä etsimään miestä, jonka kanssa perustaa perhe, ja hän sitä oikeaa.
tätä tilannetta ja tulin siihen tulokseen, että mies saa ihan vapaasti jatkaa elämäänsä ja sen oikean etsimistä yksinään. En jaksa enää olla se varapauoliso paremman puutteessa ja hoitaa tätä taloutta. Mitta tuli täyteen. Ehkä olisi pitänyt kuunnella kavereita jo aiemmin suhteen mahdottomuudesta, mutta pakko oli katsoa näinkin pitkälle tuleeko tästä mitään vai ei. Kai mullekin sitten joku "oikea" on jossain, toivon niin. Tuntuu raskaalta ajatella sitä päivää, kun lähden täältä, mutta toisaalta sen ajatteleminen auttaa jaksamaan. Eroaminen tulee olemaan rankaa, koska rakastan edelleen avomiestäni, mutta kai ne tunteet laimenee ajankuluessa sitten. Tuntuu, että tätä on vaikeampi tehdä, kuin avioeroa jonka tein aikoinaan. Välillä tuntuu, että itsessä on jokin vika ja suhteet kaatuvat sen takia. Mutta jos toinen haluaa etsiä elämäänsä, niin siittä sitten vaan. Katkerampi ihminen minusta tulisi jos jäisin tänne, parempi siis lähteä.
Jos et kerran mene naimisiin kanssani niin eroan.
(vaikka rakastankin sinua?)
Tiedoksesi että elän avoliitossa.
Edellisessä elin 15 v ja kolme lasta siitä syntyi.
Arkista perhe-elämää ilman avioliittoa.
Menetinkö jotain siksi ettemme olleet naimissa?
(hmm.. ero olisi maksanut sen 50 e..joo)
Eron tuska oli varmasti yhtä todellista kuin aviosta eronneillakin??
Yksillöllistä tietenkin.
Nykyisessä suhteessa olen elänyt kaksi vuotta.
Tässä sitä miehen kanssa etsitään sitä elämäämme
ja itseämme ihan yhdessä.
Jostakin syystä tuo mies vierelläni kulkee
ihan vapaasta tahdostaan niinkuin minäkin hänen
vierellään ja olen jokaisesta hetkestämme onnellinen.
Naimisiinmeno ei antaisi mitään enempää.
Ei muuttaisi rakkauttani syvemmäksi.
Jonakin päivänä kuitenkin
joudun hänestä luopumaan tavalla tai toisella.
Oltiin naimissa tai ei.
Päätitpä sitten mitä tahansa, yritä olla katkeroitumatta. Avopuolisosi saattaa ihan vilpittömästi rakastaa sinua (siitä kertoo sekin, jos teillä meni hyvin ennen tätä episodia) ja ero voi olla myös hänelle vaikea. Ehkä hän on vain pelkuri eli sitoutumiskammoinen, vaikka menikin sanomaan sinulle tuollaisen lähes anteeksiantamattoman asian (ettet ehkä ole hänelle se oikea jonka kanssa mennä naimisiin)? Oletteko te kovin nuoria, silloin sitoutumiskammo on ihan ymmärrettävää? Se on tuhannen taalan kysymys, miten sinä saisit selville kieltäytyykö hän avioitumasta sitoutumiskammoisuuttaan vai siitä syystä, että on sinun kanssasi paremman puutteessa. Ehkä määräaikainen erillään asuminen avaisi miehen silmät sille, mitä hän on menettämässä?
jos mies sanoo, että ei ole varma oletko oikea sille, niin ei ehkä kannata jäädä odottamaan sitä, että kumpaan suuntaan se varmistuu. ei miehillä ole sillä tavalla biologista kiirettä perhettä perustaa.. se voi empiä vielä muutamia vuosia ja kunnes olet 35 päättää ettet olekaan se oikea. silloin se voi löytää itselleen jonkun reilu parikymppisen, parhaassa lapsentekoiässä olevan naisen, jolloin sinä jäät, ehkä, katkerana ja surullisena, lehdellä soittelemaan.
Olen kokenut saman tilanteen kuin sinä mutta voin sanoa, ettei eroamista tarvi katua. Minä nimittäin löysin uuden miehen tilalle, mies joka itse halusi naimisiin ja perheen. Me ollaan nyt yhdessä onnellisia. Ei tippaakaan kaduta, että lädin siitä suhteesta, samanlaisesta kuin sinä nyt. Älä hukkaa elämääsi ihmisen kanssa jolla on eri tavoitteet elämässä kuin sinulla. Löydät varmasti uuden kivan miehen jolla on samanlaisia toiveita elämälle kuin sinulla.
Sanoit ihan oikein. 27-vuotias on jo siinä iässä, että pitäisi suhdetta muodostaa ja lapsia alkaa viimeistään 30 tekemään, ainakin lääkärit suosittelee että silloin viimeistään...
Melkoisen iskun olet kyllä saanut... mutta jos sun omat haaveet ja miehen haaveet tulevaisuudesta eivät kohtaa yhtään, kannattaa kyllä miettiä. Ja jos mies vielä sanoo, ettei hän tiedä oletko sinä se oikea naimisiin asti... kuulostaa kummalta! Ero satuttaa ihan varmasti, mutta toisaalta suakin voi odottaa jossain joku kelle olet juuri se oikea avioliittoon asti, ja joka toteuttaa ne sun haaveet. En kannusta eroamaan, se satuttaa tosiaan aina, mutta itse tiedät parhaiten mikä sulle on hyväksi tulevaisuutesi kannalta. Vaikea laji tämä parisuhde ;). Tsemppiä sulle!
"Ja jos mies vielä sanoo, ettei hän tiedä oletko sinä se oikea naimisiin asti..."
Mun mielestä ei kuulosta yhtään kummalta. Mies ei vaan ole valmis vielä menemään naimisiin ja siksi varmaan sanonut noin. Eihän se automaattisesti tarkoita sitä, etteikö rakastaisi tai haluaisi enää jatkaa yhdessä.
Mikä siinä kirjoittamisessa on niin vaikeata? Otsikko pitäisi olla "sydän sanoo yhtä ja järki toista" eikä niin kuin asian esitit. Kannattaisi opetella kirjoittamaan ainakin ensin ennen kuin rupeaa perhettä perustamaan ettei sitten opeta mahdollisia lapsia väärällä tavalla!
On sullakin ongelma. Jos kirjoittaja on halunnut otsikoida juttunsa noin, niin se on sen oma asia. Mitä sä siihen puutut?!! Luulis sullakin olevan muuta ajateltavaa, kun kytätä täällä...
todellakaan perustu avioliittoon:) itse olen ollut avoliitossa mieheni kanssa.. ja siteeratakseni siskoani sitten kun "käärmeet oppii ajamaan polkupyörällä" voisi avioliittoa harkita :D toki meillä on tälläinen hauska avoliitto sormus hommeli:) olemme sormuksia vaihtanut mutta avoliiton merkiksi.
toki me emme epäröi että haluaako sittenkään olla toisen kanssa. itse lienee olisin mieheni lempannut jos olisi edes hetken epäillyt yhteen kuuluvuutta:I tavalla tai toisella..
Itselleni ei olisi käynyt kuuloonkaan pitkä avosuhde ihan vakaumuksellisista syistä. Mutta eikö silloin olekin parempi että kaksi samoin ajattelevaa hakeutuu yhteen. Teille sopii avo, mutta meille ei. Me olemme naimisissa siksi, koska molemmat olemme avioliiton kannalla. Eikö kuitenkin tärkeintä ole, että molemmat ovat tyytyväisiä. Et sinä varmaan olisi siinä avosuhteessa, jos et olisi tyytyväinen.:) Hyvää jatkoa teidän perheelle myös!:)
olemaan jo. Jos oikein ymmärsin nimimerkistäsi, olet 26-vuotias. Itse olen samanikäinen eikä todellakaan tunnu siltä, että olen niin vanha, että pitäisi päästä naimisiin ja lapsia tekemään. Tosin, tää on varmaan aika yksilöllistä, jotkut haluaa aikaisemmin, joillain taas on aikaa odottaa.
Mutta painostamallahan ei naimisiin pääse (ainakaan onnelliseen avioliittoon). Miksi sulla on niin kiire?
Uskomatonta, siis aivan käsittämätöntä - sinä ANNOIT MIEHELLESI AIKAA VUODENVAIHTEESEEN asti!!! Ja ihmettelet mikä mättää? Jos haluat niin kovasti naimisiin, miksi et itse kosi?
Ei kosimiselle voi antaa tuollaisia ehtoja. Haluatko tosiaankin mennä naimisiin tietäen että miehesi kosi sinua omasta painostuksestasi johtuen? Julmaa, sanon minä.
Minäkin haluan mieheni kanssa jossain vaiheessa naimisiin, uskonkin että oma avioliittohinkuni tulee aiemmin kuin hänelle, mutta ei tulisi mieleenkään yrittää pakottaa häntä siihen tai alkaa sanelemaan ehtoja.
Mielestäni miehesi teki aivan oikein kun ei kosinut sinua - ihan vain sen periaatteen vuoksi että sinä oppisit ettet tuollaista kihlauksen ajankohtaa voi valita teidän molempien puolesta. Aina ei saa sitä mitä haluaa, ainakaan samantien.
Sitä paitsi, jos haluatte elää toistenne kanssa mahdollisimman pitkään, kenties sinne kiikkustuoliin ja hautaan asti, mikä kiire teillä on? Teillä on noin 50 vuotta tehdä mitä ikinä haluatte! Jos miehesi ei halua heti alkumetreillä naimisiin, annat hänelle aikaa jos todella hänet haluat.
Edelleen ihmetyttää, vähän nolottaakin puolestasi se että niin kinuat kihloihin menemistä, muttet itse sitä pyydä =) Jos haluaa että mies pyytää, hän varmaan pyytää silloin kun aihetta on. No, toki tiedän että jotkut ovat konservatiivisempia kuin minä...
Todella toivon että teillä menee hyvin ja elätte pitkän elämän yhdessä seurustellen ja avioliitossa, mutta se selvästi vaatii sinulta vähän asennekatsausta ( anteeksipyyntöä mieheltä?). Tsemppiä!
HEI
OLIN samassa tilanteessa muutamia vuosia sitten. Suostuin jäämään miehen anelun jälkeen 2 kertaa, se oli virhe. Mies valehteli, sillä oikeasti ei ikinä aikonut naimisiin minun kanssa mennä.
Nykyään olen eri miehen kanssa naimisissa ja perustanut perheen. Ei olisi exän kanssa onnistunut. Hän odotutti minua monta turhaa vuotta ja valehteli, että sitten joskus ja sitten joskus... Naisella vaan biologinen kello tikittää, joten älä sinä tee sitä virhettä minkä minä tein. Jos mies ei ala sinua tosissaan, niin jätä se. Oikeita kunnon miehiä on vielä olemassa jotka haluaa perheen.