Tänään kuoli 14vuotias koirani, ihana pieni terrieri ja on tosi raskasta käsitellä asiaa. Ymmärrän ettei puhuta samasta asiasta kun läheinen ihminen kuolee mutta kyllä tämäkin työtä teettää. 14vuotta on niin pitkä aika olla uskollisen ystävän kanssa. En tiedä olisiko hyvä ottaa uusi koiranpentu vai jättää näinkseen. Kaipaus ja suru on lohduton. Hyvää matkaa pikku ystäväiseni..
suru on niin raskasta,koira meni
paras ystäväiseni
163864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
..nukkui pois 20.01.06.
Hankin itselleni kesäkuussa 2006 toisen Suomenpystykorvan,
mutta se ei koskaan korvaa tätä ihanaa 13 vuotiasta.
Se kyllä antaa minulle lohtua, mutta ei se kumminkaan korvaa toista.
Tämä on raskasta, Tsemppiä Sinulle!
Itsekin jouduin lopettamaan todella vanhan koirani. Mikään koira ei pysty viemään hänen paikkaansa, joten uutta en ota. Ehkä sitten joskus vuosien päästä. Otan osaa suruusi.
Ymmärrän tuskasi ja surusi. Anna itsellesi aikaa surra, ja kun pikkuisen alkaa helpottamaan, ala sitten etsimään uutta pientä ystävää.... :)
Kiitos paljon osanotostanne ja kannustavista sanoistanne, on jotenkin helpompaa kirjoittaa tänne kasvottomana, kiitos vielä paljon.
Monta kertaa.
Tottahan toki asia ottaa koville ja niin on tarkoituskin.
Olihan koirasi osa perhettäsi.
Toivottelen sinulle paljon paljon VOIMIA ja elämä maittaa ja uusi koira tulee, kunhan aika on oikea!!!!!!!!
se on ihan älyttömän suuri menetys, mun koira kuoli 3 vuotta sitte, en saanu hyvästellä, ajattelen sitä vieläki joka päivä ja nytki itken...tunnen syyllisyyttä ku olin sille joskus nii ankara, mutta mä rakastin ja rakastan sitä aina, en ole uutta koiraa ottanut, tuntuu et petän sen...ja kuitenki sit se uuski kuolis ennen mua...
Ne hyppii siellä koirien taivaassa, ainaki niin haluan uskoa...on se kyllä outoo miten kauan sitä suree...mun on nii ikävä sitä vieläki...
sanonpa vaan, että aika helpottaa ainaki vähän...
Vie oman aikansa, ennekuin sen yli pääsee.
Olen joutunut elämäni aikana menettämään monta koiraa ja kissaa ja heistä jokainen on vieläkin tärkeä ja kaipaan suuresti heitä.
Eläin on perheenjäsen ja NIIN RAKAS!!!!
Rakastan eläimiä enemmän, kuin mitään muuta, vaikka olenkin perheellinen.
Eläimet ovat kuitenkin puolustuskyvyttömiä ja täysin meidän vastuullamme.
Lapset sentään osaavat asiansa kertoa mutta eläin ei.
RAKASTAKAAMME ELÄIMIÄMME KOKO SYDÄMESTÄMME!!
T.2KOIRAA JA 3 KISUA
kuoli 3 vuotta sitten.. Sydän sen kertoo koska on valmis uuteen koiraan.. meillä meni 2 vuotta.. voimia sinne!!
pentu. Ei entistä voi korvata, mutta uudesta pennusta voi kasvaa uusi "korvaamaton". Ja pentu vie ajatuksesi uusille poluille.. Se on kans ainutlaatuinen kaveri..
Perheemme 9-vuotias mäyräkoira on luultavasti näillä hetkillä matkalla pieneläinklinikalta koirien taivaaseen. Se ei tullut toimeen äidin uuden koiran kanssa, eikä sille löytynyt uutta kotia, joten se sai lähteä piikille. Olen vihainen ja surullinen. Koira oli hyväkuntoinen ja ihana seurakoira ja minulle loputtoman rakas. Ikävä on hirveä.
Osanottoni. Tiedän hyvin, miten pahalta tuntuu kun rakkaasta lemmikistä on luovuttava. Itse olen saattanut sateenkaarisillalle monta hyvin rakasta eläintä, koviten niistä koski rakas koirani. Pieni, rakas villapalloni lähti vanhuuteen väsyneenä taivaan kotiin 16.3.1998. Nyt vasta vuoden olen pystynyt puhumaan asiasta itkemättä. Toipuminen menetyksestä vie aikaa, mutta totuus on että aika kultaa muistot. Vasta nyt, 9 vuoden jälkeen otin uuden koiran ja uskon, että näin on hyvä, koska aikaisemmin olisin verrannut uutta koiraa vanhaan kaiken aikaa. Nyt pystyn antamaan kaiken huomioni ja rakkauteni tälle uudelle "lapselle".
tänään aamuyöstä saatoin viimeiselle matkalle rakkaan terrierini. suru on aivan valtava. heräsin neljältä koiran sätkiessä ja kouristella kamalasti. ei ollut mitään tehtävissä sillä tätä hetkeä oli jo jokunen viikko odotettu koiralla todetun keuhkokasvaimen takia. nyt se saa nukkua rauhassa ilman kipuja. viimeiseen asti yritti olla pirteä ja reipas.
Itse menetin rakkaan koirani 14-vuotiaana 28.1.2009:( Olen monta päivää itkenyt, suru satuttaa ihan fyysisestikin... Toisen koirani jouduimme lopettamaan 2005 9-vuotiaana. Ikävä on suunnaton. Elämä jatkuu tiedän sen, mutta silti elämä tuntuu kovalta ilman rakasta ystävää! Koira on ihmisen paras ystävä, siitä ei pääse mihinkään!
Rakkaan koirani kuolemasta tulee pian neljä kuukautta. Suru on todella raskasta ja raastavaa. Yritin just lähteä lenkille mutta en mä sitten kun ajattelin vaan, että mitä mä tuolla kadulla teen ilman mun parasta lenkkikaveria. Ikävä on aivan kamala, vähintäänkin pohjaton.
Tuntuu etten osaa tehdä enää mitään. koirani oli niin monessa mukana.
Ja itkuhan tässä taas tuli.
Ymmärrän oikein hyvin. Joskus voi eläin olla suurempi menetys kuin ihminen.
Oman poismenosta on 5 vuotta eikä päivää mene etteikö joku muistuttaisin
sen mahtavaa luonnetta. Pieni enkeli se oli. En ole ottanut uutta vaikka tavallaan
haluaisin. Elämän tilanteeseen se ei ehkä sovi parhaimmalla mahdollisella tavalla,
enkä halua että se joutuisi olla yksin. Ja ehkä pieni itsesuojeluvaistokin on.
Saa surra ja muistaa lämmöllä kaikkia karvapalloja.
VAI NIN