Haitoilta välttyminen

mutta monella tasolla ristiriitaista.

Ensinnäkin, mikähän on syy ja mikä seuraus? Jos käy ulkona vähän, vierastaa väkijoukkoja ja jää porukoissa aina laidemmalle, niin todennäköisesti tämä kaikki ei aiheudu sinkkuudesta, vaan tuollaisen ihmisen luonteen perusvire on jo sellainen, että se aiheuttaa syrjäänvetäytymistä ja sitä kautta suurella todennäköisyydellä sinkkuuden.

Toisekseen jos kuvittelet, että yhden ihmisen olisi jotenkin vaivalloisempaa pitää sitä yhden ihmisen pientä huushollia siistinä, kuin perheenäidin ja -isän pitää se koko perheen huusholli siistinä, niin voidaan sanoa, että olet kyllä vieraantunut todellisuudesta. Sitä paitsi kuinka todennäköistä olisi löytää sellainen asuin- /elämänkumppani, joka viitsisi koko ajan siivota yksin sitä kahden aikaansaamaa sotkua? Pitäisi olla todella palvelualtis luonne tai sitten molempien pitäisi olla sellaisia, että eivät vaivaidu sotkusta. Tuolla periaatteella ei ikinä löydä ketään, jos odottaa, että tulisipa se toinen helpottamaan arkielämääni. Kyllä tuollaiset perusjutut täytyy lähteä itsestä ja sen kämpän pysyä kondiksessa ilman sen toisen siivoamista tai siivoamaan pakottamista. Se voi olla totta, että sitä yhteistä kotia on motivoituneempi pitämään siistinä, jos siellä asuu kaksi yhden sijasta, mutta se on taas eri juttu. Sama juttu kuin sapuskan laitto. Jotenkin se vaan on mielekkäämpää useammalle kerralla, kuin vain yhdelle. Yksin se mikrosapuska usein ajaa asian.

Voi olla, että se välittämisen ja auttamisen taito jonkin verran rapistuu, jos aina kaikki jutut tekee itse, mutta eipä sitten ainakaan tosipaikassa mene sormi suuhun, vaan homma hoituu. Niin ja voihan tuota välittämistä ja auttamista pitää yllä vaikka osallistumalla johonkin vapaaehtoistyöhön. Olen ymmärtänyt, että esim. vanhusten jelppimiseen kotonaan, monet kunnat/kolmannen sektorin yhteisöt ottavat mieluusti apua vastaan.

Täytyy kyllä myöntää, että itsekin näin itsenäisesti selviytymään oppineena se avun vastaanottamisen taitokin tahtoo rapistua. Sitä usein menee jopa hämilleen, kun joku tarjoutuu auttamaan. Toisaalta taas joskus huvittaa jotkut arkielämässä tavatut tilanteet/ihmiset, joissa jokin ihan pieni ongelma aiheuttaa suurin piirtein paniikkireaktioita ja sitten soitellaan kotoa sitä apua, hyvä ettei viranomaisilta. Itse sitä tuollaisessa tilanteessa hoitaa ongelman rauhallisesti pois päiväjärjestyksestä ja jatkaa arkirutiinejaan.

Niin, ei siihen yksin elämiseen kuole.

Olen mies ja ikää on 33. Koulut on käyty ja olen ollut pidemmän aikaa työelämässä. Kaikki on muuten oikei, mutta en ole koskaan seurustellut saati elänyt naisen kanssa saman katon alla. Tiedän, monen mielestä olen ns. "luuseriainesta". No, ei paljon muiden mielipiteet kiinnosta. Silti osaan siivota, laittaa ruokaa yhden ihmisen tarpeisiin ja hoitaa käytännön asioita itse. Kaikki ei ole aina vimpan päälle tehty, mutta kun suhteuttaa asian niin, että taloutta pyörittää vain yksi, ei ole mitään hävettävää.

Minulla ei ole mitään yhteiseloa vastaan, kun vain sopiva puolisko osuu kohdalle. Toisaalta olen oppinut elämään yksin, joten parisuhteeseen meno vain seukkailumielessä, seikkailumielessä, tekemisen-/pillunpuutteessa tai "kotileikkien leikkimisen ilosta" ei oikein nappaa. Mutta, jos nainen tietää pitkien vaatimuslistojen sijaa mitä elämässä ja parisuhteessa arvostaa, tämän miehen kiinnostus herää :)

Luin rivien välistä, ettet pidä tiskaamisesta:) Hommaa tiskikone. Minullakin on vaikka sinkku olenkin, eikä tiskiä aina paljoa ole. Mutta eipä tarvitse tiskata ja olen useammin paremmalla tuulella:)Helpottaa huomattavasti elämää:)

Sun jutuissa oli kyllä pointtia. Annanpa yhden esimerkin.. Itse ollut jonkin aikaa sinkkuna ja silloin avoliitossa ollessa asiat tosiaan oli erilailla. Ensin mies opiskeli ja kävi töissä, minä kävin vaan töissä, joten huolehdin enemmän kodin askareista; tein ruuan ja pesin pyykit. Sitten mies valmistu ja kävi vain töissä, mä sen sijaan aloitin opiskelut. Nyt oli miehen vuoro.. Illalla kymmenen aikaan kotiin tulessa oli tiskit tiskattu ja jotain iltapalaa valmiina.

Olihan se ihanaa, kun ei aina tarvinnut itse tehdä. Sitten tuli ero. Ja edelleen opiskelen ja käyn töissä. Nyt kympiltä kotiin tullessa, kotona odottaa edellisen päivän tiskit ja pelkkä valo jääkaapissa. Ottaahan se joskus koville, etenkin kun tietää, että asiat voisivat olla toisin.

Sitten toi ruoanlaitto.. Oon aina nauttinut siitä, että saan laittaa ruokaa ja leipoa. Vanhassa suhteessa olikin semmonen diili, että mä väsäsin mahdollisimman usein safkat ja toinen osapuoli sitten hoiti aterian jälkeen ne tiskit. Tässä yksin ollessa toi leipominenkin on ihan jäänyt. Pakko aina välistä kutsua sukulaisia ja tuttuja kylään että saa leipo ja laittaa pullaa ja piirakkaa. :)

Ja olihan se paljon mukavampaa tehdä iso laatikollinen herkullista lasagnea kun oli raavas mies syömässä tyytyväisenä. Nyt kun tekee sellasen "normisatsin" niin siitä riittää itelle koko viikoksi ja loppuviikkona pöperö tulee jo korvistakin ulos.

Tässä on jo jonkin aikaan kerätty varastoon tota passaamisen halua, joten sitten kun se mies löytyy, niin varmaan hemmottelen sen pilalle heti alkuunsa =)

Se hyvä asia mitä sinkkuudesta oon huomannut on oman elämän laittaminen järjestykseen. Tuntuu hyvältä tietää, että jokainen tavara on paikallansa ja tiedän tasan tarkkaan mitä missäkin on. Aikataulut oon rukannut sen mukaisiksi, että ehdin harrastaa ja välillä levätäkin. Ja musta tuntuu, että sitä on kehittynyt myös oma-aloitteisuudessa ja vastuunotossa, koska tosiaan joutuu kaikesta huolehtimaan itsekseen.

Mä nyt en tainnut yhtään vastata sun juttuun.. Kuhan vaahtosin omiani.. Mutta näin täällä =)