Ihannenaisen tärkein ominaisuus on, että se kainalossa on mukava katella TV:ta lauantai-iltana. Lisäksi pitää olla hyvä huumori sekä tulla muiden ihmisten kanssa hyvin toimeen. Sosiaalisuus on hyve. Alkoholin kanssa ei saa olla ongelmia. Osaa ottaa alkoholia hillitysti, sekä käyttäytyä hyvin myös humalassa. Ei ole mustasukkainen, ei kyttää jokaista liikettä, eikä saa raivokohtausta kun juttelen baarissa ventovieraan naisen kanssa. Pieni "terve" mustasukkaisuus tietenkin on hyväksi. On ehdottoman luotettava, eikä petä. Omaa mielipiteitä ja uskaltaa tuoda ne ilmi. Ymmärtää silti, että ei aina ole oikeassa ja maailmassa on muitakin mielipiteitä. Kykenee keskustelemaan ilman riitelyä mielipiteistä. On myös omia harrastuksia ja omaakin elämää.
Ulkonäöllisesti muistuttaa ihmistä. Ei tarvitse olla mikään seksipommi, sillä em. ominaisuudet tekevät naisesta kesto-seksikkään. Tulee itsensä kanssa toimeen niin meikeissä kuin ilman meikkejäkin. Meikit saa olla vaisut tai räiskyvät. Osaa pukeutua siististi, mutta rennosti omalla tyylillään tilanteen mukaan. Voi käyttää tuulipukua kauppareissulla. Pituus, ei mitään väliä. Kuppikoko, ei mitään väliä. Paino, ei mitään väliä, kunhan ei mikään järetön sotanorsu ole, voi olla hoikka, normaali tai pyöreä.
Ei enää edes jaksa säälittää ne miehet, joiden naisten vaatimuksiin kuuluu tietyn kokoiset rinnat, - perse ja pituus. Kun media on täytetty kaiken maailman Spearsseilla ja Aguileroilla jotka laulaa "Hey baby I wanna life with U all my life and miss U like hell.", niin jokainen perhanan törkyturpa luulee saavansa sellaisen meikkipeikon kotiinsa. Säälisin, jos jaksaisin, sillä todennäköisesti kun saatte sellaisen, tulette huomaamaan miten karua elämä on. Valitettavasti sellaiset naiset on lähes poikkeuksetta huonoja sängyssä, koska luulevat miehen olevan seitsämännessä taivaassa pelkästään siitä, ku pääsee painamaan. Käyttäytyvät koppavasti ja joskus jopa törkeästi muita ihmisiä kohtaan. Nauttivat kaikenlaisesta miesten huomiosta ja nostavat metelin, jos eivät ole huomion keskipisteenä, aina.
Tämä asia on niin monta kertaa nähty ja koettu entisessä työpaikassani, jossa jouduin katsomaan näitä pojan-kloppeja ja törkyturpia jotka polttavat jo ensimmäiset siittiöt virtsaputkessa, ku pääsevät edes tarjoamaan kaljaa tällaiselle meikkipeikolle. Saatikka kun sellainen on isketty, niin ollaan ekat kuukaudet niin äijää. Mutta kyllä se totuus sieltä paljastuu, kun antaa kauniin ulkomuodon hämätä, eikä kiinnitä sisäiseen kauneuteen mitään huomiota.
Mutta ei se mitään. Sillä suurmimmalta osalta miehiäkin puuttuu nuo ensiksi mainitut ominaisuudet.
Sitä paitsi, kummasti siihen ulkoiseen kauneuteenkin vain turtuu. Koittakaa vaikka runkata aamupaskalla saman pornolehden aukeaman kanssa joka aamu.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvän tekstin kirjoitit... :)
olipa harvinaisen huono teksti. näin koulutettuna ja kauniina naisena ihmetyttää moinen rasismi kauniita naisia kohtaa. kauniit seksipomminaiset täyttää noi kriteerit mennen tullen ja palatessa.
Olipa harvinaisen hyvä teksti. Ajattelin kirjoitttaa vähän samanlaisen, mutta kun tuossa oli jo, niin mitä turhia.
123'lle sanoisin että ei kauneudesta tosiaan mitään haittaa ole, eikä se sinällään vika ole. Se ei vain ole loppujen lopuksi kovin ratkaisevaa. Koulutuksestakaan ei ole haittaa. Hyötyä siitä on erityisesti jos muistaa vielä oppimansa. Vaikka sen, että kannattaa aloittaa lauseet isolla alkukirjaimelle.
Tuohon alkuperäisen kirjoittajan viestiin voisi vielä lisätä, että olisi kiva jos naisella olisi kumminkin vaikka vähän älyä päässä.
Sitten olisi kiva jos se nainen ei räpättäisi koko ajan. Pidemmän päälle on raskasta, jos naiselle ei kelpaa oikein mikään. Myös yli viikon mittaiset mykkäkoulut käyvät hermoille.
Olisi kiva, jos olisi yhteisiä haaveita. Ei niiden monimutkaisia tarvitse olla. Vaikka sellaisia, että mennään kävelemään yhdessä illalla tai ensi kesänä järvelle soutelmaan. Kaikenlainen yhteinen suunnittelu lisää kyllä suhteen pysyvyyttä.
Yksi tärkeä juttu olisi kanssa se, että naisen taholta ei olisi odotettavissa väkivaltaa, henkistä tai fyysistä. Samoin olisi tärkeää, että kumpikaan osapuoli ei keskittyisi liikaa "puolustuskannalla oloon". Tarkotan tällä sitä, että käytetään hirveästi energiaa oman taloudellisen tai ihmssuhdeaseman puolustamiseen.
Ja sitten olisi myös kiva, jos välit olisivat niin hyvät, että voitaisiin muuttaa takaisin samaan huoneeseen nukkumaan. Ensin pitäisi kyllä tykätä siitä naisesta.
No hukkaan ne on yhteiskunnan rahat menny sinua kouluttaessa, kun et osaa edes isolla kirjaimella virkkeitä aloittaa. Olet kyllä vahvistus sääntöön.
Mielettömän hyvää tekstiä kirjoitit ;)))
Kerranki normaalia tekstiä ja normaalit vaatimukset...näitä pitäis olla enemmän. Loppujen lopuks meikin alta aika moni nainen on sellanen ruma tavis, ei välttämättä ruma tietenkään. Tärkeetä on mun mielestä se et huolehtii itestään, se heijastuu ulospäin, siis sukupuolesta riippumatta.
tavis-naapurintytön-näköinen nainen mahtuu noihin raameihin =DDD
Kiitos sinulle tekstistäsi!
mut tarviiko sen kutsumasi meikkipeikon aina olla sydämestään ruma?
Mun on ainakin pakko myöntää, että jos toinen osapuoli ei miellytä myös ulkoisesti, niin en pystyisi sellaisen henkilön kanssa seksiin. Ei tarvitse silti olla mikään maailman komistus. Minulle prinssi voi olla jollekin toiselle aina sammakko.
t. Omanlaisensa Rinsessa
"mut tarviiko sen kutsumasi meikkipeikon aina olla sydämestään ruma?"
Ei, ei tarvitse olla. Ja sen yritin tuoda kirjoituksessani esille himan rivien välissä ensimmäisessä kappaleessa sanomalla:"Meikit saa olla hillityt tai räiskyvät."
Tarkoitin sitä, kun kaiken maailman toppahousut katsoo kätee vetäen Spearsia ja Jamesonia luullen, että maailman täyttymys on se, kun saa vain mahdollisimman pornon muijan itselleen. Ja että ne pornot muijat on oikeasti niitä, jotka ikävöi juuri tätä toppahousua kuin hullu ja haluaa ottaa poskeen anova katse silmissään.
Olen nähnyt todella "pornoja" muijia, jotka ovat todella kauniita sisältä. Olen myös nähnyt, noh, ulkonäöllisesti rajoittuneita naisia, jotka ovat todella ikäviä ja koppavia. Joten asia ei rajoitu välttämättä ulkonäköön. Kyllä se "porno" muijakin voi olla kestoseksikäs ihan samalla tavalla kuin joku ei-niin-porno. Mutta se ei riipu siitä ulkonäöstä.
On vain tärkeää kumppania ja ihannekumppania, tässä tapauksessa naista, valitessaan kiinnittää huomiota siihen sisäiseen kauneuteen. Sillä todella usein käy niin, etenkin miehillä, että se ulkoinen olemus helposti sokeuttaa rationaalisen ajattelukyvyn. Sitten ollaan ihmeissään, kun muija viskoo tuopit syliin ja nostaa metelin baarissa mitä pienemmistäkin syistä. On vain niin ikävää katsoa, kun se uusi vihreä-musta ruudullinen flanellipaita kastuu kaljasta läpimäräksi ja se iloinen, ylpeilevä ilme muuttuu hämmentyneen suruiseksi ihan vain siksi, kun se minihame-meikkipeikko-Spears-look-a-like ei saanutkaan kaipaamaansa huomiota baaritiskillä juuri sillä hetkellä kun sitä halusi. Näin kärjistetysti sanottuna.
Tietenkin ulkonäöllä on merkitystä seksuaalisen kiinnostuksen kohteena. Mutta kun nykymiehet näyttää jostain syystä unohtaneen kokonaan sen tosiasian, että se naapurin-liisa-look-a-like voi myös olla kaunis ja seksuaalisesti puoleensavetävä. Mutta kun sillä nyt vaan sattuu olemaan C-kupit ja normaalit liivit, kun pitäs olla sellaset D-mallin push-upit, että sitä kehtää kävelyttää kadulla. Sosiaalisten paineiden annetaan vaikuttaa liikaa omaan parikäyttäytymiseen.
Milloin tavataan?
Tavataan? En mä tiedä... ku mä olen vaan tällanen ujo...