Olen nyt aivan pihalla elämäni kanssa... Ensinnäkin olen 20v ja olen juuri 2 viikkoa sitten eronnut poikaystävästäni,jonka kanssa seurustelin 4,5v. Syitä oli monia, mutta lopullisen päätöksen tein,kun ystävystyin erään toisen miehen kanssa,joka lupasi olla tukena ja turvana erossa (mulla kun ei ole paljoakaan tosiystäviä ja tiesin että ero olisi kipeä..) ja mun ja miehen välillä oli jo ennen eroa jotain pientä säpinää, aattelin että meistä voisi tulla ehkä myöhemmin jotain.
kuitenkin nyt on alkanut ahdistaa...mies on mua aika paljon vanhempi(kymmeniä vuosia) ja yhden lapsen yksinhuoltaja..tuntuu että mennään aivan liian lujaa. Menin miehen luo heti kun ero tuli, piti vain olla siellä koska en kotona voinut olla,liikaa ahdisti.. Siellä hän mua paijas ja silitteli ja lohdutti,oli lähellä tukena, sitä mitä tarvitsinkin. Eipä mennyt kuin pari päivää niin olimme jo sängyssä. Tuli ensimmäinen viikonloppu ja oltiin viihteellä yhdessä. Ja sängyssä. Tätä samaa on jatkunut nyt toinen viikko,käymme joka ilta kaikki kolme saunassa, teemme ruokaa, olen asunut heiän luonaan nyt kaksi viikkoa tauotta, ja mua on nyt viimeviikon aikana alkanut ahdistaa.
asian ytimeen:
Miehellä on ajokortti poliisilla,koska on kärynnyt korttinsa. Olen nyt tavallaan ajanut itseni siihen tilanteeseen,että joudun asumaan miehen luona täyspäiväisesti,koska mun pitää viedä ja hakea se töistä. muuta kyytiä kun hän ei saa, ja meidän omat kotimme ovat 30km päässä toisistaan,niin ei oikein viitti joka päivä muuten vaan lähtee viemään ja hakeen miestä. Tiedän,että kortti tulee takaisin toukokuun lopulla,mutta samalla ahdistaa kun joudun olemaan miehen luona vielä niin pitkään.
Mies sanoi eilen aamulla rakastavansa mua..en oikein tiedä mitä sanoa. itse pidän miehestä, hän on kaikin puolin unelma: auttaa kotitöissä, on huomaavainen,suunnittelee jo paljon yhteisiä asioita ensikesäksi ja ensivuodeksi,aikoo esitellä mut vanhemmilleen (iskälleen on jo esitellyt..) huolehtii asioista ja hakee vaikka kuun taivaalta mulle.. mutta 20v ikäero ja yksi lapsi entisestä liitosta vaivaavat mua. en ole kunnolla toipunut edes edellisestä erosta ja nyt jo hän on noin vakavissaan koko jutun kanssa.. hän on soittanut kaikki kaverinsa läpi,ja kertonut musta, sopinut viikonloppuja jollonka olen hänen kanssaan menossa hänen kavereitaan moikkaamaan...
jossain tuolla syvällä sisälläni joku ääni sanoo,että pitäs päästä vaan tänne omaan kotiin ja alkaa elään omaa elämää,ilman tätä miestä... en usko,että hän on mulle se oikea...mutta miten sitä tässä vaiheessa kertoa? olen 2 viikoa nukkunu hänen kainalossaa,pusutellut ja halaillut päivittäin, koko ajan olemme vain puhuneet "jos meistä tulee jotain.." eli emme siis virallisesti seurustele,silti hän puhuu kaikille musta "tyttöystävänä..."
tiedän että mun on pakko asua hänen luonaan sinne toukokuun loppuun asti,koska hänellä ei ole KETÄÄN muuta kaveria täältä suunnalta (vasta muuttanut..) mutta se on pitkä aika ja siinä ajassa hän ehtii esitellä mut vaikka kenelle...en kuitenkaan tiedä miten sen sille kertoisin,ettei meistä tuu mitään.. hän on niin intoa täynnä (avioerosta reilu vuosi aikaa ja ei naista sillävälin) ja toitottaa kaikille miten on vihdoinkin löytänyt onnensa.... mies on ihana, mutta ongelmia on 1)ikäero 2)lapsi 3) en ole vielä varmaankaan valmis uuteen suhteeseen..
mitä teen,miten kerron asiat... se on kuitenkin tosi kivaa,että joku on lähellä ja tukena..hänelle tulee varmaan tosi hyväks käytetty fiilis :(
ajattelin ensin,että jos asuisin hänen luonaan sinne toukokuun loppuun asti ja sen jälkeen palaisin kotiini ja alettais ns. treffaileen,että nähtäis sillon tällön...mutta toukokuuhun on niin pitkä aika, ja hän jo on vähän vihjaillut kihloin menemisestäkin....blaah! tilanne on hankala,olen loukussa...
kuitenkin nyt on alkanut ahdistaa...mies on mua aika paljon vanhempi(kymmeniä vuosia) ja yhden lapsen yksinhuoltaja..tuntuu että mennään aivan liian lujaa. Menin miehen luo heti kun ero tuli, piti vain olla siellä koska en kotona voinut olla,liikaa ahdisti.. Siellä hän mua paijas ja silitteli ja lohdutti,oli lähellä tukena, sitä mitä tarvitsinkin. Eipä mennyt kuin pari päivää niin olimme jo sängyssä. Tuli ensimmäinen viikonloppu ja oltiin viihteellä yhdessä. Ja sängyssä. Tätä samaa on jatkunut nyt toinen viikko,käymme joka ilta kaikki kolme saunassa, teemme ruokaa, olen asunut heiän luonaan nyt kaksi viikkoa tauotta, ja mua on nyt viimeviikon aikana alkanut ahdistaa.
asian ytimeen:
Miehellä on ajokortti poliisilla,koska on kärynnyt korttinsa. Olen nyt tavallaan ajanut itseni siihen tilanteeseen,että joudun asumaan miehen luona täyspäiväisesti,koska mun pitää viedä ja hakea se töistä. muuta kyytiä kun hän ei saa, ja meidän omat kotimme ovat 30km päässä toisistaan,niin ei oikein viitti joka päivä muuten vaan lähtee viemään ja hakeen miestä. Tiedän,että kortti tulee takaisin toukokuun lopulla,mutta samalla ahdistaa kun joudun olemaan miehen luona vielä niin pitkään.
Mies sanoi eilen aamulla rakastavansa mua..en oikein tiedä mitä sanoa. itse pidän miehestä, hän on kaikin puolin unelma: auttaa kotitöissä, on huomaavainen,suunnittelee jo paljon yhteisiä asioita ensikesäksi ja ensivuodeksi,aikoo esitellä mut vanhemmilleen (iskälleen on jo esitellyt..) huolehtii asioista ja hakee vaikka kuun taivaalta mulle.. mutta 20v ikäero ja yksi lapsi entisestä liitosta vaivaavat mua. en ole kunnolla toipunut edes edellisestä erosta ja nyt jo hän on noin vakavissaan koko jutun kanssa.. hän on soittanut kaikki kaverinsa läpi,ja kertonut musta, sopinut viikonloppuja jollonka olen hänen kanssaan menossa hänen kavereitaan moikkaamaan...
jossain tuolla syvällä sisälläni joku ääni sanoo,että pitäs päästä vaan tänne omaan kotiin ja alkaa elään omaa elämää,ilman tätä miestä... en usko,että hän on mulle se oikea...mutta miten sitä tässä vaiheessa kertoa? olen 2 viikoa nukkunu hänen kainalossaa,pusutellut ja halaillut päivittäin, koko ajan olemme vain puhuneet "jos meistä tulee jotain.." eli emme siis virallisesti seurustele,silti hän puhuu kaikille musta "tyttöystävänä..."
tiedän että mun on pakko asua hänen luonaan sinne toukokuun loppuun asti,koska hänellä ei ole KETÄÄN muuta kaveria täältä suunnalta (vasta muuttanut..) mutta se on pitkä aika ja siinä ajassa hän ehtii esitellä mut vaikka kenelle...en kuitenkaan tiedä miten sen sille kertoisin,ettei meistä tuu mitään.. hän on niin intoa täynnä (avioerosta reilu vuosi aikaa ja ei naista sillävälin) ja toitottaa kaikille miten on vihdoinkin löytänyt onnensa.... mies on ihana, mutta ongelmia on 1)ikäero 2)lapsi 3) en ole vielä varmaankaan valmis uuteen suhteeseen..
mitä teen,miten kerron asiat... se on kuitenkin tosi kivaa,että joku on lähellä ja tukena..hänelle tulee varmaan tosi hyväks käytetty fiilis :(
ajattelin ensin,että jos asuisin hänen luonaan sinne toukokuun loppuun asti ja sen jälkeen palaisin kotiini ja alettais ns. treffaileen,että nähtäis sillon tällön...mutta toukokuuhun on niin pitkä aika, ja hän jo on vähän vihjaillut kihloin menemisestäkin....blaah! tilanne on hankala,olen loukussa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet siis tavallaan ajautunut seurusteluun itseäsi todella paljon vanhemman miehen kanssa.
Vaikea tilanne, ei muutakuin takaisin äidin ja isän luo asumaan ja kerrot äijälle että haluat pohtia omaa eroasi ja tilennettasi yksin.
Tuntuu, että sun tapauksessas mies on käyttänyt erotilannettasi hyväkseen. Ja yrittää sitoa sut suhteeseen kanssaan esittelemällä sut kaikille tuntemilleen ihmisille.
Ja että käytte perheenä ihan saunassakin. Voi elämänkevät.. kaikkee se nuoruus teettää.
Voi olla hankalaa rimpuilla tuosta suhteesta eroon. Mut onnea yritykseen!
En usko että ikäero tai se lapsikaan välttämättä tässä sinulle on "se" ongelma vaan ihan se että menet suhteesta toiseen liiallisella vauhdilla.
Se että joku on lohduttamassa on hyvä juttu, mutta ei se tarkota että sinun täytyy hänen kumppaniksi ryhtyä. Se että pystyy myös omin jaloin seisomaan elämän kolhujen kohdalla on tärkeää. Tukiverkot on hvyä olla mutta ei niistäkään pidä riippuvainen olla. Ehkä myös ystäviin ja perheeseen tukeutuminen olisi terveellisempää tässä vaiheessa.
Uusi miehesi on jo täysin aikuinen ihminen, ainakin pitäisi olla... se että haluat aikaa saada oman pääkoppasi ojennukseen ja jalat maahan pitäisi olla miehelle ihan selvä juttu.... kunhan se uskallat vain sanoa.
Eli sanoppa suoraan miltä tuntuu... nopeasti ennen kuin on "myöhäistä". Hiljaa olemalla satutat vain molempia.
".. joudun asumaan miehen luona täyspäiväisesti,koska mun pitää viedä ja hakea se töistä."
Sinä et ole vastuussa aikuisen terveen(?) miehen töihin pääsystä. Kyllä tässä maassa bussit, junat ja taksit kulkee. Et todellakaan ole vastuussa miehen töihin pääsystä. Eikä se todellakaan tarkoita sitä että sinun pitää mihen luona ASUA.
"..ja hän jo on vähän vihjaillut kihloin menemisestäkin..."
2 viikkoa erosta ja vihjailee jo kihloista... Kuule se toukokuu on liian kaukana jos tuota vauhtia herra etenee. Kuinka kauan ennen eroa edes tunsitte? Ja itseasiassa nyt mietityttää miten tuon miehen edelliset suhteet on oikein päättynyt....
Lyhyesti: Etäisyyttä ja äkkiä, sen verran että pysytyt tekemään päätöksesi itsenäisesti ja järkiavusteisesti. Olemalla noin lähellä et pysyt järjellä ajattelmaan, teet kaikki päätökset jonkun (olemattoman) velvollisuuden tunteen puolesta.
Jos se on (aikuinen täysjärkinen) mies, se ymmärtää.
Olet niiin nuori et kerkeet kyllä yhtä sun toista vielä kokea. Tärkeintä on tosiaan itsenäistyä ensin. Ajatella asiat ja parantua erosta. Uusi juttu heti perään kyllä tavallaan lohduttaa mutta toisaalta loppujen lopuksi kuitenkin kokemukseni mukaan pahentaa toipumista.. se tullee vain kaksinkertaisena suruna.. Joskus sitten löydät oman itsesi, mitä haluat ja millaista tarvitset, ajattelet selvemmin kun on välimatkaa asiaan.