Lueskellessani näitä kirjoituksia huomasin lauseen, jossa sanottiin kolmekymppisellä olevan elämän vielä edessä..Itse olen kolmenkymmenen rajapyykin jo ylittänyt ja tunnen että elämäni alkaa olla loppusuoralla. Seksi ei kiinnosta missään muodossa ja elän elämääni päivästä toiseen, odottaen vain sen päättymistä. Aviomies on tyytyväinen kun teen kotitöitä kuin robotti ja hoidan lapsia. Tunteet ovat aivan kuin jäässä häntä kohtaan, ja en kykene osoittamaan hellyyttä missään muodossa. Odotan milloin hän kyllästyy ja haluaa erota. Minulle asialla ei ole merkitystä, olen kuin elävä kuollut..
Onko samanlaisia tuntemuksia muilla vai onko tämä ihan normaalia tuntea olevansa jo valmis vaikka "lopulliseen lähtöön"?
Onko samanlaisia tuntemuksia muilla vai onko tämä ihan normaalia tuntea olevansa jo valmis vaikka "lopulliseen lähtöön"?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Noita kausia tulee ja menee, joskus ne voi kestää pidempäänkin. Ei kukaan kestä sitä että päivät on samanlaisia ja toistetaan jokapäivä melkein samat keskustelutkin (mistäs nimittäin juttelet jos ei mitään tapahdu). Pitäis vaan muistaa ise rikkoa arjen kaavaa ja tehdä extempore tekoja että pysyy mieli virkeänä.
erosin 56 vuotiaana.ja tosi vaikeasta emännästäni.oli alko ja lääkkeet.nyt avoliitossa ja nautin jokaisesta päivästä.koeta saada keskustelemaan tai perheterapiaan.jos se ei auta.siitten kannattaa etsiä uusi ihminen joka puhuu ja antaa hellyyttä.
parempaa ei löydykkään ja jää ikäänkuin lehdelle soittelemaan tämän jutun aloittajalle kyllä sanon että ota elämänohjat käsiisi ei ole sinun syy jos ukkosi ei ole sinusta kiinnostunut. näitä yliaisanpotkijoita tuntuu riittävän meillä sama juttu tsemppiä sinulle.
Jos alkuperäinen kirjoittaja on tuossa elämäntilanteessa niin olisi aika epäuskottavaa jos parempaa ei tilalle löydy. Sitäpaitsi, onko parempi elää suhteessa jossa joka päivä on piinaa kuin onnellisesti itsenäisenä? No, jos on riippuvainen parisuhteesta, oli se minkälaista kidutusta tahansa niin itsepä tiensä valitsee.
Alkuperäisen kirjoittajan tilanteessa on kyllä syytä sekä miehessä joka on pelkkää alkulimaa että tuollaisen miehen valinneessa. Jos kelpuutetaan mitä tahansa niin laatukin on mitä tahansa.
Niinpä..pitkä aika kun kulunut niin huomaa ettei ehkä ollutkaan se Oikea.
No minua pitänee tässä suhteessa lapset, huoli heistä ja miehen uhkaus tappaa itsensä jos jätän.
Kuulostaa sellaiselta tapaukselta tuo mieheltä näyttävä asuinkumppanisi että ennemmin joku päivä olet sinä se väkivallan uhri kuin että hän itselleen mitään tekisi.
Kiitos viesteistä..toivottomalle näyttää tulevaisuus. Mies ei puhu, ei kosketa, elää vaan omaa elämäänsä. Hänellä on esim. treffeissä oma profiili, jota ei ole salaillut kylläkään. Sitä mitä siellä tapahtuu en tiedä, enkä jaksa enää välittää. Sen tiedän vaan ettei minusta välitä enää ainakaan, kunhan vaan jaksan kotityöt huolehtia asiat ovat hänen mielestään kunnossa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001391&posting=22000000023016016
kyllä sinä sieltä apua saat. Olet masentuntut.
Joo kiitti vinkistä tai sit luovutan..
*väsynyt*
Kiitos vinkistä..ehkä se jaksaa auttamaan ehkä ei.
Saatat olla masentunut. Minä ainakin olisin jos mieheni käyttäytyisi kuin sinun miehesi.
Mene juttelemaan asioistasi jonnekkin. Saat sieltä voimia ja jaksat tehdä muutoksia omaan elämääsi. Ansaitset parempaa ja lapset tietenkin myös. Ehkä miehesi tarvitsisi jonkinlaista ravistelua...tai hänet joutaa jättää kokonaan.
Joka tapauksessa, vaikka nyt tuntuisi tyhjältä, se ei ole lopullista, vaan uusi parempi elämä on edessäsi. Ala toimimaan.
Kiitos sulle..voimat vaan on vähissä.
Lasten takia koitan jaksaa ja puhuminen on vaikeaa, myöntää että ei voi hyvin. Mutta olet oikeessa.
Kyllä se taas helpottaa, kun tulee kesä ja aurinko! Sitä odotellessa hae apua vaikka neuvolasta, hieman apua lastenhoitoon, ja mene ulos kodistasi! Tee mitä tahansa, hanki harrastus, mene shoppamaan, tapaile ystäviä. Tai joku kiva illanvietto, joko syömään tai tanssimaan ? Tai pieni matka ? Tai joku ihana hoitopäivä itselle, kampaaja tai muuta ihanaa vain sinulle itsellesi. Kokemusta on itselläni myös, kyllä se siitä, kunhat et itse jää sinne kotiin murehtimaan! Saa sitten ukkokin pirteämmän vaimon ja alkaa muutkin asiat sujua!
Kiitos viestistä, kun ehtisin ja jaksaisin. Kotityöt pitkälti mulla vaikka teen kokopäivätyötä, sen päälle lasten kuskaukset ym. Omaa aikaa on tosi vähän..mutta laitanpas harkinnan alle mitä voisin ehtiä..¨kiitos vinkistä
eli kokemusta on ! Ja voin todella kertoa että sama tilanne on ollut päällä ja on edelleenkin, mutta huomaan, että nämä pikkujutut auttavat jaksamaan. Teen myös pitkät työpäivät ja hieman päälle extraa, kuskaan lapset ja hoidan asiat kotona lähes yksin, vaikka naimisissa olenkin. Mutta kun taaperot hieman kasvaa, niin päivä päivältä tulee pari minuuttia omaa aikaa lisää. Olen yli neljäkymmentä ja aion jaksaa vielä paljon tässä elämässä! Tsemppiä siis !!!
Rakas ihminen. Mene juttelemaan lääkärille tai terveydenhoitajalle nämä asiasi. Tarvitset tilanteeseesi toista aikuista, joka miettii kanssasi, miten saat taas tunteet elämään. Aisti eri aisteillasi: ulkona tuulen, tuiskun, pakkasen, narskeen, sirkutuksen, huhuilun. Katso lumista puuta, kuun sirppiä, tulen liekkiä, lapsen leikkiä, muistele jotakin lapsuuden mukavaa aikaa.. ja usko tulevaisuuteen, ihmisyyteen, hyvyyteen.