Ahdistavaa

Olemme työpaikalla "kypsyneet" tj:mme jatkuvaan pompotteluun.Työnantaja vaihtui tässä taannoin ja odotukset tätä uutta työnantajaamme kohtaan olivat melkoiset. No, onneksi jo pian huomasimme minkälainen työmeininki siellä tulee olemaan.Me olemme työntekijöitä, joita pitää kyykuyttää koko ajan, kohta leimaamme ilmeisesti? vessakäynnitkin.

Teemme työtä jota kukaan muu ei osaa,ja jos meille jää edes pieni hengähdyshetki on pomo kimpussamme, ja niin sitten mennään taas toisiin työtehtäviin joita emme edes osaa. Jos mokaamme, on virhe meidän. Kun meillä kiire ei ketään tule avuksi, mutta kierto toisinpäin kyllä käy.

Olemme niin kyllästyneitä tähän pompotteluun, ja muistelemme haikein ed. työnantajan palveluksessa olemista. Saimme tehdä oman työmme rauhassa emmekä juosseet ympäri työpaikkaamme.Tämä alkaa olla jo sellaista että porukka on alkanut sairastaa ja henkinen ilmapiiri työssämme on ahdistavaa. Oikein on pakko raahautua töihin ei sinne millään muuten menisi.
Luottamusmiehelle ollaan puhuttu, mutta niin maksettu se ilmeisesti taitaa olla ettei mikään auta...??
0642
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


työpaikalla kirjoitti:

Olemme työpaikalla "kypsyneet" tj:mme jatkuvaan pompotteluun.Työnantaja vaihtui tässä taannoin ja odotukset tätä uutta työnantajaamme kohtaan olivat melkoiset. No, onneksi jo pian huomasimme minkälainen työmeininki siellä tulee olemaan.Me olemme työntekijöitä, joita pitää kyykuyttää koko ajan, kohta leimaamme ilmeisesti? vessakäynnitkin.

Teemme työtä jota kukaan muu ei osaa,ja jos meille jää edes pieni hengähdyshetki on pomo kimpussamme, ja niin sitten mennään taas toisiin työtehtäviin joita emme edes osaa. Jos mokaamme, on virhe meidän. Kun meillä kiire ei ketään tule avuksi, mutta kierto toisinpäin kyllä käy.

Olemme niin kyllästyneitä tähän pompotteluun, ja muistelemme haikein ed. työnantajan palveluksessa olemista. Saimme tehdä oman työmme rauhassa emmekä juosseet ympäri työpaikkaamme.Tämä alkaa olla jo sellaista että porukka on alkanut sairastaa ja henkinen ilmapiiri työssämme on ahdistavaa. Oikein on pakko raahautua töihin ei sinne millään muuten menisi.
Luottamusmiehelle ollaan puhuttu, mutta niin maksettu se ilmeisesti taitaa olla ettei mikään auta...??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu