Voiko luottaa

kiitos linkistä :) noin minäkin sen järkeilin ett kerran pettää niin aina voi pettää...

...ja pettäjien paatosta tuo, että suhteessa on vikaa tms. jos pettää. Suhde on kahden ihmisen välinen juttu, ja pettäjä on osana tekemässä sitä. Jos suhde on pettäjän mielestä huono, hän on vastuussa sen huonoudesta. Usein kaikki suhteen osapuolet eivät ole laisinkaan samaa mieltä suhteen tilasta tai laadusta. Joten jos se on muka se syy siihen uskottomuuteen ni hohhoijaa.

Miksi se olisi niin vaikea myöntää, että pettäjä itse on halunnut tehdä jotain, mitä pidetään pettämisenä? Suhde ei sitä aiheuta, vaan pettäjän oma näkemys ja tunteet. Ei siihen pidä sotkea syylliseksi perhettä tai puolisoa, kun pettäjä itse on tehnyt omavaltaisesti ja salassa päätöksiä pettää, rikkoa lupauksia jne.

Jokaisessa uudessa suhteessa tulee välttämättä huonompia hetkiä - täysin onnellista, kriisivapaata ja riidatonta suhdetta kun ei ole olemassakaan. Silloin aiemmin pettänyt voi helposti luulla, että nytpä tämä suhde on huono, haluan uuden kumppanin: olen oikeutettu pettämään. Miksei, edellisen kerrankin kävi hyvin ja sai tilalle paremman suhteen, eikä tarvinnut jäädä yksin!

Jos ei niitä asioita kunnolla joudu setvimään ja kohtaamaan, käyttäytymismalli jatkuu hamaan helvettihin asti. Aina vain uutta katselemaan!

Tuossa aiemmassa vastauksessani en missään nimessä väittänyt, että pettämiselle ei olisi syytä. Väitin, että pettämisen syy löytyy vain ja ainoastaan siitä pettäjästä. Aina on jokin syy, muttei koskaan oikeasti toisissa. Ni.

Mielestäni se ei ole kauhean mustavalkoista väittää, että teon syy on tekijässä. Loogista ennemminkin.

mustaharmaata kirjoitti:

...ja pettäjien paatosta tuo, että suhteessa on vikaa tms. jos pettää. Suhde on kahden ihmisen välinen juttu, ja pettäjä on osana tekemässä sitä. Jos suhde on pettäjän mielestä huono, hän on vastuussa sen huonoudesta. Usein kaikki suhteen osapuolet eivät ole laisinkaan samaa mieltä suhteen tilasta tai laadusta. Joten jos se on muka se syy siihen uskottomuuteen ni hohhoijaa.

Miksi se olisi niin vaikea myöntää, että pettäjä itse on halunnut tehdä jotain, mitä pidetään pettämisenä? Suhde ei sitä aiheuta, vaan pettäjän oma näkemys ja tunteet. Ei siihen pidä sotkea syylliseksi perhettä tai puolisoa, kun pettäjä itse on tehnyt omavaltaisesti ja salassa päätöksiä pettää, rikkoa lupauksia jne.

Jokaisessa uudessa suhteessa tulee välttämättä huonompia hetkiä - täysin onnellista, kriisivapaata ja riidatonta suhdetta kun ei ole olemassakaan. Silloin aiemmin pettänyt voi helposti luulla, että nytpä tämä suhde on huono, haluan uuden kumppanin: olen oikeutettu pettämään. Miksei, edellisen kerrankin kävi hyvin ja sai tilalle paremman suhteen, eikä tarvinnut jäädä yksin!

Jos ei niitä asioita kunnolla joudu setvimään ja kohtaamaan, käyttäytymismalli jatkuu hamaan helvettihin asti. Aina vain uutta katselemaan!

Tuossa aiemmassa vastauksessani en missään nimessä väittänyt, että pettämiselle ei olisi syytä. Väitin, että pettämisen syy löytyy vain ja ainoastaan siitä pettäjästä. Aina on jokin syy, muttei koskaan oikeasti toisissa. Ni.

Mielestäni se ei ole kauhean mustavalkoista väittää, että teon syy on tekijässä. Loogista ennemminkin.

Sulla on niin äkkijyrkkä näkökulma tähän juttuun, että et edes lukemaasi ymmärrä.

Siis: jos pettää, niin tottakai syyllinen on pettäjä. Jos av(i)oliitto tuntuu pettäjästä huonolta, niin sehän tuntuu, oli se sitten oikeasti huono tai ei (siis toisen osapuolen näkökulmasta). Nimenomaan sitä tarkoitin, että oikeutusta pettämiselle ei sinänsä ole.

Mutta todella on tapauksia, joissa ihminen ei luonteeltaan ole pettäjätyyppiä (mitä se sitten ikinä olisikaan), vaan on onneton nykysuhteessaan, ja yksin jäämisen pelossa alkaa hakea uutta ilman että päättää vanhan. Eikä tästä tule kuitenkaan käyttäytymismallia. Eikä kyseessä ole ihminen, joka lähtee karkuun heti, jos ilmaantuu ongelmia.

joo... kirjoitti:

Sulla on niin äkkijyrkkä näkökulma tähän juttuun, että et edes lukemaasi ymmärrä.

Siis: jos pettää, niin tottakai syyllinen on pettäjä. Jos av(i)oliitto tuntuu pettäjästä huonolta, niin sehän tuntuu, oli se sitten oikeasti huono tai ei (siis toisen osapuolen näkökulmasta). Nimenomaan sitä tarkoitin, että oikeutusta pettämiselle ei sinänsä ole.

Mutta todella on tapauksia, joissa ihminen ei luonteeltaan ole pettäjätyyppiä (mitä se sitten ikinä olisikaan), vaan on onneton nykysuhteessaan, ja yksin jäämisen pelossa alkaa hakea uutta ilman että päättää vanhan. Eikä tästä tule kuitenkaan käyttäytymismallia. Eikä kyseessä ole ihminen, joka lähtee karkuun heti, jos ilmaantuu ongelmia.

Jes, tiedän olevani oikeassa, kun keskustelukumppani menee henkilökohtaisuuksiin. Väität, että olen äkkijyrkkä ja etten ymmärrä. No, en tyydy siihen, vaan jatkan keskustelua, koska minusta tuntuu, ettet sinäkään täysin ole sisäistänyt minun pointtejani.

Minun käsitykseni pettäjätyypistä on sellainen, että kyllä sen tyyppinen ihminen, jonka kuvailit vastauksesi lopussa, on nimenomaan pettäjätyyppiä. Vastuustapakeneva, tyytymätön muihin kuin itseensä, hätäinen. Olkoonkin, ettei ehkä niin voimakkaasti kuin sadasti pettänyt olisi, niin silti.

Vaikka pettäminen tapahtuisi kerran kuvailemassasi huonossa suhteessa, niin eikö se silti ilmentäisi ko. henkilön ajattelumaailmaa? Eikö yksi kerta riitä sinusta todistamaan sitä, että tällä ihmisellä on kyky sopivien olosuhteiden sattuessa olla uskoton?