syyllisyys ja ystävät

Varsinaiseen ongelmaan en tiedä ratkaisua, mutta ainakin sinä olet viisas, kun osaat miettiä asiaa myös näiden "ikävien" ihmisten kannalta! Olet aivan oikeassa siinä, että muutaman huonon päivän tms. takia ei kannata ystäviä jättää - oletko puhunut ystäviesi kanssa siitä, mikä sinua ärsyttää heissä ja mistä sellainen toiminta johtuu?

Varsinkin jos olet nuori, ilmeisesti olet, niin ajatuksesi erilaisista ystävistä ovat minustakin "älykkäitä". Minä olen oikeastaan vasta nyt, viittä vaille 5-kymppisenä alkanut miettiä enemmän tuota asiaa, että jotkut ihmiset hallitsevat liikaa omaa elämää. Ja kuten sanoit...kielteisyydellään. Se on hyvä oivallus. Jotenkin se vaatii paljon myöntää edes itselleen, että ehkä olisi hyväksi etääntyä tai tehdä pesäero johonkuhun.

Minulla oli ystävä 30 vuoden takaa. Siksipä pesäeron tekeminen hänestä tuntuikin kuin avioeroa ottaisi, ainakin melkein. Oli vaikea tunnustaa itselleen, että ihminen, jota on pitänyt ystävänä on itselleen pahaksi. Ystäväni oli sellainen, että hän mielellään puhui pahaa ja yritti leimata ihmiset niin, että heillä olisi jotain kieroja tarkoitusperiä. Hän alkoi pitää päivittäin yhteyttä, ja odotti minun kertovan kaikki asiani hänelle. Suhteesta tuli jotenkin sairas.

En pystynyt suoraan sanomaan, etten halua enää jatkaa ystävyyttä, tein sen tekstiviestillä. Voi tuntua raukkamaiselta, mutta sekin oli voimainponnistus.

On totta, että jotkut ihmiset ikäänkuin syövät energiaa. Mahdollista on, että he pahoilla puheillaan jopa pilaavat muiden ihmissuhteita. Ainakin jos olet pahanpuhujan ystävä, sinutkin voidaan kiertää kaukaa jne.

Älä anna näiden "huonojen ystävien" vallata sitä aikaa, jonka voisit viettää parempien ystävien seurassa.

Ystävät eivät ole roskasanko, johon kaadetaan jatkuvalla syötöllä kaikki huolet ja murheet. Tottakai silloin tällöin pitää voida ystävälle avautua ja kertoa huoliaan puolin ja toisin, mutta jatkuva toisen "psykiatrina" olo käy voimille.

Itse en vaativan työn ja arjen pyörityksen keskellä jaksa kaiken lisäksi tavata ystäviä, jotka syövät energiaa ja jotka saavat oman fiiliksen alas tai muuten kummalliseksi. Tämä myös vaihtelee elämäntilanteiden mukaan. Myös henkilöt, jotka eivät kestä kuulla kohdalleni sattuneista iloisista asioista, vaan haluavat vähätellä niitä, ovat epätoivottuja. Tämän haistaa yllättävän nopeasti. Ystävyydessä päteekin kohdallani sanonta "ei se määrä, vaan se laatu". Myös itse ainakin omasta mielestäni käyttäydyn niin, etten aiheuta ystävilleni päänsärkyä ja tukalaa oloa.

Tutulta ongelmalta kuullostaa. Mulla oli kans yks tällainen, aika reppana tapaus oikeastaan, ystävänä, pitkän aikaa. Yritin auttaa ja kannustaa kaikin tavoin, piristää, kuunnella, motivoida jne.
Silti pikkuhiljaa alkoi ottaa pattiin se loputon negatiivisuus ihan mihin tahansa asiaan, tai muita ihmisiä kohtaan, ja aloin tulla agressiiviseksi aina kun tämän ihmisen kanssa olin tekemisissä. Tuntui että mikään mitä sanoin ei kiinnosta häntä, ja että ainoa tarkoitukseni hänen elämässään oli olla joku hiivatin terapeutti, tai likasanko niinkun joku muu sanoi. Erityisen paljon minua otti päähän se että puheenaiheet koskivat lähinnä muita ihmisiä, ja mitä vikaa kenessäkin on, ja kun oma filosofiani on se että jokainen on vastuussa omasta elämästään ja omista asenteistaan. Ikuinen valitus alkoi ottaa hermoon niin paljon että pikku hiljaa katkoin siteet tähän ihmiseen. Olin aina tavoittamattomissa tms. Aluksi tottakai tunsin syyllisyyttä, koska kaveria ei jätetä on totta minullekin, mutta rajansa kaikella. Kun vihdoin pääsin irti siitä henkilöstä, minulle jäi enemmän hyvää mieltä ja energiaa jaettavaksi muillekin kuin sille yhdelle energiasyöpölle, myös itselleni. Enkä ole katunut kertaakaan.

Välejä ei kannatta laittaa poikki yhtäkkiä, sitä nämä ns. ystävät eivät tajua, ja seuraus on ainoastaan se että sinusta tulee uusi lempparipuheenaihe josta valittaa muille ihmisille. Sen kun vain kasvat eroon, pikkuhiljaa.