Täytyy jonnekin avautua, kun asia jonkunverran mua ahdistaa ja mietityttää. Teille on hyvä kertoa, kun ette tunne minua henkilökohtaisesti.
Tilanne on sellainen, että olen alle kolmikymppinen nainen. Olen jonkun aikaa tässä tapaillut muutaman vuoden vanhempaa miestä. Molemmilla meillä on takana epäonnistuneita suhteita ja myös avoliittoja. Miehellä on lapsi edellisestä suhteestaan, noin neljävuotias tyttö. Lapsi ei kuitenkaan minua häiritse, vaan lähinnä kyse on lapsen äidistä. Tässä hiljalleen on käynyt ilmi, että tunnen lapsen äidin vuosien takaa, en vain tiennyt, että hän on seurustellut juuri tämän samaisen miehen kanssa. Minulla ja tällä lapsen äidillä on muutamia yhteisiä ystäviä, mutta emme ole juurikaan viettäneet aikaa yhdessä nuoruusvuosien jälkeen, muutamaa juhlintareissua lukuun ottamatta.
Tilanne on epämiellyttävä, kun ystäväni olivat kovasti tätä miestä vastaan silloin, kun hän erosi lapsensa äidistä. Nyt minä olen sitten mennyt häneen ihastumaan ja ystäväni ovat kavahtaneet tätä suhdetta. En tiedä miten jatkaa ajatusteni kanssa. Pidän tästä miehestä, mutta myös ystäväni ovat minulle erittäin tärkeitä. Ystäväni ovat kuitenkin olleet elämässäni vuosia, kun taas tämä mies vasta muutaman kuukauden. En silti haluaisi jättää miestä elämästäni, koska olen oppinut pitämään hänestä todella.
Tällä hetkellä emme pariskuntana tapaa minun ystäviäni, vaan liikumme enimmäkseen kahden kesken tai miehen ystävien kanssa. Minä tapaan omia ystäviäni yksin ja tunnen olevani hieman halveksittu. Tätäkö se tosiystävyys sitten olikin? Itse en ole ystävieni mies/naisvalintoja koskaan avoimesti arvostellut, vaan yrittänyt tukea mahdollisimman paljon.
Tuntuu välillä siltä, että ystävät ovat mukana elämässä vain silloin, kun minusta on heille jotain hyötyä. Enää ei pelkkä ystävyys riitä, vaan täytyy olla tietty hyöty kaikista tapaamisista. Mikä on naisen logiikka tällaisissa tapauksissa? Eikö voi olla ystävä monen kanssa, vaan pitää valita "puolet" ja se parempi ystävä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Saat pyynnöstäsi huolimatta vastaukseksi miehen logiikkaa. Jos mietit, mitä ystäväsi ajattelevat sinusta, jos olet kyseisen miehen (tai jonkun muun miehen) kanssa, elät luultavasti loppuelämäsi yksin katkerana ja unohdettuna.
Pakko sanoa vielä näin lopuksi, että naisen logiikka on, ikävä kyllä, paljon monimutkaisempaa kuin miehen.