Aloitin työt eräässä liikuntakeskuksessa.
Jo haastattelussa kerrottiin että heillä ei ole alalla työehtosopimusta.
Kun tuli sopimuksen allekirjoituksen aika, luin paperin vaan pikaisesti läpi ja menin tyhmänä allekirjoittamaan sen.
Työn laatu selvisikin jo heti ensimmäisenä päivänä. Taukoja ei ehdi pitää. Ei siis ruoka- tai kahvitaukoja, eikä työn ohessa ehdi edes vessassa käymään kiireen vuoksi (olen siis yksin asiakaspalvelussa). Vai pitäisikö asiakkaille sanoa, että odottakaahan hetki kun käyn kahvitauolla :)
Työsopimukseen tuntipalkaksi laitettiin 8€ ja iltalisäksi 0,70€/h. Mutta yölisästä ei puhuttu mitään (ja sain sellaisen käsityksen ettei sitä maksetakkaan).
Työsopimukseen kirjoitettiin toistaiseksi voimassa oleva, vaikka olen lomittamassa n.3kk vakituista työntekijää. Koeajaksi oli laitettu rasti kohtaan 0-4kk. Lomarahaa ei kuulemma työsopimuksen mukaan makseta! Vain jonkun lomakorvauksen saan? Mitähän se mahtaa tarkoittaa?
En edes muista kaikkea, mutta tuntuu että kaikki on yksinkertaisesti laitonta!
Eikös tuo koeaika tarkoita sitä että työsopimuksen voi purkaa molemmin puolin heti, ilman irtisanomisaikaa? Tässä on vaan vielä se että jos irtisanon itseni, saan kolmen kuukauden karenssin.
AAAAAAAAAAARRRRG!!! Mitä teen? Otanko liittoon yhteyttä vai mihin?
Kiitos jos jaksoit lukea/vastata :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
..johonkin liittoon, niin ota ihmeessä sinne yhteyttä. Vaihtoehtoisesti voit ottaa myös yhteyttä työsuojelupiiriin ja kysyä sieltä..