No eikö

Ajattelin pistää pohjat tähän kaukosuhdekeskusteluun ja kertoa oman tarinani.

Olen Suomalainen, mutta asunut aiemmin vuosikymmenen verran ulkomailla. Seurustelin kymmenen vuotta sitten maapallon toisella puolella asuessani sikäläisen tyttökaverini kanssa noin vuoden verran. Seurustelu kuitenkin päättyi ja myöhemmin muutin vielä usean mutkan kautta takaisin Suomeen. Olemme kuitenkin pitäneet epäsäännöllisesti yhteyttä sillä vaikka seurustelu silloin päättyi ei välillämme kuitenkaan mitään katkeruutta syntynyt. Molemmat olemme tahoillamme olleet suhteessa, joista tosin kummallakaan ei ole lapsia vaikka molemmat meistä lapsia olisi omissa suhteissamme halunneet.

Viime vuoden puolella meidän molempien suhteet kuitenkin päättyivät eroon ja sen jälkeen olemme alkaneet pitämään yhteyttä erittäinkin tiiviisti. Tietysti osaltaan tihentyneeseen yhteydenpitoon vaikuttaa se että molemmilla on tarvetta puhua ja kirjoittaa omista eroon liittyvistä tuntemuksistaan, mutta kyllä tässä selvästi on muutakin virettä. Vaikka tulemmekin täysin erilaisista kulttuureista, on meillä kuitenkin minun ulkomailla olon seurauksena yhteinen kieli. Muutoinkin tuntuu uskomattomalta etä kuinka joku niin erilainen ja kaukana oleva ihminen voi ymmärtää minua niin hyvin.

Tänä päivänä olen siis kaukosuhteessa jossa olen nähnyt kumppanini viimeksi kymmenisen vuotta sitten ja etäisyyttä välillämme on noin 20 000 km. Repikää siitä...