Tänään tulee kaksi viikkoa vaimon ilmoituksesta että ottaa eron. Paperit on vireillä. Hän asuu vielä kotona mun ja lasten kanssa kuun vaihteeseen saakka.
On vaan todella hankalaa nyt tämä yhdessä asuminen naisen kanssa ketä rakastaa ja joka on kuitenkin lähtemässä pois.
Mutta kysymys kuuluu että meneekö se vielä pahemmaksi kun hän lähtee? Miten kauan kestää se pahin ikävän vaihe ja tuleeko se edes heti?
Tätä meidän eroa hän on pohtinut puolisen vuotta ja on yhdessä yritetty saada asiosta toimimaan mutta nyt taaksepäin katsoessa huomaan että väärin tavoin ja ainakin mun osalta paniikissa.
Eli mulla on kyllä ollut aikaa valmistautua tähän pahimpaan,mutta nyt huomaan etten ole valmis tähän ollenkaan.
Menipäs elämä hauskaksi...
Mutta ehkä jonain päivänä se aurinko vielä paistaa.
On vaan todella hankalaa nyt tämä yhdessä asuminen naisen kanssa ketä rakastaa ja joka on kuitenkin lähtemässä pois.
Mutta kysymys kuuluu että meneekö se vielä pahemmaksi kun hän lähtee? Miten kauan kestää se pahin ikävän vaihe ja tuleeko se edes heti?
Tätä meidän eroa hän on pohtinut puolisen vuotta ja on yhdessä yritetty saada asiosta toimimaan mutta nyt taaksepäin katsoessa huomaan että väärin tavoin ja ainakin mun osalta paniikissa.
Eli mulla on kyllä ollut aikaa valmistautua tähän pahimpaan,mutta nyt huomaan etten ole valmis tähän ollenkaan.
Menipäs elämä hauskaksi...
Mutta ehkä jonain päivänä se aurinko vielä paistaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
vaikka sitä ei nyt usko:aurinko paistaa vielä...:)ja varmasti.
viime kesänä (noin 8 kuukautta) samassa tilanteessa, että vaimo halusi eroa elikä täysi paniikki päällä koko kesän mutta syksyllä käytiin asioita läpi päätettiin jatkaa yhdessä. Nyt asiat kääntyneet toisinpäin. Olen yksinkertaisesti väsynyt tämmöiseen leikkiin joka jatkuu vuodesta toiseen vaikka "rakastan" jollain tavalla edelleen vai onko se sitten pelkästään luopumisen pelkoa? Vaikea sanoa mutta luulisin että parempi ero kuin kylmä suhde vuosiksi eteenpäin. Kannattaa miettiä. Niin ainakin minä olen tehnyt ja tällä hetkellä ei tunnu miltään vaikka vaimo on etsinyt jo asuntoa itselleen. Jos oikein ymmärsin tuon sinun jutun niin vaimosi on rakastunut toiseen mieheen. Kuinka monta vuotta olette olleet yhdessä?
ole sitä kolmatta pyörää kuvioissa,tosin nyt en oikein enää luota siihenkään.Aika näyttää mikä on totuus sen osalta.
Yhdessä ollaan oltu parikymmentä vuotta,mistä viistoista naimisissa.Ihan teineinä aloitettu,mikä on varmasti yksi syy tähän.
Olen miettinyt myös tuota "luopumisen pelkoa" ja se on varmasti tavallaan totta.Ja oma tulevaisuus tietty arveluttaa.
Olen ajatellut nyt keskittyä täysillä lapsiin ja siinä sivussa opetella "omaa elämää".
teet oikein kun ajattelet ja sanot keskittyväsi lapsiin,koska tosi asiassa lapset on ne jotka kärsii koko tilanteesta kaikkein eniten,,omasta kokemu8ksesta voin sanoa vaikean eron jälkeen että paistaa se päivä sinullekkin,mutta muistakaa että turhat kiukuttelut pois ja elämässä eteen päin sillä jokainen tietää että pieni asia riita tilanteessa muuttuu isoksi asiaksi,ei muuta kun tuulta purjeisiin ja kevättä kohti.
tässä on itsekkin aloittanut. Nyt takana yhdessä 26,5 vuotta joista naimisissa vähän yli 19 vuotta. Nyt näyttää siltä että vaimo ei haluakaan luopua minusta jostain kumman syystä mutta huomasin vain tuossa pari kuukautta sitten että on niitä semmoisiakin naisia olemassa joiden kanssa on jotain yhteistäkin eikä pelkästään koti ja lapset. Minulla ei ole tarkoitus hakea eroa koska olen ajatellut jättää sen vaimon tehtäväksi koska hän on siitä aina maininnut niin toteuttakoon nyt sitten itsensä. Muistat vain ottaa omaa aikaa ja rohkeasti liikenteeseen ja vaikka toiseen kaupunkiin niin se helpottaa kummasti. Niin minä olen tehnyt nyt parin kuukauden ajan jota vaimo ei enää siedä, vaikka otti itsekkin viime kesänä omaa aikaa. Silloin mulla ainakin oli luopumisen ja tulevbaisuuden pelkoa mutta nyt en enää välitä varsinkaan sen jälkeen kun käytiin siellä parisuhdeterapiassa. Siellä vaan huomasin että olen väärä ja liian huono mies hänelle samalla pitäis olla sekä lapsille että vaimolle isä eikä mikään aviopuoliso. Se oli liikaa se. Päättele itse koko suhde on perustunut pelkästään ison naisen isän puutteeseen jolle voi kiukutella niin kuin murrosikäinen koko ajan. Tsemppiä.
Älkää rikkoko itseänne enmpää, osaatte kaikki kirjottajat varmasti asettaa elämänne järjestykseen. Olen itse pitkään ollut sitä mieltä, että kun kaikki parisuhteen eteen tehtävissä oleva on kokeiltu, on osattava myös luopua. Ketään ei voi pakottaa rakastamaan tai edes välittämään. Ja toisaalta... rakkauden teko se luopuminenkin on.
Jokainen paranee erosta omaa tahtiaan, omalla tavllaan. Ja kun asiaa jälkeenpäin tarkastelee, huomaa, että ero ei ole suinkaan pahinta mitä olisi voinut tapahtua. Eläminen sellaisessa suhteessa, jossa toisen ei ole hyvä olla, ei voi olla hyväksi kummallekaan.
Tutustukaan itseenne, antakaa aikaa niin tunteille kuin teoillekin. Ja kun olette valmiita, jatkakaa elämäänne.
ihmisellä täytyy olla elämässä muutakin kuin yrittä hoitaa loppuun kulunutta rakkautta/suhdetta. Minulla ainakin se oli 25 tuntia mielessä yrittäen keksiä keinoja millä onnistuis pitämään suhteen yllä ja täytyy sanoa että kyllä olin niin lähellä loppuun palamisesta että sitä ei usko kukaan. Siinä vaihtui jopa ystäväpiiri melkein kokonaan mikä olikin vain hyvä asia koska niistä uusista ystävistä moni oli kokenut jo saman tai heillä se on edessä. Jopa naisista löytyi sellainen henkilö jonka kanssa edelleen ollaan viikoittain yhteydessä pelkästään ystävinä ja ollaan keskusteltu enemmän kuin vaimon kanssa 10 vuoteen ja se jos mikä pitää ihmisen pinnalla ja terveenä. Eli ei kaikista naisista tule rakastajia tai vaimoja.
sinulta 43 v. Nämä keskustelupalstat on ihan kelpoja ajatustenvaihtopaikkoja, koska tänne kirjoittelee ihan asiallisetkin ihmiset. Sellaiset, jotka ovat kokeneet samankaltaisia asioita ja voivat jakaa omia kokemuksiaan ja selviytymistarinoitaan. Voit kirjoitella rohkeasti omia tuntemuksiasi nimettömänä, sekin jo pelkästään auttaa järjestämään ajatustesi kaaosta.
Kuten moni muukin on tässä todennut, niin toivoa uudesta paremmasta elämästä on aina, vaikkei nyt siltä tuntuisikaan. Pitää vain laittaa oma pää ja itsetunto hyvään kuntoon.
elämässä pitää olla muutakin kuin yritys pitää parisuhde kasassa. Näin jälkeenpäin katsoen kun ero nyt on varma huomaan että ehkä mun pahin moka tän eroprosessin aikana oli se että en osannu ajatella mitään muuta ja tein kaiken ajatellen että miten se vaikuttaa meidän suhteeseen. Eli en elänyt normaalia elämää ja se ahdisti sekä ex:ää että mua.
Nyt se on "helppo" nähdä mutta kun elää siinä tilanteessa niin se on ihan eri juttu.
Ja nyt kun tää on tässä pisteessä niin huomaan katsovani ex:ää ihan eri tavalla. On jotenkin outo yllättää itsensä ajattelemasta että enkö tosiaan kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen aikana ole oppinut tuntemaan häntä ollenkaan. Vai onko tämä nyt sitä erilleen kasvamista?
te ole kasvaneet erilleen vaan olette olleet alun pitäen sopimaton pari olemaan yhdessä. Sitä vaan ei huomaa teinirakkaudestaan ennenkuin tulee ikää tarpeeksi ja yhteiset asiat rupeavat tuntumaan raskailta. Kummallakin eri tarpeet ja odotukset parisuhteesta ja jos yrität väkisin muuttaa itsesi sellaiseksi kuin toinen haluaa niin huomaat sen jälkeen olevasi kyllästynyt joka ainoaan asiaan mitä yrität tehdä. Sitä saattaa kestää jonkun vuoden tai sitten ei mutta sitten kun rupeat ajattelemaan asiaa 20-30 vuotta eteenpäin ja mietit tuleeko suhde olemaan samanlaista niin uskallat tehdä erittäin rohkeita päätöksiä ilman pahoja tuskia. Näin minä olen tehnyt ja kesällä koettu tuska on poissa. Täydellisesti et voi ikinä oppia toista tuntemaan mikä saattaa olla hyväksikin hyvälle suhteelle.( ompahan ainakin jotain opiskelemista toisesta henkilöstä ).
Meillä asutaan myös vielä yhdessä, mutta mies miettii vakavasti eroa ja kotoa muuttamista. Minulla rakkaus jäljellä ja vahva halu yrittää yhdessä. Teen kuitenkin koko ajan surutyötä ja aloittelen omaa elämää. Teen töitä itseni kanssa ja tsemppaan itseäni itsenäiseen elämään. Lapset vielä pieniä ja he tärkeintä elämässäni. He tarvitsevat minua vielä pitkään. Ehkä joskus vuosien kuluttua aurinko paistaa minullekin kirkkaasti ja ehkä jonain päivänä löydän rinnalleni miehen, joka rakastaa minua. Toivossa on hyvä elää.
Meillä sama tilanne.Reilu viikko sitten mies ilmoitti että on vakavissaan miettinyt eroa.Mulle se tuli yllätyksenä!Ollaan nyt asioita vatvottu ja juteltu yllättävän paljon.Puhuttiin asumuserosta, että annettaisiin vielä mahdollisuus ehkä jatkaa jos siltä tuntuisi,avioero kuulostaa niin kovin lopulliselta.Mitä te ootte tuommoisesta mieltä?Että voiko miehen mieli muuttua kun asuu meistä erossa?Mä rakasta häntä kovasti,meillä on kaksi pientä lasta,asuntolainat ym.Jos joutuisin muuttamaan pois kotoa niin joutuisin muuttamaan aika kauas koska lähellä ei ole vuokra-asuntoja,ja siinä tapauksessa lasten elämä(koulut ja kaverit) järkkyisi liikaa..En tiedä mitä tehdä,asia on niin tuore ja haavat niin kirvelevät,etten osaa ajatella "järjellä"..
Nämä ovat vaikeita asioita ja välillä tuntuu, ettei niitä voi järjellä selittää. Me asumme yhdessä, juttelemme paljon (ei varmaan ole puhuttu yli 10 vuoteen yhteensä näin paljon kun nyt)ja harrastamme jopa seksiä paljon enemmän kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Meidän perhe-elämä on muuttunut vain parempaan suuntaan tänä vaikeana aikana. Käymme molemmat juttelemassa asioista perheneuvojan kanssa. Mutta samalla tosiaan tsemppaan itseni siihen, että yhtenä kauniina päivänä olenkin yksin lasten kanssa. Minun elämäni muuttuu ainoastaan siltä osin, että mies muuttaa pois talostamme. Minä jään entiseen kotiin lasten kanssa, sillä haluan säilyttää lapsilla tutun ympäristön, kaverit yms.
Miettikää yhdessä mikä teidän kohdalla on paras ratkaisu asioiden miettimiseen. Ehkä mies voisi muuttaa muualle ja miettiä rauhassa asioita. Meillä mies haluaa miettiä asioita kotona ja olen antanut siihen tilaisuuden. Toivottavasti sinulla on ystäviä joiden kanssa voit puhua tästä ja itkeä ystävän olkapäätä vasten. Itke ja puhu, se helpottaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että välillä tulee jopa sellaisia päiviä ettei itketä. Mutta kyllä elämä raskaalta ja ikävältä tuntuu, se on myönnettävä. Lasten takia on pakko jaksaa. Voimia sinulle!
Eihän se helppoa ole. Saman katon alla asuminen eropäätöksen tekemisen jälkeen on helvettiä, kokemuksesta voin sen sanoa. Ei ne illat muuton jälkeenkään helppoja ole, talo tuntuu tyhjältä ja tulevaisuus pelottaa. Mietit miten selviän, miten lapset selviävät?
Mutta päivä kerrallaan, ystävien tuella, puhumalla, itkemällä, pohtimalla, ja ennenkaikkea lasten vuoksi sinä kyllä jaksat. Joku viisas on sanonut että ihmiselle ei anneta enemmän kuin tämä jaksaa kantaa. Sinä jaksat, ja sinä selviät, ja nouset vahvempana kuin koskaan. Aikaa se vie, ja monta nenäliinaa ja valvottua yötä, mutta jonain päivänä huomaat ettei kurkkua enää kurista ja vastaantulevat naisihmisetkin alkavat hymyilyttää..
Lupaa että keskität voimasi lapsiin, he tarvitsevat sinua nyt enemmän kuin koskaan. Huomaavat enemmän kuin luuletkaan, auttavat enemmän kuin osaat uskoakaan. Heidän elämässänsä on nyt käännekohta, ja se miten asian pystyt exäsi kanssa käsittelemään on ratkaisevaa.
Lupaa että vaikka kuinka kyrsii, et puhu vaimostasi lapsille pahaa. Teidän riitanne ovat teidän riitojanne, lapsille olette aina yhtä rakkaat äiti ja isä.
Voimia Sinulle!
Toi sun viesti antoi uskoa tulevaan. Ehkä ajatukset tästä selkiytyy kun asutaan erillään. Ja kun lapset on tässä mun kanssa niin ne kyllä pitää elämässä kiinni.
Loppujen lopuksi positiivisuus ja elämä voittaa. Ajoittain tuntuu pahalta, mutta aika on siitä merkillinen tekijä, että kun antaa itselleen anteeksi epäonnistumisensa ihmissuhtessa, alkaa toipuminen - ajan kanssa. Tulet vielä monta kertaa miettimään mennyttä, punnitsemaan oliko ratkaisu sittenkään oikea, olisiko jotain voinut tehdä toisin jne.... Kakkea tätä voit tehdä itseksesi tai hakea pohdintaasi apuja ystäviltä, ammattiauttajilta, eroryhmistä...
Lapset pitävät arjessa kiinni, ovat yllättävänkin fiksuja erotilanteissa, mutta älä silti kuormita heitä liikkaa. Koita pitää aikuisten asiat aikuisten asioina. Jos olet surullinen, kerro lapsilla siitä, mutta kerro myös, ettei se ole heidän syynsä, eikä heidän pidä kantaa siitä vastuuta. Kerro myös, että ero on aikuisten ratkaisu, eivätkä lapset voi vaikuttaa siihen ettei teidän kahden aikuisen ole hyvä olla yhdessä.
Voimia ja jaksamista - sinä selviät erosta ajan kanssa.
löytää, anna kotkan lentää pesästään.