Paljastuin

Kaksivuotinen salasuhteeni paljastui, kun mieheni sai minut kiinni suhteesta työkaveriini (naimisissa oleva kolmen lapsen isä ja mieheni tuttu). Nyt mieheni haluaisi edelleen yrittää kanssani, han on hyvä mies, mutta suhteen aikana tunteeni mieheeni ovat halistuneet lähinnä ystävyydeksi. Mieheni halaa ja koskettelee edelleen, mutta itse pakenen, koska tunteeni tähän toiseen mieheen ovat edelleen vahvat. Tapauksen paljastuttua, emme ole tavanneet tämän toisen kanssa, mutta joitain tekstiviestejä olemme lähettäneet. En tiedä onko tämä toinen mies valmis tämänkään jälkeen jättämään perhettään, mikäli vaimonsa ei lähde itse (hänkin sai tietää samalla). Mitä minun tulisi tehdä?
91579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

avuksesi, sehän ei vielä ole kiellettyä. Etsi itsellesi vapaa yksilö ja oma elämä ja jätä toisten ihmisten suhteet rauhaan. Sillä elämä maksaa kaiken hyvän ja pahan takaisin ennemmin tai myöhemmin. Nim. Kokemusta on!

Äänestä
  • Asiaa vaikeuttaa vielä lisäksi se, että jo ennen kuin mieheni sai tietää suhteestani, hän huomasi omatkin virheensä (esim. itsekkyys) ja alkoi oikeasti tehdä töitä suhteen eteen. Itse vain olin jo liian syvällä tässä toisessa, joten en voinut päästää irti. Nyt tilanne on siis kaikkien tiedossa ja enkä tiedä mitä tehdä, antaako miehelle mahdollisuus (olenko sen edes ansainnut), alkaa toisen miehen kanssa (onko se edes mahdollista) vai elää omillaan...

    Äänestä

  • Heikkoihminen kirjoitti:

    Asiaa vaikeuttaa vielä lisäksi se, että jo ennen kuin mieheni sai tietää suhteestani, hän huomasi omatkin virheensä (esim. itsekkyys) ja alkoi oikeasti tehdä töitä suhteen eteen. Itse vain olin jo liian syvällä tässä toisessa, joten en voinut päästää irti. Nyt tilanne on siis kaikkien tiedossa ja enkä tiedä mitä tehdä, antaako miehelle mahdollisuus (olenko sen edes ansainnut), alkaa toisen miehen kanssa (onko se edes mahdollista) vai elää omillaan...

    Selkeytyy se tilanne kaikilla.Uskallusta nyt,kun jo kerran uskallit tuota muutakin.Näetpähän sit mitä muut uskaltavat.Minä sainuna kuitenkin lähtisin omilleni.Mitä muka odotat jatkossa tapahtuvan???Miten se aina voi mietityttää se lähteminen kokonaan kun kerran petinsäkkin on muualle jakanut,ei mustavalkoista,no onhan tuossa vaiheessa!!!Oleppas nyt ihan yhtä rohkea kuin tuon suhteesi aloittaessasikin ja näytä että sinulla on selkärankaa myös tehdä ne todellisetkin ratkaisut eikä vain nautiskella salaa ja pitää kulisseja,eikö jo väsytäkkin tuollainen.Huomaat miten helppo sinun on sitten jo hengittääkkin.Usko pois,olen oikeassa :)

    Äänestä

  • Heikkoihminen kirjoitti:

    Asiaa vaikeuttaa vielä lisäksi se, että jo ennen kuin mieheni sai tietää suhteestani, hän huomasi omatkin virheensä (esim. itsekkyys) ja alkoi oikeasti tehdä töitä suhteen eteen. Itse vain olin jo liian syvällä tässä toisessa, joten en voinut päästää irti. Nyt tilanne on siis kaikkien tiedossa ja enkä tiedä mitä tehdä, antaako miehelle mahdollisuus (olenko sen edes ansainnut), alkaa toisen miehen kanssa (onko se edes mahdollista) vai elää omillaan...

    Ta...?

    ... olet kamala! Sinä vielä siellä pähkäilet, että antaako miehelle mahdolisuus, vaikka asian pitäisi olla täysin toisin päin. Kylmät väreet menevät selkäpiitä pitkin... hrrrr.. et ajattele tässäkään tilanteessa olenkaan miestäsi, vain omia tunteitasi, vaikka mieheisi tarvitisi tukeasi enemmän kuin koskaan. Toivottavasti se toinen ei halua sua, toivottavasti jäät yksin, eikä kukaan enää halua sua...

    onneksi kokemuksesta tiedän, että kun vähän kuluu aikaa, niin miehesi myös huomaa millainen ihminen todella olet ja alkaa vihaamaan ja halveksimaan sinua. Hän on nyt shokissa eikä osaa nähdä kuin sinut sellaisena kuin hänen harhakuvansa sinusta oli.

    Minäkin olin alkuun samassa tilanteessa, pettämisen jälkeen vaimoni halusi aikaa pohtia rakastaako minua riittävästi, ettei sama tapahdu uudestaan... se oli nöyryyttävää, voi että se oli nöyryyttävää! Hän petti, ja edelleen, hän oli siinä asemassa, että voi päättää jatkuuko suhteemme vai ei. Voi voi kun miehesi saisi voimia nähdä millainen ihiminen todella olet ja jatkaisi vain omaa elämäänsä eteenpäin. Minäkin vihaan jo sua, pelkän tekstisi perusteella näen suoraan että olet egoisti, et mitään muuta. Suhteesi jatkui 2 vuotta, etkä jättänyt miestäsi! En voi uskoa!

    Äänestä

  • Heikkoihminen kirjoitti:

    Asiaa vaikeuttaa vielä lisäksi se, että jo ennen kuin mieheni sai tietää suhteestani, hän huomasi omatkin virheensä (esim. itsekkyys) ja alkoi oikeasti tehdä töitä suhteen eteen. Itse vain olin jo liian syvällä tässä toisessa, joten en voinut päästää irti. Nyt tilanne on siis kaikkien tiedossa ja enkä tiedä mitä tehdä, antaako miehelle mahdollisuus (olenko sen edes ansainnut), alkaa toisen miehen kanssa (onko se edes mahdollista) vai elää omillaan...

    kysyä, kukahan parisuhteessanne mahtaa olla itsekäs? Voi hellan pieksut sentään!

    Äänestä

  • Salli minun kirjoitti:

    kysyä, kukahan parisuhteessanne mahtaa olla itsekäs? Voi hellan pieksut sentään!

    Joo, kyllä tässä osuttiin sinne aivan naulan kantaaaaaaan! Hyvä, heikkoihminen = huono.

    Äänestä

Et ole ansainnut kumpaakaan miestä! Et näytä edes katuvan. Onko mielessä käynyt, mitä olet tehnyt omalle miehellesi, sille jota väitit rakastavasi myötä- ja vastoinkäymisissä. se on ok, jos tunteet muuttuu, rakkaus häviää, mutta se on tehtävä sitten rehellisesti. Erottava, ja sitten vasta ruettava pelehtimään muiden kanssa. Sulle olisi oikein, jos molemmat miehet jättäisivät sut yksin!

Äänestä

tunteettoman stoori, että kiinni jäätiin, mut kun oma mies ei vielä laita kiertoon ja ehkä tämä petturikaan ei huoli, niin ei muuta vaihtoehtoa, kuin jäädä vanhaan suhteeseen, jossa taas myöhemmin petetään.

Turha sinun on odotella sitä petturia. Vaikka vaimo laittaisikin kiertoon,niin ei hän enää sun luo palaisi. Näin olen yhden sellaisen vaimona todennut.

Ettet yhtään häpeä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heikkoihminen kirjoitti:

Kaksivuotinen salasuhteeni paljastui, kun mieheni sai minut kiinni suhteesta työkaveriini (naimisissa oleva kolmen lapsen isä ja mieheni tuttu). Nyt mieheni haluaisi edelleen yrittää kanssani, han on hyvä mies, mutta suhteen aikana tunteeni mieheeni ovat halistuneet lähinnä ystävyydeksi. Mieheni halaa ja koskettelee edelleen, mutta itse pakenen, koska tunteeni tähän toiseen mieheen ovat edelleen vahvat. Tapauksen paljastuttua, emme ole tavanneet tämän toisen kanssa, mutta joitain tekstiviestejä olemme lähettäneet. En tiedä onko tämä toinen mies valmis tämänkään jälkeen jättämään perhettään, mikäli vaimonsa ei lähde itse (hänkin sai tietää samalla). Mitä minun tulisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu