Lueskelin ihmisten kommentteja ja haluan antaa oman kokemukseni puhua. Siirsin tämän tänne, jotta useammat sen lukisivat.
Itsekin tulin keskusteluihin tarpeesta ymmärtää rakkautta ja parisuhdetta. Olen itse mies lähempänä 50 kuin 40. Eronnut ja lapseni tehnyt ja heitä aktiivisesti "hoitava".
Voin tunnustaa, että tästä kanavasta löysin aikuiselämäni suuren rakkauden ja aidon kumppanin. Tosin se toinen ei sitten saavuttanut tunteissa riittävää tasoa.
( lisäys: Tunnen ettei sitä viimeistä kiveä ole vielä käännetty :) )
Tässäkin on oltava itselleen rehellinen. Romahdus tulee ennemmin tai myöhemmin. Ellei sitten kompromissit ole selvillä kummallakin jo alusta alkaen. Kun ikää tulee, niin kompromisseihin on vain varauduttava, kun sitä unelmien prinssiä/prinsessaa ei sitten tullutkaan.
Uskokaa tai älkää, mutta pistokset tuntuvat vuosi vuodelta aina yhtä pahoilta, elleivät pahemmilta. Tämä jää nähtäväksi...
Mitä tulee deitti-ilmoihin, niin ihanteet niissä ovat samalla kaavalla kuin työpaikkailmoituksissa.
Kuitenkin ihminen on itse vastuussa onnellisuudestaan ja orkuistaan.
Ohjenuorana voisi olla toisen iloiseksi ja tyytyväiseksi tekemisen halu. Ja jos se on kummallakin kumppanilla, niin silloin he huomioivat toistensa toiveita.
Kun menemme tarpeeksi pitkälle, niin olemme kaikki samanlaisia, viimeistään tuhkassa.
Ihmisellä on samat perustoiveet kaikkialla ja muu on viitekehystä. Toivomme kelpaavamme sellaisina kuin olemme, saavamme arvostusta, kunnioitusta, läheisyyttä ja sen romanttisen rakkauden kautta jalostuneen ihmissuhteen - kumppanuuden. Ja tässä tulee mukaan se SITOUTUMINEN. Mielestäni sen ainakin pitäisi olla näin.
Itsensä kanssa on loppujen lopuksi kyettävä elämään, joten kannattaa tuntea itsensä ja se maali jollaiseksi haluaa tulla kun on "iso".
Kun tämä polku on selvä, on seuraavaksi uskallettava olla oma itsensä. Ja astua omilla jaloilla kohti maaliaan.
Ja ne jotka suhun silloin viehättyy viehättyvät suhun, joka oikeesti olet. Ja ne jotka eivät, ei sitten - sou wot.
Toinen asia on omat sisäiset kaipuut tulevan kumppanin suhteen. Ne kaipuut, osin pinnan alla olevat, kumppanin olemukseen, jotka ovat eletyn elämän aikana muotoutuneet. Jolloin tuntuu kuin olisi kotonaan toisen kanssa. Ei varmaan vähäinen asia.
Lukekaas muuten kirja "Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu". Itselläni työn alla.
Ja "kolmas" asia on taas se joka tulee vastaan, kun on jo hieman elettyä elämää takana ja samalla ihanteella ja sisäisellä kaipuulla on tullut jo riittävä määrä huteja ihmissuhteissa.
Voimmeko ja onko tarvetta avata silmänsä ja tunteena myös konseptin ulkopuolisille hahmoille.
Ainakin kohderyhmä on silloin laajempi.
Samoin kuin pukeutumisessa jne osa meistä ns. jämähtää tiettyyn malliin, niin samoin voimme jämähtää tiettyyn hahmoon.
Oma rakkauteni ei ollut aivan sitä mitä olen tottunut hakemaan. Onneksi tapasimme sokkona ja nyt olen laajemmalla konseptilla liikkeelä ja paljon viisaampana - kiitos hänen erilaisuuden.
Ja kiitos myös siitä samanlaisuudesta ja sielunveljeydestä. Nyt tiedän mitä se voi parhaimmillaan olla, jos vielä ne tunteet osuvat kohdalleen.
"värisevä haavanlehti vain"
Kommentoikaa plide
Itsekin tulin keskusteluihin tarpeesta ymmärtää rakkautta ja parisuhdetta. Olen itse mies lähempänä 50 kuin 40. Eronnut ja lapseni tehnyt ja heitä aktiivisesti "hoitava".
Voin tunnustaa, että tästä kanavasta löysin aikuiselämäni suuren rakkauden ja aidon kumppanin. Tosin se toinen ei sitten saavuttanut tunteissa riittävää tasoa.
( lisäys: Tunnen ettei sitä viimeistä kiveä ole vielä käännetty :) )
Tässäkin on oltava itselleen rehellinen. Romahdus tulee ennemmin tai myöhemmin. Ellei sitten kompromissit ole selvillä kummallakin jo alusta alkaen. Kun ikää tulee, niin kompromisseihin on vain varauduttava, kun sitä unelmien prinssiä/prinsessaa ei sitten tullutkaan.
Uskokaa tai älkää, mutta pistokset tuntuvat vuosi vuodelta aina yhtä pahoilta, elleivät pahemmilta. Tämä jää nähtäväksi...
Mitä tulee deitti-ilmoihin, niin ihanteet niissä ovat samalla kaavalla kuin työpaikkailmoituksissa.
Kuitenkin ihminen on itse vastuussa onnellisuudestaan ja orkuistaan.
Ohjenuorana voisi olla toisen iloiseksi ja tyytyväiseksi tekemisen halu. Ja jos se on kummallakin kumppanilla, niin silloin he huomioivat toistensa toiveita.
Kun menemme tarpeeksi pitkälle, niin olemme kaikki samanlaisia, viimeistään tuhkassa.
Ihmisellä on samat perustoiveet kaikkialla ja muu on viitekehystä. Toivomme kelpaavamme sellaisina kuin olemme, saavamme arvostusta, kunnioitusta, läheisyyttä ja sen romanttisen rakkauden kautta jalostuneen ihmissuhteen - kumppanuuden. Ja tässä tulee mukaan se SITOUTUMINEN. Mielestäni sen ainakin pitäisi olla näin.
Itsensä kanssa on loppujen lopuksi kyettävä elämään, joten kannattaa tuntea itsensä ja se maali jollaiseksi haluaa tulla kun on "iso".
Kun tämä polku on selvä, on seuraavaksi uskallettava olla oma itsensä. Ja astua omilla jaloilla kohti maaliaan.
Ja ne jotka suhun silloin viehättyy viehättyvät suhun, joka oikeesti olet. Ja ne jotka eivät, ei sitten - sou wot.
Toinen asia on omat sisäiset kaipuut tulevan kumppanin suhteen. Ne kaipuut, osin pinnan alla olevat, kumppanin olemukseen, jotka ovat eletyn elämän aikana muotoutuneet. Jolloin tuntuu kuin olisi kotonaan toisen kanssa. Ei varmaan vähäinen asia.
Lukekaas muuten kirja "Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu". Itselläni työn alla.
Ja "kolmas" asia on taas se joka tulee vastaan, kun on jo hieman elettyä elämää takana ja samalla ihanteella ja sisäisellä kaipuulla on tullut jo riittävä määrä huteja ihmissuhteissa.
Voimmeko ja onko tarvetta avata silmänsä ja tunteena myös konseptin ulkopuolisille hahmoille.
Ainakin kohderyhmä on silloin laajempi.
Samoin kuin pukeutumisessa jne osa meistä ns. jämähtää tiettyyn malliin, niin samoin voimme jämähtää tiettyyn hahmoon.
Oma rakkauteni ei ollut aivan sitä mitä olen tottunut hakemaan. Onneksi tapasimme sokkona ja nyt olen laajemmalla konseptilla liikkeelä ja paljon viisaampana - kiitos hänen erilaisuuden.
Ja kiitos myös siitä samanlaisuudesta ja sielunveljeydestä. Nyt tiedän mitä se voi parhaimmillaan olla, jos vielä ne tunteet osuvat kohdalleen.
"värisevä haavanlehti vain"
Kommentoikaa plide
Vastaukset 2
Vanhimmat
osuva.
Kaikkea sitä oppii kun vanhenee,meinaavat vanhat tavat olla juurtuneina ,kun alkaa uuden kumppanin kanssa olla,joustoa vaatii ja uuden ajattelutavan oppimista ,ettei jämähdä vanhoihin tapoihin..Aika paljon sitä alkaa kuitenkin joustaa, kun ikää tulee ja samalla lailla tunteet roihuaa kuin nuorempana.Sitä on kuitenkin alkanut oppia sen ainakin että elämä on elämää, ja kun pärjää itsensä kanssa niin on helpompi pärjätä sen kumppaninkin kanssa,silloin se rakkaus kestää melkein mitä vaan.