Lämppäribändi

Lämppäribändi valitaan sen mukaan että se osaa jotenkin soittaa, mutta yleensä tasoltaan heikot bändit pääsee lämppäreiksi.
Syy on se että ei pääesiintyjä joudu huonoon valoon lämppärien takia. Eli huonot bändit on lämppäreinä, ei hyvät bändit, turha kehua että on ollut Lordin tai jonkun muun kovan tekijän lämppärinä.
Tason näki ja kuuli jo ensimmäisissä karsinnoissa, ei oikein ollut heviä eikä muutakaan.
Varmaan Lovex voi vielä pelastaa suomen maineen.
6586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pääesiintyjä on (käytännössä) aina tunnetumpi/suositumpi, soittotaidon kanssa sillä ei ole paljon hittojakaan merkitystä. Ei ole harvinaista, että lämppäribändi on soittotaidoiltaan parempi kuin varsinainen pääesiintyjä.

Mitä tunnetumpi bändi, sitä tunnetumpia lämppäreitäkin niillä yleensä on. Jollain Iron Maidenilla voi olla hyvinkin tunnettuja bändejä lämppäreinä, sellaisia jotka vetäisivät suunnilleen yksinäänkin hallit täyteen. Huonoa lämmittelijää ei halua kukaan, se nyt on itsestään selvää.

On aivan eri asia lämmitellä "ihan oikeaa" bändiä kuin jotain paikallista kuuluisuutta. Ja siinä missä tänään bändiX lämmittelee bändiY:tä, se voi mennä parin vuoden päästä toisinpäin.

...mitään Lordeihin tai ilmeisesti viittaamaasi Thunderstoneen kommentoimatta.

Äänestä

Kuuleppas kun Metallicakin on ollut lämppärinä Iron Maidenille ja kumpikos niistä on isompi nimi?Ei lämppäribändinä oleminen TODELLAKAAN tarkoita että olis heikompi taidoiltaan!Kannattais ottaa asioista selvää ennenkö kirjottaa typeryyksiä!

Äänestä
  • No eihän se metallica osaa soittaa ainakaan livenä.
    Liekö edes levyllä itse soittavat?
    Rumpali on niin surkea metallicassa, mutta senhän jo kaikki tiesivätkin.
    Suosittuja ovat ja varmaan iron maidenin ansiota.

    Äänestä

  • larssi kirjoitti:

    No eihän se metallica osaa soittaa ainakaan livenä.
    Liekö edes levyllä itse soittavat?
    Rumpali on niin surkea metallicassa, mutta senhän jo kaikki tiesivätkin.
    Suosittuja ovat ja varmaan iron maidenin ansiota.

    Metallica on suosittu mutta surkea bändi. Rumpali on surkee kylärumpali Tanskasta ja muut ei saa soittaa bändissä paremmin, sen takia surkea. Miksi otitkin vertailuun tällaisen bändin, ei ainakaan minua vakuuta väitteesi.
    Lämppärit on yleensä sellaisia halpoja ajan kuluttajia roudareille ja henkilökunnalle sekä aikaisin tulleille.

    Pointti oli vaan se että joka bändi on alotellu uraansa jonkun lämppärinä.Eikö näin yksinkertanen asia mee jakeluun ilman rautalankaa...per.

    Äänestä

  • summarumma kirjoitti:

    Metallica on suosittu mutta surkea bändi. Rumpali on surkee kylärumpali Tanskasta ja muut ei saa soittaa bändissä paremmin, sen takia surkea. Miksi otitkin vertailuun tällaisen bändin, ei ainakaan minua vakuuta väitteesi.
    Lämppärit on yleensä sellaisia halpoja ajan kuluttajia roudareille ja henkilökunnalle sekä aikaisin tulleille.

    Ei voi olla mahdollista että täällä on tollasia uunoja.Se on ihan sama tykkääkkö metallicasta vai et.Otin esimerkin ihan vaan bändin globaalisen menestyksen takia.ps.mulle yks paskanmaku vakuutuikko vai et.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kokemuksella sanon kirjoitti:

Lämppäribändi valitaan sen mukaan että se osaa jotenkin soittaa, mutta yleensä tasoltaan heikot bändit pääsee lämppäreiksi.
Syy on se että ei pääesiintyjä joudu huonoon valoon lämppärien takia. Eli huonot bändit on lämppäreinä, ei hyvät bändit, turha kehua että on ollut Lordin tai jonkun muun kovan tekijän lämppärinä.
Tason näki ja kuuli jo ensimmäisissä karsinnoissa, ei oikein ollut heviä eikä muutakaan.
Varmaan Lovex voi vielä pelastaa suomen maineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu