Lässyn-lässyn uutisia

Taas oli tv-uutislähetyksen pääaiheena työttömyys. Mikä siinä työttömyydessä on niin helvetin mielenkiintoista, että siitä pitää joka toinen päivä raportoida?
Maailma on täynnä mielenkiintoisia uutisia, ja kuitenkin arvokkaita minuutteja käytetään tylsään ja merkityksettömään lässytykseen.
Taidanpa jättää tv-luvan maksamatta rangaistuksena moisesta ''journalismista''.
9586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

uppoaa äänestäjiin kuin häkä.

Äänestä

  • valehtelua.... kirjoitti:

    http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/08_tyollisyyskatsaukset/08_2006/TAMMI06.pdf

    Vanhanen kertoi epäilevänsä alamaistensa Valtion "tuottavuusohjelmien" irtisanomisten pelossa aikaan saamaa tuotosta.

    Ainoa, millä on merkitystä, on se, kuinka paljon työtä on tehty kansantaloudessa ja sitä on kokonaistuntimäärän mukaan tehty jopa hiukan vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näin ollen uudet työpaikat on saatu pilkkomalla iso joukko normaaleja työsuhteita osa-aikaisiksi ja määräaikaisiksi työsuhteiksi, joissa työntekijät selviävät vain valtion suomien tukien voimalla. Tämän vahvistavat kaksi tekijää: palkkatulot eivät ole nousseet samaan tahtiin talouden kasvun kanssa ja kotitalouksien saamien tukien määrä on jatkuvassa kasvussa.

    Jotain kertoo nykytilanteesta sekin, että Sailas lausui aikoinaan, että ei se työttömyys mihinkään kadonnut ole ja arvioi määräksi jopa 16%, tämä siis parisen vuotta sitten. Nykyisen työministeriön joutaisi lopettaa, koska se ei voi vaikuttaa työttömyyteen, joka on talouspoliittisten päätösten summa ja työvoimaministeriön kontribuutio uusien työpaikkojen luomiseksi on minimaalinen. Jos ministeriön ainoaksi tehtäväksi jää lukujen kaunistelu yli 2 mijardin euron budjetilla, joutaa mokomalla heittää vesilintua.

    Äänestä

  • joutaa pois kirjoitti:

    MTV3:n uutisissa tänään avattiin tilastoja:
    Työttömiä nyt 31 000 vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.
    Tukityöllistettyjä 6000 enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.
    Tukityöllistettyjä 3% kaikista työllisistä.
    Osa-aikatöissä 46 000 enemmän kuin viime vuonna.

    Oikeastaan työttömiä on yhtä paljon kuin viime vuonna samaan aikaan. Osa-aikatyöt ovat lisääntyneet ja tukityöllisiä on enemmän kuin viime vuonna.

    Äänestä

  • Miimmi kirjoitti:

    loput ovat sit pakko paikkoihin uhkaamalla laitettuja "ilmastyöntekijöitä". . .

    ja osa aika työt ovat lisääntyneet.. . heheh!
    niin koska nekin ovat uhkaamalla pakotettuja paikkoja "4 tuntia päivässä" jne

    heheh! hihi!

    Äänestä

  • joutaa pois kirjoitti:

    Ainoa, millä on merkitystä, on se, kuinka paljon työtä on tehty kansantaloudessa ja sitä on kokonaistuntimäärän mukaan tehty jopa hiukan vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Näin ollen uudet työpaikat on saatu pilkkomalla iso joukko normaaleja työsuhteita osa-aikaisiksi ja määräaikaisiksi työsuhteiksi, joissa työntekijät selviävät vain valtion suomien tukien voimalla. Tämän vahvistavat kaksi tekijää: palkkatulot eivät ole nousseet samaan tahtiin talouden kasvun kanssa ja kotitalouksien saamien tukien määrä on jatkuvassa kasvussa.

    Jotain kertoo nykytilanteesta sekin, että Sailas lausui aikoinaan, että ei se työttömyys mihinkään kadonnut ole ja arvioi määräksi jopa 16%, tämä siis parisen vuotta sitten. Nykyisen työministeriön joutaisi lopettaa, koska se ei voi vaikuttaa työttömyyteen, joka on talouspoliittisten päätösten summa ja työvoimaministeriön kontribuutio uusien työpaikkojen luomiseksi on minimaalinen. Jos ministeriön ainoaksi tehtäväksi jää lukujen kaunistelu yli 2 mijardin euron budjetilla, joutaa mokomalla heittää vesilintua.

    Kirjoitit tosi osuvasti. Alkaa taas tuo lässytys työttömyyden vähentymisestä kuullostaa vaalihumpuukilta. Työministeriön voisi hyvin lakkauttaa, kun työllistävät vaan lähinnä itsensä. (Tosin onhan sekin jo iso porukka.)

    Äänestä

Miksi sitten työnhaku on niin julmettoman vaikeaa,vaikka työttömyys muka laskee kohisten?
Ainakin työnhakijoita paikkaan kuin paikkaan tuntuu riittävän ja eikös työvoimatoimistoissa ole tälläkin hetkellä puoli miljoonaa työnhakijaa,vaikka kaikki heistä ei olekaan virallisesti työttömiä?

Äänestä
  • ja pahasti. Ainakin kaikkiin paikkoihin joihin olen itse hakenut, on vähintään 150 hakijaa (siis jos olen saanut vastauksen, että valitettavasti valinta ei tällä kertaa....jne.)

    Tosin omalta kohdaltani syy on myös työnantajien omien korvien välissä, olenhan jo käytännössä katsoen vanhus ja toinen jalka haudassa (siis ikä jo himpun yli 40.) Pitäis kuitenkin vielä sinnitellä parikymmentä vuotta, niin ehkä sitten mahtavan suuri, pätkätöillä hankittu eläke odottaa minua. (Siis jos silloin edes pääsee eläkkeelle.)

    Yrittämisestä ja työhaluista ei ainakaan kohdallani ole kysymys, eikä aiemman palautteen perusteella älyssänikään. (siis silloin kun olen pätkätöihin työllistynyt ollaan työpanokseeni oltu tyytyväisiä).

    Äänestä

  • mättää kirjoitti:

    ja pahasti. Ainakin kaikkiin paikkoihin joihin olen itse hakenut, on vähintään 150 hakijaa (siis jos olen saanut vastauksen, että valitettavasti valinta ei tällä kertaa....jne.)

    Tosin omalta kohdaltani syy on myös työnantajien omien korvien välissä, olenhan jo käytännössä katsoen vanhus ja toinen jalka haudassa (siis ikä jo himpun yli 40.) Pitäis kuitenkin vielä sinnitellä parikymmentä vuotta, niin ehkä sitten mahtavan suuri, pätkätöillä hankittu eläke odottaa minua. (Siis jos silloin edes pääsee eläkkeelle.)

    Yrittämisestä ja työhaluista ei ainakaan kohdallani ole kysymys, eikä aiemman palautteen perusteella älyssänikään. (siis silloin kun olen pätkätöihin työllistynyt ollaan työpanokseeni oltu tyytyväisiä).

    Minulla on kirjoittajan kanssa samanlaisia kokemuksia; avoimiin työpaikkohin on hakijoita kymmenittäin, ellei sadoittain.

    Niin, ehkä se ikä tekee sen että en kovasta hakemisesta huolimatta tunnu kelpaavan.

    Harmittaa vietävästi tämä nykyinen syyllistämisen ilmapiiri. Myös "tilastoilla valehtelu" ja pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta rummuttaminen hatuttaa.

    Että lopettakaa toistenne potkiminen, että itsekkään voi olla varmoja siitä miten omat asianne ovat vuosikymmenen päästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jo riittää kirjoitti:

Taas oli tv-uutislähetyksen pääaiheena työttömyys. Mikä siinä työttömyydessä on niin helvetin mielenkiintoista, että siitä pitää joka toinen päivä raportoida?
Maailma on täynnä mielenkiintoisia uutisia, ja kuitenkin arvokkaita minuutteja käytetään tylsään ja merkityksettömään lässytykseen.
Taidanpa jättää tv-luvan maksamatta rangaistuksena moisesta ''journalismista''.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu