Pari typerää(?) kysymystä

Ei ole tällaisia asioita tarvinnut aikaisemmin pyöritellä mielessä, joten kysynpä nyt.

Kuulun liittoon ja työttömyyskassaan. Teen pätkätöitä reilu 6kk vuodessa. Valitettavasti talvella ei pysty tekemään näitä hommia. Eli saan talvella ansiosidonnaista päivärahaa.

Voinko huoleti erota liitosta, josta en ole koskaan mitään hyötynyt yli kymmeneen vuoteen? Ainoat kontaktit sinne päin on aika korkeat jäsenmaksut vuodesta toiseen suoraan palkasta otettuna ja mitään jäsenetua en ole koskaan tarvinnut tai oikeastaan ne ovatkin melko olemattomat. Tulee meinaan vuosittain postissa tulevalle taskukalenterille hintaa reippaanlaisesti. Neljä kertaa vuodessa jysähtää postiluukusta joku tuskainen parisivuinen lehden jäljitelmä, joka jää aina lukematta.

Saan ilmeisesti edelleen ansiosidonnaiset päivärahat työttömyyskassalta normaalisti, vaikken samaan puljuun kuuluvaan liittoon enää kuulukaan?

Mitäs jos vaihdan kokonaan liittoa ja työttömyyskassaa? Menetänkö kerätyt ansiosidonnaisen päivät, aloitan kerryttämisen uudessa kassassa taas nollilta ja joudun siis peruspäivärahalle työttömänä ollessani?

Kiitti, jos joku viitsis selventää.
6772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Älä eroa liitosta, koska sinulla ei ole jatkuvaa, vakinaista työpaikkaa.
Asia on nimittäin sillä tavalla, että ns. Loimaan kassasta et hyödy ja saa mitään, täytyy olla ainakin 10 kk:n ajan työpaikassaan ja sen kassan jäsenenä ennnenkuin sieltä tulee päivärahat.
Koeta sinnitellä vielä liitossasi vaikka se tympiikin ja turhauttaa.
Mutta semmostahan se on täällä byrokraattisessa maailmassa.
Voit kysyä itsekin YTK:n kassalta asiaa, mutta niin se vain on. Ei voi hypätä noin vain toiseen kassaan ansiosidonnaisen päivärahan toivossa.

Äänestä
  • eikös ammattiliiton kassan jäsenenä voi olla, ilman, että kuuluu liittoon? Näin ainakin on kerrottu. Ehdotan ottamaan selvää tästäkin vaihtoehdosta...

    Äänestä


  • Eihän tuo pidä paikkaansa, Jos olen ollut liiton työttömyyskassan jäsen ja vaihdan YTK:n työttömyyskassaan, niin noiden kummankin jäsenyysaika lasketaan yhteen. Ei se työttömyyskassan jäsenyys katkea kassan vaihdosta, jos vain se vaihto tapahtuu suhteellisen nopeasti, eikä vaihdossa mene aikaa montaa viikkoa. En muista, minkä ajan sisällä se vaihto piti tapahtua.

    Äänestä

  • osavastaus kirjoitti:

    eikös ammattiliiton kassan jäsenenä voi olla, ilman, että kuuluu liittoon? Näin ainakin on kerrottu. Ehdotan ottamaan selvää tästäkin vaihtoehdosta...

    Toisaalta itse havaitsin ainakin, että oma liittoni oli tehnyt kassaan (pelkkään) liittymisen aika konstikkaaksi. Menin YTK-kassaan.

    -R-

    Äänestä

liiton kassa. YTK kun maksaa 65 eur/kk, mutta liittojen ylläpitämät työttömyyskassat prosentin osia palkasta. Raja-arvopalkat alla.

YTK edullisempi, jos vuositulosi SUUREMPI, kuin alla mainittu:   

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT r.y.   18 571 €
Ilmailualan Unioni ry   38 235 €
Metallityöväen Liitto ry   13 000 €
Palvelualojen ammattiliitto ry   17 105 €
Paperiliitto ry   29 545 €
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU   18 056 €
Puu- ja erityisalojen liitto   16 250 €
Rakennusliitto ry   13 000 €
Rautatieläisten liitto ry   38 235 €
Rautatievirkamiesliitto ry   38 235 €
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry   21 667 €
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys ry. - SLSY   38 235 €
Suomen Merimies-Unioni SM-U ry   13 000 €
Suomen Muusikkojen Liitto ry   16 250 €
Sähköalojen ammattiliitto ry   26 000 €
Veturimiesten Liitto ry   38 235 €
Viestintäalan ammattiliitto ry   16 250 €
Yleinen Lehtimiesliitto ry   16 250 €


Liitton ei ole pakko kuulua. Voi maksaa pelkän kassamaksun. Oman liittosi työttömyyyskassan ja YTK:n suhteen voit varmistaa edullisemman vaihtoehdon tällä tavoin:

YTK:n vuosimaksu/liitonkassa% = raja-arvotulo

Raja-arvotuloa suuremmalla palkalla YTK on edullisempi, muutoin liiton kassa.

Esim. PAM: kassamaksu 0,38% palkasta

65€/v : 0,38% = 17 105 eur/v


PAM:n työttömyyskassa on siis 17 105 eur/v vuosituloon asti edullisempi, kuin YTK.

(Ansiosidonnainen lasketaan vuosituloon mukaan.)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liittoonsa kypsynyt kirjoitti:

Ei ole tällaisia asioita tarvinnut aikaisemmin pyöritellä mielessä, joten kysynpä nyt.

Kuulun liittoon ja työttömyyskassaan. Teen pätkätöitä reilu 6kk vuodessa. Valitettavasti talvella ei pysty tekemään näitä hommia. Eli saan talvella ansiosidonnaista päivärahaa.

Voinko huoleti erota liitosta, josta en ole koskaan mitään hyötynyt yli kymmeneen vuoteen? Ainoat kontaktit sinne päin on aika korkeat jäsenmaksut vuodesta toiseen suoraan palkasta otettuna ja mitään jäsenetua en ole koskaan tarvinnut tai oikeastaan ne ovatkin melko olemattomat. Tulee meinaan vuosittain postissa tulevalle taskukalenterille hintaa reippaanlaisesti. Neljä kertaa vuodessa jysähtää postiluukusta joku tuskainen parisivuinen lehden jäljitelmä, joka jää aina lukematta.

Saan ilmeisesti edelleen ansiosidonnaiset päivärahat työttömyyskassalta normaalisti, vaikken samaan puljuun kuuluvaan liittoon enää kuulukaan?

Mitäs jos vaihdan kokonaan liittoa ja työttömyyskassaa? Menetänkö kerätyt ansiosidonnaisen päivät, aloitan kerryttämisen uudessa kassassa taas nollilta ja joudun siis peruspäivärahalle työttömänä ollessani?

Kiitti, jos joku viitsis selventää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu